Reinhold von Beckerin vaikutuksesta kulttuurielämäämme
”Piä Pekkeri pelisi,
hyvä herra huomiosi,
saata suomellen sanoia.”
-Talonpoikainen Wiikkosanomien lukija
Reinhold oli tullut Turun Akatemiaan 1800-luvun alussa. Reinhold respondentoi A.H. Avellanin laatimaa oikeushistoriaa käsitellyttä väitöskirjaa vuonna 1809 mutta saavutti maisterin arvon puolustamalla matematiikan alaan kuuluvaa väitöskirjaa. Vuonna 1813 tarkasteltiin Reinholdin kaksiosaista Pro venia docendi eli dosentinväitöskirjaa Dissertatio historica de Ludis priscorum scandinomen paleastris. Se käsitteli muinaisten skandinaavien kuten suomalaisten kisoja ja taisteluleikkejä. Sen nojalla hänet samana vuonna nimitettiin historian dosentiksi. Voidaan katsoa että kyseinen väitöskirja ei vielä lopullisesti suunnannut Reinholdin henkisiä harrasteta matematiikasta historiaan, vaan hän olisi halunnut tulla matematiikan apulaiseksi siihen asti, kunnes historian apulaisena työskennellyt Rancken kuoli 1815. Reinholdin tiedetään luennoineen matematiikasta vielä vuonna 1818. On arveltava että Reinhold piti uramahdollisuuksiaan parempina historiassa kuin matematiikassa. Historian luennoinnissa oli tuolloin taipumus antiikkiin, jonka kertaamiseen Reinholdkin näyttää aluksi keskittyneen. Vuonna 1816 hän kuitenkin ilmoitti luento-ohjelmaansa sisältyvän Suomen historian. Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta kun Suomen historia esiintyy itsenäisenä teemana yliopiston luento-ohjelmassa ja näin ollen Reinhold on jo senkin takia historian opetuksen uranuurtaja. Olof Mustelin on tarkemmin analysoinut Reinholdin luentomuistiinpanoja. Hänen mukaansa ne ilmentävät huomattavaa lukeneisuutta ”mutta eivät kykyä synteesiin tai uusien tutkimusongelmien löytämiseen”. Omaperäisenä on pidetty Reinholdin luennoissaan esittämää Suomen historian periodisointia. Historia jakaantuu hänen mukaansa kahdeksaan periodiin, joista ensimmäinen vaihe kattaa ajan esihistoriasta ruotsalaisvalloitukseen, toinen ensimmäisen päättymisestä Kalmarin Unioniin, kolmas Kalmarin Unionista Kustaa Vaasan hallitusajan loppuun, neljäs Juhana Herttuasta Kaarle IX:n kuolemaan, viides käsitti Kustaa II Adolfin ajan, kuudes ajan Kaarle XII kruunajaisiin, ja seitsemäs ja viimeinen ulottui aina Venäjän ajan alkuun. Tässä yhteydessä on mainittava myöhemmin Turun Wiikkosanomissa julkaistu ”Lyhyt kertomus Suomen kansan edesmenneistä ajoista”, joka on tiettävästi ensimmäinen suomenkielinen kokonaisesitys Suomen historiasta. Reinhold osoitti jo varhaisessa vaiheessa kiinnostusta suomenkielisiin kansanrunoihin ja jo dosentinväitöskirjassaan hän esittää perusteellisia sanaselityksiä ja merkintöjä kansanrunoudesta. Hän on kirjoittanut Suomen historian luentomuistiinpanoissaan, että vanhat kansanrunot ovat: ”Paitsi mytologian lähteinä eräissä toisessakin mielessä tärkeä aarre; niissä on oikea ja alkuperäinen suomenkieli parhaiten säilynyt ja niistä saamme lisäksi käsityksen muinaisten ihmisten tavoista, luonteesta ja elintavoista.” Reinhold pitää muistiinpanoissaan lappalaisia Suomen vanhimpina asukkaina, minkä lisäksi olisi Suomea asuttanut myös sittemmin kadonnut suomensukuinen kansa, joka olisi sittemmin hävinnyt. Tuo kansa olisi asuttanut Itämeren etelärannikkoa ja Skandinaviaa. Hän käyttää lähteinään Pythiaa, Straboa ja Tacitusta, kun hän väittää suomalaisia asuneen Saksassakin ja Veikselin itäpuolella. Reinholdin mukaan lappalaisia on myös kutsuttu nimellä ”finnar” ja Suomi olisi sittemmin saanut nimensä Finland lappalaisten mukaan. Todisteeksi lappalaisten asumisesta Etelä-Suomessa hän kertaa lappalaisia paikannimiä. Reinhold toimi useana vuonna historian professori Avellanin virkaatekevänä sijaisena kuten vuosina 1817, 1821, 1822–1823, 1824–27, 1830 ja 1832–34. Avellan kuoli 1832 kesällä ja Reinholdille avautui mahdollisuus päästä vakinaiseksi historian professoriksi. Hakuaika professorin virkaan oli määrätty päättyväksi 15. toukokuuta 1833, johon mennessä Reinhold ei ollut saanut pätevöitymisväitöstään valmiiksi, mikä johtui ehkä siitä, että hän oli epäröinyt professoriksi hakemisessa. Lopulta hän kuitenkin sai väitöksensä valmiiksi ja yliopiston konsistori kelpuutti hänet viranhakijaksi yhdessä Gabriel Reinin kanssa. Reinholdin väitöskirja De Comitatu raseborgensi käsitteli Raaseporin kreivikunnan syntyä ja siihen liittyvää historiaa Kaarle XI:n reduktion yhteydessä tapahtuneeseen lakkauttamiseen saakka. Konsistori asettui lopulta puoltamaan Reinholdia parempana hakijana, hänen ansioikseen mainittiin suurempi virkavuosien määrä, viransijaisuus historian professorina sekä hänen vuonna 1824 laatimansa suomen kielioppi Rein valitti ja parempien suhteidensa avulla konsistorin päätös ohitettiin ja Rein valittiin virkaan - Voi epäillä että Reinin venäjänkielen taitokin oli vaikuttamassa asiaan. Reinhold ei professorinväitöskirjansa jälkeen julkaissut enää yhtään historian alan tutkimusta tai artikkelia. Reinholdia voidaan pitää yhtenä Suomen kansallisen heräämisen merkittävimmistä lipunkantajista. Hän hyväksyi saksalaisen E. M. Arndtin ajatuksen siitä: ”että kansankielen unohtaminen vie alistetun kansan toisen orjaksi”. Hän on sitä mieltä, että ”Olisi surullinen todistus siitä, että kansallishenkemme on kauan sitten sammunut jos Suomen historia ja mytologian tutkimus ei tulisi Suomen nuorison lempiaineeksi ja jos niillä myrskyillä jotka ovat järkyttäneet maanosaamme ja jotka naapureissamme ruotsalaisissa ovat herättäneet uutta intoa muinaistutkimukseen, olisi meihin aivan päinvastainen vaikutus.” Reinhold lähti toukokuussa 1819 matkalle Pohjois- ja Itä-Suomeen kahden toverinsa kanssa. Matkalla hän kävi mm. piirilääkäri Topeliuksen ja rovasti Aejmelaeuksen luona. Tarkoituksena oli koota kansanrunoja. Reinholdin olemassa oleva runokokoelma sisältää noin 50 runoa, se kuinka monta niistä on kerätty vuoden 1819 runonkeruumatkalla, on epävarmaa. Reinholdin ensimmäinen kontribuutio Kalevalan kokoamiseen on vuonna 1820 Turun Wiikkosanomissa julkaistu kansantajuinen artikkeli Väinämöisestä. Väinämöisestä hänelle oli kertynyt runsaasti runomateriaalia. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kansanrunoja yhdisteltiin isommaksi kokonaisuudeksi. Tuota tapaa Lönnrot sittemmin jäljitteli Kalevalaa kootessaan. Hän on selittänyt ensin mitä Väinämöisestä kerrotaan ja sitten tuo todennetaan muinaisista runoista saaduilla otteilla. On selvää, että Reinholdin ansioksi voidaan laskea se, että Elias Lönnrot, Kalevalan kokoaja, suuntautui kansanrunouden tutkimukseen. On todennäköistä että he ovat tutustuneet toisiinsa jo ennen sitä, kun Reinhold opetti Lönnrotia yliopistossa. Lönnrot toimi nimittäin kotiopettajana professori J. Törngrenin luona Laukon kartanossa. Reinholdin vaimo oli sukua Törngrenille ja heidän perheensä vietti monesti aikaa kesällä Laukossa. Reinhold antoi Lönnrotille luvan valmistaa maisterinväitöskirjansa Väinämöisestä ja jätti hänelle käytettäväksi mytologiset muistiinmerkintänsä ja runonsa. Lönnrotin väitöskirjan De Väinämöine priscorum fennorum numine ensimmäinen osa tarkastettiin helmikuussa 1827 Reinholdin ollessa tilaisuuden esimiehenä. On hyvä kirjoittaa jotain Reinholdin lehdestä. Voidaan sanoa, että ajalleen poikkeukselliseksi sen teki se, että lehti oli suomenkielinen ja ns. tavalliselle kansalle suunnattu. Jos ei oteta lukuun viipurilaisen Jaakko Juteinin valistushenkistä arkkiveisujen ja runojen julkaisua on Reinholdin kansanvalistushenkisyys tuolle ajalle poikkeuksellista. Senaatille osoitetussa julkaisulupa anomuksessa Reinhold kirjoittaa että kansankielen viljelyä on hänen mukaansa pidettävä sivistyksen mittapuuna. Myös oikeinkirjoituksen vakiinnuttamiseen asetettiin toiveita. Valmistelu suoritettiin hyvin sillä kun lehti aloitti vuoden 1820 alussa toimintansa, oli tilaajia 2000, kaksi kertaa niin paljon kuin muilla lehdillä yhteensä. Suomalaiskansalliset aiheet olivat lehdessä vahvasti läsnä. Siinä käsiteltiin Suomen historiaa, suomen kieltä ja suomalaista mytologiaa. Uudissanojen keksijänä Reinhold on tunnettu. Hän joutui sepittämään uusia sanoja, koska suomenkieli oli tuohon aikaan niin ilmaisuköyhää. Lehdessä julkaistiin myös ulkomaanuutisia, joista yksi tärkeimmistä aiheista oli käynnissä ollut Kreikan vapaussota, missä kysymyksessä Reinhold otti voimakkaasti kantaa Kreikan puolesta. Edistyksellisiä mielipiteitä Reinhold esitti mm. ”neekeriorjuuskysymyksessä”, jossa hän asettui vastustamaan orjuutta ja kysymyksessä köyhien lasten oikeuksista hän asettui tukemaan ns. Lancaster- kouluja. Innostuneesti hän kirjoittaa myös kaupan ja elinkeinojen vapauttamisesta mutta toisaalta puolustaa silloisen säätyjärjestyksen oikeellisuutta. Vuonna 1822 hän julkaisi lehdessään ensimmäisen osan artikkelista: ” Vilpitön tutkinto kysymyksestä jos maakunnallemme olisi etua suomen kielen lukemisesta yhteisissä kouluissamme”. Voidaan katsoa että hänen lehtensä toimi lähtölaukauksena sen jälkeen vaihe vaiheelta voimistuneelle sanomalehdistölle. Reinhold kirjoitti eräässä vaiheessa: ”Ne Ruotsista suomen kieleen tungetut puukstaavit joit ei umpisuomalainen taia ensinkään oikeen ulospuhua, haittaavat ja hämmentävät häntä sekä kirjoittaissa että lukeissa.” Edistyksellisiä mielipiteitä hän on ilmaissut myös totalitaarisista ideologioista, kun hän vuonna 1820 kirjoitti opin ja uskon takia syttyneiden sotien olevan kaikkein verisimpiä. Reinholdin kieliopista voidaan sanoa, että se oli siihen astisesti laajin ja perusteellisin kielioppi. Sen lauseoppi etenkin oli esikuvana myöhemmille suomen kieltä käsitteleville tutkimuksille. Reinholdin satasivuista lauseoppia on pidetty merkittävänä saavutuksena jo sen takia, ettei sillä ollut edeltäjinä kuin Juteinin lyhyt luonnostelma ja Stråhlmanin lyhyt ja paljon heikompana pidetty esitys. Reinholdin elämän viimeisin työpositio oli senaatissa kielenkääntäjänä. Hänen merkittävin ansionsa siinä oli se, että hän otti käyttöön useita suomenkielisiä uudissanoja, joista eräät olivat kansankielestä uusiin merkityksiin lainattuja mutta suurin osa hänen itsensä sepittämiä. On sanottava sekin, että Rietrikki Polenin mukaan Reinholdista tuli lehtensä johdosta Turun aatelispiireissä niin vihattu hahmo, että hän sai varoa vastaantulijoiden suista peräisin olevia sylkipisaroita. Voidaan sanoa, että Reinholdin elämän johtava teema oli pyrkimys suomen kielen kehittämisen avulla vahvistaa omaa kansallishenkeä ja -identiteettiä. Reinhold oppi suomen kielen tiettävästi lapsena leikkiessään talonpoikien lasten kanssa. Siinä hän oppi kommunikoimaan tavallisen kansan kanssa ja pitämään sitä vertaisenaan.
On mielestäni tärkeää Reinholdin sanomalehtityöskentelyn ja kansanvalistuksen takia liittää tähän ote lehdestä, jossa Reinhold esittää näkemyksiään suomen kielen tuon hetkisestä tilasta vuonna 1820 ilmestyneessä artikkelissa.
Suomen kielestä
Suomalaisilla on, niin kuin muillakin kansoilla, monta puheen laatua. Erilailla puhuu Savolainen ja Karjalainen, erilailla Hämäläinen, ja samaten on muien maan-miestemme kanssa: - harva se pitäjä, joll’ ei ole jotakuta erinäistä puheenpartta. Jokainen uskoo kernaast oman paikkakuntansa puheen olevan muita paremman.: mut se ainoastaan voi paraiten tietää ja sanoa, missä selvin kieli löytyy, ken on tullut tuntemaan joka paikkakunnan puheen laaut, ja on, kenenkään puolta pitämätä, taiten tutkinut ne kaikki. Jo eeltäkäsin on yhtähyvin ymmärrettävä, että meren puolella, kussa usein puhutaan vierasta kieltä, ja kuhun on vanhuuen aikaan vieraasta kansasta tullut asujammia, Suomalainen puhe on enemmin murrettu ja sortunut, kuin keskellä ja Pohjan puolella Suomen maata, joien paikkojen asukkaille ei ole ollut niin paljon tekemistä erikielisten ihmisten kanssa. Se on myös löytty, että näissä viimeks mainituissa paikoissa puhutaan täyellisempätä kieltä ja että siellä asuvien puheissa ja runoissa tavataan sellaisia aika-sanoja, joit’ ei laula kaikki lapset, eikä pojat puolinkana. Sitä vasten on Maamme kieli Haminan tienoilta lähtien pitkin meren rantaa aina Porin kaupungin pohjoispuolelle asti, kehnompata, suinkin sen tähen, että näillä rantamailla katkotaan sanoista viimeiset puukstaavit pois, ikäänkuin Viron kielessä, josta tämä tapa ehkä lienee Suomen rannoille vanhuuen aikaan asujanten kanssa tullut. Suomen kielelle suureks vahingoks kirjotettiin ensimmäiset suomalaiset kirjat tällä kehnommalla Ranta-Suomalaisten kielellä, johon päälle päätteeks tungettiin Ruotista ja Latinasta liikoja puukstavia, jotka sokaisivat meiän selkeän kielemme. Ja vaikka näitä kirjoja sitten, Esivallan käskein, johonkuhun määrään murteista puhistettiin, niin jäi vielä paljon parantamata. Moni on sen jälkeen, näitä kirjoja seuraten, kirjoittanut Suomea samalla tavalla, ja tottunut ei ainoastaan kirjottamaan ja lukemaan toisin, kuin selvät Suomalaiset puhuuvat, mutta myöskin uskomaan että kirjoissa löytyy kaikkiin selvin kieli. Jokainen ymmärtää kuitenkin ettei kielen synty ole kirjoista, mut kirjoin synty kielestä, ja että sentähen kirjat pitää kielen jälkeen korjattaman, ei kieli kirjoin jälkeen. Ne Ruotista Suomen kieleen tungetut puukstavit, joit’ ei Umpi-Suomalainen taia ensinkään oikeen ulospuhua, haittaavat ja hämmentävät häntä, sekä kirjoittaissa että lukeissa: jonka asian esimerkiks tällä kertaa ainoastaan tahon mainita että Suomalaiset usein kirjottavat: ”deitä”, ”dulee”, kuin pitäisi kirjotettaman ”teitä, ”tulee”. Näistä Suomen kieltä sortavista puukstavista olen minä tahtonut puhistaa suomalaisen kirjotuksen. Täysellisempätä tietoa Suomen kielestä saahakseni olen minä, niin paljon kuin varani ja aikani tähän asti ovat myöten antaneet, Suomen maata ristiin rastiin matkustellen, kokenut tieustella joka maan paikan puheen-parren, ja ahkerasti tutkia ne samat, ennen kuin minä aloin kirjottaa tällaista Suomea, kuin näissä Wiikko-Sanomissa löytyy. Vaikka se ehk’ ei ole kaikkien mieleistä, ja vaikka minä kernaasti tahtosin joka maan mieheni mieltä tässä asiassa nouattaa, niin en taia minä kuitenkaan poiketa siitä, minkä mä olen oikeeks ja paraammaksi havainnut . Minä olen myös pyytänyt sanoa joka asian Suomalaisten omilla puheen-parsilla, niin paljon kuin olen taitanut, ettei kirjotukseni – niin kuin usein tapahtuu Herrojen Suomea kirjottaissa – tuntusi Ruotista käätylle. Jos minä tällä ahkeroimisellani tajan vähänkin auttaa Suomenkieltä siitä huonosta tilasta ja ylönkahteesta, johon se on joutunut, niin on rakkahin toivoni täytetty.
Reinholdin tytär Anna Carolina Augusta von Becker on 1900-luvun alussa muistellut kuuluisaa isäänsä:
Reinhold von Becker: Femtio år hafva förflutit sedan Reinhold von Becker den finska litteraturens vördnadsvärde Nestor som August Ahlqvist benämner honom sänktes i grafven. Någon lefnadsteckning har dock icke ännu var synlig öfver denna föträfliga lärde för att nyttja det af den celebre danska språkforskaren Rask hordom gifna epithet uppmanad från flere håll att fylla sagde brist vill jag här lemna några korta biografiska uppgifter öfver min aflidne fader, mig meddelade dels af honom sjelf dels hemtade ur tillgångliga tryckta källor och af hvad mig i öfrigt om honom är bekant. Reinhold von Becker föddes den 26 December 1788 på Paapola hemman i Kangasniemi socken i Savolaks. Föräldrarna voro sergeanten vid kongliga artilleriet och Helsingfors fältbataljon. Anders von Becker och hans maka Sofia Sundström dotter till kapellanen i Eräjärvi kapell af Orivesi socken kyrkoherden Anders Sundström och Margaretha Hoffman. Förutom sonen Reinhold föddes i detta äktenskap sönerna Gustaf, Johan och Gideon. År 1819 företog Reinhold von Becker med begifvande af Universitetets Consistorum med utverkadt tillstånd bref från Univ. Höge kansler en resa i Finland för samlandet af på folkets läppor då ännu qvarlefvande gamla runor, ordspråk, gätor historiska traditioner o. d. Äfvensom för att närmare studera dialekt-olikheterna innom det finska språket. Redan föraf (som ung student) hade han företagit kortare färder och fotvandringar i samma syfte. Han kände allmogens lif och udvanor och viste huru han hade att gå till våga för att vinna böndernas förtroende och besegra deras misstroende och förtagenhet. Reinhold von Beckers föreläsningar i histori voro talrikt besökta af den studerande ungdomen. Han var den första som sammanförde Sveriges, Finlands, Danmarks och Norges historia i ett sammanhang i enhetlig öfversigt. Hans föredrag var klart och sakrikt, logiskt och fångslande och det historiska studiet rönte under hans tid stort uppsving. Han inlade i sina föreläsningar om rikedom på faktiska anföranden om detalskildringar nödvändiga i synnerhet på den tiden då ju den studerande ungdomen hade så föga tillgång på läroböcker och historisk litteratur öfverhufvud. Ännu långt efter det han dragit sig tillbaka funnas många som ihagkomma och med värme omtalade hans skildringar af Carl den störe och den. Reinhold von Becker anförtroddes det finska psalmbokskorrekturet. Han fullgjorde på ett utmärket sätt detta mödsamma grannlaka uppdrag. August Ahqvist förundrade sig långe öfver hvem det kunde hafva varit som som gjort de såväl i språkligt hänseende som här och den hvad innehållit beträffar, behöfliga förtjenstfulla rättelserna i den nya upplagen af finska psalmboken. Och då han omsides erfor att korrekturläsaren varit Reinhold von Becker utövast han: Ja, jag kunde väl tro det. Reinhold von Becker var den som på alla områden vid finskans utbildning ståndigt första steget tyst och obemärkt enligt sin vana. Reinhold var icke utan poetisk begåfning som några smärre af honom författade dikter i Turun Wiikko-Sanomat intyga. Ett par af dem finnas reprodukterade Koskrönas lärobok. Härtill kom hans stora språkliga insigter, hans bildning och samvetsgrannhet hvarmed han utförde allt som han företog sig. Han var den första som vetenskapligt sin poetik framlade reglorna för den finska metriken. Äfven Julius Krohn talar om R. v. B. Finska metrik huru, så korta fattad den var den första i sitt slag och huru det var detta R. v. B. Utkast till finsk metrik som gaf Julius Krohn den första väckelsen att skrifva finsk vers. R. v. B lemnade efter sig inga vänner de hade gått i grafven före honom. Kvar stodo endast hans afundsmän ja till och med fiender. Härtill kom att många af Lönnrots beundrade trodde sig bäst.
Reinhold von Beckerin omistamista maatiloista ja taloista: Lammi: enstaka frälsehemman i Wehmo socken af Björneborgslän Simula: frälsehemman i Kimkallio by i Wehmo socken af Björneborgslän Tarvola: enstaka skatterusthåll i Wehmo socken af Björneborgslän Lillgård frälsehemman i Ravea by i Wehmo socken af Björneborgslän Halfva Jusela skatterusthåll i Nandia by med denundre lydande Wikuri skattehemman i Riesola by af Huittis socken i Björneborgslän En femtedel af Suomasema enstaka rusthåll Mattila kallade i Suomasema by i Orivesi socken och lika andel i Terijoki skattehemman no 4 Kerola skatterusthåll och dermed i sambrak varande halfva Pirttilä frälsehemman i Lannois by af Loppis socken i Tavastehus län
Dessutom i Helsingfors stad: En med trähus bebyggd gård i hörnet af Andrea och Georgsgatorna, invid gamla lutherska kyrkan En med stenhus bebyggd gård i hörnet af Norra Esplanad och Helenagatorna bredvid kejserliga palatset (eli tämä oli nykyisen presidentinlinnan vieressä sijaitseva Lampan talo)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti