Mikkelin pitäjän tärkeimpänä säätyläisaikana voi pitää 1700- ja 1800-lukuja, jolloin väestöryhmien syntyminen tapahtui eri tavalla kuin nykypäivänä. Ei syntynyt rinnakkaisia ryhmiä ”vaan päällekkäisiä kerrostumia”. Näiden erot olivat tavallisesti suhteellisen selkeät ja vallitseva järjestys pyrittiin yleensä säilyttää veren maku suussa. Sääty-yhteiskunnan aikana ihmisen syntyperä ratkaisi hänen paikkansa yhteiskunnassa. Peritty säätyperä ja säätyasema olivat tärkeitä, kuten myös varallisuus ja ruotsinkielisyys. Nämä määräsivät kaiken kehdosta hautaan: arvostukset, elämäntyylin, ammatin ja lopulta hautapaikankin aseman ja sijainnin. Tätä järjestystä pidettiin Jumalan käskynä, eikä sitä voinut sen takia millään kyseenalaistaa.
Ihmiset eivät tavallisesti käsittäneet säätyjenvälisyyttä normaalin säätyvaltiopäiväjärjestyksen säätyjen aateli-papisto-porvaristo-talonpoika-mallin mukaan, vaan ero tehtiin etenkin säätyläisten ja rahvaan välille. Monesti sen ratkaisi virka./ammattiasema, joka taas määräytyi varsin suoraan syntyperästä. Mikkelin pitäjässä vuosien 1749-1865 välisenä aikana säätyläisten osuus koko väestöstä ei ollut kuin vain vuonna 1749 yli kolmen prosentin. Heidän numeraalinen määränsä taas oli yli kaksisataa ainoastaan vuonna 1810. Säätyläisten osuus yhteiseen kansaan verrattuna pieneni jatkuvasti, mutta ryhmä itsessään kasvoi numeraalisesti 1800-luvun alkuvuosikymmeniin asti.
Säätyläiset voidaan tuon ajan käsitysten perusteella jakaa kolmeen eri ryhmään: ritaristo ja aateli oli vanhin valtiopäiväsääty ja siksi tärkein. Aatelin alapuolella oli oppisääty, jota ainakin osittain vastasi valtiopäivien pappissääty. Kolmanneksi kahden muun rinnalle oli kehittynyt myös ”muiden säätyhenkilöiden ryhmä”, joka ei edustanut mitään tiettyä säätyä säätyvaltiopäivillä. Tämä kolmas säätyluokka koostui possessionaatit eli tilanomistajat, ruukinpatruunat, sotilas- ja siviilialojen aatelittomat maallikkovirkamiehet ym. ei-aateliset säätyläisammattien harjoittajat.
Valtion läänityspolitiikka toi Mikkeliin muutamia tunnettuja sukuja jo 1600-luvulla. Näitä olivat Gyllenhiertat, Hufvudskiöldit ja von der Pahlenit. Suuren Pohjan sodan ja sitä seuranneen isonvihan jälkeen aatelisten määrä pitäjässä väheni. Vuosien 1726-1735 välisenä aikana rippikirjan mukaan Mikkelissä oli vain kolme täysaatelista pariskuntaa. Nämä olivat: kersantti Kasper Henrik von Kraemer ja rouva Anna Margareta Gyllenspång Parantalassa, everstiluutnantti Petter Johan Gyllnecker ja rouva Dorothea Juliana Ramsay Maunukselassa sekä majuri Johan Pihlhielm ja rouva Katarina Helena Ridderborg Moisiossa. Jälkimmäisenä mainittu viihtyi kuitenkin ilmeisesti Mikkeliä paremmin Tukholmassa. Näiden lisäksi 14 perheessä yksi oli aatelinen. Yhteensä 1700-luvun alusta puoleenväliin Mikkelissä oli 17 aatelista ja puoliaatelista perhettä.
Aatelisten osuus pitäjän säätyläisistä oli 1800-luvun alussa noin kaksikymmentä prosenttia, mutta kun mennään lähemmäksi 1900-luvun alkua, oli osuus pienentynyt viiden prosentin tienoille. Samaan aikaan oppisääty tuplaantui kymmenestä prosentista kahteenkymmeneen prosenttiin. Muiksi säätyhenkilöiksi kutsuttu ryhmä ylitti 1800-luvulla jo 70 prosentin osuuden Mikkelin pitäjän kaikista säätyläisistä.
Maan viljeleminen tavallisesti sitoo sitä harjoittavia ihmisiä paikoilleen, virkamieheksi ryhtyminen taas voi viedä sitä harjoittavaa ihmistä paikkakunnalta toiselle. Myös Mikkelissä suuri osa talonpoikaissuvuista säilyi vuosisatoja samalla paikalla, kun taas toisaalta säätyläisten suvut vaihtuivat jossain määrin. Esimerkiksi vuosien 1726-1735 rippikirjaan merkityistä 112 säätyläissuvusta ilmenee vuosien 1785-190 rippikirjassa vain kaksitoista entistä sukua. Uusia sukunimiä jälkimmäiseen oli tullut 107. Lisäksi useat säätyläissuvuista olivat ulkomaalaisperäisiä. Esimerkiksi vanha pajarisuku Baranoffit, joista allekirjoittanut polveutuu, olivat Venäjältä; von der Pahlenit ja uudeksi kirkkoherraksi tullut von der Heide baltiansaksalaisia. Samalla tavalla myöhemmin pitäjässä oleskelleet von Brandenburgit, von Fieandtit, von Nandelstadtit ja Aminoffit olivat joko balttilaista tai inkerinmaalaista alkuperää.
Koska säätyläiset olivat liikkuvaisia, lisäsi tämä myös heidän avioalueitaan. Kaukoliitot olivat tyypillisiä, koska kaveria ei ollut aina helppoa löytää esimerkiksi oman, pienenkin asuinpaikkakuntansa ylimystöstä. Esimerkiksi 1700-luvulla puolisonsa samalta paikkakunnalta Mikkelissä löysi vain 57 prosenttia säätyläisistä. Rahvas avioitui lähellä olevien ihmisten kanssa, ja heillä prosentuaalinen osuus oli lähellä yhdeksääkymmentä.
Mikkelin pitäjän historia kertoo: ”Lisäksi säätyläisten sukulaisuussuhteet kutoutuivat usein sekavaksi vyyhdeksi, josta melko tyypillisenä voidaan mainita Mikkelin pitäjän toisen kappalaisen lähipiiri: Samuel Hertzin vanhin poika Henrik oli naimisissa Katarina Romanan kanssa. Leskeksi jäätyään Katarina avioitui vääpeli Peter Johan Gadden kanssa, jonka isä oli avioliiton kautta sukua mikkeliläisillle Påsa/Pose/Posse- ja Orre-suvuille. Henrik Hertzin poika, siis Samuel Hertzin pojanpoika Samuel Henrik Hertz meni 1786 naimisiin Ulrika Charlotta Lindgrenin, varusmestari Niklas von Kraemerin lesken kanssa, jonka isän, kornetti Otto Johan Lindgrenin vaimona taas oli ollut Katarina Charlotta Gadde. Lisäksi Samuel Henrikin nuorempi veli, majoittaja Johan Emanuel Hertz avioitui 1788 Niklas von Kraemerin tyttären Charlotta von Kraemerin kanssa. Näistä avioliitoista seurasi, etttä Sofia Charlotta von Kraemer oli Samuel Henrik Hertzille samalla sekä tytärpuoli että käly, Johan Emanuel Hertz Samuel Henrikille veli ja vävy ja Ulrika Charlotta Lindgren Johan Emanuel Hertzille paitsi anoppi samalla myös käly. Eikä tämä sekava sukusikermä rajoittunut vielä edes tähän.
Mikkelin kappalaisen Samuel Hertzin veli Reinhold oli Hartolan kappalainen. Tämän tytär Maria Juliana Hertz oli naimisissa vänrikki Gustaf Henrik von Hausenin kanssa. Gustaf Henrikin kolmannesta avioliitosta syntynyt tytär Helena Sofia von Hausen avioitui Mikkelin Vuolingolla 1769 korpraali, myöhemmin majoittaja Petter Johan Lindgrenin kanssa ja toinen tytär Ulrika Eleonora von Hausen sisarensa langon, vääpeli Adolf Fredrik Lindgrenin kanssa. Samuel Henrik Hertzin vaimo Ulrika Charlotta Lindgren taas oli näiden Lindgren-veljesten sisar. Avioliiton kautta Gustaf Henrik von Kraemer ja Samuel Henrik Hertzin vaimo Ulrica olivat sukua myös Mikkelin pitäjän Gyllenspångeille. Lisäksi von Hausenit, Lindgrenit, von Kraemerit ja Hertzit olivat sukua keskenään viipurilaisen Boisman-suvun kautta. ”
Tällaiset sukulaisuuden siteet eivät olleet Mikkelissä sen yleisempiä kuin missään muualla aateliston seuduilla, eli voidaan sanoa, että Savossakin säätyläiset ja aateliset muodostivat ympärilleen sosiaalisen ekskluusion, joka määräsi usein myös soveltuvista puolisoista.
Säätyläisten elämäntapa ei kuitenkaan ole poikennut yhtä suuresti yhteisen kansan tavoista kuin miten on ollut jossain Suomen vauraammilla ja vanhemmilla kartanoalueilla. Mistä säätyläiset erotti yhteisestä kansasta oli etenkin äidinkieli ja tavallisesti he osasivat myös ajan muotikieltä ranskaa. Kuitenkin länsi- ja eteläsuomalaisista säätyryhmänsä jäsenistä poiketen, he useimmiten kuitenkin ainakin ymmärsivät myös suomen kieltä.
Sittemmin Mikkeli on muutamia poikkeuksen lukuunottamatta tyhjentynyt vanhoista säätyläissuvuista, koska koko yhteiskunnan rakenne on muuttunut, ja jäljellä on enää kaunis ja muistorikas menneisyys.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti