Kotkille tiedotettiin kerran heidän yhteisestä tiedonjakotoimistostaan pohjoisessa Suomessa, että jatkossa kaikkien kotkien tulisi alkaa lentää laumassa. Ne ihmettelivät päätöstä aluksi. Suurin osa niistä ei halunnut ottaa tuollaista komentoa vastaan, koska ne kokivat ylpeytensä olevan sen tiellä. Ne eivät osanneet suhtautua komentoon, koska ne katsoivat toisten eläinten pelon ja kunnioituksen vähenevät niitä kohtaan, jos ne alkaisivat seurata tuollaista komentoa. Esimerkiksi hiirten tiedonjakelutoimisto oli jo julkaissut väheksyvän tiedotteen uutisen johdosta. Kuitenkin vähitellen kotkien kollektiivitunto otti suuressa osassa niitä vallan, ja ne alkoivat vähitellen seurata ohjetta. Käytännöllisesti ohje ei ollut niille hyväksi, koska saalistettavaa ravintoa ei lopulta löytynyt kymmenen tai kahdenkymmenen kotkan parvelle, ja lopulta niiden joukossa nopeimmat ja kollektiivia eniten manipuloimaan oppineet kotkat alkoivat saada niiden piirissä saalistusvaltaa. Saalistusvalta – se oli se sana, jota kotkien yhteinen tiedonjakelutoimisto alkoi sanella niiden piiriin. Tiedonjakelutoimisto halusi antaa kotkien ymmärtää, että niiden tulisi alkaa määrätä siitä, kenellä kotkien piirissä oli eniten saalistusvaltaa, eli että toisten kotkien tulisi antaa parhaimpien kotkien jakaa saaliin ja että toisten kotkien tulisi tyytyä niihin rippeisiin, jotka saalistusvaltaisilta kotkilta sattuisivat jäämään. Vähitellen tämä sääntö alkoi tulla valtaan kotkien keskuudessa ja samanaikaisesti sellaisia kotkia, jotka eivät saaneet saalistusvaltaa tiedonjakotoimistolta, alkoi kuolla ja sitä myöten mieliala saalistusvallan säätämistä vastaan alkoi vahvistua ja jotkut kotkista alkoivat kyseenalaistaa oman kollektiivinsa määräykset. Kotkat alkoivat nurista ja sanoa johdon olevan väärässä. Sitten yhtenä lapin kesän pitkänä päivänä yksi kotka, jonka nimi oli Yrjö oli etenkin kyllästynyt saalistusvaltaan, koska se oli joutunut kerran metsästäjän kiikariin ja sen toinen siipi oli lievästi vahingoittunut. Yrjö ei ollut enää saalistusvallan säätämisen ja kotkien parvessa lentämisen määräämisen jälkeen saanut enää paljon syötävää, se oli joutunut tyytymään rippeisiin ja monta sen sukulaisista oli kuollut heikkouteen ja nälkään. Yrjö lehahti kerran kuusen oksalle, kun muu parvi jatkoi lentämistä kairaa pitkin. Muut kotkat huomasivat tämän ja yrittivät saada sen takaisin joukkoonsa paheksuvasti kirkumalla: mukaan! mukaan! Yrjö ei kuitenkaan välittänyt enää tästä, koska se oli tullut järkiinsä oman nälän tunteensa kautta. Se alkoi huutaa parvelle: erotkaa! erotkaa! Pian kotkat alkoivat kaarrella suuremmalla alalla ja ne alkoivat saada takaisin otteen synnynnäisistä ominaisuuksistaan, ne eivät lopulta enää muistaneet kollektiivin käskyä, koska nälkä oli alkanut virtaamaan niiden suonissa ja järki oli lopulta palanneet niiden päihin. Ne päättivät pitää keskinäisen kokouksen ja laskeutuivat alas maahan. Johtajakotka oli nimeltään Reino ja se yritti saada otteen kotkien keskinäisestä mielialasta. Voiko Yrjö olla oikeassa, Reino kysyi. Onko meidän yksilöllinen tahtomme suurempi kuin mitä tiedonjakelutoimisto väittää? Pitäisikö meidän jatkossa lentää vain yksinämme? Yksi kotka jonka nimi oli Riitaoja sanoi paheksuvasti, kyllä meidän tulee noudattaa johdon käskyä, miksi muuten se olisi meille annettu? Toinen kotka jonka nimi oli Lehto, sanoi: mielestäni päätös oli jo alun alkaen väärä, emme me kuulu kollektiiviin tai laumaan. Kotkat äänestivät asiasta ja päättivät tiukan mielipiteen vaihdon jälkeen jatkaa yksinään yksilöinä lentämistä. Suurin osa oli samaa mieltä asiasta kuin Yrjö. Lopulta kotkat päättivät juhlia äänestyksen tulosta, ja ne alkoivat kerätä joukolla jyrsijöitä maasta asianmukaisen palkitsemisen hyväksi. Kotkia kaarteli hyvän hiiriapajan päällä mustana kuin korsteeni. Kairan laidalla oli pieni mökki, jonne lapsenlapsi oli tullut vierailulle ukkinsa luokse: sitten poika kysyi: Ovatko nuo kotkia, vaari? Eivät ne voi olla, kotkat eivät lennä parvessa, vaari sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti