Artistille

Äänesi on pehmeä II ja hellävarainen II sirkutus kuin II linnun taivaisen II kun puhut avoimesti II järkkyy mieleni II vaikka myös tietenkin, II kuten tiedät II johonkin tiettyyn paikkaan II haluaisin kieleni II kaikkea minusta II et kuitenkaan II varmaan siedä II yritän muuttua II sinun takiasi pelkästään II toinen minäni ei II sinulle heiluttele II seivästään II en ole yhtä hellää II ihmistä tavannut II kun tietä mieleesi II olen avannut II muistan sen II surkuhupaisen jutun II aivan kuin sinut II ennenaikaisen tutun II nyt haluaisin sinut II pian tavata II ilman että haluaisin II ajattomasti perässäsi ravata II olen jotenkin kulkenut II rinnallasi kuvitellen II toivoa uudesta II tapaamisesta elätellen II en tiedä kuitenkaan II haluatko minut ottaa II tielle rappion se voi II varmaan johtaa II Sinä olet arvokkaampi II kuin 10000 tavallista ihmistä II kuin olisit tullut II tänne minulle pilvistä II olet suoraluonteinen II kuten minäkin II tulesta olet luotu II myös sinäkin II siksi voimme II toisiamme ymmärtää II eikä vain selälleen II voimasta suuresta pyllähtää II sinussa on munaa II enemmän kuin monessa miehessä II Germania hyvin sinua kuvaa II useassa ja monessa mielessä II olet aina underdogin puolella II minäkin suhtaudun II asiaan huolella II ensin en tiennyt II mitä kirjoittaa II oli jokin jotain vienyt II voiko tämän vielä virvoittaa II pallo on sinulla II tee mitä haluat II kuitenkin toivo on minulla II siinä vaan mieltäsi kaluat. II Odottaa en aio II asialla on asiaksi II aivan liian suuri paino.

Sinä

Runo bi-polaarisuudesta iiii

Ahdistaako? ii Vituttaako? ii Ottaako päähän? ii Kuin hiukset märkänä ii suoraan pakkas-säähän ii tämä palsta on ii niin masentava ii vaikka kuitenkin jotenkin ii parantava ii täällä ei kiusata, vaikka ii eristää voi joku ii joskus taikka ii ei se kuitenkaan meihin osu ii vaikka Jonna aina ii joskus hosuu ii ja vaikka Marguksella ii on votkaa ii monet kädet ii tärisevänä hotkaa ii tietokone ei käynnisty ii on lääkkeet lopussa! ii maniassa kuljetaan ii hulluina kuin hopussa ii mitä olen kaivannut ii täältä on vastuu ii siinä sade kevään ii maahan kastuu ii on meillä oivallinen ii mummo Maisa ii Mirja osaa sanoa ii asiat kuin kaima ii me näkyjen näkijät ii ja ahdistuksessa ii aina kierijät ii en välitä vittuakaan ii vaikka vittuillaan ii periaate on tärkeämpi ii kuin provosointi ii aina räikeämpi ii kuin tärkeämpi ii filosofian korkeat ii vuoristot olen kolunnut ii ei riitä alanko ii vaikka olisi kuinka halunnut ii viinaa on saatava taas pian ii se peittää henkisen saastan ii ja lian ii Aurin taiteilijuus on ihme suuri ii ei siihen auta ii edes ketipinor-kuuri ii lyhytjännittyneisyys on ii ongelmani oma ii pian maistuu taas ii New Yorkin loma ii voisimmeko jakaa ii tämän luottamuksen syvän ii piilottaisi silloin Jim ii taikajyvän ii Trump on fasisti ii ja hullu ii hullu niin kuin ii pullosta tullu ii fasistit eivät pääse ii taivaaseen ii niin, miten se ii suhtautuu silloin ii tällaiseen vaivaiseen ii taivaasta en tiedä ii ne siellä eivät ii minua siedä ii Teemu on kirjoittaja ii ei silloin pienet asiat ii vaivaa ii tiedon pienet rasiat ii kun joku laukustaan ii kaivaa ii mitä me silloin olemme ii tiedämmekö milloin ii kuolemme ii unohdetaan opettajat ii pienet ja suuret ii mielestämme silloin ii poistamme mielestämme ii turhat koheltajat ii mutta onko oleminen milloin ii onko maanisuus aina niin parasta ii kuin yrittäisi juosta ii kiinni taivasta ii loistakaa timantit hullut ii jostain tekin olette II tänne tullut II mutta mitä tällainen II elämä tarkoittaa II onko se sitä, että II se muita karkoittaa II onko meistä varoitettava muita II pidetään aina supussa suita II voisimmeko mekin ottaa II kaikkeen osaa II ilman että kukaan'II mahdollisuuksiaan II turhaan tasaa II otetaan enemmän kantaa II kaikesta II silloin tiedämme jotain II vaikeesta II ei meidän tule II elämiemme rajoittaa II kyllä sen joku muu II myöhemmin tavoittaa II Loistakaa nyt - II timantit hullut! II EI kukaan teitä muista II kun olette jo kuollut.

Von Becker-suvun salatut historiat

Suvussani sekä lähisuvuissani on ollut paljon värikkäitä elämänkohtaloita, jotka tavallisesti ovat menneinä aikoina korostuneet etenkin korkeampiin säätyihin, koska näiden ihmisillä on ollut eniten rahaa, luottoa ja vapautta. Voin kertoa esimerkiksi että majuri (Carl) Johan von Beckerillä, josta tuli armeijauran myötä majuri, oli pieni pahe kannettavanaan, koska kun hän oli avioitunut Ulfsparre af Broxvik-sukuisen naisen kanssa, peri hän myös oikeuden tuohon ajan tapaan Ulfsparre-suvun vanhaan kotikartanoon Länsi-Göötanmaalla. Tästä olivat ko. Suvun edustajat vihaisia ja vihanpito jatkui kauan ja ylitti ainakin yhden sukupolven, Carl Johan oli lopulta kolme kertaa aviossa aatelisten neitien kanssa. Hänen poikansa Carl (Johan) von Becker, joka syntyi vuonna 1775, ja josta tuli laamanni ja tuomari, on ehkä suvun ihmisistä se, josta eniten kerrotaan kaikenlaisia tarinoita. Esimerkiksi Emil Lundbergin kirjoittamassa Tranebergsmysteriet-kirjassa kehitellään todisteiden avulla ajatusta, jonka mukaan nuorempi Carl Johan olisi tapattanut lankonsa (nuoremman Carl Johanin sisar oli avioitunut kartanon entisen omistajasuvun jälkeläisen kanssa) Svante Ulfsparre af Broxvikin puutarhurillaan tai hovimestarillaan. Tätä tapahtumaa oli edeltänyt illanvietto Tranebergissa, joka yltyi varsinaiseksi riidaksi, kun kartanon omistajasuhteista tuli puhe. On sanottu, että paikkakuntalaiset pelkäsivät laamannia hänen kovuutensa ja ehdottoman oikeudenmukaisuuden vaatimuksensa takia. Hän oli kuitenkin ilmeisesti jokseenkin yhteisvastuullinen mies, ja hän järjesti läheisille paikkakunnille omasta pussistaan esimerkiksi jonkinlaista köyhäinhoitoa kuten ruoka-avustusta. Carl Johan oli ennen kotikartanoonsa jättäytymistä ollut mm. sotatuomari ja kamariherra Ruotsin hovissa. Lisäksi hän kirjoitteli runoja, joista viisi palkittiin Ruotsin akatemian palkinnolla. Hän julkaisi vuonna 1820 ainoaksi jääneen runoteoksensa Försök i skaldekonsten. Seuraava mitä kerron on hyytävää kieltämättä, mutta kirjoituksen aiheen kannalta se ei voi jäädä tämän miehen yhteydessä sanomatta. Jotkut myöhemmät Tranebergissa asuvat olivat löytäneet kartanon vintiltä pienen lapsen muumioituneet jäänteet, ja Lundberg Tranebergsmysteriet kirjassa kertoo, että kyläläiset ovat kuvanneet pienokaisen olleen laamannin erään piikansa kanssa tekemänsä lapsi. Laamanni kuoli jo 1830 ja leski eli pitkälle yli kolmekymmentä vuotta pidemmälle. Olen epäillyt, että kun saarella, jolla sijaitsee Traneberg, on kappeli, jossa on myös von Becker-suvun alkuperäisen kantaisän kapteeni Johan von Beckerin muotokuva, on se joutunut varmaan laamannin haltuun ja lesken poismenon jälkeen se on lahjoitettu kappeliin. Myös se, että suvun naturaliseringsbetyg on ollut samalla alueella museossa, tarkoittaa se sitä, että laamanni on onnistunut senkin haalimaan itselleen. Majurin vanhempi veli oli Herman von Becker, joka oli majurin ja heidän isänsä Axel (von) Beckerin kanssa ajamassa suomalaista Sysmän sukua ritarihuoneeseen 1750- ja 1760-luvuilla. Johan von Beckerin poika Johan Wilhelm von Beckern, joka saavutti kenraalimajurin arvon Ruotsin armeijassa, ja jonka muotokuva roikkuu Drottningholmin linnan seinällä, oli sanonut, ettei hänellä ole perillisiä. Tässä Axel (von) Becker 1701-1762, joutui vaikeuksiin, koska oli oletettu virallisissa kirjoissa, että hän olisi joko kenraalimajurin poika tai että hänen isänsä Sysmän nimismies varmasti aateliton Axel Becker (joissakin kirjauksissa myös Beckert) olisi ollut kenraalimajurin tai joidenkin arvioiden mukaan aateloidun kapteeni ja myöhemmin eversti Johan von Beckerin poika. Kuitenkin on nykytietämyksen valossa varmaa, että Johanilla oli vain kaksi poikaa, kenraaleiksi nousseet Herman Fredrik von Becker ja Johan Wilhelm von Beckern sekä Anders, joka kuoli nuorena luutnanttina ollessaan matkalla kuriirina Suomesta Ruotsiin. Kenraalimajuri von Beckern sai sittemmin vapaaherran arvon sukuunsa, mutta epäintrodusoimatta jääneenä asiana asia on jäänyt ns. telakalle. Herman von Becker oli sotilasarvoltaan munsterskrivare eli kenttäkirjuri. Hänet kuulemma ammuttiin kuoliaaksi Kuortaneella varttuneemmalla iällä. Hänestä on sanottu, että kun hän lopulta pääsi edustamaan sukuaan Tukholman valtiopäiville, toimitettiin hänet sieltä suoraan Danvikenin mielisairaalaan. Väärinkäsityksen aihe oli kuulemma valtion rahojen käytön suunnitteleminen puheenvuorossaan. Varmasti tuon aikuisia säätyvaltiopäivien asiakirjoja on vielä olemassa, joten olisi mukavaa saada selville se, mitä hän on tosiasiassa siellä sanonut. Suvun vanhin Axel, Sysmän nimismies ja sitä ennen Koskipään kartanon renkivouti oli orpopoika ja oli sen takia asunut ja ollut myöhemmällä iällä von Schrowe- ja Tandefelt-sukujen palveluksessa ainakin ensin Kervon kartanossa ja sitten Sysmässä. Hänestä on sanottu, että hän osasi lukea ja kirjoittaa vain vaivoin. Hänellä on kerrottu olleen herkulesmaiset ruumiinvoimat. Sittemmin hän kuoli ryssien käsissä isovihan aikaan, ja hänen lapsensa ja vaimonsa joutuivat pakenemaan ja piilottelemaan itseään sen jälkeen myös erämaissa. Axelista on kuitenkin kirjoitettu, että häntä pidettiin rehellisenä ja suoraluontoisena miehenä, joka on sen takia saanut hyvän jälkimaineen. Johan Kuno von Becker oli maanmittausinsinööri Georg Gustaf Gideonin poika, joka piti ulkomailla seikkailusta, hän tiettävästi lähti vanhemmiltaan lupaa kysymättä maailmalle jo 14-vuotiaana, olihan hän saanut kotiopettajilta varmasti ainakin kohtalaisen kielitaidon. Hänen kerrotaan kuolleen hänen oltuaan matkalla laivalla Englannista Yhdysvaltoihin vain 17-vuotiaana. Muutamissa aateliskalentereissa kerrotaan, että hän kuoli ”kauhealla tavalla”. Jää arvailtavaksi mikä tämä kauhea tapa on voinut olla. Peter Gustaf von Becker oli alkuperäisten von Beckerien jälkeläinen ja hän ei asunut Suomessa. Kuitenkin voi ihmetellä sitä, miksi hän jätti suvun edustusoikeuden Tukholman säätyvaltiopäivillä nuoremmalle Sysmän Axelille. Hän piti tätä ilmeisesti joko serkkunaan tai pikkuserkkunaan, ja ne ihmiset, jotka ovat eniten iloinneet suvun alkuperästä kepulipelinä, eivät ole pystyneet määrittämään sitä, miksi näin tapahtui. On kuitenkin epäilyttävää, jos mies olisi kirjoittanut Axelille serkkunaan ja jos sitten olisi käynyt ilmi, että kyseessä on täysin geeniperimältään erilainen sukutausta näiden kahden ”sukulaisen” välillä. Peter Gustaf von Becker on nimittäin nimenomaisesti kirjannut ylös sen, kun hänen ”setänsä” kenraalimajuri-vapaaherra on kertonut olevansa lapseton. Ida Josefina von Beckeristä olen kirjannut useita kertoja, hän oli ukkini isotäti. Hänen kerrotaan olleen mielisairas ja olleensa lukuisia kertoja Lapinlahden sairaalassa Helsingissä. Kuitenkin tuohon aikaan mielisairaan leiman sai helpommin kuin nykyään, vaikka aatelin etäisyys tavallisen kansan ennakoluuloista on varmaan vähentänyt leimaamista. Hänellä oli tytär Matilda Idasdotter, jolle Idan isä ei edes suostunut myöntämään suvun nimeä, koska tyttö oli avioton lapsi. Sittemmin Ida kuoli hyvin nuorella iällä, varmasti etenkin henkisesti rasittuneena. Yksi Idan jälkeläinen rupesi kuulemma myöhemmällä iällä lääkitsemään itseään sairaanhoitajan virassaan ja oli kuulemma muutettuaan ulkomailta takaisin Suomeen, ajellut kylänraittia tissit paljaana ja nännien ympärykset oikein räikeällä huulipunalla ympyröitynä. Otto Reinhold von Becker oli isoisäni isoisoisä, joka toimi työurallaan lääninkirjanpitäjänä, kamarikirjurina ja henkikirjoittajana. Hänet oli koulutettu Turun Akatemiassa. Hänet otettiin noin viisikymmentävuotiaana vaimonsa huostan alaiseksi, koska ilmeisesti hän oli jotenkin mielisairas tai poissa tolaltaan, minkä lisäksi hän oli alkanut tuhlata isänperintöään ja möi mm. ennen kuin hänet saatiin kuriin molemmat kaupunkikartanonsa Heinolasta ja Mikkelistä. Otto Reinholdin aikana, lähinnä hänen hurvittelevaisuutensa takia, suku menetti jo suuren osan maaomaisuudestaan myös Luhangassa ja Sysmässä. Otto ja Johanna-vaimo eivät tunnetusti tulleet toimeen keskenään, ja joku Luhangan kappalainenkin on kirjannut ylös, että he riitelivät jatkuvasti keskenään. Otolla oli tiettävästi ollut ennen serkkunsa kanssa avioitumista intohimoinen suhde Taube-sukuiseen neitsyeeseen. Taube-suku oli Luhangan toinen aatelissuku. Valitettavasti bride to be kuoli keuhkotautiin alle 20-vuotiaana. Majuri Odert Otto Alfred von Becker oli Otto Reinhold von Beckerin ja Johanna Fredrika von Schrowen vanhin poika, joka lähti sotilasuralle. Hän toimi majurin arvoon asti Venäjän armeijassa, minkä jälkeen hän palasi kotiinsa Luhankaan. On kirjoitettu hänestä, että hän sai paljon voittoja talousnäyttelyissä etenkin karjansa kautta. Hän on ilmeisesti isokokoisena ja suvun temperamentin perineenä miehenä ollut kovin kiivas ja hän oli jatkuvasti käräjöimässä ja haastamassa riitaa kaikenlaisten tahojen kanssa. Näihin kuuluivat voudit, tuomioistuimet, poliisi, nimismies, kunnalliset päättäjät, senaatti jne. Hän myös monesti ylvästeli sitä, että jos hän saisi päättää ja tehdä, niin kaikki olisi silloin paremmin. Majurilla oli piian kanssa tehty äpäräpoika, jonka nimeksi tuli äitinsä mukaan Konstantin Vuorinen, joka toimi työurallaan ilmeisesti lähinnä Jyväskylässä poliisina. Majuri oli lapseton, vaikka hän oli aviossa venäläisen laivastoamiraalin tyttären Nathalie Tichonoffin kanssa. Bernt Teodor von Becker oli Otto Reinholdin keskimmäinen poika, joka viljeli koko elämänsä maata Luhangassa. Eräs kirjailija otti minuun yhteyttä useita vuosia sitten ja kertoi epäilevänsä, että hän on Bernt Teodorin kaukainen jälkeläinen, vaikka aviotonta linjaa pitkin. Nainen jonka hän kertoi olevansa esiäitejään, oli ollut taloudenhoitajana Bernt Teodor von Beckerin kartanossa, ja kun otin asiasta selvää, minulle paljastui se, että hän oli mahdollisesti teettänyt taloudenhoitajalleen 5-10 äpärää. Vahva arvelukseni siitä, että nämä olivat äpäröitä, koska mistään ei löydy mainintaa että taloudenhoitaja olisi koskaan ollut aviossa, ja kaikilla hänelle merkityillä lapsilla oli sellaisia etunimiä, jotka voidaan löytää ennen tuota aikaa eläneiden suomalaisten von Beckereiden nimistöstä. Isoisäni isoisä, joka koostui lähinnä aatelisverestä sisartensa tavoin, valmistui ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta, joka oli vielä tuohon aikaan ruotsinkielinen, seurasi käräjiä ja tuli Kuopioon lääninkanslisti/-sihteeriksi ja sieltä Kaaville nimismieheksi. Kuopion viran hänelle on todennäköisesti hoitanut hänen tuplapikkuserkkunsa Johan August von Essen, olivathan hänenkin isoäitinsä molemmat omaa sukuaan von Esseneitä ja sisaria. Reinhold Octavius vastusti ensimmäisen sortokauden aikana laittomia asevelvollisuuskutsuntoja ja venäläistämistä, minkä vuoksi hän otti poikansakin pois Kuopion Lyseosta, koska ei halunnut, että tästä olisi tehty venäläinen. Hän sai tämän toiminnan takia potkut nimismiehen virasta ja vain puolikkaan eläkkeen. Tämän takia hän oli jatkuvasti rahapulassa leveän elämäntyylinsä takia ja koko ajan vailla lainaa sukulaisilta ja naapureilta. On hänestä kuitenkin sanottava, että hänessä oli herkkä puoli, minkä takia hänen kerrottiin säännöllisesti maksaneen köyhempien kansalaisten verot silloin, kun he eivät itse pystyneet niitä maksamaan. Viimeiset Luhangan vanhat armot eli Lovisa ja Flora (luura) von Becker olivat ilmeisesti sen jälkeen, kun suvun maaomaisuus ja kartano-omaisuus olivat kutistuneet heidän katseidensa alla, varsin kansanomaista väkeä, vaikka he tietysti keskenään puhuivatkin pelkästään ruotsia, ranskaa ja saksaa. Yhden 1940-luvulla syntyneen sukulaistädin isä oli syntynyt vuonna 1908, joten hän ennätti nähdä sekä Lovisan että Floran, joista jälkimmäisen kuolinhetkellä kyseinen mies oli 18-vuotias. Täti on kertonut, että vanhat armot kylvettivät nuorta poikaa Honkalan saunassa. Flora Wiktoria von Becker kuoli siis vuonna 1926 Luhangassa sijainneen sukuhaaran viimeisenä mieslinjaisena jäsenenä. Kauppa-asiamies ja konsuli Alexander von Becker (1866-1926) matkusteli ja asui ulkomailla, mm. Yhdysvalloissa, minkä kansalaisuudenkin hän ennätti saada. Hän avioitui naisen kanssa, jonka suku nostettiin muutaman vuoden sisällä Suomen aateliin. Tuo nainen oli Irma Nybom, joka oli Kansallisosakepankin johtajan ja perustajan Fredrik Jeremias Nybomin tytär. Tämän kanssa hän sai kolme tytärtä. Heiltä ei ole varmaankaan puuttunut rahaa, vaikka he ovatkin ilmeisesti asuneet Helsingissä Fredrikinkadulla eikä sitä etelämpänä. Alexander saattoi olla myös määrätietoinen Kangasniemen sukutilojensa torpparien kanssa, joka tulee ilmi esimerkiksi siitä, että hän hääsi niskottelevat torpparit torpistaan poistamalla niistä ikkunat, vaikka talvipakkasilla. Alexander, sukuhaaransa viimeisenä miehenä, oli huolissaan siitä, että elinvoimaisin sukuhaara Kaavilla uhkasi maalaistua, ja sen takia hän pyysi kaukaista serkkuaan Frans Edvard von Beckeriä lähettämään vanhimman poikansa, 1913 syntyneen Martti von Beckerin (nimi vaihdettiin vasta 1935) Helsinkiin Suomalaiseen Normaalilyseoo eli Norssiin. Olen nähnyt äitini albumissa luokkakuvan tuolta ajalta, ja niin kaikki pojat oli puettu samanlaisiin kouluasuihin, joka kai oli vielä tuohon aikaan suosittua etenkin niin sanotuissa eliittikouluissa. Martti kävi koulu neljä tai viisi luokkaa, vaikkakaan hän ei jatkanut sitä ylioppilaaksi asti. Myöhemmin hän opiskeli metsäinsinööriksi Evolla tai Lammilla. Olen kerran kysynyt Martin todistuksia Norssista, mutta siellä sanottiin, että ne on siirretty Kansallisarkistoon. Pitäisi joskus käydä katsomassa – sillä olisi mielenkiintoista tietää, miten hän on koulussa menestynyt. Äitini on kuvannut kummisetäänsä vanhan ajan herrasmiehenä, joka oli sisaruksiinsa nähden hyvinkin kielitaitoinen Helsingin vuosiensa ansiosta. Äitini serkku on kuvannut Marttia heidän nuorempien silmissä miltei mytologisena hahmona, joka olisi tullut nykypäivään jostain suvun loisteliaasta menneisyydestä, eli siinä mielessä tietynlainen renessanssifiguuri. Olin vain kaksitoistavuotias kun hän kuoli 87-vuotta täytettyään, mutta en ymmärrettävästi paljoa hänestä muista, vaikka olenkin nähnyt kuvia, joissa istun lapsena hänen sylissään sekä porukoilla ja Virrantalossa. Hän siis oli isoenoni, mutta meidän kotona häntä on aina kuvattu isosedäksi. Martti edusti sukuaan Ritarihuoneessa yli 45 vuotta. Otto Alexander von Beckerin, joka oli sotilasarvoltaan esikuntakapteeni tuli tai tuli lavastetuksi syylliseksi rahankavallukseen Venäjällä palvellessaan, josta hänet tuomittiin kuolemaan. Kuitenkin ennen kuin tuomio pantiin toimeen, hän karkasi vankeudesta ja suuntasi Suomeen Kangasniemelle Reinikkalan kartanoon, jossa hänen sisarensa Fredrika Johanna emännöi. Häntä pidettiin takapihan puoleisessa yläkerran huoneessa vuoden ajan, jonka jälkeen hänen tuomionsa raukesi. Hän eli vielä pitkään tuon jälkeen, mutta henkilökohtaisen aatelisarvonsa menettäneenä, minulla on esimerkiksi kaikkien Suomen senaatin senaattoreiden allekirjoittama päätöslauselma asiaa koskien. Kun kävimme Reinikkalassa loppukesästä viime vuonna, näytti kartanon nykyinen isäntä minulle ns. ”löytökapteenin” huoneen. Kapteeni Frans von Becker oli Georg Gustaf Gideonin poikia, kuten Johan Kuno, ja hänen vaiheistaan ei tiedetä suuremmin muuta, kuin että hän oli aviossa vanhaan venäläiseen aatelissukuun kuuluneen Olga Olferjevin kanssa. Vaimo oli ortodoksi, ja kun Fransille oli periytynyt ehkä suvun kaikkien aikojen suurin kartano Sarvikoski, hommasi vaimo Sarvikoskessa käymään ortodoksimunkkeja, jotka suorittivat ympäristön rahvaan mukaan hyvin eksoottisia rituaaleja. Alexander von Becker oli Fransin poika. Frans von Becker kuoli nuorella iällä pietarilaisessa mielisairaalassa, ja itselleni on tullut tässä yhteydessä mieleen esimerkiksi syfilis. Tästäkin saattaisi olla joissain arkistoissa lisätietoja. Eversti Gustaf von Becker oli kapteeni, kartanonomistaja ja maanmittausinsinööri Gustaf von Beckerin ja Tigerstedt-sukuisen naisen poika. Nuorempi Gustaf siis oli Reinhold von Beckerin veljenpoika. Hän omisti Vanajan kartanosta pilkotun itse rakentamansa Suvikkaan kartanon, sekä vaimonsa kautta Lampan talon Helsingin keskustassa. Myöhempi Suvikkaan emäntä on kirjoittanut Gustafin elämäkerran Biographica Gustaf von Becker. Siinä on paljon mielenkiintoisia tarinoita, kuten se, että hän mielellään jopa kengitti omat hevosensa, teki paljon korjaustöitä pajalla ja oli hyvä pyssyseppä, vaikka hänellä oli alaisia, jotka olisivat voineet tehdä nuo asiat hänen puolestaan. Jean Polidoroff on Gustafin tyttären tyttären pojan poika. Joku kartanon juoksupoika on myöhemmin korkeaan ikään ehtineenä tunnustanut Virtaselle, että ”kyllä minä näin miten sinne vinttiin eversti oli hirttäytynyt.” Hän oli syntynyt vuonna 1811 ja kuoli 1886. Vaikka suomalaisen von Becker-suvun liite ruotsalaiseen sukuun on kyseenalaistettu, on mm. asiaa tutkinut Tor Carpelankin kuitenkin myöntänyt, että Becker-suku on peräisin Riiasta ja olevan vanhaa kaupunkipatriisi-sukua. Olen siinä mielessä kiitollinen, jos näin on, koska koen baltiansaksalaisen alkuperän olevan paljon parempi tausta kuin riikinruotsalaisen, joita tietysti niitäkin riittää naisenlinjaisissa sukulaisissa. Se, jos on tapahtunut erehdys tai vilppiä ei poista sitä tosiasiaa, että suku on ollut aatelinen yli 250 vuotta, jonka aikana se on täydellisesti etabloitunut vastaamaan käsitystä suomalaisesta suomenruotsalaisesta aatelissuvusta. Historia on niin kaukana, ettei meidän tarvitse pelätä lukuisten sukupolvien aikana tulleen etabloitumisen poistuvan millään tavalla. Mielestäni se kuitenkin on mielenkiintoinen juttu, miksi Sysmän nuorempi Axel ja hänen kaksi poikaansa rupesivat hakemaan aatelisarvoa, kun se oli ensin otettu heiltä pois. Jos on tapahtunut suoranaista vilppiä kertoo se vain siitä, että aiempienkin sukupolvien kaikenlaisesta Ancestor worshipista huolimatta on tapahtunut epärehellisyyttä ja siinä mielessä se antaa jonkinlaisen hauska itseironian ja ironisuuden asenteen. Ritarihuone Tukholmassa siis väitti, ettei suomalaisilla Beckereillä ei ole oikeutta ruotsalaisen suvun aatelisuuteen, sitten uusien perusteluiden kautta he hyväksyivät Beckerit taas sisään, sitten taas ulos, ja lopulta vuonna 1769 tuli voimaan päätös, joka on ollut voimassa meidän päiviimme asti. Eikä sitä voida rikkoa, oli asia miten hyvänsä. Kirjoitan naisenlinjaisista esivanhemmista myöhemmin.

Terästehtaan (Azovstal) miehille

Häviö ei ole häviö sittenkään II jos ei hävitä suurin millekään II Ettekä te hävinneet vaikka hävisitte II ryssiä paljon laulukuoroon lähetitte II mitä nyt näemmekään edessämme II sen minkä kohtalonviiva näyttää käsissämme II miehet, nuoret, raajattomat – vaivaiset II monen mielessä ehkä mietteet taivaiset II on joukossa monta nuorta raajarikkoa II ja arvostaako Venäjän irvikuvallista joukkoa II vielä se ajetaan pois suojatusta pesästään II ja sen jälkeen sen naamaa pampulla läiskitään! II Haavoittuneita jäi tietysti paljon taakse II heitä ympäröi nyt soturitaivaan laakso II mutta se joka kaikesta tästä säästyi II tiesi että jokin suuri tästä samalla kääntyi II Toverionni vahvistuu paikoissa ikävissä II ei kysytä enää vaikka kuin mikä missä II kannoitte ylpeästi hyvän takia itsenne II eivät unohda teitä omat ja muiden lapsenne II kotona teitä odottavat tyttöystävät ja vaimot II ei hävitä heitä teiltä vain pahan ryssän vainot II Azovin voitto teitä nostaa kaikesta huolimatta II ei kukaan voi nyt enää olla sitä uskomatta II Azov on komea nimi ja se tullaan muistamaan II Ja vielä ryssän paha ukko pois palliltaan suistamaan II Te taistelitte läpi kaupungin ryssä selässänne II vaikka ei se kuitenkaan pysynyt perässänne II lähetitte monta vanjaa aikaistettuun hautaan II lopulta jouduitte vain tukeutumaan rautaan II Terästehtaan seinät olivat viimeinen linnake II ei oleillut siellä edes Mamajevin kurgaanin harjanne II Te taistelitte kauan, urheasti ja jaksoitte II uskoa hyvän voittavaan voimaan tahdoitte II Hyvät ihmiset ja muut kuin ryssät II muistavat taistelussanne myös muuta kuin pyssyt II Ukrainan voitto on kaiken huolen saava II ja vielä teille avautuu Asovanmeren laaja II vaikka ei kautta voittajan eikä pelastajan II teidän muistonne kantaa läpi ajan!

Onko koulu vain odotuksiin vastaamista - mielipidekirjoitus

Mielestäni voidaan miettiä sitä, kuinka hyväksi lapsille ja nuorille on, jos heidät pakotetaan koulussa vain vastamaan monesti hyvin keskinkertaisten opettajien odotuksiin, Odotuksiin vastaaminen siis tarkoittaa sitä, että lasten ja nuorten on vain seurattava opettajia ja tehtävä niin kuin he kuvittelevat opettajien haluavan. Voidaan varmaan olettaa että tällainen opetus on hyväksi silloin kun opetellaan perusteita, mutta sen jälkeen kun nuorilla havaitaan olevan riittävä kognitiivinen kyvykkyys ja mahdollisuus itse hankkia tietoa itsenäisesti tulisi antaa oppilaille enemmän vapauksia lähestyä omia mielenkiinnon kohteitaan, josta voisi olla hyötyä myös myöhemmällä opintojen tiellä, kuten yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Yliopistossa ei ole tarkoitusta vain seurata odotuksia ja sen takia voidaan sanoa, että ainakin ne oppilaat, joilla on todellista kykyä menestyä korkeakouluopinnoissa, tulisi ottaa huomioon sikäli että nuoruuden paloa ja innoitusta ei ainakaan tulisi sammuttaa. Varmasti niin sanotut kiltit tytöt voivat ajatella, että koulussa ei tarvitse muuta tehdä kuin matkia, mutta luovuuteen taipuvaisille ihmisille se ei useimmissa tapauksista riitä. Nykyaikainen koulujärjestelmä passivoi kaikki muottiin, ja edes lahjakkaimmille ei vielä nykyään anneta vapauksia edistyä omissa mielenkiinnonkohteissaan esimerkiksi saman luokkaopetuksen sisällä. Varmasti jo ainakin kuusitoistavuotias koululainen voi parhaimmassa tapauksessa olla tietoinen omista lahjoistaan ja niistä myönnytyksistä, joita koulujärjestelmän tulee voida aloittaa antamaan tällaisille nuorille. Yleisestikin koulun käsitettä tulisi voida laajentaa ja ei esimerkiksi luokitella oppilaita heidän ikänsä kautta, koska omenakorissa on useasti myös mätiä omenia. Opiskelijamotivaation kautta oppilaita erottelevat menetelmät voitaisiin toteuttaa parhaiten ja helpoiten esimeriksi oppilaiden iästä tehdyn erottelun sijasta. Tässä mielessä myös koulun motivoinnin ei tulisi suhtautua oppilaisiin pelkästään ryhmänä, koska ryhmä näin kapoisasti käsitteellistettynä sisältää miltei aina myös kiusaajia yms häiriökäytöksen aiheuttajia. Yleensäkin opintopolkua tulisi voida yksilöllistää ja ottaa siinä huomioon lasten ja nuorten erilaiset tarpeet koulussa. On tietysti olemassa sellaisia koululaisia, jotka pystyvät jaottamaan oman osaamisensa miltei kaikille aloille, mutta toisaalta on olemassa sellaisia, joita kiinnostavat vain tietyt aineet, ja tämän takia heille tulisi antaa mahdollisuus keskittyä niihin aineisiin, jotka vaikuttavat heidän itsensä mielestä tärkeimmiltä. Nykymuotoinen määritelmä esimerkiksi lukion antamasta ”yleissivistyksestä” ei ole sellainen asia, etteivätkö lukiolaisetkin voisi itsenäisellä oppimisella ottaa selvää yleissivistyksestä ja silti pystyä painottumaan alaan/aloihin, jotka sattuvat häntä kiinnostamaan. Mielestäni yleinen opintosuunnitelma tulisi poistaa käytöstä ainakin lukioiden kohdalla, koska se ei ole mikään Baabelin torni, vaan enemmänkin tilkkutäkki. Itsenäinen opiskelu ilman odotuksia ei ole vain taideaineiden vaan koko koulun asia!

Päivitystä

Olen lopultakin saanut lääkkeitä ja nyt kaikki vaikuttaa paremmalta. Olen tietysti tullut riippuvaiseksi etenkin päivittäin otettavaan lääkkeeseen, joten voi ajatella onko huono olo vain ollut vieroitusoireita vai suoranaista mielisairautta. Kuitenkin ajatustoimintani alkoi eilen toimia entiseen malliin noin viiteen päivään. Kirjaan koko ajan ajatuksia ja runojen säkeitä ylös, jossain mielessä kännykän muistiinpanopuoli on helpompaa käsitellä kuin käsin kirjoitetut muistiinpanot, joista ei myöhemmin edes kirjoittaja saada riittävää selvää. Olen miettinyt sitä millaisiin ammatteihin voisin olla sopiva. Olen miettinyt tietysti filosofian ja elämänkatsomustiedon lehtorin paikkaa, copywriterin tehtäviä (vaikka niissä tietysti joutuisi suoranaisesti myymään oman sielunsa), televisio- ja elokuvatekstittäjän hommia, toimittajan hommia, kaikenlaisia tutkijantehtäviä, opetusta, väitöskirjatutkijan paikkaa ulkomailla jne. No, menen tässä kuussa työpsykologille, jonne vien mennessäni kopiot tutkintotodistuksistani, yo-todistuksesta ja lukion todistuksesta. Lisäksi kirjoitan perusteelliset paperit aiemmasta työkokemuksesta, motivaatiokirjeen ja ansioluettelot. Lisäksi saatan viedä lehtileikkeitä yli viidentoista vuoden aikana kirjoittamistani lehtijutuista. Lisäksi toimitan työnantajilta saamiani todistuksia. Aion todellakin työllistyä sillä tavalla, että saan tehtävistä suoraan kiinteän tilin. Jostain varmasti kertoo etten ole koskaan aiemmin käynyt työnvälitystoimistossa, vaikkakin kävin miltei kymmenen vuotta sitten Kuopio te-keskuksessa keskustelemassa työllistymisestä, missä kopean oloinen vanha akka antoi ainoaksi neuvokseen, että kirjoita, koska sinulla näyttää olevan sihen lahjoja. Suoranaisesti minua vitutti, koska olin odottanut saavani heiltä asiallista kohtelua. No kuitenkin suunta on käännettävä uudestaan eteenpäin. Olen miettinyt väitöskirjan uudenlaista käsitteellistämistä. Tulen kuitenkin käyttämään siinä myös omia aiheeseen liittyviä käsitteitäni ja proggiksia. Monessa mielessä väitöskirjan pyrkimys on hahmottaa vastuullista ja filosofista etiikkaa korostavaa yhteiskuntaa, joka voisi olla sopivainen mahdollisimman monelle yksilölle erikseen. Olen saanut taas postista useita aiheeseen liittyviä lähdemateriaaleja. Aion tilata niitä vielä lisää. Etenkin Peter Singerin, Martha Nussbaumin, Amartya Senin ja Friedrich von Hayekin kirjoja. On siis pyrkimys käsitteellistää sellaista kapitalismiin perustuvaa yhteiskuntajärjestelmää, joka voisi kuitenkin ottaa huomioon etiikan ja sivistyksen sitä tasapainottavat käsitteet. Yhteiskuntajärjestelmän olennaisimpia osia ovat etenkin talousjärjestelmä, terveydenhuoltojärjestelmä ja ympäristönsuojelu. Kuitenkin tietysti nykyaikaisessa maailmantilanteessa tulisi korostaa myös maanpuolustusta yhteiskuntajärjestelmän tärkeänä osana, mutta tästä aiheesta varmasti kirjoitetaan nykyään todella paljon, joten siihen on varmaaan turhaa tarttua. New Depth on se käsite, jota käytetään monista asioista samalla tavalla ajattelevista intellektuelleista, joiden pyrkimys on muodostaa etenkin osallistumiseen ja eettisyyteen pyrkivää yhteiskuntajärjestystä. New Depthin yhteydessä on siis olennaista se, että yhteiskunta, joka perustuu kapitalismiin, voi muuttua myös eettisen harkinnan välityksellä, ja yksi tähän viittaava kirja on etenkin Peter Singerin Animal liberation. Yksi pyrkimys on myös ottaa huomioon luonnonsuojelu ja eläimet, joiden kautta voitasiin levittää pyrkimystä kantaa eettistä velvoitetta tällaisessakin asiassa. Lisäksi on tarkoitus miettiä sitä, miten terveydenhuoltopalvelut voivat toteutua siten, että niissä otetaan huomioon jokaisen ihmisen tarpeet. Kannustan avoimesti pyrkimystä siihen, että rikkaimpien ihmisten tulisi ottaa osaa hyväntekeväisyyteen paljon laajemmalla tavalla kuin nykyään. Lisäksi katson, että vaikka ansiotulosta ei tulisi suuremmin verottaa, niin pääomatuloja voitaisiin suunnallistaa aivan nykyistä kehittyneemmällä tavalla. Kuitenkaan valtion ja kuntien ei tulisi toimia pakottamassa yksittäisiä ihmisiä joidenkin tiettyjen palveluiden rahoittamiseen vaan he saisivat itse valita rahojensa kohteen, vaikka esimerkiksi jonkinlaista rajoitteellistamista tulisi valvoa siten, että rahojen jakautuminen eri kohteisiin tulisi olla jossain määrin julkisen puolen ohjattavana. New Depth yhteydessä tutkitaan myös esimerkiksi tiettyjen asioiden kyseenalaistamista ja asioiden vastavaikutteellistamista, jossa otetaan kantaa kaikenlaisiin pikkuihmisten arvostamin asioihin, jotka vallitsevat useimpien tavanomaisten ihmisten ajatustyöskentelyä. Toisin sanoen paperitiikereiden ja sisällöttömien käsitteiden ja mututuntumien merkityksellisyyttä tavallisten ihmisten ajatustoiminnasssa on kritisoitava, ja esimerkiksi uuden kouluaineen arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikin avulla voitaisiin huomata asenteellisuus ja ajatuksellisuus joka ei perustu totuuden pysyviin ominaisuuksiin, voitaisiin kyseenalaistaa ja ohjata sitä myöten ihmisiä ajattelemaan perustavampien tosiasioiden kautta. New Depth siis kritisoi etenkin ontokratiaa, kommentaariaattia ja vaikutteellisuutta, koska ne tukevat vallitsevaa ja vastuutonta pseudoyhteiskuntajärjestelmää. New Depthin avulla myös tuodaan esille valtaan liittyvät symbolit, kuvitelmat ja peloitteellisuudet. Sen on siis siinä mielessä tarkoittaa kehittyneimpää demokratian muotoa, johon eivät kuulu makkarajonoon linnottautuneet kerjäläiset, jotka tekevät äänestyspäätöksensä hernekeittokupin kautta. Voidaan myös tutkia esimerkiksi suoran demokratian tarjoamia pohdintamahdollisuuksia. Siinä mielessä nykyinen suhteellinen vaalitapa ja miten esimerkiksi ihmiset äänestävät täydellisiä narsisteja/mitättömyyksiä eduskuntaan harkitsematta, ovat asioita, joihin tulisi kiinnittää tarkempaa huomiota. Mielestäni esimerkiksi kansanedustajaehdokkaat tulisi valita muiden periaatteiden kautta, kuin sen että tällainen ihminen nuoleskelee toisten takamuksia lahjakkaasti. Sinne tulisi valita esimerkiksi kykyjen, vastuullisuuden ja luonteen perusteella, eikä esimerkiksi narsistisuuden tai psykopatian perusteella. Siinä mielessä New Depthin yhteydessä voitaisiin tutkiskella laajasti vallan käsitettä ja miten sitä muuttamalla voitaisiin tunnistaa jyvät akanoista. Vallan positio on tavallisesti ihmisten muodostama tapa ajatella, ja myönteisellä tavalla toisista ihmisistä erottuva ihminen todennäköisesti nostetaan vallankuvitelmiin. Kuitenkin itse ajattelen, että nykymuotoinen vallan käsitteellistäminen Suomessa ei ole sellaisella tasolla kuin millä se on esimerkiksi Ruotsissa. Vallan symbolit ja kuvitelmat vallan symboleista ovat keskeinen asia ihmisten johtajakuvitelmissa. Ihmisten tiedon käsitekin voi monesti muuttua sen perusteella, miten ihmiset suhtautuvat johonkin ja miten jotkut asiat liittyvät esimerkiksi johonkin toiseen ihmiseen. Tällaiset ihmiset muodostavat surkeimman tason johtajuuden, koska se on monesti vaatinut sitä, että nämä ihmiset ovat ensin polkeneet toiset ihmiset jalkoihinsa ja sitä kautta saaneet reaktiivista hyötyä ja ylvästelyn aihetta toisten ihmisten ja heidän hatarien ajatuksiensa kautta. New Depth tarkoittaa siis kokonaista kulttuurista liikettä, joka pyrkii muodostamaan kokonaisvaltaisen käsityksen yhteiskunnan, vallan ja yhteiskunnassa elävän ihmisen olemuksesta ja olemisesta. Vallan kyseenalaistaminen on tässä mielessä varmaan tärkein asia, joita New Depthin on hoidettava. Mikä sitten on vallan kehittymätön määritelmä: se on etenkin se, että ihmiset kuvittelevat toisten olevan itseään parempia. He alkavat liittää toiseen kuvitelmaa suuruudesta, jota pidetään yllä pääasiassa triviaaleilla asioilla. Sitten taas, jos joku ihminen, johon on liitetty kuvitelmia suuruudesta, vaikuttaa jonkin asian kautta joskus heikolta, muuttuu ihmisten asennoituminen. Se on siis tyypillistä tietylle porvarilliselle ajatustavalle, että ihminen on joko toista alempana tai vaihtoehtoisesti selkeästi toista alempana. Valtakyylääminen jota tavalliset ihmiset harrastavat on olennainen piirre kehittymättömässä yhteiskunnassa. Ajan siis tasa-arvoisuutta johtajien ja duunarien välillä, joka tarkoittaa etenkin henkistä ja eettistä tasa-arvoisuutta, eli en todellakaan ole minkäänlaisen yhtenäisen palkkatason kannalla! Yksi tärkeä piirre esimerkiksi suomalaisen yhteiskunnan uudistamisen pyrkimyksissä on se, että pyritään kansainvälistämään kulttuuria ja yhteiskuntaa, mikä ei tietysti tarkoita minkäänlaisten hyvin ruskettuneiden lisäävää huolimista Suomeen. Kuitenkin Suomen valtio ja kaikki siihen liittyvä institutionaalisuus kuten oikeusjärjestelmä, ovat varsin nuoria keski-Euroopan ja länsi-Euroopan kulttuureihin verrattuna, ja esimerkiksi sen takia suomalaisissa kouluissa tulisi perustavammalla tasolla opetettava kieliä, mutta etenkin eurooppalaisia valtakieliä. Lisäksi englannin opettamisessa tulisi korostaa brittiläistä englantia amerikkalaisen heikosti englannin kieltä muistuttavan mongerruksen sijasta. Nimenomaan porvarillinen ja keskiluokkainen demokratian järjestelmä perustuu nimenomaisesti ja uudesti sanoen etenkin siihen, että yhteiskunnassa tavallinen ihminen hakee johtajia ja sitten kun nämä johtajat on asetettu uudenlaiseen rooliin, ajattelee tavanomainen ihminen tai esimerkiksi nainen siten että tällainen ihminen on ”menettänyt kasvonsa”, kuten itselleen isot keinohuulet ja valtavat silikonitissit itselleen hankkinut ulkonäöltään keskinkertainen eukko on minulle yli kymmenen vuotta sitten sanonut. Toisin sanoen: naiset, etenkin nuoret naiset, hakevat kiinnostavalta mieheltä etenkin valtaa, koska jos joku tulkitsee ettei valtaa ole, loppuu silloin todellakin kaikenlainen kiinnostus. Tämä tietysti koskettaa etenkin hyvin nuoria naisia, koska mielestäni sellainen relaatio miehen ja naisen välillä, joka perustuu oikeanlaiseen rakkauden käsitteeseen, ei voi perustua siihen, että mies ostaa naisen itsensä, sen takia en ole koskaan liiemmin pitänyt esimerkiksi julkisissa naisissa käymisestä. Tietysti tähän liittyy se perimmäinen kuvio, että nainen antaa miehelle vastinetta, kun mies on ostanut naiselle korun jne. Eli voidaan sanoa, että New Depth tuo esiin siis myös sen, että ihmisten välisiä perustavimpia suhteita tulisi tulkita. Tähän tietysti poroporvari väittää, että koska hänellä saattaa olla rahaa, saa hän tehdä esimerkiksi ihmissuhteiden kannalta ”niin kuin haluaa”. Olen miettinyt joidenkin nuorempien poliitikkojen esiin tuomaa käsitettä ”yksityinen on poliittista”, ja vaikka en koe itseäni vieläkään vasemmistolaiseksi, on tuo käsitys kehittyneempi kuin esimerkiksi se, että ihminen vaikkapa taloudellisella vallallaan ostaa itselleen yksityisyyttä, mitä ei riitä sellaisille ihmisille, joilla ei ole taloudellista valtaa. Tässä mielessä esimerkiksi Yhdysvalloissa tyypillistä, että köyhät ihmiset joutuvat vankilaan ja ne, joilla on hynää, voivat hakea rahan kautta asiaan sovittelua, josta seuraa se, että rikollisiin tekoihin syyllistyneet ihmiset eivät saa tuomioitaan, ja tällainen järjestelmä tietysti johtaa varakkaisiin ihmisiin käsitystä, jonka mukaan he voivat tehdä Yhdysvalloissakin miltei aivan mitä haluavat. Esimerkiksi talouteen liittyvä korruptio on asia, jota New Depth pyrkii etsimään yhteiskunnista. Esimerkiksi joidenkin naiivien ihmisten luulo siitä, että esimerkiksi suomalaisessa yhteiskunnassa ei olisi korruptiota, on täysin valheellinen käsitys ja kertoo varmaan suomalaisten parasmaamaailmassa-kuvitelmiin. Suomalainen ihminen ei tarjua sitä, että vaikka ihminen itse vastustaisi korruptiota ja uskoisi omaan viattomuuteensa, voi kuitenkin olla ihmisiä, jotka eivät ole yhtä eettisiä kuin mitä esimerkiksi tällainen tavallinen ihminen kuvittelee kaikkien suomalaisten olevan. On varmasti niin, että korruptio pysyy joskus piilossa, koska asioihin ei oteta riittävästi kantaa. Esimerkiksi Wille Rydmanin rasismi ja pelleily naisten parissa ei vaikuttanut millään tavalla siihen, että tämä nulikka löysi vielä viimeisen kotipesänsä Perussuomalaisista. Vaikka toisaalta ajattelen, että tällainen asia voidaan tulkita hyväksyttäväksi, niin esimerkiksi Kimmo Sasin itsensä aiheuttama kuolonkolari, joka johtui hänen omasta väsymyksestään, jonka takia hän ajautui vastaan tulevien kaistalle, ja jossa yksi ihminen kuoli, on mielestäni yksittäisenä asiana sellainen, joka olisi tullut ottaa Kokoomuksen eduskuntaryhmässä esille, kuitenkin Sasin kannettavana on yksi ihmishenki, ja vaikka en muista tällä hetkellä minkälaisen tuomion hän sai teostaan, on se varmasti ollut kansanedustajaverukkeen määrittelemä. Miksi New Depthiä siis ollenkaan tarvitaan? Sitä tarkoitetaan etenkin mainittujen asioiden kuten korruption ehkäisemiseksi ja tunnistamiseksi. Suomeksi se siis tarkoittaa Uutta syvällisyyttä, joten on varmasti sanottava, että siihen liittyy perusteelliset vallan, totuuden ja tiedon käsitteet. Siihen liittyy myös taistelu olemisen valtaa vastaan olemisen vapauden puolesta, eli voidaan sanoa esimerkiksi tässä, että se toimii etenkin perusteellisemman vastuunoton ja tiedon hankkimisen puolesta. Siinä ei siis ole esimerkiksi ns. face valuen kautta otettavia arvoja tai arvostuksia. Se siis pyrkii myös yhteiskunnan tasa-arvoistamiseen ja ihmisten yhteiskunnallisten itsensä huonommaksi kokemisen piirteiden korjaamiseen. Yhteiskunnan toiminnan avoimellistaminen ja tiedon välityksen tehostaminen kuuluvat siis myös New Depthin käsitteellistämien määritelmien alaan. Etenkin yhteiskunnallisen totuuden avoimempi käsittely ja matalamielisempien vallan käsitteiden kritisointi liittyy tämän hankkeen syvällisimpiin tarkoituksiin. Kutsun liikettä tässä vaiheessa jo englanniksi, koska aion todennäköisesti kirjoittaa koko väitöskirjan englanniksi. Se on kuitenkin (valitettavasti) yleisin vieraskieli lähes koko Euroopassa saati sitten koko maailmassa. Olen katsonut ARD:n minisarjaa Franz Kafkasta. Näyttelijät ovat onnistuneet siinä loistavasti! Etenkin Hermann Kafkan hahmo on mielenkiintoinen. Katson kohta sarjan uudestaan, mutta monien absurdien ja järjenvastaisten elementtien toistuminen, jotka joskus liittyvät Franzin uniin, tuovat sarjaan mielenkiintoisen teatterillisen elementin. Esimerkiksi ensimmäisen osan tilanne, jossa Franz kantaa paljon itseään suurikokoisempaa isäänsä sylissään, ja jonka jälkeen yöpuvussaan kulkeva Hermann Kafka ryntää Franzin perään ja sanoi muistaakseni että ”Miten kehtaat kantaa isääsi sylissäsi!” Lisäksi sarjassa puhutaan miellyttävän kuuloista, vaikka vähän böömiläisittäin viritettyä akateemista saksaa, josta saa kaiken selvää, vaikka kuuntelisi sarjaa hyvin hiljaisella volyymillä. Minulla on tietysti Kafkan kootut teokset saksan kielellä ja joitain jopa kaksoiskappaleina. Yksi mielenkiintoinen saksalainen minisarja oli muutamaa vuotta sitten Siegfried Lenzin romaaniin perustuva Der Ûberläufer, joka romaani tietysti minulla on, mutta on sanottava dramatisoidun ohjelman olleen varsin eri tavalla päättyvää romaani parempi. Sarjahan päättyy siihen, että Proska jättää perheensä ja lähtee ajamaan Norddeutsche Rundfunkin lähetykseen, nähtyään kotonaan elämänsä suurimman rakkauden, jonka tapasi sodan aikana Puolassa, esiintyvän televisiossa. Proskan helpottuneen mutta pakkomielteisen itkun autossaan tämän lähdettyä televisiostudioita päin, kokee suoranaisesti itsessään, nimittäin ainakin silloin, jos itse on kokenut toivottomalta näyttävää rakkautta, jatkuvaa kaipuuta ja tiedonhalua rakastettua kohtaan. Proskan itku on suurimpia saksalaisia tv-sarjojen tunteiden ilmauksia, mitä on nähty ainakin sen jälkeen kun televisiokamerat yleistyivät Saksassa ja maailmassa. Pitäisi varmaan palata taas Kafkan teoksiin, etenkin kun mainitussa kirjassa on paljon sellaista lyhyempää materiaalia, jota ei olla varmaan kovinkaan useissa isoissa kokoelmissa tuotu esiin. Olen perehtymässä väitöskirjani lähdeteoksien lisäksi mm. Grimbergin yleisluontoiseen Kansojen historiaan. Onhan se hyvä historiassakin muistella toisinaan perusteita että asiat pysyvät mielessä aktiivisina. Pian on ruvettava tekemään paperitöiden lisäksi myös väitöskirjan korrektoitua tutkimussuunnitelma, uusia apuraha-anomuksia ja etenkin Adolf von Beckerin mutta myös Uno von Schrowen elämänkertoja. Sain Adolf von Beckerin noin 150 kirjettä Ateneumin kirjaston arkistosta. Se on jo hyvä vaikkei riittävä lähdemateriaali. Lisäksi minulla on seitsemän käsikirjoitusta vailla kustantajaa, johon suhteeseen tulisi alkaa kiinnittää tarkempaa huomiota. New Depth korostaa siis etenkin historian ja kulttuurin tuntemusta, ja keskeistä siiinä on se, että kiinnitetään huomio etenkin olennaisiin ja korostamisen arvoisiin asioihin. Toivoisin, että löytäisin materiaalia Uno von Schrowesta etenkin niistä lukioista, joissa hän opetti ja myös etenkin säätyvaltiopäivien listauksista. Olen tietoinen sanomalehtiarkistosta, mistä olen löytänyt jo nyt materiaalia Unoa koskien. Minulla on von Schrowe-suvun 300 vuotista aatelissukuna juhlistava sukukirja, jossa on pieni artkkeli Unosta. Lisäksi minulla on hänen omaa kirjallista työskentelyä sisältävä Runoja-teos. Lisäksi minulla on noin sadan vuoden takaista kirjallisuushistoriaa, joissa kerrotaan hänenkin tuotannnostaan, ja esimerkiksi tuon perusteella minulle on tullut mieleen ajatus, että hänen maineensa on ollut aiemmi paljon tunnetumpi kuin nykypäivänä, vaikka hänestä käytetään joissain yhteyksissä vielä tänäkin päivänä termiä ”Itä-Hämeen ensimmäinen nimeltä tunnettu taiderunoilija”. Niin se vain on, vaikka kuinka aktiivisesti ihminen yrittäisi edetä esimerkiksi runotaiteen alalla, ja vaikka tällainen runoilija saisi itselleen kannatusta ja huomiota, voi tällainen ihminen siitä huolimatta tulla unohdetuksi väliinputoajaksi, jota jälkipolvet eivät saata tuntea tai tunnistaa. Siinä mielessä olen tyytyväinen että olen tutustunut sukulaiseeni, filosofian tohtori Yrjo Johannes von Schrowen tyttäreen, jonka kanssa olen monesti keskustellut. Pentti Linkola on tosiaan äitini neljäs serkku von Esseneitten kautta, vaikka olen ihmetellyt sitä, miten sukulaisuus lasketaan, kun meidän suvussa on kaksi von Esseniä samassa sukupolvessa, jotka lisäksi olivat sisaria. Sehän kaksinkertaistaa sukulaisveren määrän, nicht wahr? Lisäksi luulen, että Linkola on saattanut olla meille sukua myös Palander-Suolahti-suvun kautta, johon avioitui yksi naispuolinen von Becker varhaisessa vaiheessa. Linkolan äidinisä oli omaa sukuaan Suolahti eli aiemmin siis Palander. Kuitenkaan Linkola ei ole aatelia, vaikka yksi hänen isänsä sukulainen aateloitiin nimellä von Collan, eli Collan siis on hänen isänsä nimi, jonka isä muutti Linkolaksi perheelleen Sulkavalla sijainneen sukuhuvilan mukaan. Olen miettinyt sitä, millaiset ihmiset ovat asiallisia, ja miten asiallisuus voidaan määritellä. Se on siis etenkin henkilökohtaisuuksien puuttumista julkisessa tilassa. Se on siis myös sitä, että asiattomissa yhteyksissä tapahtuvaa asiattomuutta ei ymmärretä eikä sitä edes pyritä ymmärtämään. Kun odottaa, että voi olla missä hyvänsä ilman epäasiallisuutta, ei silloin edes pane merkille uhkauksia ja solvauksia, joita nykypäivänäkin Suomessa voi monesti joutua ottamaan vastaan, ainakin silloin, jos sattuu jollain tavalla poikkeamaan normista ja muotista. Uskalla olla oma itsesi ja uskalla poiketa (myönteisesti) joukosta. Tällaista eivät hyväksy välinpitämättömät ihmiset, joiden mielestä toisen ihmisen ja ympäristön huomioonottaminenkin on vain erottautumisen pyrkimystä ja mielistelyä. Ensimmäinen vaihtoehto on siis pyrkiä mukailemaan ihmisten massaa, joka ei monesti ota huomioon mitään tärkeämpää tai vähemmän tärkeää, ja toinen vaihtoehto on että pyrkii kehittämään omia periaatteitaan ja pysymään niistä tietoisena, sekä kehittämään koko ajan itsensä ja ulkoisen suhdetta. Muuten on mainittava, että koska Kaavin haaran von Beckereiden nimi (tai ainakin ¾ nykypäivänä on vieläkin Virrantalo, kotitilan ja tiluksien mukaan vuodesta 1935, niin minun tietämäni mukaan Virrantalo-von Becker-suku on ainoa Suomen aateliskalenterissa oleva suku, jossa suvun jäsenet ovat muuttaneet nimen oman kotitilansa ja tiluksiensa mukaiseksi.

Kolumni: Minun perheestäni ja kulttuuritaustastani

Tulen isäni puolelta varsin porvarillisesta ja ylemmän keskiluokan suvusta, joka on noussut nykyiseen asemaansa talonpoikaissäädystä. Isäni oli ylempi toimihenkilö koko työuransa päällikkötasolla, ja etenkin hänen ansiostaan minulla oli varsin etenkin taloudellisesti turvattu lapsuus, nuoruus ja myös, vaikka vähän naughty, nuori aikuisuus. Isäni suvussa lähes kaikki muut miehet itseäni lukuunottamatta ovat olleet jonkinkaltaisia insinöörejä tai teknikoita. Minä olen isäni puolen suvun ainoa humanisti saati sitten filosofiaa opiskellut. Isäni suvussa ei ole ollut kirjailijoita, vaikka mm. lääkäreitä ja professoreitakin on ollut. Myös entinen ministeri Anu Vehviläinen kuuluu isäni sukuun. Olen perinyt isältäni etenkin puheääneni ja päällisimmät ulkonäön piirteet, vaikka on sanottava että hoikempana muistutin ulkonäöllisesti paljon äitini vanhempia. Äitini tulee vanhasta baltiansaksalais- ja suomenruotsalaistaustaisesta aatelissuvusta ja vielä aikaisempien sukupolvien aikana oli tyypillistä, että suvun sekä miehet että naiset avioituivat ja lisääntyivät toisten ylimyssukuisten ihmisten kanssa. Äitini suku on siis niin sanottu vanha kulttuuri- ja sivistyssuku, jossa taiteellisuutta, kirjoittamista, kirjoja ja humanismia on aina suosittu ja tuettu. Oma varsin laaja kirjastoni on hankittu pääasiassa äitini rahoilla, minkä lisäksi kotona on aina ollut soittimia ja kulttuuriharrastuksia. Isäni rahoilla minut mm. rahoitettiin yksityiskouluun Britanniaan vaihto-oppilasvuodeksi, joka jäi oman tuhmuuteni takia kesken. Voin siis sanoa, että isäni tausta on taannut etenkin rahaa silloin kun sitä on enemmän tarvittu, ja äitini suku on tuonut kulttuurin, sivistyksen ja historian harrastamisen, vaikka voin sanoa sedälläni, joka on dippainsinööri ja Metsätissuen Mäntän tehtaan johtaja, olevan varsin suuren yksityisen kirjaston, jonka hän on ilmeisesti koonnut täysin itsenäisesti. Nimeni tosiaan tulee äitini nimestä, vaikka en tosiaankaan ole minkäänlainen feministi, eikä äitini ole myöskään. Tämä kitka, mikä on kahden sukuni välissä, on aiheuttanut sen, että olen alkanut kulkemaan tällä tiellä. Muistan esimerkiksi äitini vanhempien aina tukeneen kirjoittamisharrastustani, ja mm. kunnanvaltuustossa istunut äitini äiti oli aina kyselemässä minulta siitä, mitä olen viime aikoina lehtiin kirjoittanut. Äitini suku, joka on viime aikoina sijainnut pääasiallisilta tiluksiltaan Kaavilla, on monessa polvessa ottanut osaa alueen luottamustehtäviin ja virkoihin, ja on sanottava, että hämmästyin äitini isän hautajaisissa sitä eri luottamustehtävien määrää, joka paljastui hänen kantamikseen, vaikka olin tietysti ollut tietoinen aina siitä, että ukkini oli asialinjan miehiä. Isäni isä oli metsäinsinööri ja käsitykseni mukaan hän tienasi myös enemmän Hackmanin metsäosaston aluepäällikkönä, kuin mitä esimerkiksi isäni on koskaan tienannut. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII Olli von Becker YTM, filosofian jatko-opiskelija ja oikeustieteen opiskelija

Kolumni: Minä, kirjoittaminen ja tavalliset ihmiset

Tavallinen ihminen ei halua keskittyä luomaan itseään millään tavalla kirjallisesti, tieteellisesti tai taiteellisesti. Tavallisella ihmisellä ei ole tähän tavallisesti jaksamisen varoja eikä myöskään kokemuksen puutteen takia myöskään lahjoja ja kykyä. Esimerkiksi kirjalliseen luovuuteen johtava tie avataan omien kirjoittajanlahjojen kehittämisellä ja herpaantumattomalla työllä ja vaivalla. Kirjoittamisessa kehittyy vain kirjoittamalla, jonka ovat todenneet minun lisäkseni myös monet muut itseäni vielä tällä hetkellä tunnetummat kirjailijat ja kirjoittajat. Esimerkiksi Juice Leskinen ei vielä kypsemmällä iälläkään kutsunut itseään kirjailijaksi vaan piti parempana termiä kirjoittaja. Hän ei tietysti saanut aikaiseksi koskaan kokonaista romaania, jonka piirteen jotkut kirjallisesti luovia ihmisiä tutkineet ihmiset ovat nähneet tyypilliseksi aspergerin oireyhtymästä vaikuttuneilla kirjailijoilla. Kuitenkin itse en tuohon kategoriaan kuuluvana ole koskaan sulkenut itseltäni pois myöskään romaaneita. Kuitenkin kaunokirjallisen proosan kirjoittaminen on joskus turvallisinta aloittaa esimerkiksi novelleilla, jonka ovat monet muutkin kirjailijat sanoneet ja tehneet ennen romaanien kirjoittamista. Tavallinen ihminen pitää viihteestä ja ajan kuluttamisesta toisten ihmisten kanssa ja monesti mahdollisimman älyvapaalla viihteellä. Kuitenkin on sanottava, kuten esimerkiksi Henry Miller on hyvin suvaitsevaisesti sanonut, että periaatteessa kaikkien ihmisten olisi mahdollista kehittyä kirjallisessakin luovuudessa, kunhan he vain alkaisivat keskittää huomionsa olennaisiin ja tärkeisiin asioihin. Luulen, että Suomessakin julkaistaan vuosittain ainakin 20000-30000 kirjaa, joko kustannettuna tai omakustanteina, joten on tässäkin tavassa kehitytty paljon inklusiivisemmaksi, ja tietysti käsikirjoituksen kirjoittaminen esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelmalla on paljon helpompaa kuin kirjoituskoneella tai käsin kirjoittamalla. Tavallinen ihminen ei siis tavallisesti koe tarvetta luomiseen kuin korkeintaan rajoitetulla tavalla. Monesti kunnianhimoinen kirjoittaminen, eli se, että kirjoittamista harrastetaan ja että tekstejä syntyy on monesti pienen ihmisryhmän sisäinen asia. Minä haluan ajatella ja tuoda esiin omaa ajatteluani. Olen myös mielestäni varsin kunnianhimoisesti kehittänyt omaa ajatteluani ja luonut mm. omia käsitteitäni ja pyrkinyt yhdistämään niitä toisiinsa. Minut siis erottaa tavallisesta ihmisestä etenkin kirjoittaminen, lukeminen, kääntäminen ja oman ajattelun kehittäminen ja esiintuominen. Olen myös mielestäni omaksunut aika kehittyneen tavan olla ihmisten kanssa tekemisissä, vaikka tämä ei tietenkään ole minkäänarvoinen asia suoraan sanoa, se on pikemminkin itsestäänselvyys kuin mikään ylpeiltävä asia. Sivistyneet ja kultivoituneet ihmiset käyttäytyvät sivistyneellä ja kultivoituneella tavalla. Lukeminen on tärkeä asia kirjoittamisen kannalta, koska esimerkiksi edesmennyt juristi Matti Wuori on kuvannut asiaa, niin kuin se on, että lukeminen on sisäänhengittämistä ja kirjoittaminen on uloshengittämistä ja tämän yhteyden takia ne kuuluvat myös toisiinsa. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII Olli von Becker YTM, filosofian jatko-opiskelija ja oikeustieteen opiskelija

Suuntimia

On vähän kirjoitettava myös joistain mieleen tulleista ajatuksista äskeisen pohjanoteerauksen jälkeen. Suomen sosialistijärjestelmä ja ns. hyvinvointiyhteiskunta ei tee muuta kuin passivoi ihmisiä ja vie heidät harhaan omien kykyjensä ja lahjakkuuden toteuttamiselta. Toisaalta, vaikka sävyni äskeisessä kirjoituksessa oli ymmärrettävästi pahastunut ja vihainen, olen saanut tästä huolimatta elettyä varsin turvallista ja suojattua elämää. Tietysti joku voi pitää naurettavana ja jopa paheksuttavana sitä, jos mies elää pääasiassa vanhempiensa rahoilla ja satunnaisilla, vaikka työhön nähden leveillä freelancer-ansioilla. Minua on kuitenkin passivoitu ensimmäisestä mielisairaalakäynnistä alkaen sekä molempien vanhempieni, isoäitini ja veljeni toimesta. Mitään ei kannata yrittää ja tehdä, koska kaikki kuitenkin epäonnistuu – olet liian herkkä ja lyhytjännitteinen – lisäksi vielä laiska juoppokin. Et pysty tekemään mitään työtä, koska et tee muuta kuin juot, poltat sikareita ja jauhat kallista nikotiinipurkkaa monet askit päivässä. No niin. Mitä siihen sanoisi, kun käytännössä koko ihmispiiri, jonka keskellä olet, väittää vuodesta toiseen tällaista? Olisiko kuin yllätys, jos elämä vaikuttaa kulkevan ohi ilman suurempaa osallistumista ja ilman minkäänlaisten pysyvien siteiden muodostumista? Pelkään ihmisiä, ja uskon siihen olevan rationaalisesti ymmärretyn syynsä. Minua on kuvattu ”vainajaksi” ja kuolevaksi jo vähintään kymmenen vuoden ajan. Mahtaako tällainen suhtautuminen auttaa siinä, jos sattuisi haluavan luomaan uraa ja muodostaa ystävyyssuhteita ja mahdollsiesti muitakin suhteita ihmisiin, jotka ovat luoneet uraansa kauemmin kuin minä olen elänyt? Siitä olen kiitollinen, että minulla on kuitenkin paljon jopa ystävyyssuhteita kokeneisiinkin tutkijoihin, kirjailijoihin, opettajiin ja professoreihin. Toisaalta se, että olen heitä joitakin paljonkin nuorempi, aiheuttaa sen, ettei heillekään kehtaa soitella useampia kertoja päivässä. Toisaalta sisimmässäni kiehuu ja haluaisin levittää tämän sisäisen polttouunini tuotoksia mahdollisimman monen ihmisen kanssa, jotka pystyvät ottamaan vastaan jokseenkin kehittyneen oppineisuuteni. Samanikäisiä kavereita minulla ei käytännössä ole, vaikka on sanottava, etten suuremmin kyllä heitä kaipaakaan. Oppineisuus jopa tällä iällä, jolla ihmisen pitäisi olla jo professorin asemassa ei kuitenkaan ole suuremmille osille ihmisistä tyypillistä eikä edes toivottua. Minä en tavallisesti halua ”viettää” aikaani turhuuden ja turhanpäiväisyyden keskellä. Ainoa asia, jossa muistutan yhteisen kansan mieltymyksiä on jalkapallo, jota olen tietysti seurannut yli kaksi kolmasosaa tähänastisesta elämästäni. Kuitenkaan en katso ”viihdettä” televisiosta tai harrasta muutenkaan amerikkalaisten sarjojen ja elokuvien katsomista, joissa esiintyvät useimmiten tissit ja ampuminen. Kaurismäki on minua lähellä elokuvataiteessa, mutta myös Godard, Bunuel ja Visconti. En tunne viimeaikaisia elokuvia tai televisiosarjoja, joita suurin osa ihmisistä Suomessakin seuraa. En harrasta ihmisistä tai yleensäkään mistään asioista juoruamista, jonka uskon saaneen pökköä pesään itseni kohdalla aikaisemmasta riehakkaasta ulostulosta. Yksinkertaiset ihmiset saattavat pitää minua homona tai biseksuaalina vain sen takia, koska olen varmasti laajentanut miehen käsitettä pidemmälle kuin mihin tavallisista taustoista tulevien miesten ja naisten käsityskyky voi yltää. Olen aina pyrkinyt ystävyyteen riittävän älykkäiden miesten kanssa. Kuitenkin en ole tajunnut sitä, että tämänkinkaltaisissa ystävyyssuhteissa tulisi kilpailla toisen kanssa ja vertailla omaa seksuaalista houkutusvoimaansa toiseen ja mahdollisesti juoruta vaikka minkälaisille hepsankeikoille muka niin hyvästä ”kaveristaan”. Tavallinen mies ei arvosta pitkälle kehittynyttä ystävyyssuhdetta toisen miehen kanssa. Akat ja päteminen ovat tärkeämpiä asioita. Esimerkiksi vaikkapa niinkin yksinkertaisessa kielessä kuten englannin kielessä mies voi sanoa toiselle miehelle vaikka ”rakastavansa” tätä, eikä siihen kuulu minkäänlaisia haluja yhtyä seksuaalisesti toisen miehen kanssa. Suomessa etenkin rahvaasta tulevat ihmiset, jotka eivät todellakaan osaa suomenkielen lisäksi kuin englantia, eivät tällaista ymmärrä: tämän sakin miehet ja naiset uskovat tämän tarkoittavan suoranaisesti vaan penetraatiota. Kaikki tällaiset ihmissuhteet, joissa olen pyrkinyt veljelliseen rakkauteen toisen miehen kanssa ovat suurimmassa määrin jääneet oman aikeeni tasolle. Toisaalta kun mietin asiaa, on minulla kuitenkin olemassa joitain tällaisia kaverisuhteita, mutta kuten aiemmin kirjoitin, tällaiset ihmiset ovat lähinnä itseäni vanhempia ihmisiä tai miehiä. Koska en ole saanut minkäänlaista riittävälle tasolle yltävää paternaalisen auktoriteetin mallia isästäni, olen hakenut oppineita mentoreita korkeasti sivistyneistä miehistä, joista monet ovat tai ovat olleet yliopistollisissa viroissa. Siinä mielessä jotkut kiltit tantit ovat saaneet aiheen kuvata minua ”kisälliksi” oman talonpoikaisen ja porvarillisen taustansa mukaisesti. Sanottiinhan kuitenkin Goethestäkin, että hänkin seurusteli lähinnä huomattavasti itseään vanhempien korkeasti sivistyneiden miesten kanssa. Mummoni on etenkin ollut ihminen, joka on ollut ajamassa minua sivuraiteelle: hän pitää minua juoppona ja rantojen miehenä, josta ei koskaan olisi minkäänlaiseen säännölliseen työhön. Hän tekee arvionsa porvarillisten mutta ehkä tarkemmin mainiten pikkuporvarillisten arvojensa kautta. Hän kuvittelee olevansa moraalinen matriarkka, ja hänen erityisalaansa on pseudokristillinen saivartelu ja oman itsensä parempana pitäminen kaikkia muita ihmisiä mutta etenkin omia läheisiään kohtaan. Hän ei ole koskaan juonut alkoholia, mutta tietää ettei siitä pidä ja tietää etenkin sen, että sen juominen on kiellettävää ja moralisoitavaa. On naurettavaa, että jos minä oman pienen huvini vuoksi kysyn häneltä piereskelystä ja kakalta käymisestä, koska tiedän, että hän närkästyy pikkumaisten arvojensa takia siitä, että minähän olen silloin kehitysvammainen/jälkeenjäänyt. Ihmiset eivät ole huomanneet, etten harrasta tällaista huvia yhdenkään toisen ihmisen kanssa. Olen jo kaksissa eduskuntavaaleissa meinannut lähteä ehdolle, mutta perheeni naiset ovat toistuvasti inttäneet minulle, ettei minusta siihen ole ja olen aivan liian herkkä poliittiselle uralle. Toisin sanoen, silloin kun olen halunnut saada aikaan muutoksen ja edetä elämässäni, ovat ”lähipiirin” ihmiset kertoneet minulle, ettei minusta siihenkään ole. Joku voisi varmaan sanoa näin mitättömällä työhistorialla varustetulle miehelle, että ala yrittäjäksi, jota asiaa olen kyllä ajatellut lukuisia kertoja viimeisten kymmenen vuoden aikana. Haluaisin kehittää sukutilaa Kaavilla ja saada se kukoistamaan, mutta toisaalta jumittuminen Koillis-Savon maaseudulle tarkoittaisi vielä suurempaa sosiaalista itsemurhaa, kuin mitä olen tähän mennessä Suomen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa kokenut. Mielessäni on ollut majoituspalveluita, kahvilaa, ravintolaa, kirjakauppaa, panimotoimintaa ja luontaistuotteiden kauppaa. Lisäksi haluaisin hankkia jonkin verran eläimiä, joita ei kuitenkaan hyödynnettäisi minkäänlaisessa lihan tuottamisessa. Voisihan sitä ajatella, että tilan entisillä pelloilla voisi jopa järjestää jonkinlaisia musiikkitapahtumia ja etenkin kirjakaupassa erilaisia lausuntatilaisuuksia ja ns. poetry slammia. Ongelma on se, että sivutalo, Virranportti on jo myyty, ja vanha päärakennus on niin huonossa kunnossa, että ennen kuin sinne voisi suunnitella minkäänlaista majoittumista, tulisi wc- ja kylpyhuonetilojen kunnostukseen laittaa ainakin parikymmentä tuhatta euroa. Lisäksi päärakennukseen pitäisi tehdä vastakkaiset siivet, joista toiseen tulisi kirjasto ja toiseen laajempi ruokasali. Näiden tieltä päärakennuksen vierestä kulkevaa tietä tulisi siirtää ainakin kymmenisen metriä rantaan päin ja toiselta puolelta purkaa vanha aitta, vaikka sekin on ilmeisesti jo ainakin 150 vuotta vanha. Olen yrittänyt ajaa Luikonlahdentien muuttamista Virrantalontieksi, mutta tämä hanke ei ole suuremmin edennyt. Uutena vuotena luonani oli pikkuserkkuni Sanna, joka on ilmeisesti asemakaava-arkkitehti, oliko Turussa, ja olen kysynyt häneltä tietoa siitä, kuka on Kaavin asemakaavasta vastaava ihminen, mutta hän ei ole kysymykseeni vastannut. Tietysti tuonkin asian saisi selville puolessatoista minuutissa, kun soittaisi Kaavin kuntaan, mutta enpä ole tätäkään asiaa saanut vielä tehdyksi oman passiivisuuteni ja varmasti sen aiheuttaneen juoppouteni takia. Toisaalta olen joskus harkinnut kirjakauppiaaksi ryhtymistä jonkun ison kaupungin keskustaan, ja voin kuvitella, että nauttisin varmasti tuollaisesta urasta. Kauppa olisi auki silloin kun olen paikalla, ja voisin aina lounaalle lähtiessä sulkea liikkeen ja avata sen uudestaan tullessani takaisin. Tässä mielessä kiehtova esimerkki on Dylan Moranin tähdittämä Black Books, jossa kirjakaupan omistaja Bernard Black on mm. käyttänyt valkoista pukuaan niin kauan, että se on muuttunut kokonaisuudessaan mustaksi. Tässä sarjassa yhdessä jaksossa Bernardin apulainen Manny Bianco oli joutunut ottamaan vanhempansa Bernardin ärsytykseksi vastaan liikkeeseen ja Mannyn äiti oli pessyt puvun, missä yhteydessä paljastui sen todellinen väri. Black Books on nimensä mukaisesti niin tummaa huumoria, ettei tyypillinen keskiluokkainen ja keskinkertainen ihminen varmasti pysty sitäkään kunnollisella tavalla ymmärtämään. Ketosessa ja Myllyrinteessä oli joskus hauska kommentti, joka ei liity itseeni, mutta sanon sen tässä siitä huolimatta: apinan tuntevat kaikki mutta apina se ei tunne ketään. Hauskasti sanottu. Yleensäkin tämä sarja on varsin lahjakasta huumoria. Ehkä vähän asiaan palatakseni, on varmaan parasta, että alan todellisella ja näkyvällä tavalla ajamaan omia oikeuksiani ja omaa hyvääni. Koska kaikki muutkin ihmiset niin tekevät, niin en katso sen olevan itseltänikään kiellettyä. Mielestäni jos 15 minuutissa kirjoitetusta jutusta/kolumnista saa 75-200 euroa, on se suhteessa aika kiitettävää ansiota. Kuitenkin viime aikoina olen vältellyt lehtiin kirjoittamista, en sen takia, etteivät lehdet niitä enää ottaisi, vaan sen takia, että esimerkiksi kolumnit joutuvat useimmissa suomalaisissa lehdissä olemaan noin 350 sanan mittaisia, joka tarkoittaa lähinnä sitä, että ne voivat olla vain sohaisuja tai provosointeja. Lisäksi, kun en todellakaan harrasta pyörimistä uraohjuksien piirisssä, ei kavereiden kautta tulevia työpaikkoja juuri ole ilmassa lennellyt, vaikka monet, etenkin hyvät kaverit, ovat minulle joskus aiheesta puhuneet. Kuitenkin mielestäni on ristiriitaista että minun älykkyydelläni, luovuudellani, näkemykselläni ja ajatuksillani varustettu ihminen ei taida vain saada pysyviä työsuhteita. Se tietysti tarkoittaisi näiden lahjojen myymistä ja kaupallistamista, jota vastaan olen jotenkin intellektuellia muistuttavan luonteeni kautta aina suuntautunut. Toisaalta voidaan sanoa, että esimerkiksi Stalin ja Hitler eivät osanneet kaupallistaa taidettaan, molemmat kirjoittelivat runoja ja Hitler oli lahjakas taidemaalari. Kuitenkin Stalinia pidettiin yhtenä Gruusian runouden nuorena lupauksena, kun hän oli noin kaksikymmentävuotias. Katkeruus huonoa taloudellista tilannetta ja kaiken määritteleviä porvareita kohtaan oli varmaan heitäkin ajamassa maailman julmimmiksi diktaattoreiksi. Ja nyt tietysti pitäisi kirjoittaa siitä, mitä olen hakenut viimeaikaisilla levottomilla blogiteksteilläni: siinäpähän arvelette, ellei asia ole tullut tarpeeksi selväksi. Meinasin ensin kirjoittaa tuon nimen ainakin 900 kertaa, mutta en vain jaksanut, kai tuokin riittää? Ja kun mies rakastuu naiseen niin polttavan intensiivisesti, ei omalla minällä ole tällaisen Gretchenin suhteessa minkäänlaista arvoa. Jotkut väittävät, että tämä jonkinlainen ”teeskentely” häviää siemensyöksyn jälkeen, kun penis veltostuu lepotilaan, vaikka voi olla tämän olevan liian rumasti sanottua ainakin kilttien tanttien mielestä. Kuitenkin on sanottava, että kyllä ihmiselle oma henki ja minä on tärkein, ainakin jos ei ole niin keskinkertainen, että jokaikinen tarjolla oleva nainen vaikuttaa yhtä houkuttavalta, sielukkaalta ja kohtalokkaalta. Elokuvassa Elämä on ihanaa suosikkinäyttelijäni Jack Nicholson näytteli misantrooppista kirjailijaa Melvin Udallia, joka käytännössä vietti elämäänsä omassa asunnossaan. Niin samalla tavalla kuin hän, hänhän kirjoitteli lähinnä naisten yksinkertaisemmalle osalle tarkoitettuja rakkaushömppäromaaneita, pitäisiköhän minunkin yrittää tällaista uraa? Paskan puhumisen taidon osaan aika hyvin ja pystyn luomaan vaikka minkälaisia runofalloksia naisten ihasteltavaksi ja huokailtavaksi. On sanottava entisestä terapeutistani Antti Suvannosta, hei vaan Antti, että hän muistuttaa jossain määrin, vaikka on tietysti vanhentunut aika paljon siitä, kun ensi kerran tavattiin, Jack Nicholsonin roolihahmoa elokuvassa Anger Management, Antissa on täsmälleen samaa älykkyyden mukanaan tuomaa särmikkyyttä kuin kyseisessä tohtori Buddy Rydellissa, vaikka Antti onkin vain Kasvatustieteen lisensiaatti, filosofian maisteri, psykologi ja vaativan erityistason psykoterapeutti. Antti, olet ehkä paras jätkä mitä olen koskaan tavannut, ja tiedän että olemme molemmat sen verran kehittyneitä tyyppejä, että pystyt ehkä ottamaan vastaan minulta tällaisen palautteen. Kävin 18-vuotiaana Lontoossa Bangladeshissa syntyneen astrologin luona, sillä se on huomattava, että idässä ko. Ala lasketaan tieteeksi, ja hän sanoi, että tulen tapaamaan 20-30-vuotiaana vanhemman miehen, joka antaa minulle itseluottamukseni takaisin. Kyllä Anttia on kiitettävä siitä. No niin, mitä minun houkuttaisi ruveta tekemään. Veljeni sanoi joulusaunassa, että voisin hakea kesätoimittajan paikkoja useista lehdistä, jonka olen tehnyt, tietysti lähinnä suurimpiin lehtiin. Kuitenkin nykypäivänä minunkin lahjoillani varustettu mies voi joutua sivuraiteelle, jos ei ole tottunut mainostamaan itseään ja kaupallistamaan ja kehumaan omia tuotoksiaan koko ajan. Jostain varmasti kertoo sekin, että minulla on tällä hetkellä ainakin seitsemän sellaista käsikirjoitusta valmiina, joilla ei ole kustantajaa. Tietysti aikaisemmille kirjoilleni en ole edes yrittänyt saada kustantajia ja ne siis ovat omakustanteita sen takia. Nykypäivänä pitää, jos ei ole suunnatonta onnea ja paljon vaikutusvaltaisia suosittelijoita, hakea ja täyttää hakupapereita jatkuvalla syötöllä ja kekseliäisyydellä. Nykyaikainen yhteiskunta on siinä mielessä skitsofrenisoitunut, koska aiemmin, kun yksilössä havaittiin tietynkaltaista lahjakkuutta, pitivät ympäristön ihmiset mutta vähintään perheen ja suvun jäsenet huolta siitä, että yksilö sai oikeanlaista huomiota ja ohjausta. Kuitenkin minun entisessä ydinperheessäni ei ole yhtään toista akateemisesti koulutettua ihmistä, äitini on yo-merkonomi, isäni lvi-teknikko ja veljeni insinööri. Toisaalta isäni ainoa sisarus on diplomi-insinööri ja isäni isä oli metsäinsinööri. Isäni äiti on käsittääkseni käynyt vaan kansakoulun ja työskennellyt monissa tehtävissä, mutta etenkin lasten ja kehitysvammaisten hoidossa ja ohjauksessa. Hän on aina osannut manipuloida lapsia keksimillään valkoisilla valheilla. Siinä mielessä olen joskus havainnut hänessä myös tietynkaltaista sadistista elementtiä, jonka mukaan esimerkiksi kehitysvammaisia pyritään ohjaamaan hyvin ja heitä autetaan pääsemään omista rajoittteistaan mutta samanaikaisesti heitä myös hillitään ja kehotetaan pysyttäytymään omassa asemassaan. Pieru-aiheesta voisin kirjoittaa sen, miten hän joskus sanoi, että ”jos satuin olemaan pukemassa jotain välitunnille, kun jostain pääsi todella paha haju, piti ihan lähteä vähän kauemmaksi hetken ajaksi”. Hänellä on toisinaan hauskoja letkautuksia, jotka hän kertoo todella tarkasti, sanoi esimerkiksi kerran, että oli nähnyt terveyskeskuksessa thai-naisen, jolla oli pieni lapsi isoine silmineen äitinsä sylissä niin että lapsi oli hajareisin äitinsä mahaa vasten, ja miten tämä lapsi oli näyttänyt kuin ”apinan poikaselta” isojen silmiensä takia. Olen suunnitellut laajentavani aiemmin pohtimaani New Depth-käsitettä väitöskirjassani. Sen olisi siis tarkoitus käsitellä sitä, miten voitaisiin kehittää sellainen kriittistä massaa ohjaava kulttuurispoliittinen liike, joka voisi ottaa huomioon kaikki sellaiset asiat ja kysymykset, joita esimerkiksi toistuvasti yhteiskunnallista ja filosofista kirjallisuutta lukevat ihmiset nostavat esiin. Etiikka ja sen liite talouteen, terveydenhuoltoon ja ympäristöön on tämän väitöskirjaluonnoksen tärkein asia. Nimenomaan soveltava filosofia ja tarkemmin sanoen soveltava etiikka ovat pari tärkeätä huomion kohdetta. Aion myös olla uudestaan yhteydessä Andrew McFarlandiin ja Michele Michelettiin, jotka olivat esillä jo gradussani, ja miettiä sitä, miten heidän luomansa luovan osallistumisen käsite voitaisiin yhdistää näihin eettisiin ja soveltavaa filosofiaa hyödyntäviin pohdintoihin. Jürgen Matthiesin kirja Umweltpedagögik-aiheesta on yksi tärkeä lähdeteos, ja siinähän todellakin käsitellään Umweltin eli ympäristön käsitettä ja miten sitä voitaisiin opettaa ja valistaa ihmisiä Umweltista sen eteen, että esimerkiksi ympäristölle haitallisia päästöjä ja toimintatapoka kritisoitaisiin ja vähennettäisiin. Tässä mielessä mielenkiintoinen käsite on niin santtu hiilinielu, jota Heikki Koskenkylä korosti minulle muutamia vuosia takaperin, kun Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailussa Kangasniemen Beckerin koulussa oli tuonna vuonna aiheena ympäristöpolitiikka. New Depth siis tarkoittaa etenkin yhteisöllisesti ja eettisesti vastuullista tapaa suhtautua yhteiskunnan ongelmiin mutta myös esimerkiksi pahan banaalisuuteen ja epäoikeudenmukaisuuden banaalisuuteen. Ainakin Hannah Arendt käytti jossain vaiheessa termiä Le banalite du mal – pahan banaalisuus, vaikka on mahdollista, että joku toinen ajattelija on käyttänyt kyseistä termiä jo ennen häntä. Kuitenkin hänellä tuo termi liittyi etenkin Adolf Eichmanniin ja Eichmann-oikeudenkäyntiin Israelisssa 1960-luvulla. Minua kiehtoo tällä hetkellä etenkin Lasse Enersenin musiikki elokuvaan Tunteman sotilas, mutta etenkin hänen sävellyksensä ”Rauha”, siinä risteilee niin paljon erilaisia tuntemuksia ja jopa ristiriitaisia mielikuvia ja oivalluksia. Vieläkin ihmettelen sitä, että monet ihmiset eivät ymmärrä Pentti Linkolan tulleen ylimystötaustasta, hänen isänsä ja äitinsä isä olivat yliopiston rehtoreita ja kanslereita, minkä lisäksi hänellä oli äitinsä puolella aatelista verta, mm. hänen äitinsä äidin (os. von Fieandt) äiti oli omaa sukuaan von Essen, mistä yhteydestä tulee hänen liitteensä meidän von Becker-suvun Kaavin haaran jäseniin. Kirjoitin Linkolalle ja mainitsin kyseisestä asiasta, ja hän vastasi arvostavasti tervehtien minulle takaisin. Olen liittynyt Suomen luonnonsuojeluliittoon, ja kiinnostukseni eläimiä kohtaan on siinä intensiteetissä, että jos asuisin lähempänä jotain esimerkiksi lintuhoitolaa, tarjoutuisin sinne vapaaehtoiseksi töihin ainakin muutamaksi tunniksi viikossa. Lisäksi etenkin linnut ovat alkaneet kiinnostaa minua niin paljon, että voisin harkita biologian opiskelua yliopistossa, jos sattuisin olemaan 5-10 vuotta nuorempi.

Runo

He eivät päätä, milloin kuolen IIIIIIIIII Tämä on loppu! III Mutta vain heidän mielestään III me pysymme vahvoina III minä pysyn vahvana III ihminen joka ei elä kuin iässään III ei elä minkäänlaista elämää III se valuu pois samalla tavalla III niin kuin nämä tavallista tavallisemmat III ihmisen kuvatukset, jotka eivät III saa mitään ja minkäänlaista aikaan III olen tehnyt jo useamman elämäntyön III vaikka jonkun mielestä olen III vielä kohtalaisen nuori III kuitenkin keskivartaloni muistuttaa III keski-ikäistä tukevamman puoleista miestä III se on kuitenkin yhtä triviaa III ajatukset tulevat edelleen mieleeni III kuin kirkkaimmalla ja älykkäimmällä III parikymppisellä, jotka eivät III tajua merkitystään ennen kuin III hauta pilkottaa ajan takaa III elä kuin viimeistä päivää III elämä on nyt III älä odota huomista III älykkyyteni on tuonut kyynisyyden III ja halveksun maailmaa täysipaskana III luovimmat ja kirkkaimmat jäävät yksin III eikä se ole pelkästään meidän aikaamme III olen kyllästynyt naisiin III he pettävät luottamuksen aina III ja vaikka olisimme katselleet III Manhattanin silhuettia rahvaista III rahvaimman monumentin luona III ei se olisi tehnyt suurta eroa III järkiavioliitto on jotain joka III vaikuttaa tällä hetkellä III ainoalta mahdolliselta III en jaksa sinua ja sinun III entisiä poikaystäviäsi III tuen jossain mielessä anti-feminismiä III pahoinpitelisin varmasti III sinua ainakin henkisesti III jos tämä on kaikki III mitä tulee III en välttämättä III halua jatkaa pidempään III kuitenkin saavat ennakoida tätä III sitä on minun yhteydessäni riepoteltu III jo ainakin kymmenen vuoden ajan. III Minä en kuole koskaan! III Me emme kuole koskaan!

Tissit vai peppu

Edesmennyt arvostettu ja arvostamani filosofian professori Jussi Kotkavirta keskusteli julkkismalli Anne-Mari Bergin kanssa noin viisitoista vuotta sitten Ilokivessä otsikossa mainitusta aiheesta. Kotkavirta puolusti peppua näistä tärkeämpänä. Hän kertoi vertauksen, että kun pilkkimies oli tippunut jäihin ja kun hänet sieltä nostettiin, sanoi hän että ensimmäistä kertaa muutamaan minuuttiin mielessä ei ollut "se". Eikä "se" varmasti ollut tissit, Kotkavirta täsmensi ja huudatti yleisöään. Jussinkin poismenosta alkaa olla jo vuosia, niin se aika vaan kulkee. Jussi Kotkavirta in memoriam 1954-2021.

Tärkeitä asioita

SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, IIII Jotakin taisi jäädä puuttumaan? Ai niin! MINÄ.

Nanna !

Huomasin sinut, kun puhuit II puhuit paljon ja monesta II olit asian ytimessä etenkin! II kuitenkin se veto II houkutus, kiinnostus, lempeydentunne II joka silloin alkoi II pienistä huomaamíttomista eleistä II houkutuksesta joka on II suurempaa kuin muu elämä! II ei ole päättynyt II se on kasvanut II ja kasvanut II kehittynyt ja kehittynyt II se kestää ja ei katoa II se jaksaa ja ei luovuta II se rakastaa ja ei unohda II se nostaa ja ei paina alas II vaikka minut on painettu alas II ja sitten olen noussut takaisin! II Näyttänyt ihmisille II mistä minut on tehty! II Näin silloinkin sinut enkelinäni II jonka näin aiemmin ensimmäisen kerran II minä olen kuitenkin enemmän sotilas kuin kaunopuhuja II mutta jos tällä hetkellä saisin päättää II huutaisin menetettyä rakkautta niin kuin II vain pystyisin palkeistani karjumaan! II Se tunne ei katoa koskaan,II ainakaan II ennen kuin minä katoan... II sinun syvällisyytesi ja suloisuutesi! II sinun herkkyytesi ja herkkäluonteisuutesi !II sinun kovuutesi ja pehmeytesi! II sinun päättäväisyytesi ja kuuntelusi! II sinun älykkyytesi ja tunteellisuutesi! II sinun rohkeutesi ja epäilysi! II sinun juurevuutesi ja kosmopoliittisuutesi! II sinun maailmankansalaisuutesi ja paikallisuutesi! II sinun antamisesi ja ottamisesi! II sinun välittömyytesi ja arvelusi! II sinun diplomaattisuutesi ja suoruutesi II sinun tarkkuutesi ja huolettomuutesi II sinun minua moninkertainen paremmuutesi! II Jos päättäisin näyttää rakkauteni todella II sahaisin vaikka pääni irti II ja toisin sen muistoksi sinulle II että ainakin muistaisit II mahdollisesti joskus minut sen kautta... II kaikkea ei vielä ole läheskään sanottu II minulla olisi paljon II kerrottavaa ja näytettävää sinulle II Ainoa oikea ja pysyvä Rakkaani.

Yleistä pohdintaa mm. väitöskirjani aiheesta

Mielestäni moraalifilosofiaa tulisi opettaa paljon ahkerammin sekä ensimmäisen ja toisen asteen kouluissa sekä yliopistossa. Etenkin kun ilmenee nykyään paljon sellaista tarvetta tekoälylle, jossa yhtenäinen algoritmi määrittää sen, mikä voidaan ja tyydytään ymmärtämään kokonaisena älynä. Kone ei voi olla moraalinen, eikä se voi myöskään ymmärtää niitä vääriä tekoja ja epäoikeudenmukaisuuksia, mitkä voivat yhtenäisestä algoritmista seurata. Tieteen perusajatuksena on aina ollut se, että todellisuuden ja totuuden käsitteet voivat muuttua uuden tutkimuksen seurauksena, ja tiukat ja kiinteät tekoälyn määritelmät luovat vain harhakuvaa siitä, että tiede olisi saavuttanut jonkinlaisen olomuodon, joka ei voisi enää millään tavalla kehittyä. Ja mikä pahinta, samalla tavalla kuin jotkut ihmiset omivat ja monopolisoivat tietoa, voi tieto koneelle siirrettynä johtaa vielä suurempiin epäoikeudenmukaisuuksiin ja ristiriitoihin, jossa konseptoitu äly alkaa suhtautumaan omivasti ja monopolisoivasti kaikkeen tietoon ja sen muotoiluun. Olen aiemminkin sivunnut aihetta ”tiedon monopolisoiminen”. Tekoälyyn liitettynä tämä voi johtaa algoritmeihin, jotka ovat riittämättömiä etenkin ihmisälylle ja asioiden moraaliselle puolelle ymmärtää. Tietyt miljardöörit ja biljonäärit voivat tämän avulla muodostaa algoritmeja, jotka eivät millään tavalla ole kaikkialle yleistettävissä. Ne voivat esimerkiksi ottaa huomioon vain kehittyneimmän teknologian tason, jolla suorastaan kaikki ihmiset eivät todellakaan elä. Ja kun suurin osa ihmisistä tyytyy ottamaan moraalisia kannanottoja vain johtajilta, ja eivät itse aina edes pyri käsittelemään etiikkaa yleisellä tasolla, voi tästä seurata se, että ihmiset tyytyvät myös kankeaan ja kapeaan älyn määritelmään, joka annetaan myös samalla tavalla ”johtajilta”, aivan kuten vaikka moraaliarviot poliitikoilta ja ministereiltä. Pelkästään asema ei muuta ihmistä myönteisellä tavalla, vaan korkeassa asemassa pitää todellakin koko ajan seurata sitä, aiheuttaako valta korruptiota ja etenkin kuvitelmia siitä, että tällainen ihminen olisi enemmän omnipotentti kuin tavalliset ihmiset. Suurin osa ministereistäkin ei todellakaan ymmärrä etiikkaa, ja tuskin moni heistä on koskaan sitä edes opiskellut. Tulisi suhtautua tiukemmalla huomiolla sellaisia tahoja, jotka pyrkivät yleistämään oman mielipiteensä toisten ihmisten mielipiteiksi. On selvää, että monet ihmisten yhteiselon piirteet tukevat sellaista järjestelmää, jossa ihmiset korruptioituvat ja antavat ignorancen vallata alaa monen eri asian käsittelyssä. Tähän johtaa paksupäisyys ja siitä johtuvat kuvitelmat omasta korvaamattomuudestaan ja oikeassa olostaan. On monesti niin, että etenkin keskinkertaiset tuotantotaloutta tai kauppatiedettä lukeneet nulikat alkavat rahan saannin takia kuvittelemaan, että heille on kaikki oikeutettua ja että he voivat rahan saannin takia unohtaa kaikki tärkeämmät ja korkeammat periaatteet, joita maailmassa ja ihmisten sivistyselämässä on. Minäkin ajattelin joskus yläkoulussa, että alkaisin lukemaan yliopistossa kauppatiedettä, sitä ennen aine oli historia, jonka mielsin sen jälkeen vain rakkaaksi harrastukseksi, ja lopulta poliittisen historian kautta ajauduin nykyiselle alalle filosofiaan. Filosofiassa minua on aina kiehtonut yleiset ongelmat, joita kuitenkaan suurin osa ihmisistä ei tunnista. Suomi on kieltämättä hyvin epäfilosofinen yhteiskunta, koska esimerkiksi keski-Euroopan kulttuureissa on tavanmukaista, että lähes kaikki yliopistossa humaniteetteja opiskelevat sivuavat ainakin jossain vaiheessa myös filosofiaa, jonka he useimmin myöhemmin mieltävät oman yleissivistyksen ja oppineisuuden perustaksi. Suomi on siis hyvin epäfilosofinen ja epämoraalifilosofinen yhteiskunta, täällä kaikenlaiset dippainsinöörit ja kauppatieteilijät saavat eniten ääntään kuuluviin. Kuitenkin asia ei ole sellainen, etteikö se voisi myös jatkossa muuttua. Filosofia on arvokkainta, koska se käsittelee ihmismaailman ja luonnon tärkeimpiä ongelmia ja asioita, jossa suhteessa siihen yltävät vain teoreettinen fysiikka, matematiikka ja ehkä biologian alat. Olen vähitellen alkanut muodostaa itsessäni pääasiallisia linjoja omaan väitöskirjaani. Väitöskirjan välineenä on etenkin soveltava etiikka ja yleisemmin sanoen soveltava filosofia. Se käsittelee siis etenkin sitä, miten etiikan ja filosofian tarjoamia välineitä sovelletaan erilaisiin ihmisten ongelmiin. Näitä ongelmia ovat etenkin lääketieteen ja talouden ongelmat, koska noita asioita käsittelevät asiat ovat niitä, jotka koskettavat yleisimmin kaikenlaisia ihmisiä maailmassa. Kuitenkin tämä fokus ei rajoitu vain ihmismaailmaan vaan myös eläinten kohtelun ja hyväksikäyttämisen etiikka on tässä myös tärkeässä asemassa. Mieli erooa etenkin sen mukaan, kuinka hyvin mieli kerää itseensä tietoa ja tietenkin siitä miten mieli soveltaa tietoa erilaisten ongelmien käsittelyyn. Nimenomaan teorian pyörittelyn sijaan nykyfilosofiassa on tärkeää se, miten filosofista teoriaa sovelletaan käytäntöön esimerkiksi yleisfilosofisten ja yleiseettisten ongelmien suhteessa. Soveltaminen on se asia, minkä avulla esimerkiksi toisen asteen kouluissa saataisiin huomiota filosofian opiskeluun, koska monet nykyajan ihmiset eivät tiedosta sitä, että monen eri asian oleminen ja olemisen suhteet ovat kyseenalaistettavia asioita, eikä niitä tarvitse ottaa annettuna, koska suuren osan nykyihmistä ympäröivistä asioista on muotoillut ihmisjärki, eikä se eroa suuresti ihmisten kesken, koska esimerkiksi mielen vastaanottavuutta asioille ja tiedolle voidaan kohentaa esimerkiksi lukemisen kautta. On sanottava myös, että etenkin musiikki mutta tarkoittaen lähinnä klassinen musiikki ja sen kuuntelu on tärkeä asia ihmismielelle, koska filosofian ohessa musiikki ja etenkin taidemusiikki ovat aloja, joiden syntyyn ja kehitykseen on annettava paljon kiitosta vapaalle ja luovalle ihmismielelle. Filosofia on siis itselleni etenkin väline, jota soveltamalla voidaan ymmärtää ja kehittää ratkaisuja enemmän käytännön tason ongelmiin. Esimerkiksi, vaikka ne eivät rajoitu näihin, ovat vaikkapa abortti, eutanasia ja naisten ympärileikkaus asioita, joista tietoisuutta levittämällä voitaisiin osallistua ihmisten päättelyyn tällaisia asioista koskien. Koska etiikkaa ei suoranaisesti kaikkialla harrasteta, annetaan silloin päätöksiä erinäisistä ongelmista hyvin absoluuttisella ja kyseenalaistamattomalla tavalla. Mielestäni esimerkiksi häpeän käsite on varsin turhaa ainakin sellaisille ihmisille, jotka lähestyvät maailmaa ja ongelmia tiedon ja tiedon soveltamisen kautta. Häpeä on asia, joka voidaan asettaa ihmiselle ihmisten paineen takia, ja silloin tällainen paine on etenkin barbarian ja tietämättömyyden painetta, johon nykyaikaisen ihmisen ei tulisi koskaan sortua. Siinä mielessä tulisi tietenkin myös korostaa esimerkiksi oikeusfilosofiaa ja sen soveltamista ihmismieleen. Oikeuden ja oikeudentajun tulisi olla kaikkien muiden ihmisten kanssa tekemisissä olevien ihmisten mielessä pysyvänä ratkaisujen antajana ja voitaisiin nykykielellä sanoa: Oikeusfilosofian tulisi olla ensimmäinen appi ihmisten mielessä. Kuitenkin länsimainen oikeusjärjestelmä ja -valtio ovat asioita, jotka ehkäisevät väärän ja epäoikeudenmukaisuuden tapahtumista, ja tässä mielessä tulisi todellakin erotella ihmisiä sivistyneisiin ja lakia ja sen tarjoamaa oikeudenmukaisuutta toteuttaviin ja toisaalta villi-ihmisiin, jotka kuvittelevat kaiken sellaisen olevan oikeaa, mikä on vain jollain tavalla toteutettavissa olevaa. Jälkimmäiset ovat rikollisia, eivätkä todellakaan mitään muuta. Esimerkiksi oikeusjärjestelmä, lääketiede ja talousjärjestelmä ovat sellaisia asioita, joiden esittämiä ongelmia tulisi käsitellä koko ajan etenkin oikeudenmukaisuuden käsitteen kautta. Oikeudenmukaisuus käsittää aina laajan alan koko yhteiskunnan toiminnasta. Esimerkiksi se, ettei Euroopassa ennen ryssien hyökkäystä Ukrainaan ole sodittu juurikaan viime aikoihin, on se johtunut siitä, että sota on aina voitu ehkäistä preventiivisillä toimilla. Jos verrataan esimerkiksi sitä, kuinka paljon esimerkiksi Afrikassa soditaan ja tapetaan sattumanvaraisesti ihmisiä pienen tarkoituksen takia, niin voidaan huomata miten Eurooppa poikkeaa tästä, ja tälle poikkeamiselle on paljon syitä, jotka johtavat juurensa siihen, miten oikeudenmukaisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta on aina voitu käsitellä muiden välineiden kuin sodan avulla. Mielestäni on kuitenkin niin, että vallan symboleita ja alakantaisia hierarkian asetteluja tulisi yhteiskunnasta purkaa, ja sitä kautta näyttää ihmisille, että alhainenkin ihminen osaa tarvittaessa ymmärtää sen, mitä etiikalla ja moraalifilosofialla tarkoitetaan. Siinä mielessä johtajien ja vallan symbolien turvaamien ihmisten moraalisaarnat katedeerilta sanottuna ovat aina kielteisiä siinä mielessä, koska ne siirtävät näiden ongelmien käsittelyn liitteeseen vallan kanssa. Jo esimerkiksi Raamattua sekulaarisella tavalla tutkiva ihminen voi saada käsityksen, että alhainen ja matalinkin ihminen pystyy moraaliseen ajatteluun, joka ei eroa kuninkaiden, presidenttien tai ministerien moraalisesta harkinnasta ja ajattelusta. Filosofiaa tulisi siis voida yleistää kaikkien ihmisten käsiteltäväksi ja etenkin yleistää moraaliseen ajatteluun tarvittavaa tietämystä. Kuitenkin on varmasti niin, että esimerkiksi sen käsittäminen mikä on oikein tai väärin tai hyvää tai pahaa, voi tulla ihmiselle sekä käytännön että teorian kautta, joista ensimmäinen on varmasti yleistettävissä sellaisille ihmisille, jotka eivät ole harrastaneet koskaan moraalitieteiden opiskelua ja oppineisuuden kehittämistä. Esimerkiksi on sanottava vaikka Veikko Huovisen ensimmäinen pienoisromaani Havukka-ahon ajattelija, jossa itseoppinut Konsta Pylkkänen hahmottaa maailmaa pienellä oppisivistyksellään tulleiden karkeiden käsitteiden kautta, joiden kautta hän kuitenkin ymmärtää monia ihmiselämän yleisiä ongelmia, ja joiden kautta hän saa romaanissa mm. Lentuan maistereiden kunnioitusta ja arvostusta. On ainakin sanottava, että Pylkkänen on utelias maailman ja sen ongelmien suhteen, mikä on ehkä tärkein filosofilla mahdollisesti oleva ominaisuus ihmisen ja maailman ongelmien tutkimiseen ja käsittämiseen. Korvessakin voi siis olla filosofeja, vaikka Pylkkäsen kaltainen tyyppi on hyvin harvinainen varmasti yleisessäkin mielessä. Toisaalta liitteessä Pylkkäseen voidaan mainita ainakin Kalle Päätalo, joka tuli todellakin niin sanotusti keskeltä Selkosta. Hän oli monessa mielessä itseoppinut, vaikka myöhemmin hän tietenkin hommasi itselleen polyteekista rakennusmestarin koulutuksen. Kuten Pentti Linkola on maininnut Väinö Linnasta, että korkeakouluja käymätön työmies muistutti kirjansa kirjoittamisen jälkeen kuin jostain sivistyssuvusta tulleelta vanhalta humanistilta. Kuitenkin on sanottava, että Linnan teosluettelo ei ole kovinkaan laaja, vaikka on tietysti sanottava, että laajinta suomalaisen yhteiskunnan vaiheiden kronikointia hän harrasti etenkin pääteoksessään Täällä pohjantähden alla, vaikka on sanottava, että etenkin Linkola korosti sitä, että Linnalla oli kirjassaan ”roskaväen” näkökulma, koska onhan sanottava, että hänen paremman väen kuvauksensa ovat varsinaista karikatyyrin ilotulitusta. Mielestäni tuota hänen pääteostaan voidaan etenkin elokuvaan vietynä kuvata surulliseksi, koska onhan hänen maaseudun kurjaliston ja torppareiden kuvauksessa paljon sellaista, joka saa miltei jokaisen surkuttelemaan näiden kohtaloa lopulta kun toisen kirjan loppuvaiheissa on päästy Punakapinan aikaan. Esimerkiksi pappilan ihmisten ja kartanon paronisuvun edustajien kuvaus on suuremmassa määrin alhaalta ylös suuntaavaa, eikä Linna ole pyrkinyt jakamaan heille ymmärrystä samalla tavalla kuin millä tavalla hän on esimerkiksi kuvannut Koskelan ja Kivivuoren väkeä. Räätäli Halme on merkillinen hahmo ja jossain mielessä myös hyvin epätavallinen ja käytäntöön monessa mielessä täysin kuvittelematon, vaikka onkin sanottava joidenkin suomalaisen työväen oppineiden olleen etenkin räätäleitä 1900-luvun alussa. Kuitenkin olen tässä nyt siirtynyt aika lailla sivupoluille kirjoituksen yleisestä aiheesta. Kuitenkin tekstin pääasia koskee sitä, miten ihmiset voivat ymmärtää teoreettista tietoa, jota sovelletaan sen oppimisen jälkeen laajempiin ongelmiin, joiden käsitteleminen vaatii yleistiedon soveltamista. On sanottava, että koskaan en ole ymmärtänyt sosialismia ja miten siitä voisi koskaan olla hyötyä kenellekään asiaa laajasti ymmärtävälle ihmiselle. Sosialismia on kokeiltu monissa maissa, joissa on tapettu miljoonia ihmisiä ja etenkin sellaisia, jotka ovat uskaltaneet ajatella erilaisella tavalla. Vaikka joku voisi väittää, että etenkin itä-Euroopassa on kokeiltu sosialismia, ja joidenkin mielestä tämä olisi tapahtunut onnistuneella tavalla, niin voidaan kuitenkin sanoa, että sosialismi kohtasi itä- ja keski-Euroopassa paljon vastustusta, joista voidaan muistaa esimerkiksi vuosi 1953 ja 1968, jota kuvattiin Prahan kevääksi. Tässä nämä ihmiset tunnistivat, että sosialismin tuomassa sosiaalisessa oikeudenmukaisuudessa oli jotain hyvää, mutta he eivät halunneet sosialismin tulla keskustajohdetuksi Moskovasta käsin. On mainittava esimerkiksi Pariisin opiskelijamellakat ja Berliinin opiskelijaliike, jotka tukivat avoimella tavalla Prahan kevään opetuksia ja periaatteita. Olen lukenut Mauno Koiviston muistelmista, että kuullessaan autonsa radiosta Prahan kevään epäonnistuneen, itki hän niin voimakkaasti ollessaan matkalla Turusta pääkaupunkiin, ettei hän kertomansa mukaan johonkin aikaan erottanut kunnolla edes edessään ollutta tietä. Koivisto oli hieno mies, vaikka hän kuitenkin oli sosialisti, vaikka nyt sitten vain bernsteiniläisessä mielessä. Väitöskirjani tarkoitus on siis saada länsimaisen filosofian historiasta keinoja tiettyjen yhteiskuntaa koskevien käytännöllisten ongelmien ratkaisemiseen ja yleiseen käsittelyyn. Vaikka en ole kommunisti enkä edes sosialisti, tämä ei tarkoita sitä, ettenkö hyväksyisi sosialistit, ainakin siinä mielessä, kun ne eivät ajattele turvatuista taustoista tulevien ihmisten olevan automaattisesti heidän vastustajiaan tai alistajiaan. Olen pannut merkille filosofisen teorian mutta etenkin filosofisen etiikan mielessä tällaisia länsimaisen filosofian perustavia teoksia, kuten Platonin Valtio ja Aristoteleen Politiikka ja Nikomakhoksen etiikka. Myös esimerkiksi Edvard Westermarckin kirja kristinuskoon liittyvästä etiikasta on tärkeä virikkeiden antaja ja näkemyksen kehittäjä. Etiikasta on siis saatava riittävän tarkka kuva sitä varten, että sitä sen jälkeen voidaan yleistää siihen, kun käytännön yhteiskunnan ongelmia pyritään käsittelemään, ymmärtämään ja näkemään. Haen tietoa etiikasta sekä uskontoon liittyvän etiikan mutta myös uskonnottoman etiikan kautta. Toiseksi mainitussa näkökulmaa antaa esimerkiksi ruotsalaisen tutkijan Birgitta Forsmanin kirja Gudlös etik, jonka olen ostanut joskus Helsingin keskustan akateemisesta kirjakaupasta. Eli näkemykseni uskonnon etiikan suhteen ei rajoitu itselleni niin uskonnollisten kuin myöskään ateistien eettiseen näkemykseen. McFarlandin kirjat, jotka kertovat hänen Michele Michelettin kanssa kehittämästään luovan osallistumisen käsitteestä ja sen sovellutuksista ovat tärkeässä roolissa myös esimerkiksi yhden ongelman kautta, jota yhdessä näistä kirjoista käsitellään. McFarland ja Micheletti kertovat siinä mm. siitä, kuinka ennen uskonnollisen etiikan piirissä olleet, mutta siitä oman vakaumuksensa takia erottuneet ihmiset ovat olleet saamassa tietoa sekulaarisesta etiikasta ja sitä kautta etenkin yksilöllisen oikeudenmukaisuukäsitteen piiriin tulleina ihmisinä. Käsittelin luovan osallistumisen käsitettä jo gradussani, ja on siitä sanottava, että se on nimenomaan käsite, jota voidaan soveltaa monenlaisiin ympäristöihin ja moniin sellaisiin ongelmiin, jotka käsittelevät etenkin ihmisten yhteiselämää toistensa kanssa. Luova osallistuminen tarkoittaa siis nimenomaan sitä, miten osallistuminen eli toimiminen jonkin poliittisen tavoitteen kautta voi saada itselleen monimuotoisia ja luovia sävyjä. Luova osallistuminen on siis etenkin korkeasti filosofiasta ja etiikasta tiedostavaa kollektiivista yhteistoimintaa, ja tämä todellakin tarkoittaa sitä, että näillä ihmisillä on pitkälle kehittynyt poliittinen ja filosofinen maailmankatsomus, joksi ei riitä esimerkiksi sosialistien relatiiviset ja reaktiiviset kiistelyt ja palopuheet. Olen mielestäni aina tehnyt paljon niitä töitä, joissa olen hyvä, vaikka nämä liittyvätkin lähinnä kirjoittamiseen, lukemiseen ja kääntämiseen. Kuitenkin myös soitan, piirrän ja maalaan. Olen siinä mielessä mielestäni jokseenkin luova ihminen, enkä ole koskaan rajoittanut tätä luovuutta vain tietynlaiseen luovuuteen, koska mielestäni luova ihminen pystyy parhaimmassa muodossa olemaan luova monipuolisesti. Väitöskirjaani varten minun on luettava uudestaan etenkin länsimaisen filosofian etiikan ja poliittisen teorian klassikkoja ja tietysti myös samanaikaisia contemporary-näkökulmia rajoittumatta niin uskonnolliseen kuin ateistiseenkaan filosofisen etiikan kuvaukseen. Lisäksi mukana ovat esimerkiksi soveltavan etiikan ja oikeusfilosofian klassikot sekä myös luovan osallistumisen näkökulmat. Keskeisimpänä määrittäjänä ovat etenkin oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden käsitteet etenkin sen kautta, miten yhteiskunta voi määrittää jäseniään, ja onko sillä kaikissa erilaisissa tilanteissa oikeutta ja jos niin, kuinka paljon, määrittää omia yhteiskunnan jäseniään. Siinä mielessä esimerkiksi kapitalismin käytännön toteutuksen näkökulma on tärkeänä osana väitöskirjassani. Olin tosiaan aiemmassa kirjoituksessa kertomani mukaisella tavalla Yhdysvalloissa vähän aikaa sitten, ja koin tuon yhteiskunnan eetoksen ja etenkin New Yorkin kaupungin tunnun hyvinkin vastenmielisellä tavalla ja tunteella. Tähän viitaten voidaan myös sanoa, että en todellakaan hyväksy amerikkalaisen kaltaista kapitalistista talousjärjestelmää Euroopassa. Ihmisten hyvinvoinnin ja ihmisistä huolenpitämisen takia ihmisille on tarjottava myös mahdollisuuksia saada palveluita halvemmalla kuin mitä niistä joutuu maksamaan esimerkiksi yksityisellä puolella. Kuitenkin molempia palvelutuotannon puolia on katsettava kriittisellä katseella. Molemmissa voi esiintyä ongelmia, eivätkä ne aina liity pelkästään rahaan. Palvelutuotannossa pitäisi kuitenkin aina olla tavoitteena se, että ihmisistä pidetään huolta ja se, että ihmiset saavat vastinetta omille tarpeilleen palveluiden suhteen. Väitöskirjani keskeisimmät huomion aiheet ovat siis talousjärjestelmä, oikeusjärjestelmä ja palveluiden tuotanto mutta etenkin lääketieteen alan palvelutuotanto. Yksinkertaisesti sanoen, tutkin sitä, miten etiikan ja sen välineiden, sekä sivistyksen käsitteen tulisi voida olla osallistumassa aiemmin mainittujen asioiden käytännöllisessä toteuttamisessa yhteiskunnan sisällä. Kaikessa on voimakkaalla tavalla esillä etenkin Aristoteleelta perimmäisessä mielessä johtavat oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden käsitteet. Minulla ei vielä ole ohjaajia väitöskirjalleni, vaikka olenkin saanut muutamilta kiinnostuneilta professoreilta lupauksen siitä, että he voivat lukea ja kommentoida tekstejäni siinä järjestyksessä, kun saan niitä kirjoitettua ja toimitettua. Minulla on tällä hetkellä suuremmista hankkeista tehtävänä kaksi elämänkertaa sukulaisistani Adolf von Beckeristä ja Uno von Schrowesta. Olen myös sen lisäksi, että tänä vuonna järjestetään kymmenettä kertaa Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailu Kangasniemen Beckerin koulussa, alkanut suunnittelemaan Akateemikko Adolf von Beckerin taidekilpailua, joka voitaisiin mielestäni sijoittaa esimerkiksi johonkin taidelukioon, Ateneumiin tai johonkin pienempään taidekouluun. Olen parhaillaan keräämässä rahoitusta Adolfin kilpailulle. Lisäksi aion ottaa selvää siitä, haluaisivatko Kangasniemellä sijaitsevat paikalliset yritykset osallistua Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailun toteutukseen ja palkintorahojen keräämiseen. Lisäksi mm. pitäisi saada tehtyä nettisivut sukuyhdistykselle ja Reinhold von Beckerin perinneyhdistykselle, joka perustetaan viimeistään Reinhold von Beckerin elämäkerran julkaisutilaisuudessa.