Sysmässä sijaitsevista kartanoista kannattaa muistaa ainakin Hovila, Ilola, Nordenlund, Rannan kartano, Skinnarila, Rapala, Suurikylä, Uusi-Kartano, Uusi-Olkkola, Vanha-Kartano, Vanha-Olkkola ja'Yskelä.
Vaikka kartanot ja aatelisten hallinnoimat sellaiset alkoivat tulla entistä epätodennäköisemmäksi asetelmaksi ajan myötä, oli niillä kuitenkin jonkinlaista vaikutusta Suomessakin vielä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Demokratisoitumiskehitys viritteli askeleitaan ja keskiluokka alkoi nousta yhteiskunnan uudeksi ja yhtäjakoisemmaksi väestönryhmäksi. Kartanoiden yhteydessä on ajateltava sitä, miten suhteellisen pieni ihmisten ryhmä voi joissain olosuhteissa saada numeroihin nähden paljon suuremman merkityksetn. Jos miehellä oli maata, niin oli valtaa samassa suhteessa. Kuitenkin Sysmän pitäjässä oli vuonna 1850 vain 23 aatelista. Vuonna 1890 heitä taas oli vain kuusitoista. Kun muut säätyhenkilöt lasketaan joukkoon, ei se ole sanottavasti suurempi: 68 henkilöä.
Tämä käsittelyn alla oleva väestöryhmä halusi erottua rahvaasta etenkin oman kielensä, ruotsin käytön kautta. Asiaan kuului monesti myös muut kielet kuten ranska tai latina. Vuonna 1880 Sysmässä on ollut 54 ensisijaisesti ruotsinkielistä ihmistä, kun taas kolmekymmentä vuotta myöhemmin heitä ei enää ole ollenkaan, vaikka varmasti tietyt sisäpiirit käyttivät Sysmässäkin varmasti toista kotimaista. Aatelisten ja säätyläisten määrä vastasi tiettyä suhdetta: esimerkiksi Mikkelin läänissä oli 193 aatelista vuonna 1875 samalla kun säätyläisiä oli kaikkiaan 1083.
Sysmän kartanojen arvokkaat herrat kantoivat pitkään vastuuta pitäjän ja myöhemmän kunnan asioiden hoitamisesta ja edustamisesta, ja vasta 1900-luvun alussa talonpoikainen ryhmittymä alkoi viedä ja laajentaa näitä tehtäviä itselleen. Voidaan mainita yksi etenkin paikallinen vaikuttaja, jonka sanaa kuunneltiin: nimittäin maanviljelysneuvos ja senaattori Onni Wolmar Schildt. Toiseksi voidaan mainita Magnus Tandefelt – hän harrasti monipuolisesti teollisuutta ja osallistui kunnan kehittämiseen sillä painoarvolla, että hänelle myönnettiin myöhemmin myös kunnallisneuvoksen arvonimen. Myöskin kannattaa muistaa ainakin Woldemar Stjernvall ja Karl Wilskman, jotka myös olivat innolla ajamassa sysmäläisten etua ja hyvää. Talonpoikaisetkin päättäjät ovat myöhemmin tulleessa työssään varmasti innostuneet ja ottaneet oppia näistä mainituista neljästä miehestä.
Suomessakin monet kartanot ovat pienuudestaan ja vaatimattomuudestaan huolimatta taiteellisesti arvokkaita ja niitä katsellessa voi ajatella tällaisen kauneuden pystyvän myös siirtymään omaan ympäristöönsä. On havaittu sitäkin, että talonpoikaiset ihmiset ovat alkaneet, ns. matkia aatelisten tapaa rakentaa ja koristaa omaa ympäristöään. Kuitenkaan pelkkä päärakennuksen suuruus tai kauneus ei tee siitä kartanoa.
On huomattu, että luokkaraja ei Sysmässä ollut ehdoton, koska esimerkiksi säätyläisten pojat olivat tavallisesti jopa keskikoulussa talonpoikien lasten kanssa. Aateli ja säätyläiset eivät siis pyrkineet omaan rauhaansa, vaan heidän vaikutuksensa oli esimerkillinen ja heidän toimintaansa seurattiin suurella innolla.
Kartanoiden omistajilla oli paljon puuhattavaa seurapiireissään, mikä antoi tiettynä aikana monimuotoisesti värikkyyttä Sysmän teiden harmahtuneisiin kuvioihin. Ajoneuvot ja hevoset olivat hienoja ja niillä liikkuneet aateliset olivat eksentrisyydessään otollisia jäämään yhteisen kansankin edustajien mieleen. Onni Schildtillä oli esimerkiksi sellainen päähänpisto, että hän ei halunnut ajaa kenenkään perässä, vaan ohi oli aina mentävä.Jos kyytipojasta ei ollut tähän ekstravaganssiin, menetti hän paikkansa seuraavan kyydin toiselle palkatulle ajajalle.
Tätä aatelisten tyypillistä piirrettä, yli varojensa elämistä, saivat vähäisemmät kuntalaiset seurata kavahtuen sen hienoutta. Samat henkilöt elivät ihmisten mielissä ja muistoissa, koska aatelisten ja säätyläisten piirit olivat pienet ja aina samat ihmiset kävivät samoissa paikoissa nimipäivien ja muiden perhejuhlien juhlimisen osalla. Joulunaikaisia juhlia oli Sysmän kartanoissa hyvin yleisesti. Silloin kokoonnuttiin tapaninpäivänä yhteen johonkin paikkaan. Joulun juhlinta päättyi aina Raskulassa, jossa joulu tanssittiin ulos, ruotsiksi ”när det blir tretton 'Knut' så dansar man julen ut”.
Jotkut ovat kertoneet, että juhlintaa jatkettiin Heikin päivään 19. tammikuuta asti. On sanottu, että hyvästä terveydestä oli hyötyä noissa piireissä tämän suhteen, koska juhliminen kesti kolme viikkoa.
Sysmästä kartanopitäjänä on mainittu vertaus, jonka mukaan piru kantoi selässään säkillistä aatelisia, mutta horjahti Sysmän kirkon kohdalla, jonka myötä aateliset levisivät pitkin pitäjää. Sysmän ja Hartolan aateliset kilpailivat pitkään omasta merkityksestään pitäjälle ja tietysti myös siitä, kummat olivar toista rikkaampia. Toisaalta on kuitenkin sanottava, että sukulaisuussuhteet yhdistivät pitkään etenkin 1800-luvulla Hartolan ja Sysmän aatelisia, jotka jakoivat samanlaisen tapakulttuurin.
Tohtori Karl Flodin on kirjoittanut näin toimiessaan Heinolan piirilääkärinä 1860-luvulla: ”Rahvaan työahkeruus on näillä seuduilla vähäinen. Torpparit ovat hyvin köyhiä. Syy ei ole niinkään kansan flegmaattisen luonteen, vaan siinä asemassa, joka on johtunut feodaalisen herraluokan alla olemisesta vuosikausia”. Vaikka lausunnossa olisi liioittelua, niin kätkee se sisäänsä myös paljon totta siitä vaikutuksesta, jota kartanokulttuuri ja sen ihmiset resonoivat ympärilleen. Kuitenkin on sanottava, että Sysmä ei ollut sellainen pitäjä, jossa eri yhteiskuntaluokkien väliset erot ja poikkeamat olisivat olleet kaikkein suurimpia ja selkeimmin havaittavia. Kuitenkin on totta, että talonpoikaistila poikkesi suuresti aateliskartanon kulttuuripiiristä ja -mallista. Etenkin talon sisustus poikkesi tavallisesti varsin suurella tapaa.
On kirjoitettu että kartanoiden herrojen rooli oli kuitenkin hyödyllinen ympäristölle yleensä, koska kaikenlaiset edistysaskeleet ja edistys yleensä profiloitui heihin, joista voidaan mainita esimerkkinä vaikka Hovilan Schildtit. Kun pelkkää talonpoikaa ei ole kuunneltu, on aatelisen sanalla ja kyvyllä edistää yhteisiä asioita ollut paljon suurempaa painoarvoa ainakin vielä 1800-luvulla.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti