Suomen itsenäistymistä joulukuussa 1917 seurasi seuraavan vuoden katkeriksi käyneet tapahtumat, joiden myötä maa jakaantui suuressa määrin kahteen erilliseen leiriin: valkoisiin ja punaisiin. Punaisia tukivat aseellisesti maassa olleet venäläiset joukot, kun taas valkoiset toimivat suuressa määrin omavaraisesti, vaikka sodan loppuvaiheessa Ahvenanmaan ja Hangon kautta Suomeen tulleet saksalaisjoukot antoivat tukea valkoisten puolelle.
Sotaa on nimitetty mm. vapaussodaksi ja kansalaissodaksi, myös luokkasota on nimitys, jota punaiset ovat käyttäneet. Punaiset katsoivat, että maa oli vapautunut jo edellisen vuoden itsenäistymisen aikaan. Kuitenkin yksilön vapautta ja laillista hallitusta tukeneiden valkoisten nimike on mielestäni parempi kuin esimerkiksi kansalaissota. Itse käytän tässä termiä punakapina, koska punaiset kapinoivat laillista hallitusta vastaan.
Vaikka sotatoimet keväällä 1918 eivät suuresti koskettaneet Sysmää ja lähialuetta, niin on siihen kuitenkin liittynyt joitain sodan tapahtumia. Sysmä kuului Heinolaan kohdistuneen hyökkäyksen valmistelualueisiin. Samanaikaisesti alue liittyi Lahdesta muualle joutuneiden valkoisten koulutustyöhön. Sysmän alueen hallitseminen oli länsi- ja itärintaman välimaastossa ja sen takia sen hallitseminen oli merkittävä molemmille sodan osapuolille. Tietyn vaiheen aikana eteläisen Suomenkin tapahtumat liittyivät Sysmässä majailleisiin valkoisiin. Punaisiin liittyneet pitäjäläiset eivät pitäneet majaansa paikkakunnalla vaan yleensä siirtyivät Lahden seudun punaisiin. Lahdessa ei ollut aktiivista suojeluskuntaa, koska siellä oli venäläinen varuskunta. Punaiset valloittivat 28 tammikuuta Lahden puhelinkeskuksen, rautatieaseman ja kaupungintalon.
Tämän takia valkoiset kokivat toiminnan mahdollisuutensa varsin vähäisiksi. Vöyrin sotakoulu ei pystynyt kouluttamaan kaikkia halukkaita valkoisia sotaan, joten myös Sysmään perustettiin suojeluskuntapiirin päätöksellä oma harjoitusta antavan koulu, jonka johtajaksi nimitettiin everstiluutnantti August Lindeman. Harjoituspäälliköksi taas nimettiin kapteeni Aarne Uimonen. Koulun perustaminen Sysmään liittyi siihen, että se tiedettiin vauraaksi pitäjäksi, joka pystyi takaamaan esimerkiksi elintarvikkeiden saatavuuden. Elettiin miltei pulavuosia, ja sen takia tämä asia koettiin jutussa tärkeäksi. Monet yksityiset lahjoittajat tukivat koulun perustamista ja toimintaa. Koulun oppilasluku kasvoi koko ajan kaukaisistakin pitäjistä jatkuvasti Sysmään suuntautuvan miesvirran myötä.
Sysmään johtavien teiden yhteyteen muodostui useiden kulkijoiden takia etappijärjestelmä. Nastolassa se kulki Järvisten majatalon ja Heinolassa Niemelän kartanon kautta. Lännestä päin, lähinnä Hollolasta ja Asikkalasta virtasi miehiä, jotka kulkivat matkansa tarkasti määriteltyjen luotettavien talojen kautta. Ne pystyivät myös aina tarjoamaan sopivan kyydin eteenpäin. Hartolasta tuli monia miehiä, koska pitäjän oman suojeluskunnan perustaminen aiemmin ei ollut täydellisesti onnistunut. Helmikuun alussa yhteen kokoontuneita oli jo sata. Koulun ja tukikohdan päämaja oli silloin siirretty Säästöpankin taloon, koska aikaisemmin se oli ollut Päivärinnan talossa. Helmikuun puoleen väliin mennessä miehiä oli kokoontuneena jo 400.
Sysmään ei oltu edellisenä syksynäkään perustettu suojeluskuntaa, koska johtajaksi sopivaa päättäväistä miestä ei silloin ollut saatavissa. Pitäjän ulkopuolelta tulleiden miesten avulla saatiin kuitenkin helmikuussa perustettua oma suojeluskunta, joka sai myös oman lippunsa tunnusmerkikseen. Varsinaiseen jääkäriliikkeeseen Saksaan lähteneiden miesten joukossa ei kuitenkaan ollut yhtään sysmäläistä. Kuitenkin jääkääreihin kuului pitäjän entisen apteekkarin Herman Forsmanin poika Valter Göran Vieska, joka siirtyi koulupoikana Oulusta Saksaan. Toinen oli maanviljelijä Johan Vilkmanin ja Loviisa Rantalan poika Rikhard Vilkman.
Sysmässä olleet joukot kuuluivat Savon rintaman alueeseen ollen sen lounaisimpana vartioalueena. Helmikuun alussa joukkojen päälliköksi nimitettiin kenraalimajuri Ernst Toll. Sysmän suojelukuntalaiset valloittivat sen kuun aikana pitäjän keskeisimpiä paikkoja, kuten Suurenkylän ja Käenmäen talot ja Väihkylän kansakoulun. Alkuun joukoilla oli vain kirjavanoloista käsiasemateriaalia, kunnes 20. helmikuuta Vaasasta Jyväskylän kautta tilatut ja toimitetut aseet saapuivat pitäjään. Aseet otettiin vastaan Ruohtulassa Luhangan Tammijärvellä. Aseita, joiden kuljetukseen tarvittiin noin 40 hevosta, ei kuljetettu pitäjään suorinta reittiä Päijänteen takaisten punaisten mahdollisen toiminnan takia.
Samaan aikaan Lahdessa olleiden punaisten epätietoisuus sysmäläisten aseiden tilasta päättyi. Sen takia he aloittivat etenemään Sysmää kohti Vesijärven kautta Vääksyyn, jossa ne jakaantuivat kolmeen eri teitä Kalkkisiin kulkeneisiin osastoihin, joista jokaiseen kuului noin 300-350 miestä. Valkoiset saivat puhelimen välityksellä tiedon punaisten liikkeistä. Puhelimia oli siihen aikaan jo Sysmän suurimmissa kartanoissa kuten Olkkolassa ja Nordenlundissa.
Valkoisten onneksi ja punaisten epäonneksi asekuorma oli saapunut Sysmään ennen punaisten lähestymistä. Ensimmäinen taistelu Sysmän alueella käytiin Nuoramoisten Maatiaisvirran takana 22. helmikuuta. Punaiset yllättyivät valkoisten asearsenaalista ja perääntyivät sen takia takaisin Lahteen. Punaisilla joukkotappiot olivat neljä miestä. Valkoiset eivät kärsineet tappioita.
24. päivä helmikuuta pitäjään tuli ruotsalainen eversti H. Hjalmarsson. Everstillä oli mukana Mannerheimin antama käsky. Hänen tuloonsa oli varauduttu hankkimalla 500 harjaantunutta miestä ja 150 hevosta, johon käsky oli velvoittanut. Mannerheimin mukaan Sysmän joukkojen tuli tukea valkoisia etenkin itäisellä Uudellamaalla Porvoon suunnassa, missä valkoiset olivat ajautuneet ahdinkoon. Tämä vaati läpimurtoa Lahden ja Kouvolan välillä. Myös tärkeän rautatielinjan katkaiseminen kuului käskyyn. Eversti Hjalmarsson laati suunnitelman, jonka mukaan hyökkäys tehtäisiin Heinolan kautta ja miehiä siihen kuului kaksi kuularuiskuplutoonaa, kolme komppaniaa jalkaväkeä Sysmästä, 42 miehen hiihtokomppania ja yksi jalkaväkikomppania Mikkelistä.
Joukot sitten hyökkäsivät punaisten hallitsemaan Heinolaan ja joutuivat perääntymään vielä samana päivänä 28. helmikuuta takaisin. Tämä johtui pääasiassa huonosta tiedon kulusta eikä punaisten joukkojen vahvuudesta. Porvoon alueelle mottiin jääneet valkoiset perääntyivät avun jäätyä tulematta Suomenlahden jään yli Viroon.
Sitten sattui johdon vaihtuminen, kun Hjalmarsson matkasi päämajan tehtäviin ja väliaikaiseksi johtajaksi nimitettiin eversti Lindeman. Kenraali Toll määritti Sysmän rintaman tehtäväksi tiedustelun punaisten joukkojen koosta. Saman aikaisesti Sysmän valkoisten tuli kaikella tavalla sitoa Lahden seudun punaisia. Sittemmin Lindeman siirtyi hänkin päämajaan ja joukkojen komentajaksi tuli kapteeni Uimonen.
Maaliskuun yhdeksäntenä päivänä vallattiin Uimosen johtamana punaisille päätynyt Lusi, joka oli merkittävä paikka teiden risteyksenä. Hyökkäysyritys Heinolaan 15 päivänä maaliskuuta, jonka johtajana oli eversti Orneflykt, sitä vastoin epäonnistui. Tämän jälkeen rintamalla vallitsi jonkin aikaa hiljaiselo, joka kuitenkin muuttui maaliskuun lopulla punaisten tultua jälleen aktiivisiksi.
Punaiset hyökkäsivät Kalkkisten ja Riihilahden suunnista Karilanmaalle maaliskuun 23. päivänä. Hyökkäys epäonnistui, kun valkoisten lisäjoukot kapteeni Martti Eklundin johtamina saapuivat taisteluun Mikkelin suunnalta.
Valkoisten päämaja sijoitettiin Virtaan kartanoon, josta johdettiin vähätapahtumaista rintaman osaa. Punaisten epäonnistuminen Konniveden ylityksessä ja Lusin takaisin valtauksessa aiheutti sen, että he 20. päivä huhtikuuta luopuivat Heinolasta. Tämän tapahtuman jälkeen Sysmän valkoiset pyrkivät yhdistymään Kalmin johtamien Padasjoen suunnasta tulleiden valkoisten kanssa. Sysmän rintamalla oli tämänkin jälkeen olennainen etappiasema Vierumäki-Kalkkisten taistelujen ollessa käynnissä samalla kun punaisten Savon rintama oli alkanut murtua. Tuon rintaman tehtävänä oli ollut Saimaa-Päijänne-välin puolustaminen. Sysmän ja Heinolan rintaman tapahtumat loppuivat käytännössä tähän, ja viimeiseksi raskaaksi taisteluksi jäi Vierumäen tienhaaran alueen taistelu. Punakaartia ei Sysmässä milloinkaan ollut, kuten ei myöskään suojeluskuntaa ennen tapahtumien alkamista. Ainoastaan Nikkaroisten työväenyhdistys oli käynnistänyt punakaartia muistuttavan kokoontumisen, joka jäi käytännössä merkityksettömäksi. Nuoramoisiin punakaarti olisi kuitenkin perustettu, jos aseita olisi ollut saatavilla.
Sysmän pitäjäkään ei selvinnyt ristiriitojen syntymisestä sodan osapuolten välillä ja voidaan katsoa sen hyvinkin jatkuneen aina talvisotaan asti. Sysmässä menehtyneitä veljeyssodan osapuolia oli paljon vähemmän kuin muutamissa lähiseudun kunnissa.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti