On varmaa, etten ajattele erityisemmin ketään, jotka käyvät lukemassa näitä kirjoituksia. Edellisenäkin päivänä käyntejä oli noin tuhat. Olen varmaan joidenkin mielestä itseeni keskittynyt ja kuplassa elävä. Se johtuu siitä, ettei minulla ole tälläkään hetkellä minkäänlaisia velvoitteita minkäänlaisia yksilöitä eikä yhteisöjä kohtaan. Te jotka ajattelette minua, voitte olla aika varmoja siitä, etten ajattele teitä kuin korkeintaan jonkinlaisen uteliaisuuden takia. Jonkinlaisen romanssin kehittyminen on syvästi epätodennäköistä, koska standardini ovat suuret ja laajat ja koska tavalliset naiset ovat niin tyhmiä ja sivistymättömiä ja heillä on taas aivan eri asioita kunnioittavat standardit kuin millaisia arvoja ja asioita minä pidän tärkeänä. Siitä huolimatta olen hetero, minulla ei ole koskaan ollut tarvetta yhtyä miespuolisen ihmisen kanssa. Porvari ajattelee etenkin sitä, miltä jokin tai joku näyttää ja ”vaikuttaa”. Mummoni joka on täysi esimerkki pikkuporvarista on aina korostanut minullekin puhuessaan ”ensivaikutelman” merkitystä, joka on taas itselleni täysin päinvastainen tapa suhtautua ihmisten välisiin relaatioihin. Minun sisimmässäni on niin paljon ainesta ja sisältöä, ettei tavallisella naikkosella riittäisi edes kärsivällisyyttä minuun tutustumiseen, eli toisin sanoen romanssin syttyminen on varsin epätodennäköistä. On sanottava, että sellainen älykäs ihminen, joka on joutunut jopa kotonaankin älykkyytensä takia syrjityksi ja syrjäytetyksi ei todellakaan saa parhaita mahdollisia avuja muodostaa sosiaalisia suhteita missään muuallakaan. Kafkan tavalla minulla on aina ollut suuri kuvotus romanssin raadollisinta ilmausta kohtaan, enkä koe senkään asian kuuluvan kenellekään muulle kuin itselleni, se on oma valinta. Yleensäkin kaikenlainen ruumiillisuus on perustavasti oman luonteeni vastaista, olen kehittynyt sen verran älylliseksi ja henkisiä asioita korostavaksi. Pääongelma näissä sosiaalisissa suhteissa on varmaan se, että kun minä jään monen ihmisen mieleen, eivät pääosa ihmisistä jää tavallisesti omaan mieleeni. Olen kehittynyt sen verran uniikiksi ja omaksunut jonkinlaisen Sartren elämää muistuttavan tavan elää, etten voisi koskaan tulla tavalliseksi keskinkertaisten naisten arvostelemaksi ja vertailemaksi kommoditeetiksi, kauppatavaraksi, joka voidaan milloin hyvänsä unohtaa tai vaihtaa. Minä en toimi minkäänlaisten markkinoiden mukaan, en vertaile itseäni enkä ketään muutakaan. Lääkkeet ovat lopussa ja on varmaan mentävä yksityiselle psykiatrille hakemaan niitä lisää. Psykiatrin on oltava mies, koska olen saanut riittävän verran kokemusta naispuolisista psykiatreista, jotka ovat, kuten kaikki muutkin sukupuolensa edustajat, patologisesti säännöissä ja noudatteissa roikkuvia niuhottajia ja pikkuporvareita. Minun henkiset toimintoni ovat riippuvaisia päivittäin saatavasta lääkkeestä, ja jos en sitä saa, menetän täysin toimintakykyni mutta etenkin työskentelykykyni – ilman säännöllisesti saatavaa lääkettä olen täysi invalidi, joka ei pysty tekemään muuta kuin makaamaan sängyssä. Olen aina arvostanut enemmän vapautta kuin rahaa, mutta olen tullut siihen tulokseen, että rahakin on tarpeen, vaikkei elätettäviä olisi muita oman itsen ja kissan lisäksi. Mietin Wagner-Seuran Pariisiin matkalle lähtemistä, vaikka kokemukset ovat osoittaneet, etten ole tällaisten yhteisöllisten ryhmämatkojen tyypillisimpiä ihmisiä. On kyllä mainittava Sartre ja Majava siinä mielessä, että Sartre oli noin kaksikymmentä senttiä Majavaa lyhyempi, kun nykypäivänä kaikki naiset koulutustaustasta riippumatta korostavat että ehdoton minimi on 180 tai 175 senttiä miehellä. Olen kyllä huomannut senkin, että jotkut haluavat rinnastaa minut Sartreen fyysisen pituuden perusteella, joka on kyllä aikamoista paskaa, koska Sartre oli 153 senttiä pitkä ja minä noin 170 senttiä. Siinäkin mielessä en aio kiistellä asiasta haukkojen kanssa, saavat olla keskenään minun puolestani. Minulle on sanottu moneen kertaan, että olen kaikkien ominaisuuksieni kautta liian huono, ja minun puolestani he saavat olla tätä mieltä. Pääasia on se, etteivät reittimme koskaan kohtaa, olkaa keskenänne. Minulla on parempaakin tekemistä. Olen harmitellut Uno von Schrowen elämänkertaprojektiani, joka on kunnianosoitus Schrowien sammuvalle sukulaissuvulle, että lähdemateriaalia miehestä ei ole helppoa löytää ainakaan virallisten kanavien kautta. Onhan se mahdollista, että jollain toisella Unon sukulaisella, esimerkiksi naislinjaisella sukulaisella voisi mahdollisesti olla esimerkiksi vaikka miehen kirjeitä, mutta mistä sitä tietää, jos ei osaa kysyä suoraan joltain tietyltä. Olen ollut läheisempi vain yhden noin viidestä elävästä Schrowesta kanssa, jonka isoisän veli eli isosetä Uno oli, eikä hänellä ole kertomansa mukaan Unon kirjeitä, vaikka olen kiitollinen siitä hänelle, että hän on kirjoittanut yhden suosituksista elämänkertaa haettavaa apurahaa varten. Minun mielestäni minun on helpointa kirjoittaa öisin, koska se tuottaa jonkinlaisen rauhoittavan tunteen, etenkin kun en todellakaan mieti ketään öisin, samalla kun ihmiset miettivät minua. Olen lukenut muutaman varsin epäkunnioittavan kommentin sosiaalisesta mediasta, minne kirjoittavat ihmiset kuvittelevat, että jos käsittelen omia asioitani varsin avoimella tavalla, niin tämä antaa heille oikeuden kommentoida esimerkiksi omia suhteitani vanhempiini ja muunlaisiin sukulaisiin. Aion kirjoittaa lähiaikoina elokuvakäsikirjoituksen, jossa virikkeiden antajana on toiminut etenkin Sergio Leone, Luis Bunuel ja Woody Allen. Taidemakuni on aina ollut varsin uudenaikainen ja moderni, mikä varmaan osaltaan kertoo psykoottisista piirteistäni, se kuitenkin tarjoaa jonkinlaisen vapauden taiteeseen, missä voidaan hyödyntää kerroksia, toistoa, psykologisesti vaivaavia kuvia ja asioita ja tietysti itseironista ja ironista kerrontaa. Aion lisätä tekeillä olevaan Reinholdista kertovaan näytelmään absurdistisia huumorikohtauksia, jossa ironisoidaanja satirisoidaan luovien ihmisten mielenterveysongelmia ja poikkeavuutta. Myös rajojen rikkominen, avoimuus ja vapaus ovat teemoja tässäkin työssä. Aion hakea ensi vuoden alussa ainakin Taidekorkeakouluun ja Teatterikorkeakouluun opiskelemaan käsikirjoittamista ja dramaturgiaa. Aion hankkia lähiaikoina sekä valokuvakameran ja videokameran, ja alan todennäköisesti käytäntöjen opettelun jälkeen opettelemaan lyhytelokuvien tekemistä. Tietysti Aki Kaurismäen auteur-tyyli on sellainen asia, mitä olisi mukavaa opetella. Olen miettinyt, jos Reinholtti rehellisen saisi johonkin isoon teatteriin, niin voisin ehkä jossain alkunäytännössä esittää itse Reinhold von Beckeriä. Ulkomaisia hankkeita on paljon, kuten valokuvanäyttely jenkeissä ja ihmisten haastattelut etenkin Britanniassa. Lisäksi olen miettinyt New Yorkin elokuvakouluun hakemista, koska NYC kiehtoo minua syvällä tavalla. Siellä jos missä luovat ihmiset saavat omille töilleen näkyvyyttä. Mielestäni rahan arvo tulisi laittaa jonkinlaiseen indeksiin etenkin sen käytön mukaan, joka vähentäisi sen liitettä sen joidenkin mielestä kaiken selittävän määrän käsitteeseen. Eli kun arvioitaisiin se, mikä on eettinen ja hyveellinen tapa sijoittaa rahaa ja esimerkiksi harrastaa sen lahjoittamisella hyväntekeväisyyttä, niin voitaisiin määrän sijaan korostaa enemmän oikeutta ja hyvyyttä, joka vähentäisi rahan määrän käyttöä sen ainoana perusteltavissa olevana määreenä. Tämä yksi ainoa nainen, josta olen vakavassa mielessä ollut kiinnostunut, on sen verran erilaisessa elämäntilanteessa, enkä usko hänellä olevan yhtä vakavia tunteita kuin minulla, että on varmaan parasta nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa. Minä en ole koskaan ollut riippuvainen jostain tietystä naisesta pelkän seksin takia, koska olen varmaan aina ollut sen verran älyllinen, enkä ole koskaan menettänyt jonkinasteista kuvotustani kaikenlaista ruumiillisuutta kohtaan. Kuitenkin alkuvuoden New Yorkin matka aloitti minulle jonkinlaisen uuden suuntautumistavan elämään, ja olen tietysti tyytyväinen siihenkin matkaan – New Yorkissa haluan vielä jolloinkin asua ja katsella elämää vähän sieltä käsin. Olen jo ollut Suomessa yhteydessä ihmisiin, joista esimerkiksi yksi on tehnyt ainakin yhden dokumentin Michiganin ylemmän niemimaan suomalaisalueesta. Asia mihin tarvitsen tämän asian yhdeydessä apua, koska pystyn tekemään luovasta ja tutkimuksellisesta työstä suuren osan itse, on näyttelyn käytännön toteutus, tekniset jutut jne. Millaisia näyttelyhuonekaluja/pöytiä jne tarvitaan, miten hoidetaan sähkö- ja kaikki muut tekniset hommat. Mistä saadaan näihin tarvittavat välineet ja työkalut ja kuka tekee tämän käytännön työn ja kuinka paljon koko homma tulee laajuudessaan maksamaan. Se tieto tarvitaan sen takia, että tiedetään se, kuinka paljon apurahoja on haettava. Olen miettinyt, kun kirjoitan vielä lisää Itä-Hämeen historiaan liittyviä lehtijuttuja, niin kun niitä olisi ainakin 30-40, niin ne voisi julkaista yhtenä kokonaisena kirjasena. Olen listannut taas ylös von Beckereihin liittyviä esisukujani, ja tulen mahdollisesti julkaisemaan näistä esisuvuista jonkinlaisen kirjasen. Tärkeä asia on kertoa sukujen alkuperästä, maasta, alueeesta, kielestä ja tiluksista ja kartanoista. Aion myös sukuhistoriikkiin tehtävän laajennusosan lisäksi kirjoittaaa selvityksen von Becker-sukuun ja sukulaissukuihin liittyvistä kartanoista ja kartanoiden keskittymistä. Lisäksi aion kirjoittaa muistelmateoksen Virrantalon Leo ja Salli, joka kertoo äitini edesmenneistä vanhemmista. Kaiken tämän lisäksi on työn alla muitakin näytelmiä, Hiljainen ooppera ja muutamia näytelmä/kabaree-hankkeita, kuten Anglophile!, I have totally become like an Englishman ja Tulen Euroopasta. Elämäni romaani, joka käsittelee laajasti myös sukujeni ja sukulaisteni historiaa ja omaan tähänastiseen elämääni liittyviä teemoja ja muistikuvia kaunokirjallisessa muodossa. Ja näiden lisäksi on ne kymmenkunta valmiina olevaa käsikirjoitusta, joille pitäisi pikaisesti saada kustantaja. Lisäksi viimeistelen Reinhold von Beckerin elämäkerran, etenkin jos saan sitä varten haetun apurahan ensi kuusta alkaen. Täytyy tietysti muistaa myös Reinholdin pojan, sukulaiseni Adolf von Beckerin elämäkerta, jota varten minulla jo on paljon enemmän lähdemateriaalia kuin Uno von Schrowen elämäkertaa varten. Olen lukenut erään elämäkerran Hannah Arendtista, joka on jäänyt länsimaisen filosofian historiaan etenkin kehittämänsä käsitteen ”pahan banaalisuus” kautta. Mielestäni hän ei kuitenkaan pystynyt muotoilemaan selkeää filosofista maailmankatsomusta tai järjestelmää, joka on tietysti ollut yleistäkin naispuolisten kirjoittajien keskuudessa. Naiset kirjoittavat vaikutelmista ja reaktioista, ja mummoni korostama ensivaikutelma on monella suuressa roolissa. Ajattelu ja oikean filosofian tekeminen vaatii etenkin yksinoloa, ja tunnetusti naiset ovat etenkin nykyajassa yksin ollessaankin tekemisissä kaikkien muiden kanssa. Naisessa on tärkeintä etenkin luonne ja persoona, mutta kuten naiset ovat riippuvaisempia ulkonäöstään ja sen vertailusta, on monesti niin, ettei rumalla naisella ole luonnetta ja persoonaa, koska toistaen he ovat todellakin enemmän riippuvaisia ulkonäöstään ja sen saamasta huomiosta. Sen takia luonteen ja persoonan takia asiaan kuuluu naisten oman luonteen takia se, että naisen tulisi olla ainakin jollain tavalla sievä, koska rumilla naisilla on lähes poikkeuksetta alemmuudentuntoa ja huonoa itseluottamusta. Esimerkiksi minä, vaikka näytin viisitoista vuotta sitten maailman kauneimmalta mieheltä, ei lihominen ja yleinen ruumiillinen rappeutuminen ei ole millään tavalla vaikuttanut omaan itsetuntooni, ehkä sen takia, etten koskaan ole ollut kiinnostunut ulkonäöstä, enkä edes tuolloin havainnut millään tavalla sitä, jos jotkut kiinnittivät tuolloiseen ulkonäköni minkäänlaista huomiota, en hyvässä enkä pahassa. Ja kaiken huippuna tämä jonne, joka omasta mielestään kirjoittaa ”kirjoja”. Hän ajattelee minua öisin, mutta minä en aina muista edes tämän jolpin nimeä. Hän jos kuka on etenkin pikkuporvarillinen ihminen, joka ajattelee kaikessa mutta etenkin ”kirjoissaan” vain sitä, mitä establiteetti ja tärkeät kontaktit hänestä ajattelevat. Hyvän kirjailijan täytyy uskoa Hemingwayn sanoin siihen, että hänen omat kirjansa ovat parhaimpia kirjoitettuja kirjoja, ja niin on, vaikkeivat ne sellaisia olisikaan. Myöskään mistään omana aikanaan vallitsevista suuntauksista ei tule ottaa oppia. Kirjailijan on oltava etenkin vallankumouksellinen, vaikka ei sosialismin mielessä, vaan siinä miten ikonoklastisesti kaiken kumoamisella on löydetävä oma autenttinen ja syvällinen rooli. Esimerkiksi minä en lue tavallisesti suomeksi käännettyä kaunokirjallisuutta tai lyriikkaa, koska minun mielestäni on paljon helpompaa ja mukavampaaa lukea kirjoja muilla kielillä, joissa kehittymiseen on koko ajan suunnattava. En suoranaisesti näe minkäänlaista funktiota toiselle kielelle käännetylle kaunokirjallisuudelle, koska on selvää ettei autenttinen sanoma ja ilmaisun muoto voi tuossa muutoksessa säilyä. Läheisimpien esisukujeni kautta minussa on von Beckerien kautta etenkin brittiläistä alkuperää, baltiansaksalaista alkuperää, kantasaksalaista alkuperää, pitkään Suomessa olleiden sukujen alkuperää, suomenruotsalaista alkuperää, riikinruotsalaista alkuperää, ja jonkin verran ranskalaista, venäläistä ja alankomaalaistta alkuperää. Tämä arvio on tehty isoisäni isoisän kuudesta esipolvesta. Kun mennään kauemmaksi löytyy erimaalaisia sukuja myös paljon enemmän ja laajemmin. Eniten esi-isien joukossa on ollut sotilaita, mutta myös virkamiehiä, pappeja, porvareita ja teollisuuspatruunoita, kuten Robert Petre Ruotsissa. Olen saanut varmistuksen sille, että englantilainen aatelinen Baron Petre-suku on sukuyhteydessä omiin skotlantilaisiin Petren suvun jäseniin, jota olen luullut jo vuosikausia sitten. Jotkut ovat sittemmin väittäneet, ettei yhteyttä ole, mutta nyt olen varmistunut asiasta kristallinkirkkaasti. Onhan tietysti minulla työn alla myös väitösrkirja, jota pitää kehitellä aivan lähiaikoina. Voin tehdä sen esimerkiksi Englannissa tai Yhdysvalloissa, koska hallitsen englannin kielen nykyään aivan yhtä hyvin kuin oman äidinkieleni. Tilasin joku aika sitten Höblan ja sen lukemisella toivon ruotsin kielen taitoni vakiintuvan koko ajan korkealle tasolle. Brittiläisiä esisukuja minulla on mm. Scott, Andersson, Leslie, Belfrage, Petre. Mercer, Balram, Murray, Sinclair, Stewart. Aion kirjoittaa lähiaikoina myös lehtiartikkeleita ja olenkin jostain syystä keskittynyt historiallisiin artikkeleihin ja varsinaisen filosofian käsitteleminen on jäänyt vähäisempään rooliin viime aikoina. Olen aloittanut personal trainerin ohjauksessa salitreenin. Ihan mukava typsykkä kyseinen treineri näköjään on. Minulta luonnistuu monen projektin tekeminen samanaikaisesti. Minulle on luontainen tapa miettiä samanaikaisesti monia asioita, kun kuitenkin aloitan jonkin projektin tekemisen, on minun luontaisen ja rautaisen keskittymiskykyni ansiosta mahdollista saada aina tiettyä projektia edistettyä hyvinkin laajasti ja perusteellisesti. Pitäisi käydä enemmän kävelemässä ja tulisi lisäksi käydä useammin myös itsenäisesti kuntosalilla. Ei kerta viikossa personal trainerin kanssa oikein riitä minkäänlaiseen perustavampaan kunnon parantamisyritykseen. Olen miettinyt ja meinannut tehdä jonkinlaista suunnitelmaa sen suhteen, miten Kaavin Virrantaloa saisi jonkinlaiseen kehittyneesen muotoon. Olen miettinyt mm. panimotoimintaa, ja minulla on jo mielessä kahden eri olutmerkin nimet, ainakin siinä tapauksessa, jos äitini ei koe näitä nimiä loukkaavaksi, nimittäin: ”Virrantalon Leo” ja ”Virrantalon Salli”. Lisäksi siellä olisi mahdollista ravintola-/kahvilatoiminnan lisäksi järjestää mm. yöpymistä, kirjakauppaa ja tilan pelloilla esimerkiksi tilaisuuksia kuten musiikkifestivaaleja. Lisäksi eläimiä voisi taas ottaa laajemmin mukaan ja pitää yllä eläinten turvakotia, josta voisi saada tuloja esimerkiksi jonkinlaisen eläinpuiston järjestyksen avulla. Kuitenkin tilan entinen päärakennus voisi olla varsin nostalginen ja mukava paikka kirjoittaa ja edistää kaikenlaisia projekteja. Tietysti auton hankkiminen ja ajokortin hommaaminen olisivat varmasti välttämättömiä toimia. Ridderfelt-sukuinen esivanhempani kuoli kaksintaistelussa, vaikka olen aika varma siitä, että taustalla oli kepulipeliä. Ridderfelt on von Schrowien, von Essenien, von der Pahlenien ja Tandefeltien jälkeen viidenneksi läheisin esisukuni von Beckereitten linjan kautta. Oli kuitenkin mukavaa huomata, että myös Salli-mummollani on aatelisia ja korkeasäätyisiä esivanhempia, joita sukuja on esimeriksi von Sperling, Boisman ja Weman. Tämä yhteys liittyy siihen, kun yksi Järveläinen (mummoni isän suku) meni avioon alemman tason säätyläisen kanssa, joka kuului Lisander-sukuun. Tuon yhteyden kautta muodostuu kaikki muut yhteydet kuin tavalliset talonpoikaissuvut, joista suurimmalta osin mummo on koostunut. Eemeli Järveläinen oli kuitenkin kunnallismies, kiivas luonteeltaan ja mm. paikallisen suojeluskuntapiirin pitkäaikainen johtaja. Hän piti etenkin hevosista ja kasvatti niitä koko elämänsä ajan, ja monesti hänet voidaankin kuvissa nähdä saapashousut jalassa. Käsittääkseni hänen poikansa ja pojanpoika ovat jatkaneet hevosten kasvattamista. Minua on alkanut kiinnostamaan psykiatrian ja neurotieteen kautta myös lääketiede, mutta kuten äitinikin minulle on äskettäin sanonut, että se on pitkä tie, vaikka älynlahjat minulla riittäisivät mainiosti erikoislääkärin ammattiin. Voihan psykiatriaakin lukea ilman, että tarvitsisi opettaa itseään käytännön työhön. Voi olla varmaan niin, että psykiatrian ja neurotieteen tieteellinen tutkiminen sopii paremmin kuin käytännön lääkärintyöt. Olen varsin pettynyt, etten aiemmin mennyt tekemään mitä suunnittelin, nimittäin että olisin raskauttanut erästä otollisia geenejä kantanutta naista. Jälkeläinen olisi nyt jo miltei aikamies tai -nainen. Olen siis kirjoittanut viime aikoina etenkin kunnallisesta historiasta ja etenkin liittyen sellaisiin paikkakuntiin ja alueisiin, joihin minulla on oma sukuyhteys. Olisi mielenkiintoista tietää, onko tämä tuntemani ranskalainen taidehistorioitsija päässyt etenemään oman näyttelyhankkeensa kanssa. Hänhän suunnitteli jo vuosia sitten näyttelyä Adolf von Beckeristä Maison Laffitteen Pariisin pohjoispuolelle. Koin jonkinlaisen henkisen mullistuksen jokunen päivä sitten. Tulin siihen tulokseen, ettei ihmisiä voida alistaa oman kielen ja todellisuuden sisälle, koska kaikki järjestelmät ovat loppujen lopuksi vain malleja, ja vain hyvin eksakti ja kova tiede on sellaista, jota voidaan redusoida niin suuressa määrin kuin on mahdollista. Tästä tulin siihen ajatukseen, että maailmassa ei kannata olla liian itsetietoinen ja olla tekemässä ihmisistä arvioita vain oman minänsä kautta. On oltava suvaitsevainen ja kuunneltava samalla ihmisiä, vaikka nämä poikkeavat omasta minästä. Huomasin, että oloni ulkona kaupungillakin tuntui paljon luontevammaltta ja rennommalta. Itsetietoisuus voi aiheuttaaa pelkotiloja, ennakkoluuloista suhtautumista ja myös suoranaisia harhaluuloja, jotka voivat järkeilyn alaisena menä hyvinkin liian pitkälle. Luin mielenkiintoista juttua von Engelhardt (enkelin voimat)-sukuisesta esivanhemmastani ja oman sukunsa ja dynastiansa kantaisästä Carl Bernhard von Engelhardtista (1159-1230), joka osallistui kolmannelle ristiretkelle ja Akkon piirityksessä hän pelasti Ranskan kuninkaan Philip II Augustuksen hengen, mistä johtuen, hänen voimiaan kuvaamaan hänelle annettiin nimi Engelhardt, joka todellakin oli tarkoitettu kuvaamaan enkelimiäisiä voimia. Sittemmin suku on levinnyt ja tullut kuuluisaksi baltiansaksalaiseksi aatelissuvuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti