Olemisen valta ja vallattomuus

Ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa ja sellaista ihmisten ryhmää, joilla on eniten mahdollisuuksia ja oikeuksia edustaa itseään ja aatteitaan yhteiskunnassa. Ontokraattinen eliitti saa eniten nautintoa ideologisten nautintojen kautta, joka tarkoittaa siis sitä, että he voivat manipuloida ja ohjata toisten ihmisten arvoja ja asenteita oman hyvinvointinsa eteen. Manipuloiva ryhmittymä on kommentaariaatti, joka tarkoittaa kommentoivaa ja arvostelevaa ihmisten ryhmää, jotka pyrkivät vaikutteellistamalla arvoja saamaan itselleen merkitysvaltaa, eli säätelemään sellaista semantiikkaa, joka on heille itselleen kaikkein hyödyllisintä. Vaikutteellinen ihminen ei päätä arvojaan, vaan hän saa ne vaikutteellisuuden impulssin kautta kommentaariaatilta. Merkitysvalta tarkoittaa sitä, miten erilaiset asiat saavat itseensä merkityksen ja miten jokin ryhmittymä voi hankkia valtaa sillä, miten merkitykset muodostuvat ihmisten ajattelussa. Ontokraattinen eliitti on kommentaariaatin manipuloiva vähemmistö, joka kehittää taktiikoita siihen, miten ihmisiä saataisiin vaikutteellistettua. Kommentaariaatti pyrkii säätelemään tunnustushierarkian, eli sen järjestyksen, jossa ihmisten instituutiotasot määrittyvät paikoileen oman henkisen korkeutensa ja pyyteettömyytensä kautta, tasoja siten että se alkaa vaikutteellistamaan itseriippuvaisia instituutioita ja luomaan kitkaa niiden välille. Instituutiot alkavat kommentaariaatin myötä arvo ja tuki-instituutioiksi muututtuaan tekemään iskuja toisten vielä vapaana pysyneiden instituutioiden alueelle ja saamaan niistä enemmän merkitysvaltaa itselleen. Eli mielestäni samalla kun instituutioiden tulisi olla itseriippuvaisia ja itsenäisiä, ei niiden sekoittamista ja toisistaan riippuvaiseksi tekemistä tulisi hyväksyä, vaan tulisi enemmänkin pyrkiä siihen, että instituutioita koskevat päätökset tehtäisiin suuremmassa määrin etenkin instituution sisältä käsin. Tämä käytännössä voisi tarkoittaa esimerkiksi sellaisia asioita, jos jossain totalitarismissa taide tehtäisiin riippuvaiseksi poliittisesta järjestelmästä, tai jos ihmiset pakotettaisiin jonkin yhden kirkkokunnan sisäisyyteen esimerkiksi oman etnisen taustansa takia. Yksi tunnettava esimerkki on ehkäisyn käytön vastustaminen etenkin katolisen kirkon piirissä. Ihmiset voivat siis olla vapaita ja itsenäisiä vaan silloin, jos se instituutio ja instituutioiden joukko joiden kanssa hän on tekemisissä ovat myös vapaita ja itsenäisiä, Ja on kirjoitettava myös siitä, että instituutioiden ei tulisi olla vain vapaita ja itseriippuvaisia vaan niiden tulisi myös olla suvaitsevaisia ja pyyteettömiä. Eli yhteiskunnassa tulisi pyrkiä siihen, ettei ihmisiä pakoteta minkään instituution sisäisyyteen, vaan kaikilla tulisi olla vapautta suuntautua sellaisiin instituutioihin, jotka hän kokee oman olemuksensa kautta omakseen. Kommentaariaatti siis pyrkii vaikutteellistamalla ihmisiä ja instituutioita aiheuttamaan hankaluuksia ja anarkiaa yhteiskunnassa, jolla on lopulta diktatuurin kaltainen tavoite hankkiutua kaikkien ihmisten instituutioiden yläpuolelle tekemällä ne toimintakelvottomaksi oman alansa sisällä. Kommentaariaatti siis antaa joukolle, joka pyrkii vaikutteellistamaan ihmiset, palkinnon ontokratian mielessä, missä he saavat oikeutuksen omalle elämäntavalleen ja arvoilleen. Lopulta vain manipuloijat saavat toteuttaa vapaasti omia arvojaan, jossa joukossa he jakaantuvat niihin, jotka alkavat usuttaa arvojaan vaikutteellistamalla epävapaille ihmisille; ja niihin jotka tyytyvät materiaalisesti pulskaan elämäntapaan ja ovat myös täysin epäpoliittisia ja epäarvoja tunnustavaa joukkoa. Arvoinstituutio tarkoittaa sellaista instituutiota, johon kommentaariaatti suuntaa vaikutteelistamansa arvotunteet, kun tuki-instituutio taas tarkoittaa sitä, miten jotkut instituutiot tehdään vaikutteellisiksi arvoinstituutioista ja niiden tarkoitus on ajatuspoliisimaisella toiminnalla alkaa etsimään perusteluita ja tukea arvoinstituutioille, missä todellinen arvojen säätäminen ja totalitaristinen muokkaaminen tapahtuu. Joukon arvot kommentaariaatti korvaa vertailukohdallisilla symboleilla, jotka kätkevät sisäänsä pelkän symbolin ulkopinnan. Se on siis symboli, joka ei pysy ajassa, vaan joka on riippuvaista ihmisten kulloinkin muuttuvista ajatuksista ja mielipiteistä. Syväsymboli on sellainen symboli, jonka merkitys sisältyy ihmisen universaaliin alitajuntaan ja universaalisiin ominaisuuksiin joita ihmisen käsite sisältää. Syväsymboli-vertailukohdallinen symboli-jaottelu siis perustuu siihen, mikä on paikallista ja mikä on universaalia, mikä on humanistista ja mikä on kommunistista ja natsistista, mikä on realistista ja mikä on klassista. Vertailukohdalliset symbolit ovat siis sellaisia symboleita, jotka katoaisivat heti kun esimerkiksi vaikka syttyisi sota ja voimaan tulisivat sellaiset arvot, jossa sanotaan, että en anna sinulle sen enempää arvoa kuin ansaitset vaan saat täsmälleen samanlaisen kohtelun kuin minkä annan kaikille muillekin ihmiselle. Voidaan siis sanoa, ettäe esimerkiksi raha on vertailukohdallinen symboli, joka määrittyy pelkästään määränsä eikä esimerkiksi laatunsa kautta. Tässä voidaan siis huomata että tämänkaltainen jaottelu perustuu etenkin kvalitatiivisiin ominaisuuksiin eikä kvantitatiivisiin ominaisuuksiin. Voidaan esimerkiksi sanoa, että jotkut ihmiset voivat tyytyä harvemmin tapahtuvaan vuorovaikutukseen, josta he voivat saada enemmän laadullista hyötyä, kun taas esimerkiksi joku voi toimia pinnallisesti ja olla vuorovaikutuksessa useampien ihmisten kanssa, jossa taas esimerkiksi laatu ei suuremmin pyri ilmenemään. Kommentaariaatti siis pyrkii etenkin legitoimaan subjektiivisia arvoja, joihin muut ihmiset eivät pääse käsiksi, koska ne ovat samanlaisia kaikilla, mutta jotka eivät kuitenkaan vertaannellistu toisten ihmisten arvoihin, sillä niiden muuttuminen objektiiviseksi vaatii joukkopriorisointia ja adaptiivista tulkintaa. Ihmisten on siis saatava mahdollisuus päästä omiin arvoihinsa käsiksi ennen kuin kommentaariaatti manipuloi ne itselleen samalla kun ne ovat vielä subjektiivisessa kunnossa. Tämän estäminen tapahtuu siten, että yhteiskuntaan säädetään kontrollirakenne, joka estää sen, ettei kaikkiin ihmisiin suhtaudusta samalla tavalla vaan otetaan huomioon yksilöllisyys ja se etteivät kaikki ihmiset voi muuttua toistensa kaltaisiksi. Esimerkiksi toistuvasti luonnossa tapahtuvat tapahtumat kuten syöminen, tappaminen ja ulostaminen ovat subjektiivisia, koska ne monesti tapahtuvat ilman sitä, että ihminen vertailisi omia toimintojaan ja arvojaan toisten arvoihin, vaikka tämä ei tapahdu vaikutteellisuuden kautta vaan se toteutuu siten että ihmiset toiminnassa ja arvojen realisoinnissa tiedostuvat sitä, millaisia antonyymejä heidän omille aatteilleen arvoilleen ja ajatuksilleen on. Objektiivisia arvoja taas ovat ne arvot, jotka tulevat ihmiselle hänen oman arvostamisensa tuloksena. Eli ihmislapsi pystyy kyllä turauttamaan kakat vaippaansa mutta suuremmin hän ei pysty miettimään sitä, mikä on yksilöyden tai vapauden rooli toisten ihmisten kanssa toteutuvassa yhteiselossa. Objektiivisuus tarvitsee aina arvon realisoimista, ja se tapahtuu adaptiivisen tulkinnan kautta. Arvot ohjataan henkiseen adapteriin, joka määrittää sen, millaisen roolin he saavat luonnossa sen jälkeen kun siihen ohjataan ihmisen profiili. Arvojen adaptoinnin jälkeen ne erotellaan erottelukapasiteetin näyttämällä ripeydellä joukkopriorisoinnin kautta. Eli tässä vaiheessa erotellaan se, mikä on todella kyvyllistä arvoksi, ja mikä on vain riekale, joka ei voi tulla objektiiviseksi arvoksi. Tullessaan objektiiviseksi arvot siis tarvitsevat sitä, että niitä voidaan vertailla niihin toimintoihin, josta ne saavat ihmisluonnossa alkunsa. Voidaan esimerkiksi kysyä mikä on humaanisuuden ja inhimillisyyden arvo, ja siihen voidaan sanoa, että se on ihmisen elämän arvon säilyttäminen, joka taas on tullut arvoksi siitä, koska ihmisillä on tavallisesti voimakas elämänvietti ja he eivät tavallisesti halua itselleen tai muille ihmisille tapahtuvan pahaa. Tässä tulee esiin se toiseuden kokemus, jonka kautta monet arvot muodostuvat ihmisille objektiiviseksi, eli siis yksittäinen kokemus jostain arvon lähteestä ei riitä arvoksi, vaan ne on tajuttava universaalisella ja yleisellä tasolla.