Kolumni

Jumala ei ota nyt vastaan! Äitini ei kuulu kirkkoon: Isänpuoleisessa suvussani on sekä ateisteja, mutta myös paljon uskovaisia. Minä kuulun evankelisluterilaiseen kirkkoon sen takia, koska mielestäni kristillinen kirkko on elämää säilyttävä voima, enkä esimerkiksi sen takia, että olisin hyvin ”hurskas” tai kiinni erityispiirteissä. Jeesus huusi ristillä Eeli, Eeli lama sabaktani – eli Jumalani Jumalani, miksi minut hylkäsit? Vaikka uskovaiset katsovat Luojan määräävän kaikesta, olen kokenut joskus syvästi uskovaisen mummoni kanssa hämmennystä, koska vaikka hänelle rupeaisi puhumaan evoluutiosta ja lajikehityksestä, ei se merkitsisi hänelle mitään. Joku on sanonut aika katkerasti: että suviseurojen aikaan sitä lähellä olevien huoltoasemien ja ruokakauppojen kortsuhyllyt tyhjentyvät, vaikka tuossa lausunnossa ei varmaankaan ole paljon muuta kuin ilkeyttä. On mielestäni varsin huvittavaa, että yksi uuden ajan merkittävimmistä satiirikoista, Jonathan Swift, oli irlantilainen piispa. Loistavassa englantilaisessa komediasarjassa Yes, Minister, tuotiin esiin jossain vaiheessa, että suurin osa piispoistakin on sarjan karrikoidun ja ironisen huumorin mukaan homoja ja agnostikkoja. Tämä tietysti vain viihteen siivin ja leikillä. Kuitenkin voidaan sanoa, että suoranaiset kieltäjät kiinnostavat jokseenkin etenkin pappiskuntaa. Jouko Turkka on kertonut erään suuren seurakunnan rovastin huutaneen hänelle kirosanoja, koska kieltäjät kiihdyttävät varmasti nykyäänkin pappiskuntaa kuten tuon esimerkin mukaan jo aiemmin. Mielestäni suomalaisen hälläväliä-kulttuurin yksi piirre on siinä, kun vanhemmat laittavat lapsensa elämänkatsomustiedon opiskeluun uskonnon sijasta, ja siinä ei tavallisesti kysytä, eikä tuon ikäiset lapset ymmärrä kysymystä, kummanko vaihtoehdon heidän tulisi valita. Minulla on yksi tuttava, joka on kertonut laittaneensa lapsensa ET:n uskonnon sijasta. Sen jälkeen minulle tuli vahva punavihreyden aistimus, ja on sanottava, että uskonto voi monesti tuoda ihmisille sellaista vaatimattomuutta ja nöyryyttä, etteivät he hypi sivistyneempiensä silmille. On kuitenkin kirjoitettava tässä yhteydessä sekin, että itse olen opiskellut yliopistossa pitkän sivuaineen opinnot elämänkatsomustiedossa, joista sain paremman kokonaisarvosanan kuin pääaineessani filosofiassa. Seuraavaksi kirjoitan ajatuksistani sen suhteen, kun hyvä ystäväni oli saanut tehtäväkseen näytellä Jumalaa kesäteatterissa. Tässä vaihtelevassa mielipideilmastossa voidaan leikillisesti kysyä: millainen on ”Jumalan” työsuhde ja onko hän pomo vai renki nykypäivän maailmassa. Ottaisiko ”Jumala” vastaan palkankorotuksen ja voisiko hän tänään jopa vaatia sitä? Nyt kun maailmassa monien mielestä pyyteettömyys on menettänyt merkityksensä, voidaanko ”Jumalasta” hakea tällaisena aikana korvauksen tunnetta, vai onko Hän antanut poissaoloilmoituksen tai ei halua ottaa tietynlaisia ihmisiä vastaan? Mielestäni kirkon tulisi olla avoin kaikille, eikä ketään voida jättää sen ulkopuolelle. Uskonnosta ja Jumalasta tulisi voida saada apua aina silloin, kun sitä tarvitsee. Vaikka elämme sekularisoituneessa yhteiskunnassa, monesti aidosti kristillisen etiikan kautta asioita hahmottavat ihmiset ovat miellyttävämpiä kuin kiihkomielisimmät ateistit, joiden ”uskonto” on olla negaatio uskonnollisten uskomusten ja etiikan binaarisessa vastapäässä. Nälänhädät, onnettomuudet ja kaikenlaiset paheet, jotka johtavat onnettomuuksiin maailmassa – Kuuleeko Jumala? Vai oletko jättänyt meidät täysin? Minä sovin kanssasi välit, kun se aika tulee, Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija