Luhanka sijaitsee kauniin vesivarannon rannalla, jota Päijänteeksi kutsutaan. 1800-luvulla teitä ei käytännössä kunnassa ollut, ja 1900-luvullakin niitä ei ollut paljon. Päijänne tarjosi talvisin tasaisen jäätien ja kesäisin sisävesilaiva- moottorivene-, pikkulaiva, vene- ja kirkkovenetiet. Luhankalaiset veneet saivat pitkään huomiota myös muissa rantapitäjissä, ja pitkään ajateltiin, että Luhanka-nimi olisi tullut kornetti Reethin hienostolaivojen luisista hankaimista, joita kutstuttiin luuhankaimiksi.
Erittäin tärkeän liikennevälineen roolissa olivat kirkkoveneet, joita oli kaikilla kyläkunnilla. Judinsalossa oli 1900-luvun alussa kaksikin kirkkovenettä, joiden nimet olivat Lauri ja Kukko. Kukko oli kyläläisten käytössä vielä niinkin kauan kuin vuonna 1908. Avosalmelta tulleilla oli kirkkovene, johon mahtui 30 henkeä. Kolkanlahtelaisilla vene poikkesi siten, että sen ylälaita oli värjätty valkoiseksi, sitä kutsuttiin Kolkan kutvelolaidaksi. Ennen kuin uusi kirkko rakennettiin Luhankaan 1890-luvun alussa näillä mahtavilla kirkkoveneillä kilpailtiin nopeudessa aina pyhäaamuisin. Kirkon rakentaminen kesti noin kolme vuotta ja sinä aikana kuntalaisten into kirkossa käymiseen oli lopahtaa kokonaan. Samalla aikaa monet isot talot ottivat käyttöönsä yksityisiå eri tilojen omistukseen kuuluneita entiseen nähden pienempiä kirkkoveneitä. Sellaisia oli mm. Nisulassa, Ruohtulassa, Mäkelässä, Kivilaaksolla, Lempäässä ja Jutilassa jne. Voidaan nähdä, että kirkkoveneiden aikakausi loppui Luhangassakin 1900-luvun toiselle kymmenykselle tuloon mennessä. Uuden ajan tuomat uudistukset, kuten polttomoottori ja höyrykone lopettivat monta tällaista manuaalista projektia.
Tietyissä kunnissa Päijänteen rannalla oli käytössä yhteiseen käyttöön tarkoitettuja suuria veneitä. Esimerkiksi Padasjokilaisilla oli pitäjänvene, jolla liikennöitiin Padasjoen ja Sysmän välillä. Sysmässä taas oli käytössä Pulkkilansalmen lossi, josta voidaan jossain mielessä käyttää pitäjänveneen termiä. Luhangassa ei tiettävästi ole ollut pitäjänvenettä, koska tarvetta suurten ihmismäärien yhteiskuljetukseen ei ollut silloinkaan.
Oolannin sodan aikaan putkahti Päijänteelle alueen ensimmäinen höyrylaiva, jonka nimeksi annettiin Suomi. Valtio takasi sille myös laivasillat. Luhangassa sellainen oli Judinsalon laituri, joka otettiin käyttöön tarkastuksen jälkeen kymmenes päivä lokakuuta vuonna 1857. Seuraavalla vuosikymmenellä ilmeni eripuraa koskien laitureiden huoltoa. Snellman puolusti erillisiä kuntia asiassa ja vaati vuonna 1864 senaattorina laiturien hoidon siirtämistä valtion tehtäväksi. Kuitenkin vain kolme vuotta oli kulunut sen kommentin jälkeen, kun vain Anianpellon laivasillasta oli tehty valtion hoidettavaksi. Luhankaan se aiheutti sekaannusta, etenkin kun Suomi ei ollut täyttänyt lupaustaan käydä Judinsalon laiturissa, minkä takia 1867 luhankalaiset eivät enää halunneet rakentaa uutta laivasiltaa ja entisen kunnostaminenkin tapasi kuntalaisten piirissä vastustusta, koska liikenne siihen oli niin hiljaista
Suomi-laiva ei tahtonut ottaa kovin hevillä matkustajia mutta ei etenkään talonpoikia, koska valituksia asiasta ilmeni sanomalehdistössä. Esimerkiksi nimimerkki S.J. Kirjoitti vuonna 1858 yhden valituksen, että Suomi ei ollut tullut hakemaan matkustajia Judinsalon laiturista. Kertomansa mukaan herrasväet oli haettu veneillä kyytiin, mutta talonpojat saivat itse soutaa laivan perässä. Muut laivat olivat seuranneet samaa mallia. Yksi pitäjäläinen oli epäillyt sen taustalla olevaksi syyksi sen, että laivalaiturit olivat varsin huonossa kunnossa. Mutta laivaan pääseminen ei ollut ainoa ongelma, vaan vaikeuksia tuli myös laivalta pois pääsyssä. Suomi oli esimerkiksi vuoden 1858 kesällä vienyt 36 luhankalaista, jotka olivat tulleet markkinoilta Jyväskylässä, Suopellon laituriin Sysmässä, ”josta he sitten joutuivat kävelemään mnta väärää virstaa kotiinsa”, kuten Luhangan historiikissa mainitaan. Luhangan historiikissa kirjoitetaan myös: ”Sama matkakuvaus kertoo laivassa vietetystä huonosta elämästä: Meikäläiselle sydänmaalaiselle pisti silmään kuin silloin Jyväskylän markkinoille sain nähdä kuinka Mäntsälän pitäjän miehet löivät kolmella lehdellä korttia höyryssä, ja se näytti olevan paljasta viekkautta, jolla veivät miltä rahat miltä lakkarikellon, kuin saivat jonkun heikkopäisen raiskan kimppuunsa”.
Höyrylaiva Suomen lisäksi muut höyrylaivat pistäytyivät vain Luhangan Judinsalon saaren päässä olevassa laivalaiturissa, vaikka sekin oli jo vuonna 1875 kovasti korjaamista kaipaava. Kun tältä laivasillalta ei ollut tieyhteyttä muuhun pitäjään, oli laivayhteyden tuoma hyöty varsin pieni etenkin keskustan ja Tammijärven asukkaille. Noihin aikoihin alettiin rakentaa laivalaitureita myös kirkonkyläläisille ja tammijärveläisille.
Ensimmäinen Luhangan alueella säännöllisesti kuljeskellut laiva oli puusta tehty siipiratasalus Seura. Ennen kuin säännöllinen reittiliikenne alkoi, kävivät Tammijärven ja kirkon laitureissa myös alukset Toivo ja Aallotar. Reitit Tammijärven ja kirkonkylän laitureille piti matkustajien ja alusten turvallisuuden takia viitoittaa ja harata, vaikka reitit eivät olleet kovin karikkoisia. Vuonna 1892 anottiin luotsihallitukselta Hopeasalmi – Tammilahti -. kirkonkylä – Vuoksensalmi-reitin ruoppausta ja viitoittamista. Tämä toistettiin vuonna 1901. Kuitenkin senkin jälkeen ihmisten piti odottaa kolme vuotta ennen kuin suoritettiin tutkimus ja katselmus. Väylän peraaminen suoritettiin vuonna 1906, jossa yhteydessä löydettiin Karjosalmesta kivi. Tämän takia liikennöimisen aloittaminen siirtyi seuraavaan vuoteen, jonka jälkeen kaikki Päijänteen laivat saattoivat käydä kaikissa pitäjän kolmessa laiturissa.
Viitoitettua reittiä ajoi ensimmäisen kerran Lainetar. Vilkkaimpina aikoina Tammilahden laiturissa kävivät säännöllisesti Vellamo, Taru, Tiirismaa ja Suomi. Laivasilloista Tammilahti oli edullisimmalla paikalla – sinne johti hyvänlaatuinen tie ja siellä oli meijeri ja myllyjä. Meijeristä voi vietiin lauantaisin Lahteen.
Päijänteellä oli jo 1880-luvulla yllä kova kilpailu matkustajien tavoittelemisessa. Kuuluisia olivat ainakin Tandefeltin ja Konkolan matkustajahöyrylaivat. Nämä kävivät kirkonkylän laiturissa samaan aikaan kun Aallotar ja Lainetar poikkesivat tavallisesti Tammilahden laiturissa. Ensimmäinen yksityisessä käytössä ollut höyrylaiva oli Dahlströmien omistuksessa ollut Pontus. Se liikkui pääasiassa kartanon ja kirkonkylän väliä, kirkonkylään ei noihin aikoihin mennyt edes maantietä. Pontus oli lähinnä kartanon asioilla ja joskus sillä ajettiin huvimatkojakin ja siihen sai kyytiin 30 ihmistä, aivan kuten aiemmin kyläkuntien kirkkoveneilyssä.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti