Rälssi oli keskiaikana vallinnut yhteiskuntaryhmä Suomessa ja Ruotsissa. Rälssi tarkoitti etenkin erioikeuksia, eli ensisijaisesti verovapautta, jonka maallinen ylimystö ja katolinen kirkko jakoivat keskenään. Tämän vapauden nauttijoita voidaan kutsua rälssiksi. Uuden ajan alussa maallisesta rälssistä tuli uusi aatelissääty. Suuri osa maallisen rälssin edustajista oli asemiehiä, joista tietty osa nostettiin ritariksi.
Rälssiluokka perustettiin Suomessa Ruotsin vallan aikana 1200- ja 1300-luvuilla. Suomalaiset mahtitalonpojat, joiden tiloja kutsuttiin yleisesti ”moisioiksi” menettivät tilansa ja ne joutuivat katolisen kirkon ja Ruotsin vallan alaisiksi. Rälssiin kuului lähinnä saksalaisia ja ruotsalaisia sukuja. Entiset suomalaiset suurtalonpojat olivat käytännössä kokonaan suljettuja tulemasta tämän uuden yhteiskuntaluokan jäseniksi. Suurimmat ja pitkäaikaisimmat keskiajan suomalaisalkuperäisistä aatelissuvuista olivat Tavast, Kurki ja Särkilahti. Tähän voidaan laskea myös Karpalaisten suku, josta tuli myöhemmin nykyäänkin elävä Carpelanin aatelissuku. Vähemmän merkityksellisiä keskiajan suomalaisia suurmiessukuja olivat Kirves, Inkonen, Hirvo ja Rankonen. Muunmaalaisia Suomessa vallinneita aatelissukuja tuohon aikaan oli Bidz, Blåfield, Boije, Creutz, Dufva, Fincke, Fleming, Garp, Horn, Ille, Jägerhorn, Oja, Poitz ja Stålarm.
”Ikuinen rälssioikeus” perustettiin kuningas Eerik Pommerilaisen aikaan, jonka oli tarkoitus siirtyä lapsille ja heidän jälkeläisilleen. Tähän kuului se, että vapaasukuisen oma vaakuna oli tarkasti määritelty. Eerik Pommerilainen kävi Suomessa vuonna 1407 ja 1435, joissa yhteyksissä hän jakoi yhteensä 28 rälssikirjettä. Näiden henkilöiden joukossa olivat mm. Henrik Olavinpoika, Friis-suvun kantaisä, Magnus Torstensson (Fogelhufvud), Olavi Bonpoika (Boose), Paavali Karpalainen ja Jägerhorn af Storby-suvun kantaisä.
Rälssin tehtävänä oli palvella Ruotsin valtakuntaa aseellisesti. Maallisen rälssin alkukohtana voidaan pitää kuningas Maunu Ladonlukon antamaa Alsnön asetusta vuonna 1279. Siinä myönnettiin verovapaus kaikille sellaisille kansalaisille, jotka suostuivat suorittamaan sotapalvelusta ratsain.
Kustaa Vaasan aikana alkoi ratsupalveluvelvollisuutta suorittava luokka muuttua aateliseksi säädyksi, joka painottui virkamiessäätyyn. Vielä 1500-luvulla rälssin edellytys määriteltiin ratsupalveluksen suorittamiseen. Ratsupalveluksen laajuus määriteltiin sen mukaan kuinka paljon rälssimaa tuotti. Kuningas Juhana III:n aikaan alkoi yleistyä se, että rälssiasema saavutettiin ainoastaan kuninkaan henkilökohtaisella kirjeellä ja ei enää vaatinut välttämättä ratsupalveluksen suorittamista. Rälssistä oli tullut erityinen oikeus ja aatelista perinnöllinen ihmisluokka. Kolmekymmenvuotisen sodan ja Kristiinan ja Kustaa II Aadolfin ajoista lähtien rälssiin tuli se piirre, että siihen sisältyi kaikenlaisten taloudellisten etujen lisäksi oikeus päästä korkeimpiin virkoihin, patronaattioikeudet, forum privilegiatum jne.
Tilat, jotka laskettiin rälssiksi olivat alkuun aatelistolle kuuluneita maatiloja, joille oli annettu vapaus maaveroista. Etenkin kuningatar Kristiina jakeli avokätisesti uusia aatelisarvoja ja näin ollen rälssimaiden suurus kasvoi Ruotsin valtakunnassa etenkin aateliston saaman kruununmaan ja kruununverojen kantamisen oikeuden takia. Kaarle XI lopetti reduktiollaan rälssimaiden laajentamisen. Vuonna 1789 säädettiin yhdistys- ja vakuuskirja, joka sääti sen, ettei rälssimaasta voitu tehdä veronalaista eikä päinvastoin. Tästä eteenpäin vain aatelismiehillä oli oikeus hallita rälssimaata.
Ennen reduktiota tilanne oli tämä. Ruotsin valtakunnan sotien seurauksena oli sen lisäksi, että seurasi raskasta verorasitusta ja sotaväenottoa, niin myös aatelin valta vahvistui. Hallitsijoiden osaksi tuli pääasiassa aatelista alkuperää olevien virkamiesten ja sotapäälliköiden valtiolle tekemät palvelukset asettamalla heille läänitykset tietyistä taloista kannettavista kruununveroista. 1600-luvulla tämä ulotettiin Savoonkin asti, missä oli siihen asti ollut vain todella harvoja aatelille kuuluneita läänitysalueita. Yksi tällainen oli miltei maakunnan rajalla sijainnut Ohensalo. Kangasniemen pitäjäkin joutui näinä aikoina kokonaan läänitetyksi.
Kuningas Kaarle IX läänitti koko Vuolingoksi kutsutun neljänneskunnan veronkanto-oikeuden venäjän kielen tulkkina toimineelle Fredrik Tatzille. Kun Tatz oli kuollut, kuningas Kustaa II Aadolf läänitti Pihkovan edustalla sotaleirissä 5.10.1615 kirjoitetulla kirjeellä Vuolingon veronkannon ”miehuulliselle Magnus von der Pahlenille”. Vuosina 1622-23 von der Pahlen ei kantanut veroja Vuolingolta, mutta hänelle annettiin uusi läänityskirje 5. päivä syyskuuta 1624. Hän kuului baltiansaksalaisiin aatelisiin, joka oli ollut Ruotsin kruunun palveluksessa vuodesta 1610. Vuolingon neljänneskunta kuului niin sanottuun Norrköpingin rälssiin, joka siirtyi perintönä määrätyn rälssimiehen miespuolisille lapsille. Kun Magnus von der Pahlen oli kuollut hänen läänityksensä jaettiin hänen miespuolisten jälkeläistensä majuri Richard ja maaneuvos Gustaf von der Pahlenin kesken. Läänitysalueen Kangasniemen puoleisessa alueessa sijaitsi läänitysajan alkupuolella Suurolan säterikartano (aatelismiehen kotipaikka, jonka ei tarvinnut suorittaa minkäänlaista maaveroa). Myös Mannilan talot kuuluivat tähän, joten säteri koostui kaikkinaan kuudesta eri tilasta. Von der Pahlenien aatelisvouti asui säterin päätalossa, josta tuli myöhemmin sotilasvirkatalo. 1600-luvun puolivälissä Suurola ei enää ollut säterikartano, vaan silloin pelkkä kartano. Säterin nimike siirtyi Mikkelissä sijaitseville Rantakylän ja Liukkolan kartanoille, joista edellinen oli Richard ja jälkimmäinen Gustaf von der Pahlenin läänitysalueen keskus. Näitä kahta lääniäkin nimitettiin monasti Rantakylän ja Liukkolan mukaisesti.
Kangasniemellä von der Pahlenien lääniin kuului yli sata tilaa. Määrässä oli pientä heittelyä, koska ennen maatarkastusta tilojen lukumäärä ei pysynyt läheskään samassa määrässä kuin vasta sen jälkeen. Rantakylän rälssiin, joka kuului silloin Otto Wilhelm von der Pahlenille kuului v. 1680:
3 Halttulan tilaa
2 Heijalan tilaa
15 Hokanniemen tilaa
2 Hyyrylän tilaa
2 Kauppilan tilaa
1 Pöyhölän tila
2 Rauhajärven tilaa
2 Reinikkalan tilaa
3 Salmenkylän tilaa
13 Synsiön tilaa
1 Vuojalahden tila
= eli yhteenä 46 tilaa
Liukkolan rälssiin, joka kuului Gustaf von der Pahlenin rälssiin kuului samana vuonna:
3 Hokanniemen tilaa
1 Ikolan tila
8 Kaihlamäen tilaa
1 Kangasniemen tila
1 Koittilan tila
1 Kuvasmäen tila
1 Kähkölän tila
2 Laitialan tilaa
5 Makkolan tilaa
5 Mannilan tilaa
1 Nousialan tila
2 Oralan tilaa
3 Paappalan tilaa
4 Pylvänälän tilaa
1 Reinikkalan tila
2 Rekolan tilaa
1 Rytkölän tila
2 Salmenkylän tilaa
4 Seppälän tilaa
2 Suurolan tilaa
1 Synsiönrannan tila
2 Tiiholan tilaa
1 Unnukkalan tila
3 Vehmaskylän tilaa
1 Äkrynmäen tila
6 Äkryntaipaleen tilaa
= eli yhteensä 64 tilaa
Kuningatar Kristiina lahjoitti 18. päivä syyskuuta 1650 samaisilla Norrköpingin ehdoilla kaiken muun lisäksi kaksitoista tilaa Kutemajärven kylästä, joka kuului tuolloin Pieksämäen pitäjään, kreivi Pietari Brahelle, joka sai vaihtaa ne tiettyihin Kuopion pitäjässä sijaitssviin tiloihin, jotka oli läänitetty aikaisemmin everstiluutnantti Wilhelm Yxkullille. Tämä transaktio tapahtui, joten Kutemajärven tilat eivät tulleet Pietari Brahelle kuuluneeseen läänitysalueeseen. Yxkull oli baltiansaksalainen kuten Pahlenit, ja samaa alkuperää oli entinen Karjalan ratsuväkeen kuulunut ratsumestari Magnus Nieroth, jolle annettiin yllä mainittuna päivämääränä läänitykseksi Luusniemen seitsemän tilaa, samalla tavalla Norrköpingin päätöksen mukaisesti. Everstiluutnantti eivätkä hänen jälkeläiset asuneet omassa säterikartanossaan, jonka rakennusten merkitys ei yltänyt sen verotuksen aiheen tasolle. Kutemajärvellä oli 1650-luvulla kaksi muuta pientä läänitystä, sillä luutnantti Antti Eerikinpojalle kuului Ruokomäen kylän talojen verojen kanto ja ratsumestari Henrik Suurmanille yhden tilan (n. 12) verot. Ilmeisesti kyseiset miehet kuolivat varsin varhain ja tämän takia nämä pienet rälssimaat palautuivat varsin vauhdikkaasti kruunulle.
Kruunun hallussa oli 1600-luvun puolivälissä vain toistakymmentä tilaa Kutemajärvellä ja sen naapurialueilla.
On luultava, että näiden ”muukalaisten” junkkarien (Kangasniemen historiikissa kerrotaan: ”tällä nimityksellä kunnioitettiin ajan asiakirjoissa sitä henkilöä, jolle tilojen verot oli lahjoitettu) alaisuudessa talonpoikien olot eivät olleet kovin pulskat. Edelleen Kangasniemen historiikissa kerrotaan: ”Eräänlaisen viitteen siitä, ettei heidän asemansa ollut erityisen kadehdittava, saamme kuitenkin Magnus von der Pahlenin talonpoikien 1645 käräjillä tekemästä anomuksesta, että heidän sekä pysyvät että tilapäiset veronsa määrättäisiin kiinteän säännön mukaan, koska he itse eivät tienneet loppua eivätkä alkua veroilleen ja maksuilleen, eritoten ylimääräisille parseleille. Junkkarin edustaja, hänen poikapuolensa, ylimajoitusmestari Gerhard Löwe, lupasi silloin, että kunnes Magnus von der Pahlen itse antaisi uuden selityksen, talonpojat saisivat suorittaa maksunsa entiseen tapaan, nimittäin maksaa paitsi kruunun osuutta ylimääräisistä veroista, veromarkkaa kohti 2 tynnyriä teräviljaa ja 2 leiviskää voita tai 2 ½ tynnyriä tervaa tai rahaa kruunun arviotaksojen mukaan 2 aputyöpäivää veromarkkaa kohti ja kuorman halkoja tilaa kohti, niin myös pitää herraskartanon rakennukset kunnossa.” Tuomiokirja paljastaa, että talonpojat hyväntuulisesti myöntyivät tähän sääntöön, jopa itse pyysivät, että se saisi jatkossakin olla voimassa.
Vielä 1600-luvun alussa oli suuri merkitys sillä, kuinka kaukana rälssitalonpoika asui varsinaisesta säterikartanosta. Kruunu sai suuremman osuuden niiden veroista, jotka asuivat kauempana junkkari-tilanherrasta. Ja lähempänä asuvien sotapalvelusvelvollisuus oli jonkin aikaa miedompi kuin toisten talonpoikien. Näin ollen on vuoden 1643 maakirjassa irrotettu von der Pahlenien rälssimaasta noin kolmasosa puolirälssiksi, sillä kaikki puolirälssin tilat sijaitsivat yli peninkulman päässä Suurolan säterikartanosta. Vuodesta 1644 alkaen tämä vinkero menetti merkityksensä ja rälssimaan haltija sai periä veroja kaikista tiloista niiden sijainnista välittämättä.
Kangasniemen historiikissa kerrotaan: ” Pari kauhutarinaa, jotka aiheensa puolesta sopisivat läänitysaikaan, liittyy Kaihlamäen Reivin (Kreivin) talon nimeen.. Toisen mukaan tilan muinainen haltija ”kreivi”, oli julmuudessaan syössyt renkinsä terva- tai miiluhautaan, toisen mukaan taas itse sellaiseen katkeroituneiden talonpoikien syöksemänä surkeasti menehtynyt. Tarinat, jotka selvästi ovat toistensa muunnoksia ovat nähtävästi Reivi-nimen selityskokeita. On epätietoista, todistavatko ne edes sitä, että von der Pahlenien aika olisi jäänyt kansan mieleen erityisen ankaran sorron kautena.”
Kuningatar Kristiinan aikana huipentui verojen lahjoittaminen aatelisille. Häntä seuranneet hallitsijat yrittivät saada murretuksi tämän järjestelmän, joka oli käynyt haitalliseksi koko valtakunnalle. Vuonna 1682 Kaarle XI sai aikaan säätyjen hyväksymän päätöksen, jonka mukaan kaikki lahjoitetut verot palautettiin kruunulle. Tätä kutsuttiin ns. isoksi reduktioksi ja sen mukaan peruutettiin myös Kangasniemen kolme rälssiä (kolme pienempää oli jo aiemmin palautettu kruunulle haltijoiden kuoleman jne. takia). Kolme reduktiossa palautettua rälssiä olivat Kutemajärven rälssi vuonna 1685, Liukkolan rälssi vuonna 1690 ja Rantakylän rälssi vasta vuonna 1694. Rantakylän rälssin haltija Reinhold Wilhelm von der Pahlen oli saanut kuninkaalta vuonna 1684 oikeuden rälssiinsä vielä kymmeneksi vuodeksi.
Kangasniemen historiikissa mainitaan: ”Noin kahdeksankymmentä vuotta kestänyt läänityskausi päättyi täten, nähtävästi jättämättä kovin syviä jälkiä Kangasniemen oloihin ja unohtuen hämmästyttävän täydellisesti kansan muistista.”
Olli von Becker
Kirjoittaja polveutuu näistä von der Pahleneista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti