Ylitsepääsemättömyyden harhasta selviämisestä

Muistan diplomi-insinööri-sedästäni, kun hän totesi kerran kaikkien ongelmien olevan inhimillisellä paneutumisella selvitettäviä. Kuitenkin monet ihmiset ajattelevat joidenkin asioiden olevan ehdottomia eikä neuvoteltavia. Tässä ajattelutapa monesti perustuu jonkinlaiseen totaalisuuteen ja absoluuttisuuteen. Tämän ajattelutavan mukaan kaikkia tekoja ja ajatuksia voidaan aina vertailla kaikkien muiden samanlaisiin kokemuksiin. Tässä ei oteta huomioon yksilöä ja hänen toimintavalmiuksiaan. Mielestäni jokainen yksilö on uniikki ilmestys ja sen takia kaikkien tulisi suuntautua omiin asioihins ja omiin ongelmiinsa itsensä kautta. Mielestäni siinä miten ihminen ponnistelee itseään eteenpäin erilaisissa yhteisöissä tarvitaan etenkin yksilöllistä harkintaa. Olen monesti käyttänyt esimerkkinä tästä Juha Hurmetta, jonka toisen käden sotmet ovat surkastuneet, niin, että hänen täytyy kirjoittaa teoksensa puhtaaksi yksisormi-menetelmällä. Hänkin on osoitus siitä, miten paljon ja miten hienoa tekstiä joku ihminen voi saada paperille huolimatta hänen omista käytännöllisistä puutteistaan. Aina olisi mietittävä vaihtoehtoja ja soveltavuutta. Tämä tarkoittaa tässä sitä, että ei ihminen, joka ei pysty tekemään jotain asiaa samalla tavalla kuin suuri osa muista ihmisestä, ole kuitenkaan täysin aseeton jossain asiassa, joiden yhteydessä esimerkkejä toimintaan riittäisi ja paljon. Omia voimia ja ominaisuuksia voi hyödyntää ja kehittää milloin hyvänsä, koska mielestäni yhteiskunnan jäsenyys ei tarkoita sitä, että kaikkien ihmisten tulisi jakaa jonknlainen jaettu henkinen intimiteetti. Mielestäni kehittyneen ja erikoistuneen yhteiskunnan piirre on se, että jokainen voi keskittyä sellasiin asioihin elämässä, jotka ovat hänen mukaansa tosia ja kiinnostavia. Mielestäni kaikkien ihmisten ei tarvitse valita mielenkiinnonkohteitaan sen perusteella, mistä muut ovat kiinnostuneita. Huumorin mainiten, voi sanoa, että mielestäni kehittyneen huumorintajun omaava ihminen ei naura täsmälleen kaikille samoille asioille kuin ihmisten enemmistö. Monesti huumorintajun aineksetkin oteraan pelkästään jaetuista pikkuporvarillisista ennakkoluuloista. Eli koska voidaan kuvitella monia kulkuväyliä samoihin tavoitteisiin ja erilaisia tapoja tehdä ja pyrkiä, voidaan sanoa, että mahdollisesti etiikankin piirissä, että normatiivisen etiikan sijaan tulisi ajatella etenkin soveltavan etiikan hyviä puolia. Soveltavuus etiikassa eli siinä opissa, millaisia asioita arvostamme ja teemme, tarkoittaa sitä, ettei kaikkia ihmisiä tuomita normatiivisesti, vaan pitää aina katsoa tällaisen yksilön ominaisuuksia ja pyrkimyksen jaloutta ja kehittyneisyyttä. Jonkinlainen normiin perustuva etiikka varmaan auttamatta tarvitaan yhteiskunnassa sen voimassa pysymissen takia, mutta on huomattava kuitenkin se, että normeistakin voidaan etiikan yhteydessä puhua ja niitä arvostella, ainakin siinä mitassa, jos ne rajoittavat suuresti tietynlaisia olosuhteita. Kohtuuttomuus toisia ihmisiä kohtaan on monesti epäoikeudenmukaista ja väärin. Tulisi mieluummin tehdä kaikki voitavansa ja olla tiukka omien kriteeriensä suhteen, ja toisaalta olla riittävän suvaitsevainen toisia ihmisiä kohtaan, koska ihmisyyden ja siihen liittyvät ominaisuudet jaamme lopulta kaikki. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija