Monesti ihmiset teeskentelevät halutessaan jotain myönteistä etua itselleen. Esimerkiksi entinen kaverini poimi heti, kun mainitsin, että hänen kannattaisi keskittyä Paulo Coelhon kirjojen sijaan Leibnizin ja Spinozan lukemiseen, jonkin omasta mielestään jommalta kummalta näistä peräisin olevan sitaatin, joka yllättävää kyllä sopi juuri hänen oman mielentilansa ilmaisemiseen. Kirjallisuutta ja filosofiaa tulisi arvostaa sen itseisarvon kautta, eikä etenkin hakea joidenkin kirjoittajien teksteistä vaan sellaisia kohtia, jotka soveltuvat esimerkiksi oman mielentilan ilmaisuun. Eli jotkut egotistiset ihmiset hakevat kaikkialta omia ajatuksiaan tukevia arvoja, mielipiteitä ja ajatuksia. Egotistiset ajattelijat ovat etenkin välinearvoa korostavia, ja kaikki suuret ajattelijat ovat heille kiinnostavia vain silloin, jos niissä on itselle sopivaa välinearvoa. Arvojen käsittämistä voidaan samaten pohtia sekä relatiivisuuden eli suhteellisen välinearvon kautta kuten myös itseisarvon eli uniikkisuuden ja pyyteettömyyden kautta. Arvo on siis arvostamisen kohde, joka monesti ilmaisee sen, mihin arvostaminen suuntautuu. Relatiivinen arvojen käsittäminen tarkoittaa sellaista järjestelmää, jossa yksikään arvo ei ole arvokas itsessään, vaan aina siinä suhteessa missä se tulee esimerkiksi arvostamisen kohteeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tällainen arvottaminen on myös reaktiivista, koska tällä tavalla arvot valitaan sen mukaan, miten tilanne mitäkin vaatii. Eli suhteellinen ja reaktiivinen arvottaminen on sidosteista etenkin tilanteen lakeihin ja sääntöihin. Eli suhteellisessa arvottamisessa olosuhteet ovat aina arvokkaampia kuin esimerkiksi arvot itsessään eli toisin sanoen esimerkiksi sellainen todellisuus, joka ilmaisee henkistä ja inhimillistä korkeutta. Relatiivisessa arvojen määrittämisessä siis kaikki mahdollinen voidaan alentaa ja tavanmukaistaa sen perusteella, miten tilanne vaatii arvojen sopeuttamista. Itseisarvoisten arvojen oikeutusta ei voida kyseenalaistaa, koska niissä ilmenee kaikki se, mitä korkeimman tasoiset ihmiset ovat aina maailman historian aikana arvostaneet. Relatiivisessa järjestelmässä kaikki muiden tavallisten ihmisten tason ylittävä ajattelu ja inhimillinen korkeus voidaan alentaa sen takia, jos sillä ei ole sopivaa tilanneyhteyttä tai jos ei näytä käytännöllisten syyperiaatteiden kautta voivan olla hyödyksi jonkin matala-arvoisen tavoitteen osalla. Relatiivinen ja reaktiivinen arvottaja siis etsii ympäristöstä pelkästään apua omien tavoitteidensa toteuttamiselle, samalla kun kaiken ajattelun on voitava ylittää tahdon mukainen asioiden tavoittelu. Ajattelijan kuuluu tunnistaa ensimmäisenä oma itseisarvoinen ajatus- ja arvojärjestyksensä ja jätettävä pintapuolinen materiaalisten välttämättömyyksien mukainen tavoittelu omaan arvoonsa. Tämän takia on sanottava, että henkisesti vaativissa ammateissa työskentelevien tulisi saada perusteellisempi turvattu tausta korkean ajattelun jatkuvuuden mahdollistamiseksi. Arvoja tulee siis voida arvostaa omien alueidensa kautta eikä häikäilemätöntä arvojen vaihtelua tilanteen mukaan tulisi yhteiskunnassa hyväksyä, eikä etenkään sen takia, koska jotkut itsekkäät ihmiset voivat käyttää pyyteettömästi ajatteluunsa suuntautuneiden korkeiden ajattelijoiden töitä omien materiaalisten tavoitteidensa edistämiseksi. Kaikille arvoille on yhteiskunnassa oma paikkansa ja niillä on myös oikeus ilmetä yhteiskunnassa ja yksilöiden tasolla. Arvojen on saatava oma institutionaalinen tilansa, jossa ne voivat ilmetä myös samanaikaisesti. Onhan selvää, että joidenkin yksilöiden arvot, joiden perusteella he työskentelevät voivat keskittyä esimerkiksi materiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen kuten ne voivat keskittyä myös henkisen kulttuurin alalle kuten esimerkiksi musiikkiin tai taiteeseen. Kaikenlaisille arvostamisille on annettava oikeus ilmetä, vaikka voidaan kuitenkin sanoa, että pyyteettömyyden varmistamiseksi instituutiot tulee järjestää tunnustushierarkiaan sen perusteella kuinka pyyteettömiä, henkisesti korkeita ja vapaita ne ovat. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vain korkeimmat instituutiotasot voisivat nauttia vapaudesta, vaan se tarkoittaa sitä, että samanlaisen vapauden alla eri asiat reagoivat eri tavalla. Kuitenkin vapaa markkinatalous tuo kuitenkin mahdollisuuden laajentaa vapautta myös esimerkiksi ruoan ja päivittäistarvikkeiden osalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti