Tandefeltit
Tandefelt-suku piti 1500-luvulla ja 1600-luvun alkaessa Rapalaa varsinaisena kotipaikkanann. Koskipään kartano kuului suvulle aikoja jo 1500-luvulla, mikä sitten palasi vielä sille aviokauppojen kautta 1600-luvulla. Esimerkiksi Hovilan kartano kuului Tandefeltien tilaomistukseen. Suvun tunnettuna kantaisänä pidetään Ylisen Hollolan voutia Sigfrid Pederssonia. Hän meni avioon Hauhon kirkkoherran Severin Juustenin tyttären Kaarinan kanssa. Vaimo sai verovapauden Koskipäähän vuonna 1585 vastineeksi miehensä Käkisalmaan maksamasta 150 taalarista. Tämä mies oli siis varakas. Hän avusti kruunua muillakin lahjoituksilla, minkä ansiosta hänen kuoltuaan hänen poikansa Hans ja Henrik saivat oikeuden verottomuuteen Rapalassa.
Pederssonin molemmat pojat palvelivat Akseli Kurjen suomalaisessa joukko-osastossa. Näistä pojista jälkimmäinen sai sittemmin Hollolan kihlakunnan voudin Hattulan kihlakunnan voudin paikan. Hänen kuoltuaan hänen leskensä Malin Henriksdotter Jägerhorn hallitsi Rapalassa. Henrikillä oli kaksi poikaa ja neljä tytärtä. Pojista ensimmäinen, Arvid Henriksson, aateloitiin sitten vuonna 1650 nimellä Tandefelt. Hän aloitti sotilasuransa varhain ja jo poikasena vuonna 1614 hänet mainitaan vänrikkinä suomalaisessa Henrik Magnussonin lipullisessa joukossa. Sittemmin hän osallistui Puolan, Venäjän ja 30-vuotiseen sotaan, viime mainitussa hän kohosi ratsumestariksi palvellessaan Uudenmaan-Hämeen ratsuväkirykmentissä. Hän osallistui mm. Breitenfeldin taisteluun syyskuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1631, jossa yhteydessä hän sai luodin suuhunsa ja menetti hampaita, mistä tulee suvun sisäpiirin vitsiltä vaikuttava nimi: ”Hampaat kentällä”. Ja ikään kuin tämä ei olisi riittänyt, sai hän Lützenin taistelussa marraskuun kuudentena päivänä vuonna 1632 toisen luodin suuhunsa, joka oli kivulloisempi tapaus kuin ensimmäinen, koska se jumittui hänen kitalakeensa, tuottaen suurta tuskaa. Vasta hänen kälynsä sai vuosia myöhemmin kaivettua luodin hänen suustaan. Tämä Brita oli Silfverbögelin sukua. Arvid Henriksson ei kuitenkaan ollut hyvissä väleissä veljensä vaimon kanssa, ja yritti häätää tätä Rapalasta, saaden lopulta hänen osuuden kartanosta. Hän kuitenkin vuonna 1654 luovutti puolet Rapalasta veljensä vanhimmalle pojalle Sigfrid Henrikssonille.
Sotiminen jätti jälkensä Arvid Henrikssoniin yleensäkin, ja hän oli osallisena tappeluissa, mm. kerran toisen aatelismiehen Aleksander Reidin kanssa. He painivat Reidin loukattua vuonna 1653 aatelismiehen kunniaa, ja on kerrottu kamppailun tuloksista, että Reid menetti kaksi hammasta ja Tandefelt peukalon pään, jonka oli tunkenut Reidin suuhun.
Kaarle X Kustaan nousu valtaistuimelle tarkoitti uusia sotia, ja näin Tandefeltkin sai taas kamppailla ja purkaa hurjaa luontoaan. Hän osallistui sotaan Puolassa ja siellä hän myös kaatui vuonna 1656. Hänen leskensä Brita Ekestubbe meni sittemmin naimisiin David Reidin kanssa, joka oli Tandefeltin painitoverin poika. Tandefeltin tytär Anna joutui naimisiin Sysmän kirkkoherran pojan Johan Gååsmanin kanssa, josta tuli myöhemmin Hauhon kirkkoherra. Nuorempi hänen pojistaan Johan Arvidsson Tandefeltista tuli sotilas ja päätyi Kaarle XI:n sodasssa tanskalaisten sotavangiksi. Hän tuli sen jälkeen Hämeen jalkaväkirykmenttiin kapteeniksi ja kuoli vuonna 1704 naimattomana ja lapsettomana. Hänet haudattiin Sysmän kirkkoon.
Henrik Pederssonin nuorempi poika Henrik Henriksson oli sotilas ja luuntantin arvoinen upseeri. Hän palveli appensa Sigfrid Henrikssonin (Silfverbögel) porukassa.Henrik Henrikssonin vanhimmalle pojalle Sigfrid Henrikssonille hänen Tandefeltiksi aateloitu setänsä antoi oman osuutensa Rapalasta vuonna 1654. Kyseinen Sigfrid oli myös sotilas, palveli eversti Johan Gallen rykmentissä Puolan sodassa ja kaatui lähellä Krakovaa vuonna 1656. Hän oli vuodesta 1654 alkaen aviossa Hattulan kirkkoherran tyttäre Agneta Göösin kanssa, samalla hän antoi nuorikolleen puolet Rapalasta. Henrik Henriksson, joka oli myös Puolan sodassa kornetin arvoisena, alkoi sitten riidellä kälynsa kanssa Rapalan toisesta puolikkaasta, jossa ei käräjillä käymistä vältetty. Mustamaalaaminen meni niin pitkälle, että leskirouvaa syytettiin jopa noituudesta.
Agneta-rouva ei ollut parhaita talonpitäjiä – hänen aikanaan Rapala meni jokseenkin rappiolle. Vuonna 1684 sen sai haltuunsa aateloidun kantaisän poika, ratsumestari Johan Arvidsson Tandefelt, joka sai ensi alkuun todistaa sukutilansa huonoa kuntoa. Pellot olivat huonossa kunnossa, nurmettuneet niityt ja metsittyneet niityt kertoivat omaa tarinaansa. ”Rakennukset aitoineen aivan rappeutuneet ja niin kelvottomia, ettei siellä ollut yhtään asuttavaa rakennusta.”
Johan Tandefelt alkoi isänsä tavoin sotilasuralle ja palveli Hämeen-Uudenmaan ratsuväessä. Tämä Tandefelt onnistui saamaan appensa Sigfrid Henrikssonin omistaman Koskipään Tandefelt-suvulle ja kartanosta tehtiin allodialirälssiksi vuonna 1681. Tässä yhdistyivät Tandefeltien ja Silfverbögelin sotilasssuvut ensimmäistä kertaa reaalisuuden tasolle. Ratsumestari Johan Tandefelt tuli maineikkaaksi mieheksi pitäjässä etenkin maatalouteen liittyvien edistysaskeleiden kautta. Hän harrasti yleisiä asioita, ja seurakunta oli hånelle läheinen ja rakas asia. Anoppinsa Ingeborg Grönfeltin kanssa hän sai etenemään vuonna 1690 aloitteen Koskipään kirkon uudistamista varten. Hän joutui suureen Pohjan sotaan missä hän myös kaatui.
Silfverbögeleistä
Sysmän historian kannalta merkittävä suku alkoi Sigfrid Henrikssonista. Hän oli yksi nuijasodan kukistajia Hämeessä. Tämä mies on mainittu Sysmän ensimmäisen kirkon yhteydessä, joka valmistui 1590-luvulla. On kuitenkin tiedossa, että kirkko pitäjässä on ollut jo aiemmin, joten tässä kyse on todennäköisesti ollut uudisrakennuksesta tai jonkinlaisesta perusteellisesta korjauksesta entiseen. Henriksson oli aviossa Karin Grabben kanssa ja he saivat lapsia. Klas Sigfridsson oli hänen nuorempi poikansa ja kaatui vänrikkinä 1620-luvulla. Vanhempi poika, Henrik Sigfridsson oli myös mukana Venäjän Puolan ja 30-vuotisessa sodassa. Hänestä tuli lopulta majuri Stålhandsken maineikkaassa suomalaisessa ratsuväessä. Hänen haltuunsa tuli äitinsä perintönä Kirkkonummellla sijaitseva Kosken tila. Henrik Sigfridssonista tuli ensimmäinen Silfverbögel, kun hänet vuonna 1639 aateloitiin. Hän erosi vuonna 1643 sotilaspalveluksesta ja kuoli vuosikymmen sen jälkeen.
Henrik Henrisson oli ensin aviossa Anna Gyllenloodin kanssa, jonka isä oli amiraali laivastossa' ja sen jälkeen everstiluutnantti Lydik Matsson Grönfeltin tyttären Ingeborgin kanssa, joka hallinnoi Koskipäätä miehensä kuoleman jälkeen. Sanotaan, että Silfvebögel rakennutti Koskipäähän pitäjän toisen kirkon. Ingeborg oli taitava ja arvonsa tunteva kartanonrouva, eikä hänkään välttänyt kätäjöintiä hyvien asioiden ajamisen takia. Tällä Silfverbögelillä ja Grönfeltillä oli ainakin yksi poika ja kolme tytärtä. Pojan nimi oli Kristian ja hän palveli eversti Baranoffin rykmentissä ja yleni ratsumestarin arvoon asti. Hän kuoli vuonna 1677 Skånessa Tanskan sodassa haavoituttuaan. Kristian Silfverbögel edusti sukuaan vuosien 1660 ja 1664 valtiopäivillä.
Kristiania jäi tämän kuoltua kaipaamaan vaimo Catharina Grass ja pieni poika, joka kuitenkin kuoli hyvin nuorella iällä vuonna 1678. Tämä poika oli suvun viimeinen miespuolinen jäsen.
Henrik Silfvebögelillä oli kolme siskoa. Brita Sigfridintytär oli naimisissa taaskin Tandefelt-sukuisen Henrik Henrikssonin kanssa ja sen jälkeen Erik Matrssonin kanssa. Toinen jonka nimeä ei tunneta, tuli aatelisen Korpfelt-suvun kantaäidiksi. Hänen poikansa oli majuri Sigfrid Joakimsson, joka sai vuonna 1669 omistusoikeuden Kalhossa sijainneeseen taloonsa. Kolmas sisar Margareta Sigfridsdotter, joka saattoi olla heistä vanhin meni naimisiin Sysmässä asuneen ratsumestari Tomas Påvelssonin kanssa ja tuli paikallisesti tunnetun Hjortfelt- aatelissuvun esiäidiksi. Henrik Silfverbögelin ja Ingeborg Grönfeltin tyttäristä vanhin oli aviossa majuri Peder Pistolhjelmin kanssa. Toinen oli aviossa everstiluutnantti Georg Pistolekorsin kanssa
Reid – Reeth
Reid-suku oli peräisin Skotlannista, missä sen kerrotaan jo olleen aatelinen suku. Eräs tämän suvun jäsen, David Reid kotiutui ulkomailta tultuaan Sysmään ja tarkemmin sanoen Luhankaan, ja hänelle läänitettiin 1624 koko Luhangan nykyinen pitäjä. Suku oli aateloitu vuonna 1653 Hans Reidn toimesta, ja Jully Ramsay on epäillyt, etteivät Luhangan Reidit ole tämän aatelisen miehen kanssa samaa sukuhaaraa. Tämän David Reidin nuorempi poika David peri isänsä tilat Lammilta. Vanhempi näistä pojista oli Aleksander Reid, joka osallistui 30-vuotiseen sotaan. Hänet on mainittu luutnantiksi vuonna 1635. Hän oli ratsuväen upseeri ja suoritti palvelusta ratsumestarina Aatelislippueessa vuonna 1645. Kun hän kerran kävi kotonaan Luhangassa, toi hän mukanaan Saksasta Suomessa vieraita hirviä, joista ihmiset puhuivat Luhangassa vielä 1700-luvulla. Hän sai vaimonsa Elina Matsdotterin kautta itselleen Virtaan kartanon Sysmästä. Hän osoitti senkin perinnöksi vuonna 1659 tekemässään testamentissa vanhimmalle pojalleen Davidille. Aleksander Reid kuoli vuonna 1668 ja haudattiin poikansa korpraali Johan Reidin kanssa Sysmän kirkkoon kuorin alle. Johan Reid käytti toisinaan sukunimestään myöhempää Reeth-mallia. Hänestä polveutuu se sysmäläinen ja luhankalainen Reeth-suku, joka näytteli myöhemmin suurta roolia etenkin Luhangan pitäjän kehityksessä.
Aleksander Reidin vanhempi poika David oli sotilas. Hän meni avioon Arvid Henriksson Tandefeltin lesken Brita Ekestubben kanssa, mutta liitto jäi lapsettomaksi. Veljensä Johanin menehdyttyä hän kasvatti ja holhosi tämän kahta poikaa, Aleksanderia ja Carl Gustafia, joista molemmat liittyivät myöhemmin Luhangan säteriin, ja ainakin ensimmäisestä tuli varsin maineikas mies ainakin Luhangan viitekehyksessä.
Kolme muuta leimansa Sysmään asettaneet sukua ainakin säätyläissukujen mielessä ovat Hjortfelt, von Schrowe ja Svanström, mutta näistä ei tarvitse mainita mitään tarkempaa. Nämäkin suvut ovat risteytyneet toisten itähämäläisten säätyläissukujen kanssa.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti