Avoimuus tarkoittaa sitä, että suhtaudutaan ulkoiseen,
toisiin ihmisiin ja maailmaan vastaanottavasti. Eli ei suljeta tiettyjä havainnon
kanavia, joiden kautta voi tarkastella maailmaa. Eli avoimuus tarjoaa
mahdollisuuden siihen, että voi tehdä uusia kognitiivisia havaintoja ja sitä kautta
tarkistaa omaa olemassaolon järjestelmäänsä ja käsityksiään. Olisi siis ideaalista,
jos ihmiset olisivat avoimia, koska siinä tapauksessa he eivät jumittuisi
pintapuolisesti pääteltyihin asenteisiin, arvoihin ja ajatuksiin. Ja ei pidä
luulla, että avoimuus tarkoittaa samaa kuin vaikutteellisena oleminen, vaan ihmisen
oma kognitiivinen järjestelmä saa avoimuuden kautta järjestellä ulkoisesta
tulevaa syötettä oman maailmansa kuvakankaalle. Ihmisillä on siis useita eri
tapoja tulkita todellisuutta ja näin ollen myös monta erilaista tapaa olla
avoin. Voidaan esimerkiksi sanoa, että ihminen voi tulkita esimerkiksi huumoria
erilaisilla tavoilla, vaikka tietysti pitää sanoa, että ideaalisin tapa
tarkastella huumoria on ymmärtää se alkuperäisessä merkityksessään, vaikka
kuitenkin vaillinainen ymmärtäminenkin voi olla auttamassa yksilöitä siihen,
että he voisivat myöhemmin lähestyä koko todellisuuden ymmärtämistä
kokonaisvaltaisella tasolla. Kuitenkin se, jos huumoria ei ole tarkoitettu
millään tavalla ilmaistavaksi, eli jos otetaan huomioon jokin seikka ihmisessä,
jonka kautta jotain halutaan pilkata ei ole avoimuutta. Esimerkkinä voin
mainita sen, kun olin laittanut kotona eripariset villasukat jalkaani, en
varmaan välittänyt siitä mitään, niin junassa kaksi ihmistä naureskeli ja
osoitteli sukilleni. Eli voidaan sanoa, että toisen ihmisen pilkkaaminen ja häpäiseminen
ei ole avoimuutta, koska mielestäni tuollainen seikka korkeintaaan ilmaisee
jonkinlaista välittömyyttä omaan ulkomuotoonsa, mitä voidaan pitää avoimuuden
osoituksena. Instituutioiden tulisi olla avoimia, pyyteettömiä ja itseriippuvaisia.
Niiden tulisi muodostaa kokonainen pienoismaailmansa, koska ihminen on
tarkoitettu erikoistumaan, valitsemaan paikkansa ja toimimaan asiantuntijana ja
tietyn aiheen ammattilaisena. Kuitenkin avoimuuden asenne tarkoittaa myös sitä,
että voidaan olla avoimia suhteessa toisiin instituutioihin, ja mielestäni
avoimuuden asenne pitää myös ihmiset erossa vaikutteellisuudelta,
kommentaariaatilta ja tunnustushierarkian valtatasapainon kärjistymiseltä. Ketkä
sitten ovat tahoja, jotka eivät ole avoimia. Tällaiset tahot ovat etenkin
taantumuksellisia ja he vastustavat sitä, että instituutiot olisivat
tarkoitettuja kuvastamaan kansakuntaa ja sen ihmisiä. Voidaan sanoa, että modernissa maailmassamme
esimerkiksi kansalliset ja kielelliset rajat ovat osittain sortuneet, ja silloin
avoimuudella voidaan auttaa etenkin siinä, että muunlaiset ihmiset voisivat tulla
omien instituutioidensa jäseniksi. Henkisissä asioissa on voitava muuttua
samalla tavalla kuin vaikka vaatteiden koossa, ei nykypäivänä enää esimerkiksi
sanota, että suomalaisten keskipituus olisi 160 senttiä, näin ollen samalla
olisi huomioitava myös kulttuuriset muutokset. Surullisimpia esimerkkejä epäavoimuudesta
Suomessa ovat viime aikoina olleet nämä ns. etnonationalistit, jotka väittävät
kiven kovaan, että kaikki se, mikä on Suomessa hyvää, on peräisin sellaisista
ihmisistä, joidenka esivanhemmat ovat asuneet täällä vähintään 500-1000 vuotta.
Olen jossain mielessä eksistentialisti, ja sen takia minua ärsyttää näiden etnonationalistien
tapa suhtautua todellisuuteen olemuksesta olemiseen eikä toisin päin, mitä mallia
esimerkiksi paljon näitä ihmisiä sivistyneempi Jean-Paul Sartre piti oikeana
menetelmänä. Esimerkiksi sellainen rasisti kuin Joseph de Gobineau ei palvonut
suomalaista ”rotua”. Hän koki että samalla, kun eteläisessä Euroopassa ihmiset
pilaavat perimänsä sekoittumalla mustiin, niin samaten hän koki suomalaisiin
sekautumisen Pohjois-Euroopassa pilaavan pohjoisten arjalaisten veren. Myös
roomalainen historioitsija Tacitus piti pohjoisen fennejä Euroopan tyhmimpänä
kansana. Se nyt vaan on totta, että suomenkielinen suomalainen kulttuuri on
vielä liian nuorta siihen, että täällä voitaisiin alkaa pullistelemaan suomalaisella
perimällä ja suhtautumaan näkyvän kielteisesti toisenlaisia ihmisiä kohtaan. Näillä
ihmisillä on jonkinlainen ihannoitu historiallinen käsitys suomalaisesta
kulttuurista, minkä piiriin esimerkiksi erinäisten suuryritysten ulkomailta
tulleet omistajat ovat jo satojen vuosien ajan tuoneet oman panoksensa. Toinen
vääristynyt porukka on ruotsin kielen vastustajat, näillä ihmisillä ei ole
minkäänlaista pitkätajuisempaa käsitystä Suomen historiasta, koska he eivät
tajua sitä, että suurin osa siitä on ollut ruotsinkielistä Suomen historiaa. Itse
asiassa kommunistit, joita nämä ihmiset varmaan omasta mielestään vastustavat,
perustuu tosi asiassa samanlaiseen deterministiseen historialliseen
järjestelmään, jossa järjestelmän oikeutusta ei voi mitenkään purkaa. Minkä
takia nämä ihmiset katsovat, että vain pellavapäisten, sinisilmäisten, kalpeaihoisten
ja suomea puhuvien ihmisten olisi oikeutettua saada täällä enemmän oikeuksia
kuin muut? Se perustuu ensinnäkin siihen, että nämä ihmiset eivät tunnusta
minkäänlaista toiseutta, ja toisaalta siihen, että he ovat itsekeskeisiä, he katsovat,
että heidän tulkintansa Suomen historiasta ja kansakunnasta on täysin
kyseenalaistamaton ja valmis, eli toisin sanoen heidän järjestelmässään ei ole
minkäänlaista avoimuutta. Sosiaalisesti liberaalit ihmiset ovat tavallisesti
avoimia, vaikka avoimuuden on katsottu liittyvän myös luovuuteen ja älykkyyteen.
Avoimuus on etenkin sitä, ettei jumiuduta omiin käsityksiin, ja pyritään
pitämään ne mahdollisimman löysissä köysissä, mutta etenkin sitä, että toisista
ihmisistä ei tehdä liian perustavia arvioita, ellei sitten sosialisteja ja
rikollisia oteta huomioon. Avoimuutta tarvitaan myös vapaan markkinatalouden
järjestämisessä, olen itsekin ajatellut jo muutamia kertoja yrittäjäksi
ryhtymistä. Sosialistit ja etnonationalistit ovat epäavoimia, ja oman
deterministisen oopiuminsa vankeja. Sosialistien ajatukset perustuvat loppujen
lopulta Marxiin ja etnonationalistien ajatukset Hitleriin, joista toki molemmat
ovat sosialisteja ja sen takia vasemmistolaisia. Vapaa markkinatalous ja
sosiaalinen liberalismi ovat avoimia tapoja suhtautua politiikkaan, missä
yksilöille annetaan suuri vapaus omien käsityksiensä ja ajatuksiensa
muodostamisessa sekä oman olemassaolonsa ohjaajana. Sen takia, koska jos
tajutaan kaupan luonne, on kaupan tekijän oltava avoin, vaikka en kuitenkaan
missään nimessä tarkoita sitä, että sosiaaliseen elämään ja ihmisten
arviointiin tulisi tuoda tuo markkinatalouden kaupan luonne. On kaupankäyntiin
liittyvää avoimuutta, eli sitä, että suhtaudutaan kuluttajan tarpeisiin suopeasti,
sekä sosiaaliseen elämään ja henkiseen elämään liittyvää avoimuutta, jonka on
tarkoitus mahdollistaa suvaitsevainen asenne sekä kaikenlaisten
kommunikaatioyhteyksien olemassaolo kaikkien ihmisten välillä. Avoimuutta on
myös se, että instituutiot pyrkivät muodostamaan itsensä antamalla
mahdollisuuksia oman alansa ihmisille siten, että instituutioista voisi tulla
tietyllä tavalla koulutettujen ihmisten safe haveneita. Reaktiivisuus ei ole
avoimuutta, koska siinä otetaan huomioon ontokraattisen eliitin ideologiset nautinnot
eli poliittinen hedonismi, jonka myötä ihmiset eivät saa arvojaan ajetuksi,
koska kukaan ei saa arvojaan ajettua lain muotoon. Arvot ovat myös liitteessä
instituutioihin ja monesti niiden kokonaisuus muodostaa tunnustushierarkian ja
sen instituutiot, jolloin niitä ei käytetä yksittäisten instituutioiden aseman
perustelemiseen tai että ne muodostuisivat vertailukohdallisten symbolien kautta
arvoinstituutioiksi ja vähempiarvoiset arvotunteet takaisivat
arvoinstituutioiden puolustuksen tuki-instituutioiden – tietynlaisten poliisi-instituutioiden
muodossa. Kommentaariaatti pyrkii vaikutteellistamaan ihmisten arvotunteet,
valtaamalla niiltä merkitysvaltaa, jolloin arvotunteiden erot korostuvat, eli jokin
instituutio saadaan aseteltua selkeästi parempaan asemaan toisiin nähden,
samalla kun pyyteettömässä ja ilman kommentaariaattia tapahtuvassa
järjestelmässä arvotunteet ovat kokonaisuus ja ne saavat jokaisessa
instituutiossa jonkinlaisen paikan, mikä takaa sen, että instituutiot ovat
pyyteettömiä ja itseriippuvaisia ja ne eivät ala uhkaamaan ja riippuvaistamaan
toisia instituutioita. Tämä myös mahdollistaa sen, että tällaisen järjestelmän
sisäinen ihminen on myös tasapainoinen ja harmoniassa itsensä kanssa. Hän voi
toteuttaa itseään instituutiossa ja arvotunteiden kautta hänellä on myös yhteys
muihin instituutioihin. Etnonationalismi ja osittain sosialismikin on okkultismia ja salatiedettä, jota levitetään käsityskyvyltään heikompiin ihmisiin.