Historia tarkoittaa kokoelmaa erilaisia ihmisiin ja maailmaan liittyviä tietoja, joista voidaan saada tietoa jonkinlaisen niistä kootun materiaalin kautta. Historian tuntemista pidetään tärkeänä sen takia, koska monen ihmisen mielestä jo aikaisemmin historiassa todetut yhtäläisyydet tähän päivään toistuvat, esimerkkeinä vaikka poliitikkojen tai sotilasjohtajien toiminnassaan käyttämät strategiat. Esimerkkinä voidaan varmaan pitää Medicien Firenzeä, jonka aikana tunnettu filosofi Niccolo Machiavelli kirjoitti politiikan ja sodankäynnin taitoa esittelevän kirjansa "Ruhtinas". Shakespeare on myös kuvannut monissa näytelmissään vallankäyttöä ja politiikassa häikäilemättömästi toimivia despootteja. Moderni esimerkki historiasta oppia ottaneesta häikäilemättömän julmasta poliitikosta on Michael Dobbsin englantilaisessa sarjassa House of Cards esiintyvä fiktiivinen poliitikko ja myöhempi pääministeri Francis Urquhart, joka tutki ja antoi oppitunteja Medicien Firenzestä ja Machiavellista, ja joka siteerasi aina osuvasti jotain Shakespearen kuninkaisiin liittyvistä draamoista. Historia siis jakaantuu etenkin henkilöhistoriaan ja tapahtumien historiaan. Jotkut ovat väittäneet ettei historiaa voida pitää tieteenä, koska sen periaatteissa ilmenee paljon tulkinnanvaraista ja aivan Heideggerin Olemiseen ja aikaan verraten, historiaa voidaan monesti pitää jonkinlaisena faktaa ja fiktiota sekoittavana runoutena. Esimerkiksi Derrida on väittänyt että esimerkiksi Aristoteleen elämästä voidaan sanoa vain, että hän syntyi, ajatteli ja kuoli ja kaikki muu on liian epätarkkaa siihen, että voitaisiin sanoa sen kuvaavan objektiivista totuutta. Derrida kritisoi myös sitä, miten joitain elämänkertoja tarjotaan ihmisille virallisina elämänkertoina. Silloin tuo virallisuus vie ihmisen huomion pois siitä, miten epätarkkaa kuvausta ja omaperäisiä lähdetietoja tuo kirja voikaan sisältää. Helpompaa on varmaankin kuvata ajan yleistä historiaa, koska tietoa on paljon enemmäns saatavilla. Karl Lamprechtista alkanutta kulttuuriperäistä historiantutkimusta harrasti suomalaisista historioitsijoista etenkin Gunnar Suolahti. Tuollainen kulttuuripohjainen historiallinen arviointi on myös joillekin ihmistieteilijöille helppoa. Kulttuurifilosofi ja historioitsija Oswald Spengler kirjoitti loistavan kirjansa kulttuuriperäisestä filosofiasta ja se historian tulkinnasta, joka oli nimeltään Untergang des Abendlandes. Hän kuvasi siinä kulttuurien sisäistä historiallista kehitystä ja hänen mukaansa kulttuurit kulkevat läpi samat vuodenajat, kuten ihmiset maapallolla. Kulttuuri on varmaankin eksaktimpi kuvauksen tapana kuin esimerkiksi kansakunta. Etenkin nykypäivänä, koska kansallisvaltioita ei länsimaissa enää käytännöllisesti ole olemassa. Kulttuurin yhdistävinä piirteinä voidaan pitää kieltä, ihonväriä, tapoja, perinteitä ja arvoja. Sen takia tarkka kulttuurien kuvaus onnistuukin varmaan vain sitä kautta, että on tekemisissä tuollaisen kulttuurin kanssa. Kulttuuripohjainen historian kuvaus vaatii etenkin sitä, että tutkija ei ole kummajainen toisessa kulttuurissa, jonka perustavimmista pohjarakenteista hän ei suurestikaan tiedä mitään. Koska kulttuurikin on nykypäivänä kovin kapea käsite, ei sitäkään historian välineenä voida pitää riittävänä tieteentekoon. Yksi näkökulma on se, että tarkastellaan ihmisiä systeemien ja järjestelmien kuten instituutioiden kautta. Instituutio voidaan määritellä sisältämään yksilöitä siinä mielessä, että he ovat jotenkin tekemisissä toistensa kanssa ja jakavat joitakin arvoja, jotka sisältyvät kyseisen instituution toimintaan ja olemassaoloon. Voidaan sen perusteella sanoa, että historia voi kuitenkin kehittyä kohti tieteellisyyttä samalla kun systeemiäly kehittyy ja sen myötä saadaan entistä parempia keinoja määritellä ihmisiä joidenkin perustavimpien kategorioiden kautta. Filosofian historia on varmaankin yksi tarkimmista historiaa sisältävistä opinaloista. Sen kautta saadaan pääsy syväsymbolien maailmaan, koska kaikki menestyneimmät ajattelijat ovat jossain vaiheessa uraansa päässeet rikkomaan tuon esteen, joka on kaikkien syvällisesti ajattelevien ihmisten tiellä asuivat he missä tahansa ja olivat he peräisin mistä ajasta hyvänsä. Tuo tukahduttava viitekehys on kommentaariaatin vaikutteellisuudella ylläpitävä merkitysvalta, joka sanelee ihmisten arvoihin päästyään kaikkea sitä, minkä ihminen muistaa ajastaan ja mitä hän panee siitä merkille. Syväsymbolien vastainen kommentaariaatin ylläpitämä symbolisuus on vertailukohdallinen symbolisuus, joka siis nimensä mukaisesti ajaa ihmisiä vertailemaan ajatuksiaan ja arvojaan toistensa kanssa, ja samalla he yrittävät saada niitä optimoiduksi sellaiseen muotoon, jossa ne eivät poikkeaisi toisistaan. Kun kommentaariaatti vaikutteellistaa ihmisen, lukitsee se hänen kokemansa arvot merkitysvallan alaisiksi ja siinä ihmisten kokemat arvotunteet menettävät vapautensa ja näkyvyytensä ihmiselle. Asettamiskonstanttina kommentaariaatti vaikutteellistaa arvotunteet itseensä ja alkaa laittaa niitä kaikki instituutiot sisältävään tunnustushierarkiaan omien päämääriensä mukaisesti. Instituutiot esiintyvät vertailukohdallisten symbolien kautta, joista tulee arvoinstituutioita. Asettamiskonstanteista tulee tuki-instituutioita, joilla on vain välineellinen rooli suhteessa arvoinstituutioihin. Samalla puolet ihmisistä menettävät onnellisuutensa ja työstä saamansa nautinnon, koska kommentaariaatti alkaa ehdollistamaan muita tunnustushierarkian tasoja omiin tasoihinsa ja se siis toisin sanoen, poistaa itseisarvoisuuden vapaan ihmisen arvoista. Lisäksi se poistaa itseisarvoisuuden ja pyyteettömyyden joistakin instituutiotasoista, jotka ovat aiemmin olleet omavaraisia ja itsenäisiä.
Aika tarkoittaa tapaa jolla hahmotamme olemistamme tällä planeetalla. Ennen Einsteiniä puhuttiin absoluuttisesta ajasta, mutta hän toi esiin suhteellisen ajan, joka on riippuvainen kappaleiden sijainnista ja liikkumisesta. Fyysikot ja matemaatikot ja vähän myös filosofit puhuvat aikatilasta tai avaruusajasta. Henri Bergson lähestyi ajan käsitettä keston käsitteen avulla. Siinä ihminen havaitsisi ajan kulun sen kautta mitä hän tekee. Kestäminen tarkoittaa siis sitä, kuinka kauan jokin kestää. Aikaa ei siis myöskään Bergsonin mukaan tulisi lähestyä absoluuttisesta näkökulmasta, koska ihmiset käsittävät ajan kaikkien asioiden kestämisen mukaan. Hän siis ajatteli ettei aika voi olla ihmisen mielen ulkopuolella, koska ihmisen ajan kokeminen on tärkein asia siinä kun ajatellaan ajan olemusta. Ajan virta, jonka katsotaan ajautuvan vain yhteen suuntaan, on yksi merkittävimmistä ajanfilosofiaa käsittelevistä ongelmista. Tähän voidaan antaa selitykseksi se, että ihmisellä on tapana koota ajasta kokemuksia, joilla on jonkinlainen kausaalisuussuhde seuraaviin muistin ilmaisemiin tapahtumiin. Presentisminä esitellyn kannan mukaisesti tulkitsijalla voi olla samanaikaisesti mielessään useita todellisuuksia järjestyksessä. Eternalismin mukaan aika on yksi ulottuvuus kolmen muun ulottuvuuden ohessa ja sen takia menneisyys ja tulevaisuus ovat yhtä arvokkaita ja läsnäolevia. kuin nykyhetki. Enduratismin mukaan olion pysyvyys tarkoittaa sitä, että se on kokonaisuudessaan olemassa kaikkina ajan hetkinä. Perduratismin mukaan olio on läsnä ajassa jatkumona, jossa sen ilmenemistä vastaa etenkin sen ajalliset ominaisuudet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti