Vapaudesta ja vastuusta

Vapaus ja vastuu ovat tavallisesti poliittisen filosofian tärkeimpänä pidetyt käsitteet. Tätä pohti aikanaan jo poliittisen filosofian yhtenä omaperäisimmistä ajattelijoista pidetty Isaiah Berlin, joka jakoi vapauden käsitteen negatiiviseen ja positiiviseen vapauteen, joista ensimmäinen tarkoittaa vapautta jostain ja toinen vapautta johonkin. Vapaus jostain tarkoittaa siis sitä, että ihmistä ei rajoiteta toisten tahojen toimesta, ja vapaus johonkin tarkoittaa ihmisillä olevia oikeuksia joidenkin asioiden tekemiseen. Mielestäni vapauden ja vastuun yhdistävänä käsitteenä voidaan käyttää preferenssiautonomiaa. Se tarkoittaa sitä, kun ihminen valitsee toiminnan yhteydessä joko vapautta tai vastuuta korostavan vaihtoehdon tai yhden vaihtoehdon monen vaihtoehdon joukosta. Vapaus tarkoittaa monesti sitä, että silloin voidaan valita vapaammin muistaen esimerkiksi omat pyrkimykset ja halut toiminnan suuntaamisessa. Vastuu taas tarkoittaa monesti jotain sellaista, joka täytyy tehdä jonkinlaisen nähdyn ja koetun pakon takia, mutta kuitenkin sen tekeminen näyttää monesti järkevältä, koska sen tekemättä jättäminen voisi myöhemmin rajoittaa silloin koettua vapautta. Vapauden ja vastuun kaksijako, määrittyy preferenssiautonomian kautta. Esimerkiksi Petteri Orpon valitettavasti vielä johtaman Kokoomuksen päätös jättäytyä sosialistivetoisen kansanrintamahallituksen ulkopuolelle oli osoitus siitä, että hän koki hihnojen olevan niin löysiä, että hän saattoi korostaa kokemaansa vapautta tuossa tilanteessa jättäytymällä pois uudesta sosialistihallituksesta. Hän ei kuitenkaan ole tajunnut sitä, että älyvapaiden syiden takia nähdyn ja havaitun vapauden toteuttaminen tuossa tilanteessa aiheuttaa sen asiantilan, että Kokoomuksen on oppositiossa ollessaan mietittävä sitä, miten se voisi älyllisesti rehellisellä tavalla pyrkiä olemaan vastuun kautta hyödyksi suomalaiselle poliittiselle järjestelmälle ja myös Kokoomuksen uskollisimmille kannattajille, sen oikeistosiiven jäsenille, jotka Orpo on pettänyt täysin suuntautumalla entistä vasemmalle. Eli olikin varmaan niin, että Orpo jättäytyi hallituksen ulkopuolelle, koska vaivaisen asteella oleva Kepukin on osoittautunut sitä oikeistolaisemmaksi puolueeksi. Miksi hallitukseen olisi tarvinnut ottaa kahta sosiaalidemokraattista puoluetta?

                          On kuitenkin myös tärkeää ajatella sitä, miten ihmisten moraalinen kompassi näyttää hänelle tämän preferenssiautonomian jaottelun. Ihmisten preferenssit jakautuvat eri tavalla eri tilanteissa, ja silloin on vain tärkeintä, että yksilö tai yksilöiden joukko tekee päätökset siten, että se edistää yksilön ja samalla yksilöiden joukon omaa vaellustaan moraalifilosofian viidakossa. On kuolemanvakavaa, jos poliittisen puolueen vielä virassa oleva johtaja tekee väärän päätöksen siinä, kun pitäisi valita vapauden ja vastuun välillä, ja hän voi siinä pettää oman kannattajakuntansa myötä myös itsensä ja oman hyvänsä. Pahinta tässä on se, että Petteri Orpo valitsi hallitukseen menemättömyyden oman päättämättömyytensä ja keskinkertaisuutensa takia, eikä sitä tehty esimerkiksi vasemmistoliiton kommunistien takia.

Olli von Becker

YTM