Runo

Ja ilta häilyy

Ilta jatkuvasti häilyten häilyy

kunnia kuitenkin juuri säilyten säilyy

nostaa esiin hyasinttien katkeran tuoksun

kestää läpi kuoleman katkeran juoksun

kaikkea turhaa on maailma täynnä

tragedian rakentaman kohtalon jäynä

ilta tulee vaaleissa kalkkisissa haamuissaan

kuin papit tekopyhät mutta vanhurskaat kaavuissaan

tekokukka on kukka tuoksuva kuitenkin

myös värikäs ja korea mielestä muidenkin

myrkkyä täynnä oleva pullo värein elämän

turhaan kerrottu vitsi jolla pätemään

nousevat miehet rautaisine haarniskoineen

myrkyn vihreän omine liskoineen

eivät kuitenkaan näe tiedon perintä juurta

ei muuta kerintä lammasta suurta

se nostaa lyyran pörröiseen selkäänsä ja huutaa

samalla kun totuus joka eläväisen kätkeytyy kuun taa