Pentti Linkolan kuoleman myötä Suomen kansa menettää yhden omapiirteisimmistä omatunnoistaan - Suomen ja maailman luonnon omatunnon. Linkola puolusti luontoa ja myös ihmiskuntaa, vaikkakin ihmiskuntaa joskus kieltämättä varsin kavennetussa muodossa. Hän oli kuitenkin humanisti loppujen lopuksi, vaikka ihannoi välillä kovaäänisesti Baader-Meinhofia, Italian punaisia prikaateja ja natsismia. Hänen kirjoituksistaan huokuu tiedemiehen ja ihmisystävän ääni.
Hän tuli molempien vanhempiensa puolelta vanhoista sivistys- ja kulttuurisuvuista Väinö Linnan päiville vuonna 2000 varten kirjoitettu essee "Muistoja ja merkintöjä vanhasta sivistyneistöstä" osoittaa jo itsessään, että hän kuului vanhaan suomalaiseen sivistys- ja kulttuuriperinteeseen, hän oli elitistinen ja katsoi tietyillä ihmisten ryhmillä olevan enemmän mahdollisuutta itsenäiseen ajatteluun ja ajatuksien muotoiluun, joka ajatus ei järkiperäisyydestään huolimatta ole kuitenkaan tänä päivänä kovin yleinen. Siitä huolimatta hän puhui useimmiten vain totuutta.
Hänen luontokiinnostuksensa ei rajoittunut vain juhlapuheisiin, vaan hän oli tarkka luonnonhavainnoitsija, ja teki pitkän työn lintujen rengastajana ja lintujen asuinalueiden ja käyttäytymisen havainnoijana. Hänen varsinainen työnsä, jolla hän eli, oli kalastaminen. On huvittavaa havaita, että kaikki eivät tiedä sitä, että hänen isänsä ja äitinsä isä olivat Helsingin yliopiston rehtoreja, vaan jotkut pitivät häntä tavallisena kalastajana, joka on syntynyt ja joutunut pakolla omaksumaan kalastuksen ammatikseen. Varmasti myös läheistensä mielestä hän oli etenkin ajattelija ja kirjailija, joka oli ottanut omanlaistaan vastuuta sillä tavoin, että oli palannut yhteiskuntamallissa vähän taaksepäin.
Järkeä Linkola puhui ja kirjoitti etenkin tarpeesta stopata väestönlisäystä. On aivan selvää, että jos etenkin köyhistä maista peräisin olevat ihmiset lisääntyvät Eurooppaan tullessaan, on tulos se, että ihmisen arvo ja ihmisen taidot vähenevät ja he alkavat myös samalla suhtautumaan esimerkiksi luontoon enemmän välinpitämättömästi. Esimerkiksi Suomessa tämä ongelma ei kosketa suuremmin kantaväestöä, koska keskimääräinen lapsiluku taitaa olla jo alle kaksi. Mutta maahanmuuttajien piirissä ongelma on suurempi ja selvemmin näkyvillä.
Oli hauskaa havaita, kun sain selville että Linkolan äidinäiti Gretan (os. von Fieandt) äiti oli von Essen, niin että jokin sukulaissuhde hänellä meidän sukuun olisi. Lopulta laskin, että hän oli äitini neljäs serkku, eli ei aivan mitään läheistä, mutta ei kovin kaukaistakaan. Kirjoitin Linkolalle ja mainitsin tästä yhteydestä, ja hän vastasi minulle, arvostavasti. Samoja Linkolan piirteitä havaitsin isovanhemmissani, jotka olivat hänen ikäryhmäänsä ja elivät elämänsä aina hyvin maanläheisesti ja perinteisiä elinkeinoja kunnioittavasti.
Linkola on poissa, kuten kaikki muutkin jotka lähtevät. Voimme kuitenkin lukea hänen kirjojaan, ja luontoon suhtautuessamme muistaa sen korkean arvon, jonka tämä suuri ja omaperäinen ajattelija, suuri ihmiskunnan ja luonnon ystävä, tahtoi sille antaa.
Olli von Becker
YTM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti