Preferenssiautonomia on yksilön tasolla määriteltävä keino, jossa mitataan vapauden ja vastuun jakautumista yksilössä. Helppousindeksi on laskutapa, jolla vapautta ja vastuuta mitataan etenkin yhteiskunnan mutta myös yhteiskunnan tasolla. Helppousarvo taas tarkoittaa työhön kuuluvaa piirrettä, joka määrittää sitä, kuinka suuresti työn merkitys vaikuttaa helppousindeksin mittaamiseen. Yhteiskunnassa on siis ylläpidettävä erilaisten helppousarvojen mukaista työtä, jossa kaikkien tekemä työ ei ole eikä tule ilmi samanlaisessa helppousarvossa. Näin ollen kaikki yhteiskunnan jäseninä toimivat yksilöt eivät samalla tavalla vaikuta helppousindeksiin ja sen saamaan määritelmään yhteiskunnassa harrastettavasta työstä. Helppousarvo määrittyy etenkin siitä, kuinka paljon vastuuta toisten tekemästä työstä yksilön omassa työssä on. Helppousarvo myös määrittää sitä, kuinka paljon hyötyä ja palkkioita yhteiskunnan jäsen voi työstään saada. Eli helppousindeksi huomioi aina sen, millainen työn laatu on. Kuitenkin on selvää, ettei työn vähän vaativuudesta voida kuitenkaan suoranaisesti hyötyä yhteiskunnassa, ja eri tavalla määritellyn helppousarvon sisällä tehdystä työstä on saatava suurempi myönteinen tulos ja seuraus kuin sellaisessa työssä josta on helpompaa suoriutua ja joka ei kanna mukanaan samanlaista vastuuta. Kuten olen jo aiemmin ilmaissut ei voida sanoa, että vapaus heikentäisi helppousindeksiä sinänsä aivan kuin ei voida sanoa, että vastuun ottaminen aina tukisi helppousindeksiä. Sen takia yhteiskunnassa tehtävää työtä ei voida määritellä suoranaisesti kaikkien kohdalla samanlaisten preferenssiautonomisten vastuun ja vapauden käsitteiden kautta. Joskus voi olla hyväksi, jos esimerkiksi hyvin matalan helppousarvon mukaisessa työssä työskentelevät ihmiset saavat enemmän vapautta kuin sellaisessa työssä, jossa helppousarvo on hyvin korkeassa pisteessä. Helppousindeksin on aina pyrittävä olemaan samassa tasapainopisteessä, ja yhteiskunnassa tehtävän työn on aina pyrittävä myötäilemään sellaista preferenssiautonomista pistettä, joka on lähellä työn tasapainopistettä. Vastuun ottamiseen liittyy aina tietynlainen pyyteettömyys, joka tarkoittaa myös valinnan alaisuutta. Eli toisin sanoen yhteiskunnassa on määriteltävä se, että korkeimmilla tunnustushierarkian instituutiotasoilla tehdään myös eniten sellaista työtä, joka vaatii vastuuta ja joka on siten eniten korkeinta helppousarvoa ilmaiseva. Eli silloin, jos ammatin valinnassa on käytetty paljon vapautta ja vapaata valintaa, on silloin myös työssä oltava korkeampi helppousarvo kuin enemmän pakon kautta otetuissa ammateissa ja niissä on voitava kantaa enemmän vastuusta suuremmasta työpanoksesta. Kuitenkin kuten jo aiemmin ilmaisin, myös vapauden ja vastuun käsitteitä on voitava tulkita sisällöllisesti, sillä ammateissa vapaus ja vastuu, vaikka ne ilmenevät kaikessa, on vapaan valinnan kautta otetuissa urissa enemmän pyyteettömyyttä siinä mielessä, että ne vaativat korkeampaa vastuuta ja työpanoksesta huolehtimista. Kuitenkin myös esimerkiksi vaikkapa päivittäistavaroiden kaupassa on myös johtotasolla paljon vastuuta, mutta se ei määrity samanlaisten periaatteiden kautta, kuin sellaisissa ammateissa, jotka vaativat yksilöllistä pyyteettömyyttä ja vastuun ottamista. Eli eri tunnustushierarkian tasoilla vapaus ja vastuu määrittyvät jokseenkin eri tavalla ilmenevien periaatteiden kautta. Helppousarvo voidaan myös jakaa sisäisesti eri osiin, jossa se voi tarkoittaa yksilön ja yhteiskunnan tasolla eri asioita. Esimerkiksi sellainen ammatti, joka on valittu pyyteettömyyden olosuhteiden eli vapaan valinnan alaisena, vaatii tavallisesti korkeata helppousarvoa etenkin yksilön tasolla, samalla kun yhteiskunnallinen helppousarvo on monesti korkea jo silloinkin, jos ammatissa vaaditaan paljon omien tavoitteiden etsimistä esimerkiksi pääoman lisäämisen mielessä. Eli on sanottava, että vaikka tunnustushierarkiassa voidaan antaa sisäinen arvo esimerkiksi korkeakulttuurin ja taiteiden asteelle, on kuitenkin myös matalammissa materiaalisen olemisen ylläpitämiseen liittyvissä tasoissa voitava kantaa vastuuta siitä, etteivät pyyteellisemmät tasot kehity muuhun suuntaan kuin vain pyyteellisyyden tason laskemiseen ja tunnustushierarkian instituutiotasojen arvolliseen yhdentämiseen. Helppousindeksissä on siis tunnustushierarkian tasojen yhteydessä erilaisia muotoja, jotka määrittävät sitä. Jokin ammatti voi olla yksilöllisesti todella vaativaa, joka kuitenkin ei kohteessaan liity suurempaan yhteiskunnalliseen vastuuseen ja samalla aikaa on sellaisia ammatteja, jotka eivät ole yksilöllisesti vaativia, mutta jotka kuitenkin sisältävät paljon yhteiskunnalliseen vastuuseen liittyviä piirteitä. Helppousindeksi ei siis suoranaisesti vaan preferenssiautonomian tavalla vain mittaa suoranaista ja jakamatonta vapautta ja vastuuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti