Miten oltaisiin tultu toimeen ilman sosialismia, feminismiä ja pride-kulkueita – näissä erotetaan osia ihmisen kokonaisuudesta ja yhteiskunnan laeista

Sosialismi, feminismi ja pride-intoilijat muodostavat päivässämme suuren osan koko Suomessa tapahtuvasta politiikan retoriikasta ja niistä puhumisen tavoista, joilla poliittista järjestelmää pidetään kasassa. Näissä kaikissa kolmessa ryhmässä on kyse siitä, että tällaisten ryhmittymien ihmiset asettavat itsensä heikon asemaan yhteiskunnassa vaikka he itse monessa mielessä hallitsevat sitä tapaa, joilla heistä itsestään voidana yhteiskunnassa puhua ja mainita. Nämä ryhmät ovat tunnettuja siitä, että he pyrkivät tuomaan yhteiskuntaan no-no-puheenaiheet ja no-no-sanat. Monesti näissä ryhmissä on etenkin poliittisen retoriikan edustajia, jotka näiden ryhmien näytellyn marttyyrin ja heikomman aseman myötä pystyvät julkaisemaan paskapuhettaaan missä yhteydessä hyvänsä. Eli heidän edustamansa puhetavat ovat sellaisia, jotka kaikki yhteiskunnat jäsenet ovat ainakin pakotettuja hyväksymään. Esimerkiksi Saksassa suhtaudutaan näihin ryhmiin eri tavalla, he koostuvat täysin erilaisista ihmisistä ja esimerkiksi sosialismin edustajat eivät tavallisesti ole tätä Suomen esimerkin mukaista kevytviihteen edustajien kanssa bailaavan huulipunaryhmän edustajia. Feminismiä ilmenee Saksassa äärimmäisen vähän, ja se varmasti johtuu siitä, että saksalaisten kulttuuripiirteet eivät suosi naiskeskeisyyttä, jonka vallassa mielestäni yhteiskunnan ja politiikan virallisesti hyväksymän puhetavan myötä Suomikin on tänä päivänä. Kaikki eurooppalaiset korkeakulttuurit ovat mieskeskeisiä kulttuureita ja tiedän sen, että monessa näistä todelliset naiset katsovat etenkin Ruotsiin ja Suomeen liittyvää naiseuden korostamista politiikan yhteydessä varsin nenänvarttaan pitkin. Kyllähän tämän tietysti havaitsee monessa maassa sen kautta, millaisia naiset kussakin ovat, voidaan sanoa, että jonkinlainen perinaiseus on kadotettu tai ainakin sen sallitaan tulevan esiin vain sellaisissa tilanteissa kun yritetään perustella sitä, miksi naiset ovat kaikin tavoin hienotunteisempia ja parempia ihmisiä kuin miehet. Mielestäni näiden alussa mainitun kolmen ryhmän edustajat ovat väärässä etenkin sen kautta, että he erottavat jonkun ihmisyyteen liittyvän ominaisuuden irralleen kaikesta muusta ominaisuudellisesta. Sosialismeilla kyse on yhteiskunnan heikoimmasta osasta, feminismillä naisista ja pride-ihmisillä omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan. Haluan tässä kuitenkin ennen kaikenlaista paskanviskomista todeta, että hyväksyn tietysti kaikenlaiset seksuaalivähemmistöjen edustajat. Pointtini heidänkin kohdallaan minulla on se asenne, jonka olen äidiltäni oppinut, ja joka mielestäni kertoo merkittävällä tavalla siitä, miten esim. äitini suvun, Beckerien, piirissä on aina toimittu. Tuollainen ominaisuus kuin seksuaalinen suuntautuminen on tämän mukaan oma asia, eikä sitä tarvitse sen takia muille ihmisille korostaa. Minun mielestäni on äärimmäisen rahvaanomaista kulkea kulkueissa ja tuoda tässä yhteydessä yhtä ihmisyyteen liittyvää ominaisuutta kaikkien tietoon, aivan kuin se olisi joku uusi asia ihmiskunnan historiassa. Onkin tosiaan varmaan niin, että tämän asian korostajat ovat sosialisteja ja muita vasemmistolaisia, joissa esimerkiksi vaikka isukki on ollut niin suvaitsematon, että tästä on jäänyt pysyvä tarve toitottaa tätä asiaa muille ihmisille. Suvaitsevaiset ihmiset kuten minä ja minun vanhempani ja heidän sukunsa ovat aina suvainneet tällaisen asian, ehkä sen takia, että emme millään tavalla profiloidu työväenluokkaan. Tuo Pridekailotus on samanlaista kuin etenkin työväenluokan miesten keskuudessa korostettava kaikenlaisen kilpailullisuuden ja ruumiillisuuden yhteydessä esiin tuleva suvaitsematon heterouden todistelu ja toitottaminen ja kaikkia homoudesta epäileminen. Samassa henkisessä kategoriassa nämä kuitenkin ovat. Jos ajatellaan sosialismia, Loka Laitinen totesi monta vuotta sitten, että kaikki hänen tuntemansa (ja hän todellakin tunsi suomalaiset poliitikot ja politiikan) demaripoliitikot ovat ammattipoliitikkoja, jotka eivät monessa tapauksessa ole koskaan joutuneet elämään minkäänlaisella ”pienellä” palkalla, mitä he marttyyrin asemassaan lietsovat ja korostavat, että jonkun ihmisen työnteon laadulla ja määrällä ei olisi minkäänlaista suhdetta siihen, paljonko hän saa työstään palkkaa. Nykypäivän ontokratia on tällä uhriksi asettautumisella oman paikkansa yhteiskunnassa hakeneita naisia ja feminiinisiä miehiä, jotka haluavat vähentää yhteiskunnassa tehtävän työn määrää ja laatua luottamusmiespolitrukeillaan ja kaikenlaisilla vasemmistolaisesti suuntautuvilla journalisteilla ja tutkijoilla, joilla ei ole muuta tekemistä kuin jankuttaa tätä uhrin ja marttyyrin asemaa sellaisille ihmisille, joilla sattuu oleman hieman heitä henkisesti kehittyneempi tapa nähdä politiikka saati sitten työnteko. Feministit korostavat sitä, että on jotenkin poikkeuksellista ja hienoa, jos on sattunut syntymään naiseksi, ja sen takia jo pelkästään tämän asian toitottamisella voidaan nykyään luoda suurin osin vaikka kokonainen poliittinen ura. Mitä tapahtuisi, jos joku perustaisi miesten asian puolueen näiden esimerkin mukaan? Sellaista ei kuitenkaan tapahdu, koska miehillä ei ole koskaan ollut tarvetta korostaa sukupuoltaan politiikan teon yhteydessä. Olen myös sitä mieltä, että etenkin Kokoomuksessa suvaitaan nykypäivänä myös naiset, ja he eivät useimmiten vaadi itselleen minkäänlaista erityiskohtelua ja voivat toimia vapaasti samanlaisten poliittisten arvojen edistämisen eteen, eikä kukaan sitä heiltä kiellä. Sanna Marin ja hänen kevytviihdetaiteilijansa edustavat selkeimmin tällaista ontokraattista olemisen valtaa hallussaan pitävää elementtiä yhteiskunnan sisällä, koska tällaisille ihmisille on olennaisen tärkeää, että he saavat esiintyä ”mielipiteineen” julkisuudessa ja relata mahdollisimman paljon ja monissa yhteyksissä. Marinkin pitää yllä mediaimagollaan omaa ryhmittymäänsä, mikä on muodostettu kaikkea entistä ja parempaa vastaaan asettumisella ja esimerkiksi Kokoomusta vastaan vaalitenteissä ja eduskunnassa hyökkäämällä ja räksyttämisellä. Kyseisellä Marinilla ei varmasti ole minkäänlaista kykyä sanella suoraan omia poliittisia tavoitteitaan, ellei se tehdä yhteydessä oikeistolaisiin ja heitä vastaan reaktiivisesti ja relatiivisesti suuntautumalla ja asennoitumalla. Sosialistit siis haluavat mahdollisimman paljon ”kivaa” ja samalla he ovat tuhonneet yhteiskunnasta oikean tavan arvioida yksilön tekemän työn määrää ja laatua, koska siihen he ovat palkanneet ammattiyhdistysbyrokraatit, joiden toiminnan ylläpitäminen jopa valtion rahoilla on sellaista mafiatoimintaa, mitä ei esimerkiksi yleisesti korkeamman työetiikan maissa kuten Saksassa kauaa katseltaisi. Feministit katsovat että on jotenkin erityisen hienoa syntyä etenkin naiseksi, ja sen takia, koska näillä ihmisillä ei ole riittävästi kykyjä pärjätä miesten keskuudessa ja miesten aiemmin muodostamissa yhteisöissä on tämänkin takia koko ajan intettävä, että mies ei pysty samaan kuin nainen, samalla kun huulipunapoliitikot ovat todenneet että nainen pystyy mihin hyvänsä ja nämä mainos- markkinointi- ja sisällöntuotantoihmiset ovat tosiaankin ottaneet pyrkimykseksi korostaa yhteiskunnassa etenkin naisten ja tyttöjen asemaa, vaikka se on ollut vähintäänkin kaksikymmentä vuotta ainakin sillä tasolla kuin miesten ja poikien asema. Samalla on jätetty ihan täysin omiin oloihinsa jollain tavalla luokkaopetuksesta kärsivät ja sellaiset ihmiset, joilla ei ole sietokykyä jatkaa peruskoulua täysi-ikäiseksi asti. Onhan sanottava, ja tällekin asialle ei ole tehty mitään, vaikka ilmiö on nähty ainakin kolmekymmentä vuotta, että pojat lukevat nykyään ennätysvähän kirjoja jo pelkästään koulussa. Marin haluaisi samanlaista eliittiä näistä prideryhmän ja paremmin toimeen tulevien ”työläisten” muodostamista ryhmistään. Mielestäni politiikkaa ei voi tehdä relatiivisesti tai reaktiivisesti. Silloin olisi kyseessä vain subjektiivisten arvojen mukaan tehtävä politiikka, joka koskee vain nautintoa, hedonismia, mukavaa olemista ja kaiken työn helpottamista korkeampien periaatteiden kustannuksella. Objektiiviset arvot ovat yleisiä ja asioita koskevia arvoja, jotka ovat ja suhtautuvat myös kannattajaansa oikeimmalla tavalla. Esimerkiksi yksityisyyden ja sen periaatteen, että ihmisillä saa olla omat asiansa, eikä niitä tarvitse kenellekään perustella tai selittää, kannalta on sanottava, että sosialistit, feministit ja pride-väki korostavat koko ajan sitä, että kaikki yksityinen on poliiittista ja siinä koetaan juuri katkeruutta itseä paremmin itsensä kantavia ihmisiä kohtaan. Mielestäni, jos ei pysty sopeutumaan siihen, miten työn määrä ja laatu arvioidaan, jonka myötä yleisestä arvioinnista muodostuu palkka, tai jos ei pysty sopeutumaan siihen, että jos keskitytään kykyihin ja lahjoihin itkemisen sijaan, että naiset voivat toimia kaikkialla miesten keskellä, ja vain heikot rupeavat siinä etsimään itselleen erikoisasemaa esimerkiksi naiseksi martyroitumisen yhteydessä. Seksuaalisuutensa toitottaminen muille ihmisille on mielestäni vastenmielistä ja rahvaanomaista siitä huolimatta, onko kyseessä hetero tai homo/lesbo, ja kyllähän se on niin, ettei noissa piireissä paljon kulttuurisukujen jäseniä liiku. Yleisesti noista kolmesta ryhmästä voidaan sanoa, että he ovat tuoneet rahvaanomaisen ja työetiikan vastaisen suuntauksen kaikkeen Suomessa tehtävään politiikkaan ja koska suurin osa ihmisistä on heikompia kuin muut, haluavat he heikommuutensa takia itselleen erikoisaseman, jota esimerkiksi Marinin mediaspektaakkelipersoonallisuus ja hänen hakuisuutensa siihen, on osoittanut. Ja kaikissa näissä ryhmissä on aina suosittu marsseja ja mielenosoituksia - eli joukkovoiman avulla lahjakkaampia, ahkerampia, yläluokkaisempia ja herkempiä ihmisiä kohtaan suuntautumiseen. Eli mielestäni sukupuolta ei tarvitse yhteiskunnassa korostaa vaan lahjakkuutta. Mielestäni työn laadussa ja määrässä ja työetiikassa on tarkasteltava asiaa etenkin niiden näkökulmasta, jotka voivat työpanosta parhaiten arvioida, je ne eivät ole ammattiyhdistyksiä. Sukupuolista suuntautumista ei tarvitse korostaa siinä mielessä, aivan kuin siinä poikkeavuus olisi joku uusi asia ihmisten historiassa. Yleensäkin seksin ja sukupuolen korostaminen yhteiskunnassa perustuu pride-ihmisten yhteydessä pelkästään siihen, että he eivät ole täysin hyväksyneet itseään, aivan kuin sama toteutuu työväenluokkaisessa homovastaisuuskulttuurissa, jossa omaa heterouttaan on todisteltava paremmaksi koko ajan, koska muuten (näidenkin heikkojen ihmisten) voisi olla mahdollista, että muuttuisi yllättäen homoksi haluamattaan. Mielestäni jokaisen varteenotettavan poliittisen suuntauksen tulisi suuntautua ihmiseen kokonaisuudessaan ja siinä tulisi koko ajan tavoitella jonkinlaista tasaista ihmiskuvaa.