Tiede tarkoittaa järjestäytynyttä tiedonhankintajärjestelmää, joka pyrkii aina objektiivisuuteen ja järjenmukaisuuteen. Tieteessä pyritään aina hakemaan jonkinlaisia luonnon lakeja, vaikka esimerkiksi Paul Feyerabend on kyseenalaistanut tieteen absoluuttisen järjellisyyden ja väittänyt että monet muutkin tiedonhankintamenetelmät ovat yhtä päteviä kuin esimerkiksi kova tiede.. Tärkeitä periaatteita tieteen metodologiassa ovat Carl-Gustaf Hempelin peittävän lain malli ja Karl Popperin fallibilistinen-tieteenfilosofia. Eli sellainen teoria ei voi olla tarkistettava ja pätevä, joka on infallibilistinen eli kumoamaton. Teoriat ovat sen yleislaatuisempia, jotka peittävät periaatteidensa yleisyydellä matalammat periaatteet. Popper ajatteli, että teorioita voidaan kyseenalaistaa ja eliminoida sen myötä, kun tulee esiin parempia teorioita. Arvofilosofia on jokseenkin tieteenfilosofiasta erillinen suuntaus, joka on läheisempää sukua etiikalle ja yhteiskuntafilosofialle. Miten sitten tieteen piirissä pyritään löytämään uutta tietoa entisen tilalle. Monet ovat korostaneet induktion merkitystä, jossa havaitun esimerkkipotentiaalin kautta pyritään muodostamaan yleisiä lakeja. Esimerkiksi: kaikki nähdyt joutsenet ovat valkoisia, joten kaikki joutsenet ovat valkoisia. Induktio ei siis ota huomioon asioiden empiirisiä periaatteita- Yksi tapa suhtautua ennen kokemusta tuleviin päätelmiin ja niihin päätelmiin, jotka tulevat kokemuksen jälkeen (apriorisuus, aposteriorisuus) synteettisellä eli apriorisella tavalla ja analyyttisellä eli kokemuksen kautta saadulla menetelmällä. Yksi sisäisen päättelyn väline on deduktio, joka säilyttää niin sanotusti totuuden ja sen perustavan lain eli esimerkiksi: Sokrates on kuolevainen, kaikki ihmiset ovat kuolevaisia, joten Sokrates on kuolevainen. Induktiota on monessa yhteydessä tutkittu muutamista tärkeistä suunnista, eli vaikkapa esimerkiksi: voidaanko induktion todennäköisyyttä vahvistaa jollain tietyllä osajoukolla empiirisesti havaituista tosiasioista. Voidaan puhua ja kirjoittaa niin sanotusta vahvasta induktiosta ja heikosta induktiosta. Arvofilosofia alkaa mielestäni subjektiivisten ihmisten kokemista arvotunteista, jotka voivat tulla objektiivisiksi tai vaihtoehtoisesti vaikutteellisiksi tultuaan ihmiset voivat alkaa tunnustamaan ontokratian ja kommentaariaatin manipuloimia subjektiivisia mielipiteitä, jotka ovat aina relatiivisia, reaktiivisia, pyyteellisiä ja ristiriitaisia. Kun arvojensa tunnustamisen ja niiden toteuttamisen tulisi tuoda ihmisille sisäistä rauhaa, aiheuttavat subjektiiviset mielipiteet uhreissaan ristiriitaisuutta, jatkuvaa tyytymättömyyden tunnetta ja kilpailun ja anarkisoimisen halua. Heillä ei varsinaisesti ole minkäänlaisia totuuteen perustuvia arvoja, koska he eivät voi epävapautensa takia tunnustaa todellisia arvoja. Reaktiivisuus arvoissa tarkoittaa sitä, että tällaiset subjektiivisten mielipiteiden ohjaamat ihmiset eivät aja rohkeasti omia arvojaan, vaan he suuntautuvat aina sellaisiin tahoihin yhteiskunnassa, jotka tunnustavat objektiivisia arvoja. Kaikki arvot perustuvat vapauteen ja sen takia sellaisilla ihmisillä, joilla ei ole vapautta esimerkiksi vapaan markkinatalouden myötä, eivät voi suuntautua aitoihin objektiivisiin arvoihin. Kuitenkin tieteen menetelmiä voidaan käyttää hyväksi arvojen tunnistamisessa, koska ne on tulkittava oikeiksi systemaattisilla menetelmillä. Eli objektiivinen arvo on objektiiviseksi tulonsa jälkeen yhtä todellinen kuin tieteen esimerkiksi fysiikan piirissä toteutuva luonnonlaki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti