Heinolan pitäjään on kuulunut historiallisesti vain kolme kartanoa, mutta ne ovat olleet varsin suuria ja maa-alueiltaan laajoja. Ne olivat Taipale, Paaso ja Nynäs, joista kaksi viimeistä olivat noin viiden tuhannen hehtaarin kokoisia ja ensimmäinen yli kymmenen tuhatta hehtaaria. Nynäsin alkuperäinen omistaja oli Jackarbyn kartanon omistaja eversti Ernst Johan Forbes, jonka aikana Nynäs oli asumattomana ja tyhjillään. Forbesin tytär Sofia Helena meni vuonna 1688 avioon baltiansaksalaisen Hämeen ratsurykmentin everstiluutnantti Fredrik Adolf von der Pahlenin kanssa ja kartano siirtyi silloin ko. Miehen omistukseen. Kuitenkin pariskunta asui lähinnä Myrskylän kartanossa. Von der Pahlenien tytär Christina meni vuonna 1712 avioon ratsumestari Johan Ramsayn kanssa muuttivat he asumaan kartanoon, ja mies teki siitä oman sukuhaaransa kantatilan. On arveltu, että Johan Ramsay rakennutti kartanon entisen päärakennuksen, joka oli ”mahtavista hongista multiaiselle tehty pitkä matala rakennus”, joka nykyään muodostaa uuden päärakennuksen keskiosan.
Johan ja Christina Ramsayta seurasi suvussa neljä sukupolvea sotilaina toimivia Ramsay-suvun miehiä. Vuonna 1853 kartanon peri vaikeasta silmäsairaudesta kärsinyt Fredrik Wilhelm Ramsay, joka ei sairautensa takia voinut opiskella, vaan hän antautui täydellisesti maanvijelyyn sukunsa mailla. Häneen sammui mieslinjalla Nyynäisten Ramsayn suku, ja hänen sisarpuolensa, joka oli aviossa valtioneuvos von Haartmanin kanssa, peri kartanon, joka siirtyi heiltä heidän lapsilleen. Näistä lapsista toiseksi vanhin, Naima Maria Helena, meni avioon Oskar Fredrik Gyllingin kanssa, joka peri vaimonsa kautta tilan vuonna 1882. Kaikki Nynäsin miespuoliset Ramsayt kuuluivat upseereina Hämeen ratsurykmenttiin. Siinä heidä Asikkalan komppaniansa harjoituspaikka oli Härkälässä sijaitsevan Urajärvelle vievän tien varrella ollut ns. Leirinkenttä. Kuitenkin on tiedossa, että he pitivät sotaväenharjoituksia myös Rakuunapelloksi mainitulla paikalla Myllykylässä.
Heinolasta tuli 1800-luvun alkupuoliskolla Kymenkartanon läänin maaherran ja virkamiehistön asemapaikka, joka vaikutti Nynäsiinkin siten, että aatelisten ja muiden säätyläisten seuraelämä alueella vilkastui. Tämä oli vahvaa senkin takia, koska Ramsayt olivat ennättäneet tulla sukulaissuhteisiin suurimman osan lähikartanoiden omistajien kanssa. Esimerkiksi majuri Christer Wilhelm Ramsay oli aviossa Eva Juliana Jägerhornin kanssa. Heidän poikansa Fredrik Adolf oli aviossa Paason kartanon tytön von Essenien tyttären kanssa.
Olosuhteiden muuttuminen vaikutti Nynäsiinkin sillä tavalla, että asuintilaa piti saada enemmän ja kartanoon lisättiin keskelle toinen kerros, jossa sijaitsi upea ja korkea salonki, jossa oli neljä ikkunaa ja kolme sitä pienempää huonetta.
Senaattori Gylling, joka oli saanut kartanon vaimonsa kautta myi sen vuonna 1896 Tampereen kattohuopatehdas o/y:lle. Tämä taho vuokrasi kolmen vuoden jälkeen kartanon maat Heinolan polttimo O/Y:lle kahdenkymmenen vuoden ajaksi. Noihin aikoihin rakennettiin tilanhoitajan asunto päärakennuksen lähelle. Vuoden 1904 tienoilla Kymijokivarren liikeyrityksiä koottiin yhteen Kymi O/Y:ksi, joutui Nynäs myös tuon yrityksen haltuun. Kymi O/Y sai tilan maat ja rakennukset haltuunsa vuonna 1919 ja uusi kartanon sisustuksen arvokkaaseen kuntoon ja muodosti siitä museon, minkä jälkeen se on ollut sotasokeiden työkeskuksen asuntolana ja myöhemmin vanhainkotina.
Paason kartano kuului alunperin Fleming-suvulle, joka piti sitä syrjäisenä sivutilana. Tila siirtyi Birckholtz-suvulle vuonna 1597, kun Klaus Flemingin veljentytär Anna meni avioon Kaarle-herttuan kamariherttua Hieronymys Birckholtzin kanssa. Kuitenkin he asuivat Hollolan Uskilassa. Ållongrenit, joista tuli muutaman vuoden jälkeen tilojen uusia omistajia, asuivat varsinaisessa Paasossa. Tuohon aikoihin Paaso tunnettiin Suur-Paasona, johon kuului varsinaisen Paason lisäksi Tuusjärven ratsutila, Paloniemen säteri, ja Kuhala ja Kuhaniemi Mäntyharjun puolelta rajaa.
Kun Ållongrenit olivat poistuneet siirtyi Paaso von Esseneille ja Paloniemi ja Tuusjärvi Mestertonin suvulle. Mestertonit myivät Tuusjärven sittemmin maaherra de Geerille, jonka muuttaessa pois Heinolasta hän myi tilan kapteeni Nils Westermarckille.
Viimeinen Paloniemen Mesterton muutti vuonna 1853 Joutsaan ja möi tilan Johan Anderssonille, ja kartano on siitä lähtien ollut talonpoikaisten sukujen hallussa. Lopulta se päätyi Virtasen suvulle.
Paason von Essenien aika ylsi mainitusti vuoteen 1883, jolloin se siirtyi Yrjö Schildtin omistukseen. Kartanossa oli tuolloin maata 2555 hehtaaria. Tila siirtyi vuonna 1916 tuomari Ant-Wuorisen omistukseen, milloin kartanon pinta-ala oli noin tuhat hehtaaria.
Esseneillä, Mestertoneilla ja Ramsay'llä oli myös kaupunkitalot Heinolassa, kuten myös omalla suvullani von Beckereillä. On vielä paljon myöhemmin puhuttu ja kirjoitettu niistä loistokkaista juhlista, jotka kartanojen armot järjestivät ja joissa tanssittiin ja harrastettiin kevyttä elämää. Etenkin Mestertoneilla juhlittiin iloisesti, samalla kun Ramsayt ja von Essenit harrastivat enemmän aristokraattista juhlintaa.
Everstiluutnantti von Essenin Paasoon rakennuttama kustavilaistyylinen päärakennus paloi 7. päivänä kesäkuuta vuonna 1913. Nynäs ja Paaso sijaitsivat otollisella paikalla tärkeän tieyhteyden varrella, mikä edesauttoi niiden asukkaiden aktiivista seuraelämää Heinolassa, joka oli virinnyt ja kasvanut Heinolan tultua maaherran asuinpaikaksi.
Historiallisesti suurempaa merkitystä kantaa mukanaan paikallisten upseerien rooli niin sanotussa Anjalan liitossa, josta seurasi myöhemmin Seestan kartanolla solmittu pyrkimys Suomen itsenäisyyshankkeeseen, jota olivat Seestan omistajan Georg Magnus Sprengtportenin kanssa ajamassa tämän nuori ja innokas sukulainen Anders Jägerhorn. Näiden neuvottelujen tapahtumapaikkoihin kuuluivat myös Paaso ja Heinola yleensä. Vain de Geerin erottaminen oli seurauksena tästä vehkeilystä.
Yrjö Schildtiä on pidetty edistyksellisenä miehenä, ilman myöhemmin tulleita sanan konnotaatioita. Hän hoiti antaumuksella tilaansa, mutta otti myös innokkaasti osaa kaikkiin paikallisiin yhteiskunnallisiin parannuksiin, kuten kunnan säästöpankin perustamiseen ja kunnalliskodin perustamiseen. On sanottu Schildtistä, että hän oli runsaasti aikaansa edellä ainakin paikallisiin ihmisiin verrattuna ja sen takia hänen kaikki alullepanemansa uudistukset eivät heti saaneet tulta alleen. Yksi tällainen hanke oli Heinolan kirkonkylään perustettu meijeri, johon kuului lisäksi ympäristökylien kuorinta-asemat.
Schildt oli myös etelä-Suomen ensimmäinen, joka teetätti kartanonsa tarpeita varten sähkölaitoksen, johon virta saatiin Paason koskesta. Schildtin alullepanema oli vuonna 1897 rakennettu kansakoulu, jonka hän lahjoitti tonttinsa kanssa Paason koulupiirille.
Taipaleen kartano sijaitsee syrjäisellä seudulla miltei tiettömien taipaleiden takana ja on sen takia joutunut vähemmälle huomiolle Nynäsiin ja Paasoon verrattuna. Alue on aiemmin ollut asikkalalaisten erämaita. Hämeen vanhimpien verokirjojen mukaan se kuului Eskil Laarossonille, joka oli Asikkalan Anjalanpellon kartanon toinen omistaja. Hän myi kartanon kuitenkin jo vuonna 1691 Matts Falcksonille. Tuohon aikaan tilalla oli jo asuinrakennus. Tämä on voitu päätellä sen kautta, koska kartanon alueeseen kuuluvien vanhojen riihten takana sijainneissa kivijalan jäännöksissä on vuosiluku 1632.
Sen jälkeen kartano oli pitkään Stenius-suvulla, joiden viimeisen omistajan kahdelle vävylle kartano lopulta siirtyi. Nämä olivat senaattorit Hisinger ja Streng, jotka myivät kartanon myöhemmin Warpenius-suvulle.
Kartanon osti siis vuonna 1855 Matti Warpenius. Kartano joutui tämän kuoleman jälkeen tämän nuorimmalle pojalle Matti Waldemarille. Vanhemmalle pojalle ostettiin tuolloin Rihun kartano. Tämä poika, jonka nimi oli Robert Warpenius, myi kartanonsa pian sedälleen Johan Warpeniukselle ja hankki samassa yhteydessä Älgsvikin kartanon. Heidän sisarensa Ida, joka oli mennyt avioon Taavi Siltasen kanssa, osti hän Herransaaren kartanon. Nämä kaikki vanhan Suur-Taipaleen osat kuuluivat aiemmin samaan tilaan ja pitkään samalle suvulle.
On otaksuttu, että Steniuksien rakennuttama Taipaleen kartanon päärakennus on nykyisin siirrettynä perinnönjaon takia Heponiemen kartanoon. Muiden Taipaleen osien, kuten Rihun ja Herransaaren päärakennukset ovat pysyttäytyneet omilla paikoillaan.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Kirjoittajan esivanhemmat ovat asuttaneet Paasoa vuosisatojen ajan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti