Pekka Halosen taidetta esittelevä retrospektiivinen taidenäyttely Un hymne à la Finlande avattiin viime kuun alussa Pariisin Petit Palais-taidemuseossa, joka perustettiin vuonna 1900 silloista Pariisin maailmannäyttelyä varten, milloin Pariisissa esiteltiin myös Pekka Halosen taidetta, vaikka tietysti suppeammassa taideteosten määrässä. Vierailin Pariisin näyttelyssä ensimmäisen viikon aikana. Hymni Suomelle näyttely jatkuu aina helmikuun toiselle puoliskolle ensi vuoteen saakka. Petit Palais järjesti vuonna 2022 Albert Edelfeltin taidetta esittelevän näyttelyn, jonka jälkeen Petit Palais'n johtaja Annick Lemoine otti uudestaan yhteyttä Suomeen, ja Pekka Halosen taiteen näyttelyn suunnittelu alkoi. Näyttelyssä esitellään sekä julkisten että yksityisten kokoelmien maalauksia. Petit Palais on järjestänyt näyttelyn kronologiseen ja temaattiseen järjestykseen. Näyttely on suunniteltu yhdessä Helsingin Ateneumin taidemuseon ja sen johtajan Anna-Maria von Bonsdorffin kanssa. Näyttelyn kuraattoreina toimii Annick Lemoinen ja Anna-Maria von Bonsdorffin lisäksi Petis Palais'n intendentti Anne-Charlotte Cathelineau.
Pekka Halonen syntyi 23. päivä syyskuuta vuonna 1865 Kuopion pitäjän Lapinlahdella. Halonen syntyi talonpoikaissukuun. Halosen isä Olli oli maanviljelijä ja käsityölainen ja äiti Wilhelmina kansanmuusikko. Perheessä oli taiteellisuutta ja musikaalisuutta, ja Pekka Halosen nuorempi veli oli viulutaiteilija Heikki Halonen. Pekka oli perheen seitsemästä lapsesta kolmanneksi vanhin. Halonen pyrki vuonna 1885 epäonnistuneesti kansakoulunopettajan opintoihin Jyväskylän seminaariin, minkä jälkeen hän muutti syksyllä Helsinkiin. Siellä hän tunsi ainoastaan häntä aiemmin rohkaisseen tunnetun arkkitehdin Josef Stenbäckin, joka oli tullut tunnetuksi etenkin kirkkojen suunnittelusta. Hän ilmestyi Stenbäckin luokse syksyllä ja kertoi haluavansa taiteilijaksi. Vuoden 1886 keväällä hän pääsi Ateneumin Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun Unioninkadulle, josta taiteilijan ura alkoi urkenemaan.
Vuoden 1887 keväällä hän sai kolmen muun kanssaopiskelijan kanssa koulun hopeakynän palkkioksi ahkeruudesta ja etenemisestä opinnoissa. Halonen opiskeli oppilaitoksessaan kaikkiaan vuodesta 1886 vuoteen 1890. Opettajia olivat mm. Fredrik Ahlstedt ja Carl Jahn, jotka korostivat mallista maalaamista antiikin kipsivalosten mukaan. Muita samanaikaisia opiskelijoita olivat muun muassa Ellen Thesleff, Albert Gebhardt ja Väinö Blomstedt. Hänen opintonsa osuivat yhteen uuden Ateneum-rakennuksen avaamisen v. 1887 kanssa. Samanaikaisesti hän elätti itseään koristemaalarin töillä. Hänelle annettiin varsin hyvät arvosanat ja hän sai myös keskikokoisen stipendin. Halonen suunnitteli opintojensa päättymisen jälkeen Pariisiin jatko-opintoihin lähtemistä ja valmistautui sitä varten ranskan opinnoilla. Ateneumia varten Halonen oli joutunut opiskelemaan hänelle uuden ruotsin kielen.
Vuoden 1890 syksyllä Halonen aloitti opintonsa Pariisin Académie Julianissa Magnus Enckellin kanssa. He asuivat taiteilijoiden alueena tunnetulla Montmartrella. Opettajina olivat Benjamin Constant ja Jules Lefebvre. Seuraavana keväänä Halonen palasi Savoon ja sai ensimenestystä teoksellaan Niittomiehet. Seuraavana talvena Halonen jatkoi opintojaan Pariisissa, asui Latinalaiskorttelissa Enckellin kanssa ja palasi taas seuraavana keväänä Suomeen. Laivamatkalla hän tapasi tulevan puolisonsa Maija Mäkisen, joka oli Sortavalan seminaarin lehtorin tytär. Mäkisen vanhemmat eivät aluksi hyväksyneet Halosta vävyksi, koska pitivät tätä taiteellisena haihattelijana, jolla ei ollut realistisia mahdollisuuksia tyttärensä ja mahdollisten yhteisten lasten elättämiseen. Jonkin aikaa tuon jälkeen alkoi Halosen talviaiheisten maalauksien sarja teoksella Kaivopuistossa. Vuoden 1893 keväällä Halonen oleskeli jälleen Lapinlahdella ja sielä syntyi mm. maalaus Tukkinuotiolla. Noihin aikoihin Halonen sai kuulla, että hänelle oli myönnetty aikaan suuren 3000 markan apurahan. Pian tuon jälkeen ystäviä Suomen taidepiireissä saanut Halonen lähti uudestaan Pariisiin, missä hän opiskeli Paul Gauguinin oppilaan aloitettuaan ensin opinnot Académie Colarossissa. Hän asui tuolloin Montparnassella, kahvila-alueella. Hän opiskeli samanaikaisesti teosofiaa Halonen edusti edelleen realistista taidesuuntaa, vaikka sai oppeja myös vaihtoehtoisissa taidesuunnissa kuten symbolismissa.
Noihin aikoihin sisältyi karelianismin alku Suomessa etenkin Akseli Gallen-Kallelan toimien ja töiden kautta, ja Halonenkin koki oman kansansa kutsun Pariisin bistroja ja kahviloita suuremmaksi ja palasi pian Suomeen. Hän ei sen jälkeen toiminut aktiivisesti taiteilijana pidempää aikaa Pariisissa. Suomessa Halonen maalasi alttaritaululuonnoksen Lapinlahden kirkkoon, mitä paikalliset ihmiset eivät pitäneet kunnollisena, ja Halosen suhde omiin savolaisiin juuriinsa otti kovan kolauksen mikä ei myöhemmin muuttunut. Halonen sai tunnustusta taiteilijana muualta, ja Maija Mäkisen vanhemmat myöntyivät vävyehdokkaan kykyihin. Heidät naitettiin 2. päivä tammikuuta 1895 Halosen ollessa 29-vuotias. Noihin aikoihin Halonen maalasi ensimmäiset tärkeämmät talvimaisemansa, mm. Talvipäivän, Huurretta ja poikkeuksellisen Kaksoismuotokuvan. Seuraavana kesänä aviopari vieraili myös Kainuussa, missä he sattuivat tapaamaan myös 17-vuotiaan Eino Leinon, josta tuli Halosen myöhempi elinaikainen ystävä Leinon kuolemaan vuoteen 1926 asti. Syntyi teos Neiet niemien nenissä. Esikoispoika syntyi vuoden 1896 keväällä. Saman vuoden aikana Halonen maalasi paljon myös talvisia maisemia, kuten Talvipäivä Karjalassa ja Iltatunnelmia. Nuori perhe matkusteli paljon Suomessa ja Euroopassa. He kävivät mm. Firenzessä, Sienassa, Roomassa, Napolissa, Pompeijissa, Sorrentossa ja Venetsiassa. He palasivat Pariisin kautta Suomeen. Yksi Halosen suurimmista teoksista Vainolaista vastaan syntyi vuonna 1896. Vuoden 1898 lopulla Halonen löysi ateljeekodilleen paikan Tuusulanjärven Pitkäniemestä, minne hän rakensi suuren päärakennuksen ja tuli Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jäseneksi. Vuonna 1900 järjestettiin Pariisin maailmannäyttely, missä esiteltiin Halosen maalaukset Ilveksen hiihtäjä ja Avannolla. Palkinnoksi Haloselle annettiin töistään hopeamitali. 1903 hänellä oli yhteisnäyttely Järnefeltin, Enckellin ja Edelfeltin kanssa Berliinissä, Kölnissä ja Düsseldorfissa. 1904 hän lähti perheineen Italiaan saatuaan Hovingin suuren matka-apurahan. Halonen kuului noihin aikoihin Nuori-Suomi-liikkeessä, jonka tavoitteena oli Suomen itsenäistyminen Tsaarin Venäjästä.
Hymni Suomelle-näyttelyn kuraattori Anne-Charlotte Cathelineau sanoo näyttelyn tuovan rakentavan yhteyden historian ja nykyhetken välille. ”Suomen itsenäisyystaistelu Venäjän vallan alla tuo mieleen nykyisen Ukrainan tilanteen”, hän sanoo.
Halosen viimeisena suurtyönä on pidetty vuonna 1925 valmistunutta suurtyötä Tukinuitto. Samana vuonna Halonen sai taiteen kunniaprofessorin arvon. Pekka ja Maija matkasivat YK:n luovutustilaisuuteen Geneveen ja sieltä Pariisiin. Viimeisiä suurteoksia: Talvinen järvimaisema, Saunanrakennus, Syysmaisema Kuhmoisista, Mänty lumisateessa. Hän kuoli kotonaan Tuusulassa 1. päivä joulukuuta vuonna 1933. Hänellä ja vaimollaan oli kaikkiaan kahdeksan lasta.
Aiemmin tänä vuonna järjestettiin Halosenniemessä Tuusulanjärvellä kesänäyttely Pariisin taivaan alla – taiteilijoiden ranskalaisaiheita, joka esitteli mm. Pekka Halosen pariisilaisajan ja 1800-1900-luvun vaihteen suomalaisten Pariisissa oleskelleiden taiteilijoiden opiskeluaikojen maalauksia .Suomalaistaiteilijat kuten Halonen aloittivat joukolla Pariisiin opiskelemaan lähtemisen 1800-luvun lopulla. Ensimmäinen suomalainen ammattitaiteilija Pariisissa oli ollut Adolf von Becker jo 1850-luvun lopulla. Edellä mainitun oppilaat Albert Edelfelt ja Gunnar Berndtson kasvattivat joukkoa 1870-luvulla. Naturalismin ja realismin hengessä maalanneet Axel Gallén, Emil Wikström ja Pekka Halonen siirtyivät Pariisiin 1880-90-luvuilla. 1890-luvulla useat suomalaiset taiteilijat von Beckeriä lukuunottamatta siirtyivät realistisista opeista kohti symbolismia ja kansallisromantiikkaa. Myös ekspressionismi ja impressionismi alkoivat saada valtaa taidesuuntauksina. Edellä mainitun suuntauksen edustajia Pariisissakin olivat marraskuun ryhmän Eero Nelimarkka ja Marcus Collin. Noilta ajoilta on mm. Arvid Liljelundin aiheeseen liittyvä ja suuresti tunnettu maalaus Lähtö Pariisista, jota säilytetään nykyään Kuopion taidemuseossa.
Halosenniemen näyttely esitteli teoksia Halosen lisäksi mm. Jalmari Ruokokoskelta, Marcus Collinilta, Eero Nelimarkalta, Eero Järnefeltiltä, Elin Danielson-Gambogilta, Axel Gallénilta, Albert Edelfeltiltä ja Dora Wahlroosilta.
Hymni Suomelle esittelee Pekka Halosen erikoista elämäntapaa ja luontosuhdetta oman laajan perheensä ja vielä laajemman taiteilijayhteisönsä ympärillä. Annick Lemoine on kertonut, että ”Pekka Halonen on upea taiteilija, joka osasi kuvata pohjoismaista luontoa, ja erityisesti lunta, paremmin kuin kukaan muu”. Anna-Maria von Bonsdorff jatkaa sanoen ” Tiedämme, että Pekka Halosen luontosuhde kiinnostaa eurooppalaisia museokävijöitä. Myös hänen elämäntapansa Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jäsenenä ja kahdeksanlapsisen perheen isänä oli poikkeuksellista. Halonen loi uudenlaista, henkisempää tapaa elää, luoden taidetta perheensä ympäröimänä”.
Viime vuosien aikana Ateneumin taidemuseo on järjestänyt eurooppalaisiin museoihin Halosen näyttelyn lisäksi Akseli Gallen-Kallelan, jo aiemmin mainitun Albert Edelfeltin ja Helene Schjerfbeckin näyttelyitä. Ateneumissa perustettu Klassikot maailmalle-projekti toimittaa suomalaista taidetta maailmalle Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoituksella. Pelkästään Edelfeltin näyttely keräsi yhteensä noin 130 000 kävijää. Tässä Halosen näyttelyssä esitellään noin 130 hänen työtään.
Petit Palais'n johtaja sanoo Halosen näyttelystä, että ”museovieras voi kokea täällä rauhoittavan ja meditatiivisen hetken”. ”Näyttelyn kautta yleisö voi tutustua Haloseen että tehdä matkan Suomeen ja sen historiaan”, hän jatkaa. Näyttely tuo esiin Halosen roolia suomalaisen kansallisidentiteetin ja suomalaisen kulttuurin puolustajana. Se tuo myös Pariisin tuomaa roolia ja vaikutusta hänen taiteensa muotoutumiseen. Annick Lemoine myös korostaa Paul Gauguinin roolia Halösen uran ja suurtöiden alkuun laittamisessa. ”Hän kannusti Halosta olemaan oma itsensä ja keskittymään siihen minkä osasi parhaiten eli suomalaisen luonnon kuvaamiseen.” Gauguinin ohessa Haloseen teki vaikutuksen myös Paul Cézannen tuotanto, plein air-maalaustaide, syntetismija muun muassa japanilaiset puupiirrokset.
Hymni Suomelle-näyttelyn viimeinen sali sisältää Halosen lumeen liittyviä teoksia. Anne Charlotte Cathelineau korostaa näitä maalauksia: ”Tämä on näyttelyn kohokohta. Olemme tästä todella ylpeitä”, hän kertoo.
Lumi oli tunnetusti Pekka Haloselle tärkeää. Halonen menikin tunnustamaan olevansa omastakin mielestään ”lumen maalari”.
”Vuosien saatossa Halosen tapa kuvata lunta vaihtui japanilaisesta lähes abstraktiin”, Cathelineau jatkaa. Salin Monet'n sinisillä seinillä on ripustettuna maalausten lisäksi suomenkielisiä lunta kuvaavia sanoja. Esimerkiksi höytylumi tarkoittaa erittäin pehmeää lunta, kun taas pakkaslumen merkitys on puuterilumi. ”Halusimme esitellä eri tapoja, joilla Halonen kuvasi lunta sekä sen, mitä lumi merkitsee suomalaisille”, Cathelineau sanoo.'
Pekka Halonen oli syvästi kiinnostunut taidemusiikista ja mm. suomalaisesta kansanmusiikista, kuten esimerkiksi kanteleensoitosta. Hän oli hyvin läheinen Jean Sibeliuksen kanssa. Myös tästä Halosen vähemmän tunnetusta piirteestä Hymni Suomelle-näyttely kertoo. Näyttelyyn on rekonstruoitu Halosenniemessä oleva Halosen ateljeehuone omine hirsiseinineen. Huoneessa sijaitsee myös tuoksupiste, jossa kävijä voi saada nuuskahduksen suomalaisesta metsästä. Näyttely onkin mielestäni ennen kaikkea ehdottomasti rauhoittava kävelyretki ja aistillinen kokemus.
Cathelineaun aiemmin toteaman mukaan näyttelyn tärkeimpänä kohtana voidaan pitää viimeistä salia, joka on nimetty ”Symphonique en blanc majeur” eli Sinfonia valkoisessa duurissa, joka esittelee Halosen oikeimpia mestariteoksia, jotka ”kuvaavat upeasti talven kirkasta valkoisuutta”. Halonen oli luonnonsuojelija, ja nykyisen ilmaston lämpenemisen ja mustien talvipäivien yhteydessä se on tärkeä asia korostettavaksi.
Tunnetuimpia Halosen maalauksia näyttelyssä, jotka itse tunnistin ovat mm. Omakuva (1890), Kanteleensoittaja (1892), Oijustie (1892), Pyhäpäivä uudistalossa (1894), Ateljeen sisäkuva (1913), Tomaatteja (1913) Tuusulanjärven kevätjäiltä (1927). Näitä täydentävät etenkin lukuiset talvisia näkymiä esittelevät maalaukset, kuten Avannolla. Myös tunnettu maalaus Viulunsoittaja teki itseeni näyttelyssä suuren vaikutuksen.
Annick Lemoine uskoo näyttelyn menestykseen. Tiettävästi keskustelut jo seuraavan suomalaistaiteilijan taiteen esittelystä Pariisissa ovat jo työn alla.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri ja yli kaksikymmenkertainen Pariisin kävijä sekä ex-pariisilainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti