Uskonnon olemuksesta

Uskonto tarkoittaa rituaaleilla saavutettavaa pyhän kunnioitusta. Se tarkoittaa monesti myös perittyä käsitystä yliluonnollisesta. Peritty uskonnollisuus on parempi tapa omaksua uskonto, koska se iskostuu ihmisen elämän aikana aikaisempana perintönä tällaisen ihmisen aivoihin, jolloin voi myös tulla mahdollisuus uskonnollisen ironian omaksumiseen, kun taas uskontoon otetut tulevat monesti hyvin kiihkomieliseksi sen suhteen. Se on yhdenlainen rituaali- ja oppijärjestelmä ihmisten keskellä. Kristinusko voi juutalaisuuden ohessa parhaimmassa tapauksessa tukea koulutusta ja ihmisenä kehittymistä. Uskonnollisuus ilmenee ihmisten hurskautena. Tuo hurskaus on monesti hyvin hauska ja sivistynyt tapa suhtautua toisiin ihmisiin, vaikka toisinaan se kuitenkin voi tuoda ihmisten keskuuteen sen kaltaisen lähestymistavan, jolla toinen ihminen lukee toiselle ihmiselle neuvoja toista korkeammalta korokkeelta. Se ilmenee myös erilaisina uskontoihin liityvinä tapoina. Uskonnollisuus on myös jonkinlaisen korkeamman transsendentaalisen tason etsimistä ja korkeamman tietoisuuden tavoittamisen pyrkimystä. On tärkeää myös miettiä sitä, mitä väärää uskonnoissa ja uskonnollisuudessa voi joskus olla. Uskonnollisuus on väärin jos se vahingoittaa ihmistä ja haittaa hänen vapaata toimintakykyään jollain tavoin: jos uskonto vie ihmiseltä jotain hänen käytössä olevista vapauksistaan, on uskonnollisuudessa silloin jotain väärin. Mielestäni uskonnollisuus ja sellaiseen uskontoon luottaminen on väärin, joka pitää joitain uskonnon ulkopuolella olevia ihmisiä vääräuskoisina, joita ei tarvitsisi kohdella paremmin kuin eläimiä. Tämän takia tietyt muut uskontokunnat kuin luterilaisuus ovat sellaisia toimintatavaltaan, että ne voivat kohdella toisia uskontonsa ulkopuolella olevia väärin ja joskus oikeuttavat tällaisia ihmisiä kohtaan tapahtuvat vahingonteot. Uskonnollisuus on väärin jos se ei luota ihmisiin. Uskonnollisuus on väärin myös silloin, jos se on julma tai epäoikeudenmukainen joitain ihmisiä kohtaan, jotka joko ovat uskovaisia tai eivät ole. Uskonnollisuutta ja uskontoja voidaan arvioida sen perusteella mitä uskonto hyväksyy ns. luonnollisena. Tuo luonnollisuus monesti määrittelee ihmisten arviointeja toisistaan. Pitäisi tuoda esiin se tosiasia, että uskonto voi olla iloinen ja avarasti maailmaan suhtautuva järjestelmä! Sen toimintakykyisyyttä voidaan myös arvioida sen perusteella miten sopeutumiskykyinen se on suhteessa kansalaisyhteiskuntaan, eli kuinka vähän ristiriidassa sen näkemykset ovat yleisimpien yhteiskunnassa ilmenevien asennerakenteiden kanssa. Uskonnollisuuden toimintakykyä voidaan myös arvioida sen perusteella kuinka avoin uskonnon ihmiskuva on. Mielestäni kirkko on pyyteetön instituutio ja sen takia sen tulisi aina olla mahdollisimman suvaitsevainen suhteessa ihmisten keskellä vallitsevaan erilaisuuteen. Uskontoa tarvitaan etenkin rauhoittamaan ihmistä ja tasaamaan hänen maailmankatsomustaan ja ihmiskuvaansa. Uskontoa tarvitaan osoittamaan se että ihminen on kuolevainen ja samalla kuolematon sekä näyttämään se että ihmisissä on jotain hyvää. Kun ajatellaan sitä, miten kristinuskon vastaisia sosialistit ovat, niin voidaan helposti havaita se, että kirkko tukee yhteiskunnassa henkistä korkeutta ja henkisesti toisista erottautumista. Uskonto osoittaa myös sen, että ihmisellä on transsendenssi, eli kyky ylittää itsensä henkisellä tasolla. Uskonnot siis edustavat ihmiselle olennaista korkeinta metafyysistä tasoa, ja samalla kun uskonnon institutionaalinen taso tunnustushierarkiassa on korkein kaikista tasoista, voidaan havaita, että se on myös pyyteettömin taso tunnustushierarkiassa ja yhteiskunnassa, joka selittää sen, että uskonnon tulee aina olla suvaitsevainen ja inhimillinen. Uskonnollisuus tuottaa ihmiseen inhimillisyyttä ja vaatimattomuutta, jotka ovat ehkä kaikkein korkeimpia arvoja ihmisten keskuudessa. Kristinusko edustaa myös pysyvyyttä, kunnioitusta, nöyryyttä, pyyteettömyyttä ja altruismia. Uskonnon eli kristinuskon tehtävä on etenkin olla elämää ylläpitävä voima ja suuntaus, joka on läsnä ihmisyhteiskunnan elämässä ja jatkuvassa toiminnassa myös paralleelisesti. Kristinuskon tulee myös tukea yksittåistä yksilöä yhteiskunnan jäsenenä. Uskonnon tulee myös tukea sitä, että se itse voi muuttua, eli koko uskontokunta voi muuttua avarammaksi sen mukaisesti kuinka ihmiset löytävät uudenlaisia vapauden mahdollisuuksia yhteiskunnassa, ja kuinka tällaiset vapaudet tulevat kehityksen myötä välttämättömiksi yhteiskunnassa.