Suomalaiselle kansanrunoudelle tärkeäksi tulleen Carl Axel Gottlundin toimittamasta Väinämöiset-kokoelmasta löytyy muutamia runoja biografisia muistiinmerkintöjä, jotka ovat otollisia herättämään itähämäläisten mielenkiintoa. Tällä tarkoitetaan Yrjö Hirvoisen runoja mutta etenkin hänen runojaan Heinolasta.
Mainitu runokokoelman koko nimi on VÄINÄMÖISET, yksi kokous meijän nykyisten runojoin virren-teoista, ”Tukhulmissa painettu, Norstedtin luonna poikineen, vuonna 1828” Vaikka tässä vaiheessa on varmasti muistettava Reinhold von Beckerin ansiot, niin voidaan sanoa Gottlundin olleen yksi merkittävä runonkerääjä heti Elias Lönnrotin jälkeen. Hänen kokoelmaansa kuului yli 900 numeroa vanhoja lauluja, runoja, sananlaskuja, arvoituksia ja loitsuja sekä erinäistä kansantietoutta.
Gottlundin akateeminen väitöskirja valmistui vuonna 1818 Uppsalassa. Tutkimus käsitteli vanhoja suomalaisia sananlaskuja. Teos sai osakseen paljon huomiota ja kiitoksia ja innosti toisia saman alan ihmisiä jatkamaan esimerkin osoittamalla tavalla. Gottlund kuului von Beckerin kanssa niihin, jotka julkaisivat ensimmäisiä itsenäisesti koottuja esityksiä vanhasta kansanrunoudesta, ja voidaan sanoa Reinhold von Beckerin lisäksi Gottlundin olleen lausumassa jonkinlaisia perustamissanoja Kalevalalle, koska molemmat halusivat koota vanhoista kansanrunoista kokonaisen eepoksen, - Kalevalan. Gottlund oli lisäksi jokseenkin uudenaikainen aikaansa nähden siinä mielessä, että hän kirjoitti ylös varsin tarkkoja tietoja kunkin runon sanelijasta sekä kirjoittamisen paikoista ja usein myös runon henkilöistä ja aiheesta.
' Gottlund selittää Väinämöisen esipuheessa seuraavasti: ”Se näyttää monesta ehkä joutavallen, että olen nimittänyt milloin, ja keltä, minä olen heitä soanut; mutta se olkoon sanottu heijän valaistukseksi, jos tarvis oisi heistä tarkemmin tiiustella, ja kunniaksi heillen, jotka ovat mullen näitä lukeneet; sillä minä olen aina luenut sitä kunniaksi – ei että tulla kirjoissa nimitetyksi – mutta että tulla mainituksi harjoituksistaan kansalliseen ja tietolliseen johdatukseen.” Tämä voi kertoa siitä, että Yrjö Hirvoinenkin on tullut Heinolasta muistiinmerkityksi.
Hirvoinen mainitaan Juvalla vuonna 1823 hevosensa kanssa kuljeksineeksi miero-ukoksi, joka kerjäsi taloista itselleen ruokaa. Hänellä ei ollut mukanaan muuta kuin yksi säkki, johon hänen on sanottu säilyttäneen saamiaan ruokapaloja. Hän myös antoi niitä ”runo-ruunallensa” (Pegás). Gottlund on kertonut nähneensä tätä joulupyhinä Vintturin luona Männymäellä, missä hän oli lauleskellut ja koonnut sinne koko kyläkunnat kuuntelemaan. Gottlund kertoo hänen nimekseen Yrjö Hirvoinen, joka oli kotoisin Ristiinasta. Hänen kerrotaan olleen onnellinen ja runoissaan ”mielullinen”. Gottlund kertoo hänestä tulleen mieleen Diogenes Sinopelaisen, joka asui ruukussa. Gottlund kirjoittaa ”oattelin: jos onellisuus ainoastaan seisoo sinä että ollaan ilman huoletak, niin ei löyvyk näitä miehiä onnellisempia!” Hirvoisen isä oli samanniminen oli ollut sotaväessä ja asunut Ristiinan kirkolla; hänen äitinsä nimi oli Anna Skottman. Hirvoisen kerrotaan tulleen varhaisella iällä vaivaiseksi toisesta jalastaan, minkä takia hevonen oli hänelle hyvin tarpeellinen kapine. Hirvoisen kerrotaan olleen aikaisemmin torppari. Hirvoisen vaimon nimi oli Anna Valkoinen, joka oli myös raajarikko. On kirjoitettu ”Hään piti joulua Juvalla kauemmin kuin ykskään muu. Ja kun toisten ilot oli aikoa loppunut, niin silloin Yrjö-setä vielä veisaisi laulujansa kylän raitteilla, ja hujautti heitä kujan-suusssa.” Gottlund kiinnostui Hirvosen runoista, ja tämä totesi niiden olevan hänen itsensä tekemiä. Hän otti Hirvoisen mukaansa ja juotatti tätä niin pitkään, kunnes tämä oli lausunut kaikki parhaimmat runonsa. Gottlund on kirjoittanut: ”Heissä ei löyvyk mitä myö varsin Runomukseksi kuhumme, kuitenkin heitä luetaan ajan-ratoksi, muihen puutteessa. Runollisessa ansiossa hään ei ouk Ryynäiseen kanssa verattavana – ei ies että olla hänen jälkiimmäinen. Kuitenkin olemme asettaneet häntä tähän, ei hänen Runomuksensa suhteen, mutta näihen runoaineensa suhteen; koska se on tässä ottanut yhtä tarintavaista ainetta laulataksensa.”
Hirvoisen tarjotussa ryyppäämisessä voi nähdä jonkinlaisen taiteilijakohtalon – mies yritti maanviljelystä, mutta kun nuo toimet eivät tahtoneet menestyä, heitti hartioilleen runoilijanviitan (jo paljon ennen Eino Leinoa) ja tarttui poeetan sauvaan – aivan kuten hänet mainitaan Heinolan ensimmäiseksi ja vanhimmaksi runoilijaksi. ”Ja oli lauluissansa varsin onnellinen”, kuten aikalaisensa ovat todistaneet.
Yksi aikalaisen arvio Hirvoisen runoista löytää vuoden 1835 Helsingfors Tidningarin numerosta 96, otsikolla ”Två dagars vandring i Christina socken”. Siinä manaillaan sitä, miten rahvaalla ei enää ollut halua sepittää runoja vanhojen kansanrunojen näyttämällä 'mallilla ja tavalla. Siinä kerrotaan, että Gottlundin Väinämöisistälöytyy kaksitoista laulua kuudesta kirkonkylästä, joiden joukossa Göran Hirvoinen Ristiinasta on tullut esiin innokkaana Heinolan ylistäjänä. Lisäksi hän mainitsee, etteivät Hirvosen sepittämät runot ole noista huonoimpia.
Gottlundin sisar kirjoitti 30. päivänä heinäkuuta 1829 Kuopiosta veljelleen Tukholmassa ja kertoi lukeneensa Väinämöisiä: ”Hirvoisen runo Jyränköstä on minusta paras, sän äistä ättä sä on niin lysti ja ättä minä ymmärän sitä paremp kuin jonkun muun.” On samalla myös arveltava, että Mathilda Gottlundin kirje on ensimmäisiä sivistyneiden naisten suomeksi kirjoittamia kirjeitä.
' Hirvoisen runoja Väinämöisissä on kolme, joita Gottlund itsekin on pitänyt kirjan parhaimpina. Toimittajalla voi kyllä katsoa olleen tässä valinnan varaakin, koska Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa n:ot 625-634 sisältävät Hirvoiselta saatuja runoja. Näihin sisältyy kuusi uutta pitkää runoa ja neljä loitsua (Kateen luku, Paiseen luku, Madon luku ja Salvurin luku), joissa oli yhteensä vajaat parisataa säettä.
Kahden Väinämöisissä julkaistun Hirvoisen runon aihe on Heinolasta. Toinen näistä kahdesta on nimeltään ”Jyränkö”. Runo on varsin pitkä ja siinä on kaikkiaan 249 säettä. Gottlundin tapana oli monesti selittää kaikkea, niin Jyrängöstäkin on annettu seuraavanlainen kuvaus: ”Jyränköksi kuhutaan Suomeksi Heinolan kaupuntia, koska sitä 1770 vuosiin luvulla rakennettiin Jyränkän t. Jyränkön Rysthollin vainiolla, Päijänen rannoilla, Keltin kosken varrella. Jyränköksi kuhutaan vielä nytkin tämä lähimmäinen kylä, kaupunnin ulkopuolella.”
Gottlund on savon kielellään
kuvannut runoa: ”Jos tämä Runo on itestään kehno ja runotoin
(opoetisk) niin syy taitaa olla aineessa enemmin kuin laulajassa. Se
joka tohtoo vähästä kehua, tahi paisuu tyhjästä, hänestä
nauretaan niin myös hänen puheestaan. Minä en tunnek lukenoonko
Heinolaiset tämän Hirvoisen runon kunniaksensa vai pilkasensa;
mutta kyllä ukko, joka ei lie muita kaupunkia nähnyt, on koittanut,
että parraan ymmärryksensä myöten ylistää kaikkia, yksinkin
portit ja korstenit. Luulisi tämän hyväksikin kaupunkiksi, josta
näin jalosti lauletaan.” Runossa on alkuun laajataustaista
paikalliskuvusta, josta runoilija siirtyy yksityiskohtiin - näihin
Gottlundin hymyilemiin korsteineihin ja portteihin saakka, vielä
niinkin pitkälle kuin kaakeliuuneihin. Tässä esimerkki yhdestä
runosta:
”Ajattelen ankarasti, I Miten virsi veisatahan, I
Sana-laskut lauletahan, I Suloisesta Suomen-moasta, I Kylän-pesästä
kuuluisasta, I Herttaisesta Heinolasta, I Jyränköstä jylkisestä.
I Siinäpä on kaunis kaupunk' I Suloissesa Suomen-moassa, I Jos on
punaiset pytinkit, I Kaikk' on kaksin-kertaisia, I Jotk' on sisältä
siniset, I Kullan karrella kuvatut, I Jos on korjat korstenitkin I
Katon piällä kaunihisti, I Kuin on muurit mörjättynnä, I
Kaklunkit on kaikki tyyni I Mualinkilla mualattunna I Onpa ovet
oivalliset, I Peili-lauvat laitettunna, I Ruusun kanssa ruusattunna ;
I Onpa lukotkin lujimmat, I Avaimmet on ankarammat; I Onpa puhtaat
porstuatkin, I Kuin on raput rakettunna, I Värin kanssa värjättynnä,
I Katoksill' on kaunistettu I Kartanot on kauniit kaikki I Jylkisessä
Jyränkössä, I Kylänpiässä kuuluisassa, I Suloisessa
Suomenmuassa. I Onpa selvät sisus-kalut, I Pöyät, kuapit
kaunihimmat, I Tuolit, sohvat aivan sorjat, I Sänkyt, hyllyt aivan
hyvät, I Onpa ikkunat ihanat, I Kuin on lasit laitettunna, I
Kartenit on kahen puolen, I Voi sinä jylkinen Jyränkö! I Kuimma
tiijän ajan-tievot I Tunnen tuossa tunnin-miärät, I Kuin on uurit
oivalliset I Kammarissa kaikissakin I Nauloillansa näkymässä; I
Kuin on selvät seinä-kellot, I Jotk on suatu saliloillen, I Jotka
soivatte somasti I Tuossa korviin kuuvellessa I Kaksin kolmin
kaikkumassa.
Sen jälkeen esitellään erinäisiä kaupungin asukkaita, virkamiehistä aina maaherraan asti. Runojen kirjoittamisen aikaanhan Heinola oli maaherrakaupunki ja maaherrana toimi tuolloin everstiluutnantti Anders Gustaf Langenskjöld. Sen jälkeen runossa jatkuu asukkaiden kuvaus pappilasta sairaalaan saakka. On mainittava jotain tuonaikuisesta väestörakenteesta Heinolassa. Heinolassa oli noin kahdeksankymmentä perhekuntaa, joihin kuului lähes puolet virkamies-/säätyläisperheitä, joten säätyläis- ja vallasväki-leima oli Heinolalle tyypillinen. Isoisäni isoisän isä Otto Reinhold von Becker toimi Heinolassa virkamiehenä ennen siirtoa Mikkeliin ja hän omisti Heinolassakin kaupunkikartanon. Talouden muodossa säätyläisleima tarkoitti edullisia oloja kaupalle ja vaurastumiselle, minkä lisäksi säätyläisten kielitaito ja sukulaisyhteydet muodostivat kaupungille omanlaisensa sivistyneen ja hienostuneen leiman.
Kirkomenoja Hirvoinen on kuvannut seuraavalla tavalla: ”Voi sinä jylkinen Jyränkö! I Kuin on tehty temppelitkin, I Kirkko keskellen kylee. I Papp' on Herran palvelia, I Jok' on selvä sielunpaimen. I Onpa luja lukkarikin I Veisomaani vänkiästi, I Herran-iänen heliästi. I Sunnuntaina suuri ilo I Jylkisessä Jyränkössä; I Kuuluu kuparit kotiini, I Kirkon soitto soria kyllä I Kaikkuu kaikkiin kartanoihin; I Vielä ilo ihanampi, I Kirkko-veisu vänkiämpi, I Kuin on portit pyvättynnä I Julkisessa Jyränkössä, I Rauta-linkut liitettynnä, I Pihti-pielet perustettu I Ne on auki avattunna. I Ise kukin kotonansa I Korvillaase kuunteloopi I Usko-virttä veisatessa I Kuinka huutaan hurskahasti, I Kuinka palvellaan parahin, I Jumalata julkisesti I Pyhä-päivee pyhitessä.
Hirvoisen toisen Heinola-aiheisen runon nimi on ”Heinolan markkinat”, jota en tässä sen pituuden takia esittele. On kuitenkin sanottava, että se on huonompi kuin tässä osittain esitelty Jyränkö. Runoista on kirjoitettu, että ”Runojen taustana on palanen kotiseutumme luontoa ja historiaa. Kaupunkimme neitseellinen kauneus on innoittanut koulujakäymättömän herkkäsieluisen kansanmiehen säkeiden tekoon, jotka kaikessa yksinkertaisuudessaan tulkitsevat niitä näkemyksiä, joita virran ja harjun kaupunki on katselijoille tarjonnut. Ja kun me nyt vuosien välimatkan päästä luemme Hirvoisen runoja, siirtävät ne mielikuvituksemme Heinolan entiseen residenssikaupunkiin, jolle maaherra virkamiehineen antoi keskeisen, kunnia-arvoisen leiman ja jossa porvaritkin tunsivat olevansa läänin pääkaupunkilaisia.”
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti