Maanjaoksi kutsutaan toimenpidettä, jossa maat jaetaan kahden tai useamman omistajan hallintaan. Ennen aikaan yksittäisten talojen omistajat ottivat haltuunsa erämaita metsässä käynnin tai kaskiviljelyn vuoksi. Tämän varhaisen maanjakotavan nimi on lohkojako. Myöhemmin kylvömäärä määritti sen miten peltoviljelys ja pellot jaettiin. Kun Suomi oli ollut Ruotsin vallan alaisena joitakin aikoja, otettiin käyttöön ilmansuuntajako, jota kutsutaan myös sarkajaoksi. Se on kaikista vanhin lain määräämä maanjakotoimitus Suomessa. Alkuun jakotavat koskivat vain viljelymaita, vesialueet ja metsät jäivät jaon ulkopuolelle. Vainiopakon takia ilmansuuntajako jäi vähemmälle suosiolle 1700-luvulla. Silloin alkoi nousta esiin ajatuksia, jotka tukivat sitä, että viljelykset tulisi sijoittaa yhdeksi kokonaisuudeksi kyseisen talon lähelle. Niin sanottua ryhmäkylää se muutti siten, että taloja tuli siirtää kauemmas viljelymaiden laita-alueille. Samaan aikaan Ruotsi oli menettänyt sodassa vilja-aittanaan tunnetun Liivinmaan. Ruotsi tarvitsi enemmän viljaa, kun väkilukukin oli ryhtynyt jyrkkään nousuun.
Jakob Faggot, joka oli aikanaan Ruotsi-Suomen maanmittauslaitoksen päällikkö, oli tämän uudistuksen näkyvimpiä esitaistelijoita. Hän kirjoitti kirjan Ruotsin maatalouden esteet ja apu, jossa esiteltiin maanjaon uudistusta käyttäen siinä etenkin Englannissa käytettyä mallia. Miltei kaikki säädyt hyväksyivät Faggotin esityksen, vaikka talonpojat kyräilivät jonkin aikaa sitä vastaan. Virallinen asetus isosta jaosta annettiin vuonna 1757. Isojaosta säätäminen aloitettiin siis silloin ja toinen asetus vuonna 1775 ja kuningas antoi selityksensä vuonna 1777. Näiden asetuksien päämäärä oli kumota vanhat sarkajaot ja koota kunkin talon tilukset yhtenäiseksi yksiköksi.
Uudistus alkoi Skånesta, mistä se levisi koko maahan, myös Suomeen. Isojako oli toteutettava jos yksikin kylään kuuluva osakas sitä vaati. Hallituksen intoa uutta maanjakoa kohtaan johtui etenkin puolustuksellisista ja taloudellisista kysymyksistä. Uudistuksen tarkoitus oli siis etenkin ruuantuotannon lisääminen. On kirjoitettu myös käsitteestä divida et impera, jolla tarkoitettiin niitä keinoja, joilla hajallaan olevat talonpojat pyrittiin saamaan hiljaisemmiksi, kun he eivät enää asuneet tiiviissä yhteisössä.
Isojaolla oli suuri merkitys Luhangassakin ja etenkin Luhangan 1700-luvun tapahtumille. Siellä se aloitettiin 1790-luvulla ja jatkettiin vielä kolmisenkymmentä vuotta eteenpäin. Pitäjässä oli kaksi erityisen suurta tila, joista Luhangan säteriratsutila oli perustettu 1600-luvulla ja Klemettilän ratsutila 1700-luvulla. Ensiksi mainittu oli syntynyt rälssimaalle ja siihen kuului yli kymmenen erillistä tilaa. Kornetti Reethin hallinta-aikana kartanon omistukset olivat laajimmillaan, sillä hän hankki 1761 Ryytilän, Hakasen ja Anttilan augmenttitalot. Tommolan tilan hän hankki vuonna 1770.
Reethin kuoltua suuri maaomaisuus siirtyi luutnantti von Becker, kersantti Carl-Gustaf Reethin ja inspehtori Svanströmin omaisuuteen. Luhangan säteri oli kahden manttaalin ja yli kymmenen tuhannen hehtaarin tila ja kun se jaettiin vuonna 1812 oli sillä jo kuusi omistajaa. Säteristä erotettiin mainitut uudet ja suuret tilat: Huuskola, Hakanen, Kesämäki, Joutsenlahti, Lempää, Koivumäki ja Nisula. Klemettilä taas jaettiin kahdeksi osaksi. Klemettilässä oli ollut ennen isoajakoa yli 2000 hehtaaria maata ja se luokiteltiin yhden manttaalin kartanoksi.
Luhangan kylän isonjaon aikaiset muut suuremmat tilat olivat Rekola, Salmela ja Tommola. Tästä voidaan huomata että maarekisteritaloja oli Luhangan kylässä vain viisi tuohon aikaan. Kirkkoherran virkatalo Hakulinniem sai 1812 oman numeronsa rekisteriin, vaikkei sillä ollut manttaalilukua ja maatakin oli vain 207 hehtaaria.
Tammijärven kylällä, Luhangan toisessa kylässä, isojako loppui vasta vuonna 1832. Tammijärven päätalot olivat Möngölä, joka jaettiin neljään eri osaan, toinen Ruotsula, joka jaettiin viiteen eri osaan. Judinsalossa sijaitseva Jutilan tilasta syntyi kolme taloa. Jutila oli osittain maarekisterissä.
Isoonjakoon Luhangassa liittyi merkittävä nimen siirtymistapaus. Luhangan suuresta säteriratsutilasta käytetään kylän päätilan nimikettä Luhanka. Luhangan säteri päätilana on pidetty Koivumäkeä tai ruotsinkielisten tilanherrojen aikaista termiä Björkbacka. Ånäsin kartano esiintyy jo isonjaon aikaan yhtenä Klemettilän tilan alaisista tiloista. Sysmän historiikin kirjoittaja huomioi Ånäsin eli Oneisen Ylisen Hollolan komppanian ratsutilana eli säterinä. Sittemmin on tullut esiin, että suuresta Luhangan säteristä on käytetty myös termiä Ånäs jo varsin varhain.
Merkittävimmät isonjaon pilkkomat kartanot Luhangassa olivat siis pääkartano Luhanka ja toiseksi suurin kartano Klemettilä. Luhangan säterin yli kymmenestä tuhannesta hehtaarista suurimmat muodostetut uudet tilat olivat Hakanen 1872,67 hehtaarilla, Nisula 1566,20 hehtaarilla, Björkbacka 1564,29 hehtaarilla ja Lempää 1000,15 hehtaarilla. Varsinaiseen pääkartanoon maata jäi uudistuksen jälken 2972,89 hehtaaria. Klemettilä erotettiin kahdeksi eri tilaksi, joista uusi Vanhoisen tila sai 776.28 hehtaaria ja Klemettilään jäi maata 2093,42.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri ja eräiden Luhangan säterin hallitsijoiden jälkeläinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti