Pyrkimys- eikä aikomisyhteiskuntaan!

Meidän kaikkien on tavoiteltava pyrkimysyhteiskuntaa, jotta emme jäisi aikomusyhteiskunnan sisälle. Muinoin suomalainenkin yhteiskunta perustui aristokratiaan, jossa syntyperä määräsi sen, millaiseen elämään ihminen saattoi pyrkiä yhteiskunnassa ja omassa elämässään. Pyrkiminen tarkoittaa katkeamatonta intoa ja halua saavuttaa jotain, josta voi koitua hyvää sekä itselle, että myös toisille ihmisille ja koko yhteiskunnalle. Tunnettu tämän aatteen edustaja oli näkymättömästä kädestä vapaan markkinatalouden perustana kirjoittanut skotlantilainen moraalifilosofi ja taloustieteilijä Adam Smith. Samalla kun pyrkiminen on määrätietoista itsensä toteuttamista, on aikominen jotain sellaista, minkä esimerkiksi nykymuotoinen skandinaavinen hyvinvointiyhteiskunta voi tukahduttaa. Vaikka puhuisimme kuinka anarkokapitalismin hyvyydestä ja markkinoiden kyvystä säädellä yhteistä hyvinvointia, on kuitenkin muistettava sivistyksen periaatteet, jotka ovat jääneet paitsiolle nykyisin myös Kokoomuksen vuokra-asuntovälittäjältä vaikuttavan nykyisen ja pian entisen puheenjohtaja Petteri Orpon kohdalla. Laiva ei pysy samana, jos siitä vaihdetaan kaikki sen osat, tai näin ainakin omasta mielestäni. Aikominen tarkoittaa jonkinlaisia toiminnan suunnitelmia, jotka eivät kuitenkaan saa tuulta allensa joko yksilön oman toimettomuuden tai sitten ympärillä toimintaa säätelevän ja ohjailevan yhteiskunnan takia.

                          Voimme varmasti nykypäivänä, omasta syntyperästämme huolimatta, sanoa, että meritokratia ja vapaa markkinatalous ovat sopivia perustoja ihmisten hyvää tavoittelevalle pyrkimysyhteiskunnalle. Sivistyksen kunnioittaminen ei tarkoita sen toitottamista vaalipuheissa, koska sivistyksen tulee olla kaiken toiminnan, ajattelun ja pyrkimisen perustavimpana perustana. Mielestäni sellaiset poliitikot, jotka korostavat sivistystä vaalipuheissa, antavat itsestään varsin teennäisen ja oikeudettoman kuvan, koska he katsovat, että sivistys pitää mainita sanana, aivan kaiken muun päättömän litanian joukossa. Sivistystä ei tarvitse nostaa kepin päähän, koska se joko näkyy tai ei näy jokaisessa sitä korostamaan pyrkivässä poliitikossa ja päätöksentekijässä.

Sivistystä käytti ensimmäistä kertaa nykyistä merkitystä vastaavassa sanan muodossa Reinhold von Becker, joka on kaukaista sukua allekirjoittaneelle. Myös nykyaikaiset sanomalehdet, joita Suomessakin tuotetaan ja avustetaan, eivät olisi samassa asemassa, ellei Reinhold olisi väistellyt ansiollisesti suomen kieltä rahvaan kielenä pitäneiden toisten samalla tavalla ruotsin kieltä ensimmäisenä kielenään käyttäneiden aatelisten sylkipisaroita Turun toreilla ja kaduilla 1800-luvun alussa. Nyt on kuitenkin aika jättää menneen aarteet, ja korostaa sitä, että meritokratia toteutuakseen vaatii pyrkimysyhteiskuntaa, koska skandinaavinen hyvinvointiyhteiskunta on tehnyt suomalaisesta yhteiskunnasta innovaatioon ja uudistumiseen sivistyksen periaatteiden päällä kykenemättömän aikomisyhteiskunnan, joka ei liiku mihinkään suuntaan sosialistisen säätelyn, tukahduttamisen ja kaiken samana pitämisen takia.

Olli von Becker

YTM