On mielestäni todella ikävää, että ihmisten mielestä maailmassa on niin vähän ajatuksen vapautta, että tällaista asiaa hyödyntävä ihminen joutuu heti kaikkien epävapaiden tavallisten ihmisten hampaisiin. Ihmisten konformismi ja pakottava tarve muistuttaa kaikilta ominaisuuksilta toisia ihmisiä on aiheuttanut sen, että monien ihmisten ryhmien keskellä ei varsinaisesti esiinny yksilöllisyyttä, sillä yksilöllisyys vaatii toisista ihmisistä erottumista. Kuitenkin ajattelussakin on perustavia pohjarakenteita, jotka tarjoavat ihmisille, jotka pystyvät ne tavoittamaan, merkittäviä yhteisten kiinnostuksen kohteiden aiheita keskustelulle ja kommunikaatiolle. Mielestäni kommunikaatio vaatii aina sitä edeltävää ajattelua ja yksinoloa. Vain sillä tavalla yksilö voi antaa toiselle ihmiselle jotain keskustelussa. Monessa tapauksessa kommunikaatio, joka tapahtuu ennen viisastumista ei ole muuta kuin juoruilemista, kommentointia ja ihmisten välisten erojen havainnointia, joka korostuu etenkin naisten piirissä. Mitä sitten tarkoittaa ajatus. Se on etenkin erilaisten havaintojen sisältöjen synteesiä ja sen tuomaa mahdollisuutta luoda ja formuloida teorioita, joiden kautta voidaan ennakoida ihmisten käyttäytymistä ja ajattelua. Eli ajattelu on monesti ajattelun ajattelua. Siinä pyritään löytämään universaaleja totuuksia, jotka voisivat kertoa jotain pysyvää yhteiskunnasta ja yksilöstä. Toisaalta on myös olemassa sellaisia pseudoajattelun kohteita kuten vaikkapa naiseus ja mieheys tai vaikkapa sosiaalinen. Näillä, kuten sosiaalisuudella, ei ole minkäänlaista totuuden sijaa muualla kuin kaikenlaisten naistutkijoiden, sosiologien ja sosiaalipolitiikan opiskelijoiden ja tutkijoiden toisilleen jakamissa lippusissa ja lappusissa. Ajattelun yhteydessä on todellakin huomioitava meta-ajattelu, eli ajattelun ajatteleminen. Tällä tavalla voidaan huolehtia siitä, että ajattelu pysyy syvällisenä ja kiinteänä. Siihen liittyy tiettyjen pseudokäsitteiden kuten sosiaalisen hylkääminen. Mielestäni tieteillä on hierarkia, joka ilmaisee sen miten tarkasti tieteen käsitteitä voidaan käyttää ilmiöiden, luonnon ja ihmisen kuvaamiseen. Mielestäni filosofian tehtävä on etenkin tieteen käsitteiden selventäminen, mutta myös yhteiskunnan ja etiikan tasolla filosofian on voitava kuvata yhteiskunnan toimintaa ja yksilön roolia yhteisössä. Etiikan tasolla filosofian on voitava antaa kuvaavia teorioita siitä, miten elämää tulisi elää, mitä asioita ihmisen tulisi arvostaa ja millainen on hyvä elämä. Kuitenkin esimerkiksi Wittgenstein oli sitä mieltä, ettei etiikalla ja estetiikalla voida sanoa mitään maailmasta tai elämästä. Tämä on voinut monella tavalla aiheutua Wittgenstein persoonasta, koska hän oli varsin epäsosiaalinen ja joidenkin postuumien arvioiden mukaan jopa autismin kirjolla. Hänen mielestään ajatus oli aina vain loogisesti tosi lause, eli hänen mukaansa hyvästä elämästä tai esimerkiksi kauneuden käsitteestä ei voida sanoa mitään loogisesti pätevää. Eli Wittgensteinin mukaan ihmisen tulisi oppia puhumaan asioista oikealla ja loogisella tavalla. Eli toisin sanoen, Wittgenstein oli sitä mieltä että ihmisten tehtävä totuuden suhteen on kehittää sellainen kielellinen ilmaisutapa, joka on suhteessa maailman tosiasioiden kanssa. Eli hän oli sitä mieltä, että esimerkiksi Heideggerilta löytyvä kielikukkanen ”käsillä olevan maailmanmukaisuus” ei sisällä minkäänlaista loogista ainesta. Hän oli myös sitä mieltä, ettei metafysiikassakaan ole suurta järkeä. Sokraattisista dialogeista hänen on kerrottu sanoneen ”onpa ajanhukkaa”. Onko siis olemassa vain yksi tapa kuvata maailmaa. Wittgenstein lähestyi myöhäisfilosofiassaan relatiivista käsitystä kielestä, kun hän toi esiin ajatuksen kielipeleistä. Kielipelit olivat hänen mukaansa omin sääntöineen toimivia järjestelmiä, jotka toimivat, koska pelin osapuolet tietävät pelin säännöt. Eli on mahdollista harrastaa usealla tavalla ilmaistua totuuden kuvausta. Ei siis kielenkäytön ja kommunikaation kannalta ole olemassa minkäänlaista kielen loogista syntaksia, vaan ihmiset itse määrittelevät sitä millaista kieltä käyttävät ja millä tavalla he todellisuutta kuvailevat. Mikä sitten on ominaista vapaalle ajattelulle. Se on etenkin kekseliästä käsitteellistä ajattelua ja asioiden merkityksen yhteyksien löytämistä. Siinä mielessä ihmisten on pysyttävä erossa vaikutteellisuudesta, koska tämä kommentaariaatin ja ontokratian orja pyrkii yhdenmukaistamaan ja konformoimaan ihmisiä samanlaisen ajattelun, arvojen ja mielipiteiden alaisiksi. Mielestäni yhteiskunnasta voidaan löytää neljä ihmisten ryhmää: ensimmäinen on vapaiden ihmisten ryhmä, he ovat yhteiskunnan vapaimpia yksilöitä ja he ovat monessa tapauksessa vastuussa siitä, että yhteiskuntaan tuotetaan uudenlaista ajattelua. Kuitenkaan ei pidä luulla, että kaikki tiedonvälityksessä ja yliopiston ammateissa toimivat ihmiset olisivat vapaita. Näissä ammateissa toimii tätä nykyään paljon kaikenlaisia sosialisteja ja feministejä, jotka pyrkivät viemään tiedolta ja tieteeltä kaiken arvon, koska se tunkee siihen kaikenlaista järjenvastaisuutta, jonka tarkoitus on vain korvata uudenaikainen länsimainen tiede kaikenlaisella humpuukilla ja kulttuurisella marxismilla, joka on kaikille postmodernistisesti ajatteleville tyypillistä. Mielestäni looginen vapaa ajatteleminen vaatii sitä, että tajutaan se, mitkä käsitteet ovat hyödyllisiä ja mitkä eivät kuvaa mitään olennaista tai ovat liian epätarkkoja ja hajaantuvia siihen, että niistä voisi olla hyötyä muussa kuin naistutkimuksessa ja saman tapaisessa hölynpölyssä. Mielestäni kuitenkin luonnossa piilevien käsitteiden ja niiden kohteiden lisäksi voidaan muodostaa käsitteitä, jotka kuvaavat ihmisen kulttuurisia ja yhteiskunnallisia piirteitä ja tässä on etenkin historian tieteenala hyvin olennainen. Mielestäni voidaan ajatella historian ja sosiaalipsykologian tieteiden olevan todellisia samalla, kun esimerkiksi sosiologia, sosiaalipolitiikka ja naistutkimus eivät yllä siihen. Monesti muoti-ilmiöt voivat olla estämässä vapaata ajattelua, ne aiheuttavat sen, että ajattelussa olennaistuu tietyn lauman johtajan ajattelun ajatteleminen. Eli on niin, että ihmisen on ajateltava ajattelua yleisesti ja kokonaisuudessaan eikä ajateltava toisten ihmisten ajattelua, koska se on triviaalia kommentointia ja täysin turhaa, koska mielestäni filosofisia teorioita ei voi vertailla keskenään siten, että voitaisiin nähdä mitä ihminen on tarkoittanut ajattelullaan, eli niitä voidaan verrata vain ajatteluun yleensä, koska ajatteleminen sisältää tavallisesti myös sellaisen puolen, joka kertoo ihmisen omasta minästä. Ajatusjärjestelmistä voidaan sanoa vain se, että ne joko ovat oikeiden perusteiden kautta määriteltyjä tai sitten ne eivät ole, eli se tarkoittaa sitä, että jotkut ovat hyviä ja jotkut huonoja. Lisäksi voidaan katsoa sitä, kuinka tarkasti tietty järjestelmä osaa kuvata kohteenaan olevia ilmiöitä. Eli käsitteen pätevyys on tarkistettava maksimointiavaruudessa, joka erottelee käsitteet objektiivisiksi ja subjektiivisiksi, eli universaaleiksi ja partikulaarisiksi, eli tosiksi ja epätosiksi. Miksi sitten maailman ja ihmisen kuvaamisen on oltava universaalista ja yleistä. Tämä perustuu siihen, että ihmiset ovat piirteiltään samanlaisia, vain kulttuurien välillä on eroja siinä mielessä, miten kukin kulttuuri pystyy omaamaan universaalisia piirteitä. Korkein kulttuuri on se, joka on kaikkein universaalisin, eli oppimiskykyisin ja sopeutumiskykyisin. Tähän voidaan viitata siinä, kun ajatellaan miten kaikenlaisissa banaanivaltioissa ilmenee jatkuvasti kahakoita ja pommi-iskuja. Eli voidaan sanoa myös, että kyky olla ihmisten ja muiden kulttuurien kanssa tekemisissä määrittää sitä, mikä kulttuuri on kehittynyt. Esimerkkinä kulttuurin voimakkuudesta ja kehittyneisyydestä voidaan pitää esimerkiksi Sveitsiä, jonka kansalaisista lähes puolet on maahanmuuttajia tai maahanmuuttajien jälkeläisiä. Kuitenkin Sveitsissä ollaan säilytetty rauha ja puolueettomuus sekä ulospäin muita kansakuntia kohtaan kuten myös sisäisesti, vaikka vierasperäisiä ihmisiä on paljon ja vaikka maassa puhutaan neljää valtakieltä: ranskaa, saksaa, italiaa ja retoromaania. Sveitsiläiset osaavat siis hyvin integroida muualta tulevat omaan järjestelmäänsä. Se, että maahanmuuttajat näin kunnioittavat uuden maansa kulttuuria on ehdottomasti varsin harvinaista ja se kertoo alkuperäisten sveitsiläisten kyvystä sopeutua erilaisten ihmisten seuraan ja kulttuurin kyvystä sopeuttaa vierasperäisiä itseensä. Eli erittäin hyvän käsitteen tai arvon on oltava universaalinen tai pikemminkin universaalisesti ymmärrettävä. Siinä kaikkiin ihmisiin suhtaudutaan standardisesti mitatulla tavalla, ja tästä esimerkkinä voidaan pitää Mensan älykkyysosamäärätestiä. Se on siis formalisoitu sellaisen tietämyksen kuvaamiseksi, joka perustuu ihmisten pysyvien ominaisuuksien kuvaamiseen – kysymykset eivät siis kuvaa minkäänlaisia opittavissa olevia asioita, vaan se mittaa etenkin jatkuvuuksien ns. patterns havainnointia, ja tällainen havainnointi poikkeaa voimakkuudessaan ihmisten välillä. Hyvä ajattelu siis on ymmärrettävää, universaalista ja se ottaa kantaa asioihin, jotka ovat merkittäviä ja jotka koskettavat suurimpia yleiseksi katsottuja asioita. Toisaalta se, että filosofian arvoteoriassa käsitellään arvon käsitettä, tarkoittaa se, että asioita yhteiskunnassa on voitava lähestyä yhteiskunnallista todellisuutta myös arvon käsitteen kautta. Arvo tarkoittaa arvostuksen kohdetta, ja korkein arvostuksen kohde on todellakin universaalinen totuus, eli mahdollisimman yleiset ja arvojen kautta arvokkaat asiat. Esimerkiksi voidaan sanoa, että aristokratia ja monarkia ovat korkeampiarvoisimmat yhteiskuntajärjestelmät, koska ne perustuvat kunnioitukseen, joka on monesti omiaan häviämään demokratiassa, jossa poliitikot eivät ansaitse kunnioitusta, koska he tulevat mukavuudenhaluisiksi ”kavereiksi”, jotka korruptiivisesti riistävät sekä valtiota, jota he palvelevat ja äänestäjiä, jotka ovat heitä äänestäneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti