Monet ihmiset ovat kirjoittaneet modernin maailman menettäneen uskonnolliset tunteensa ja yhteytensä hengelliseen maailmaan. Tästä ovat kirjoittaneet esimerkiksi paroni Julius Evola ja tunnettu fenomenologian kehittäjä Edmund Husserl kirjassaan Uudistuminen ja ihmisyys. Mitä sitten uskonnolliset tunteet ja hengellisyys tarkoittavat. Ne tarkoittavat uskoon ja uskontoon liittyviä asioita. Uskoon ja uskontoon liittyvät aina armo, inhimillisyys, vaatimattomuus ja nöyryys. Ne itse asiassa pitävät yllä montaa muutakin ihmisten yhteiseloon kuuluvia piirteitä. Mielestäni vaatimattomuus ja nöyryys esimerkiksi pitävät kurissa tiettyjä ihmisten piirteitä, jotka voisivat pitkällä tähtäimellä alkaa käydä todellisiksi paheiksi, jotka voivat tehdä ihmisten yhteiselon sietämättömäksi ainakin joillekin yhteiselämän osapuolille.
Uskonto ja usko on elämää säilyttävä voima, koska se pitää avoimena sen, että ihmiselämä ei ole pelkästään se itse kuljettu polku, jonka maailman päällä käymme. Uskonto on siis myönteinen konservatiivinen voima, joka ylläpitää elämän arvokkuutta, ja kehottaa myös muistamaan ne ihmiset, jotka eivät enää ole keskuudessamme. Olen jossakin vaiheessa kutsunut itseäni ateistiksi ja myöhemmin agnostikoksi, eli en siis ota kantaa siihen, onko olemassa jonkinlainen ihmistä korkeampi voima. On myös varmasti niin, että jos kunnioitamme toisten kanssaihmisten ja menneiden ihmisten sijaan korkeampia voimia ja muodostamme niille piirteitä itsemme ja omien ominaisuuksiemme mukaan, emme varmaankaan ole rehellisiä suhteessa Jumalaan.
Ludwig Feuerbach kirjoitti eräässä kirjassaan, että Jumalille oletetut ominaisuudet ovat tosiasiassa ihmisten omia ominaisuuksia, jotka he heijastavat korkeammalle hengelliselle tasolle. Tuo on varmaankin suuressa määrin totta, sillä monesti hyvin suvaitsemattomat ja yksioikoiset ihmiset ovat monessa uskonnossa määrittelemässä sitä, millainen meitä ylempää katseleva Jumala on. Kaikki suurimmat eurooppalaiset uskonnot ovat monoteistisiä. Olen monesti miettinyt sitä, jo pelkästään suomalaisen kansanperinteen kautta, että polyteistinen, monijumalinen systeemi voisi olla paljon mielenkiintoisempi tapa suhtautua hengelliseen tasoon. Voidaanhan esimerkiksi sanoa, että erilaisissa elämän piirteissä ja osa-alueissa voi olla niitä suojeleva korkeampi voima. Tuota korkeampaa voimaa voidaan myös kuvata jonkinlaiseksi ihmisen omatunnoksi, eli onkin mahdollista, että ihmiset kuvittelevat Jumalan sitä kautta, kuinka ihmisten oma omatunto määrittelee jotkin asiat.
Onhan sanottu esimerkiksi Islannin kontekstissa, että siellä kansanperinteessä elävät menninkäiset ja kaikenlaiset haltijat voivatkin todellisuudessa olla islantilaisten omatunto suhteessa erilaisiin asioihin. Omatunto on merkittävä hengellinen ja henkinen voima. Suhdetta uskontoon tulisikin mahdollisesti kuvata sen kautta, kuinka ihmisten omatunto ohjaa ihmisiä suhtautumaan asioihin ja tekemään suhteessa asioihin. Omatunto on se asia, mikä ihmisten tulisi muistaa näissä asioissa.
Olli von Becker
YTM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti