Kuulumisia

Olen tällä hetkellä viimeistelemässä Reinhold von Beckerin elämäkertaa. Siihen tulee enää viimeiset loppusilaukset. Äitini ja etenkin erään tohtorin arvoisen sukulaisen kehotuksesta olen jättänyt alusta pois kokonaisen luvun, jossa käsitellään kysymystä siitä oliko suomalaisen von Becker-suvun aateloinnille oikeutusta Ruotsissa olleen aatelisen suvun suomalaiseen nähden olleen sukuyhteyden kautta vai ei. Tummimmat sukusalaisuudet on parasta pitää pienen joukon sisällä. Kuitenkin tuo asiantila, jos se on totta, tuo itselleni inhimillisyyden tajun, että muillakin on ollut taipumusta vääryyteen ja asioiden muunteluun. Kuitenkaan vaikka aatelointi olisi tapahtunut vääryydellä, ei se poista sitä tosiasiaa, että tämän suvun jäsenet ovat antaneet vahvan panoksensa suomalaisenkin kulttuurin kehitykseen viimeisten vuosisatojen aikana, ja olen ylpeä siitä että saan itse olla mukana jatkamassa tuon perinteen jatkumista, vaikken halua liioitella omaa vaatimatonta merkitystäni. Olen alkanut huomamaan ihmsissä, mutta etenkin vanhemmissa ihmisissä, sen miltä he ovat todennäköisesti nuorempana näyttäneet, ja kaipa tuo voi olla todistus siitä että olen jo 35-vuotiaana kasvanut jo henkisesti jonkin verran. Olen myös huomannut, että elämä on nykyisin tasaisempaa, suuria mielenkuohuja ilmenee vain harvoin jne. Kuitenkin voidaan sanoa, että itsessäni varmaan monen mielestä on kypsyyttä, joka varmasti miellyttää myös joitain henkisesti kypsiä naisiakin... Olen muuttamassa ulkomaille lähiaikoina. Paikkaa en vielä sano, koska se on salaisuus. Koen tästä kinoksessa olemisesta poistumisen miellyttävänä ja en aio palata Suomeen. Ja sanoisin, että asuttuani nyt suhteellisesti kaukana vanhemmistani runsaan parin vuoden ajan, olen harjaantunut sellaiseen itsenäisyyteen, ettei yksin ulkomailla oloon sisälly itselleni tällä hetkellä minkäänlaisia pelkotiloja – olen alkanut tulla juttuun erilaisten vaikeuksien ja ongelmien kanssa ja pysty nykyään motivoitumaan niiden ratkaisuun ja elämän jatkamiseen. Kielitaitoni on mielestäni parantunut entistä enemmän viime aikoina: luen sujuvasti suomen lisäksi saksaa, englantia, ranskaa, ruotsia, latinaa ja kohtalaisen hyvin espanjaa, norjaa, tanskaa, italiaa ja eestiä. Muinaiskreikassa olen myös koko ajan kehittynyt. Olen miettinyt sukutaustaani, ja voin sanoa siitä sen, että isäni äiti on mutkattomin omista isovanhemmistani, joista hän on myös viimeinen elossa oleva. Hän ei liioittele omaa osaansa ja on sen takia hyvin inhimillinen. Hän ei tosiaankaan teeskentele mitään, ja osaa suhtautua toisten teeskentelemiseen ja näyttelyyn voimakkaalla ja hauskalla ironialla. Hän jos kuka on kohdannut sellaista esimerkiksi työssään, minkä rinnalla esimerkiksi oma äitini kaikissa hyvissä ominaisuuksissaan vaikuttaa pikkuporvarilliselta ja tyttömäiseltä silmien sulkemiselta. Minulla on joskus tapana vähän pelleillä mummoni kanssa, vaikka hänellä on kyky ironiaan toisten ihmisten suhteen, on hänessä itsessään hieman hymyilyttävää totisuutta, jonka kautta hän kuvittelee kaikkien toisten ihmisten olevan häntä kohtaan suoria ja rehellisiä, mikä aiheuttaa sen, että hän harvoin ymmärtää huolellisesti peiteltyä itseään kohtaan suunnattua ironiaa. Siinä mielessä minua hymyilyttää hänessä se, että hän katsoo, että hänen on näytettävä koko ajan etenkin moraalista esimerkkiä omille läheisilleen kuten minulle. Hän sanoo usein ”kaikkienhan meijän pittää”, ja kun häneltä kysyy sitä, että kuka niin määrää, ei hän tavallisesti osaa sanoa siihen mitään. Eli ”kaikki me” on hänestä etenkin hän itse, koska hän on niin moitteeton ja täydellinen oman arkensa pyörittämisessä, ja sen takia vertaukset Hyacinth Bouquetiin eivät ole kaukana todellisuudesta. On ikävää, että minulla ei ole nykyään paljon jatkuvia kontakteja ihmisiin, siis sellaisia että puhuisin joidenkin kanssa päivittäin. Tämän takia mummolleni soittaminen täyttää joskus sosiaalisuuden tarvetta. Olen alkanut ajattelemaan, että olen varmaan siihen verrattuna, millainen olin lapsena ja varhaisnuorena, kääntynyt enemmän sisäänpäin, ja tullut havainnoivaksi kaunosieluksi, joka katsoo oman kirjallisen harrastuksensa tärkeäksi. Siinä mielessä olen poikkeuksellinen sukuhaarassani, koska isääni ei voi missään mielessä kuvata kaunosieluksi, hän on enemmänkin ns. nyrkkimies, joka purkaa ärtynyttä ja kiihtynyttä oloaan möykkäämällä ja heristämällä nyrkkiä. Toisin sanoen, on varmaan aika tavallinen ja perinteinen mies. Minä taas käsittelen tunteitani ja joskus jopa yritän muokata niistä taidetta. Sen takia minua harvoin saa mölisemään toisille ihmisille tai käyttäytymään hyökkäävästi tai loukkaavasti. Luin äsken Jenny Liljan tutkimusta Uuno Kailaasta, joka oli todella mielenkiintoinen lyyrikko mutta myös etenkin kääntäjänä. Joku on sanonut Kailaan metamorfoosin entiseen minäänsä nähden tulleen etenkin homoseksuaalisuuden tukahduttamisesta, mutta tuossa voi olla myöskin liiallista asioiden pelkistämistä seksuaaliseksi reduktioksi. Monet taiteelliset miehet eivät halua sukupuoliyhdyntää miehen kanssa, vaikka he voivat monesti poiketa omalta luonteeltaan ja seksuaali-identiteetiltään niin sanotuista tavallisista miehistä. Siinä mielessä joskus lesboutta kokeilevat naiset saattavat olla samankaltaisia, koska esimerkiksi tavallinen raaka coitus ilman suurempaa yhteyttä ja miellyttämistä viehättää tietysti etenkin työväenluokkaisia miehiä ja naisia. Minä en ole koskaan pitänyt yhden yön suhteista, vaikka niitäkin olen aiemmin huvin vuoksi koettanut, koska ne jättivät minut kylmäksi kuin pakastimen, en siis kokenut minkäänlaista vibaa ennen tai jälkeen. Monesti me syvälliset ihmiset koemme olevamme yksin tässä keskinkertaisuuksien, raakalaisten ja pelkistäjien maailmassa. Marx on etenkin raakalainen. Monessa mielessä nykyaikainen kulttuuri on pelkistävä ja vulgaari. Yksikeinoisimmat asiat ovat alkaneet määrittämään sitä, miten inhimillinen korkeus ja oikeiden asioiden kunnioittaminen nähdään ja minkälaisten perusteiden kautta arvostelu tehdään. Monet tavanomaiset miehet ja naiset ovat joskus ilmaisseet minulle, ettei puhekykyni ja etenkin kielellinen lahjakkuuteni ole muuta ja muuta varten kehitetty kuin naisille lirkutteluun. Voi että miten pahasti ovat väärässä! Olen aina ollut enemmän henkisyyttä kuin ruumiillisuutta korostava ihminen, vaikka se ei tarkoita sitä, ettenkö kykenisi myös ruumiilliseen läheisyyteen oikeanlaisen naisen kanssa. Ongelma on vain se, että etenkään nuoret naiset eivät tavallisesti ole kovinkaan henkisesti kypsiä, vaikka sekin varmaan johtuu siitä, että nykyaikainen kulttuuri pitää naisia reduktiivisina ja deterministisinä olentoina, jotka on tarkoitettu vain seksiä varten, ja koska nuoret naiset ovat monesti riippuvaisia toisten ihmisten mielipiteistä ja ajatelmista, omaksuvat jotkut heistä monesti tuon julkisuuden tuoman roolin. Henkisesti kypsiä naisia kyllä on, mutta jos ei lasketa mukaan varhain kypsiä ja huippulahjakkaita naisia, tulee henkinen kypsyys naiselle monesti etenkin iän mukana, kun, kuten olen joskus aiemminkin kirjoittanut, mies on tai ei ole viisas, eikä tavallisesti muutu sen suhteen iän myötä.Minun kanssani keskustelleet ihmiset sanovat nykyään tavallisesti, että minulla on laaja tietomäärä etenkin omista mielenkiinnonkohteistani, ja hyvä ja selkeä puhetapa ja laaja sanavarasto. On harmillista, että yhteiskunta eristää monesti minun kaltaiseni ihmiset, mutta sekin on varmaan johtunut omista intresseistäni ja siitä, etten ole osannut myydä omaa osaavuuttani muille ihmisille. Kyllä minä uskon minullakin olevan sopivan paikan tässä maailmassa, jossa useimmat ihmiset toimivat varsin samanlaisten ja pelkistettyjen periaatteiden mukaisesti ja kautta. Nimenomaan jaettu henkinen intimiteetti, josta olen aiemminkin usein kirjoittanut, on monesti estämässä sitä, että ihmiset voisivat erityistyä jo mahdollisimman varhaisella asteella, eli kaikkea pidetään tavallisena, helppona ja vaadittavana, eikä nähdä sitä, että jo lukiossa tulisi lasten erikoistua omiin mielenkiinnonkohteisiinsa. Kun ei vaadita mitään muuta kuin normia, niin ei se tuota kovinkaan toissistaan poikkeavia ja uniikkeja nuoria. Tiedän yhden aikaisemman kaverin, joka on nimenomaan tuollainen suorittaja, joka on aina ollut tarkka siitä, että kaikki pitää tehdä pikkuvirkamiesten ja opettajien näyttämän mallin mukaan. Hän myös menestyi liikunnassa, ja muistan miten jalkapallossa tai salibandyssa hän voihkaisia aina itsekriittisesti pienen erheen kohdalla ”NOH!!”. Koulussa menestyvät ne, jotka haluavat vastata vaatimuksiin, ja etenkin alemman tason vaatimuksiin. Mutta entäs sitten, kun paikalle tulee tyyppi, joka ei ensinnäkään halua mukautua vaatimuksiin, mutta toisaalta ei niitä oikeastaan edes näe? Sisäinen motivaatio oman paikkansa löytämisessä on tärkeää, ja etenkin peruskoulussa oppiaineita tulisi kehittää sisäisesti monimuotoisemmaksi ja vähentää niiden kokonaismäärää. Pitäisi miettiä myös sitä, millaiseksi eri aineita opiskelevien nuorten tietoon perustuva maailmankatsomus voi kehittyä, ja millaisia aineksia siinä varmasti pitäisi olla. Pitäisi perustella se, minkä takia jokin hankittava ja esiteltävä taito ja tieto on tarpeellista. Siinä mielessä mielestäni filosofian lisääminen kaikkien aineiden pohjalle ja sisälle olisi tarpeellista. Kaikkia tieteitä tulisi hahmottaa etenkin filosofisesta tiedosta eriyttämällä. Olen siitäkin kirjoittanut miten filosofiaa tulisi opettaa jo pienille lapsille esimerkiksi leikkien ja pelien kautta. Tässäkin asiassa olen miettinyt, että voisin antaa oman kontribuutioni asiaan kirjoittamalla filosofisen lastenoppikirjan. Nykyaika ei korosta kuin pelkistetyssä muodossa esimerkiksi internetin kautta annettua tietoa, ja se korostuu nykypäivänä, kun ”kaiken oleellisen” voi lukea wikipediasta ja googlen hakukoneesta. Sosiaalinen media, apit ja helppousteknologia, joka jatkaa ihmisten tuudittamista henkiseen velttouteen, ovat nykypäivänä tärkeimpiä asioita hyvin monille ihmisille. Henkinen velttous, joka toteutuu esimerkiksi siinä, kun kuvitellaan jostain aiheesta saatavan kaiken tiedon, kun googletetaan ja luetaan puoli minuuttia, on etenkin vaarallisen spiraalin alkukohta. Helppousteknologia eli käytännöt, joiden on tarkoitus nopeuttaa erilaisten toimintojen toteuttamista on vaarallista, koska ihmiset alkavat kuvittelemaan, että helppousteknologia tarjoaa myös kaiken tiedon yhtä helpolla tavalla, mikä ei todellakaan syvällisemmin ajatellen ole tosiasia. Kirjoja luetaan nykyisin entistä vähemmän, mitä enemmän nuoria ikäluokkia saapuu heille tarjotun helppousteknologian pariin. Mielestäni helppousteknologia tulisi opetuksellisesti ja tiedollisesti erottaa siitä ajatuksesta, jonka mukaan sen tarjoama tieto asioista riittäisi sen takia, koska se on helppoa. Mutta niin se vain on: ihmiset, jopa koulutetut ihmiset ovat niin henkisesti velttoja, että hyväksyvät tämän pelkistetyn tiedon, koska eivät lue ja eivät osaa piilottaa asioita mielensä kätköihin. Helppousteknologia myös heikentää lukemisen lisäksi asioiden mieleenpainamista, koska sen ollessa saatavilla esimerkiksi kuunnellut äänikirjat ovat suositumpia kuin normaalit kirjat, koska lukemisen kognitiivinen prosessointikin alkaa olla monille liian vaikeaa. Ja kun nuoruteen tavallisesti mutta virheellisesti liitetään uudenaikaisuus, ei kukaan ala kyseenalaistamaan tätä systeemia, jonka uudenaikaisuudesta levitetään koko ajan virheellisesti tietoa. Tosi asiassa suurin osa nuorista tottuu ja mukautuu siihen, mikä heille tarjotaan heidän aikansa mukaisena, ja tässäkin mielessä on mielestäni väärin kuvitella, että jonkin ikäinen ihminen on aina samanlainen toisten samanikäisten ihmisten kanssa. Kysyin kerran äitini serkulta Maija-Liisa Lahdelta ja hänen mieheltään arkkitehdilta, että voinko yöpyä heidän luonaan, kun kävin noin viisitoista vuotta sitten Jyväskylässä asuessani muualla. Kake vastasi tähän, että KAVERIT. No hei joo, mitä jos mulla ei ole kavereita? On virheellistä kuvitella että nuorella ihmisellä olisi automaattisesti samanikäisiä kavereita. Olen kuitenkin oppinut sosiaalisemmaksi (mutta en mukaudu pintapuolisiin käsityksiin ja odotuksiin asioista), mutta on sanottava, että monet ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä ovat monesti minua vanhempia. On minulla facebookissakin noin 150 kaveria, vaikka en ole sinnekään niitä aktiivisesti hamstrannut. On ollut tyypillistä, että olen joskus ollut aktiivisesti tekemisissä jonkun tietyn kaverin kanssa intensiivisellä ja jatkuvalla (katkuvalla) tavalla, jonka jälkeen olen katkaissut välit näihin ihmisiin, koska usein he ovat vaikuttaneet kateellisilta, pikkumielisiltä ja epäaidoilta. En ole tavannut vielä yhtään sellaista ikäistäni ihmistä, jossa en herättäisi vähintäänkin pikkuhiljaa kaivertamaan alkavaa kateutta pelkästään sillä minkälainen minä olen. Vähättely on aina ollut se asia, jota olen kaikista vähiten sietänyt. Henkinen ja maailmallinen horisonttini on varmaan niin laaja, etten ole koskaa tyytynyt siihen, jos joku kateellinen ihminen on halunnut mielestään asettaa minut johonkin lokeroon, ja tällaisia lokeroita on monta. Nussiminen ja into siihen, ajatusten omaperäisyys ja alkuperä, fyysinen koko, motiivit henkisyyteen ja älyllisyyteen jne. Eli koska en ole kuin noin 170-senttiä pitkä, ja koska minulla ei ole joka hetkellä virtahevon nussimisintoa, ja koska älyllistän voimakkaasti, niin joo, sehän johtuu siitä, että yritän sillä päteä, etenkin naisille. Olen aina ollut kiinnostunut eniten älyllisyydestä, tiedosta, sen käsittelemisestä ja henkisistä asioista, mikä ei tee minua kuitenkaan impotentiksi, sillä uskon, että jos mukavaan ja älykkääseen naiseen olisi kunnollinen henkinen yhteys, olisi silloin ruumiillinen läheisyyskin palkitsevampaa. Lähestysmistapani on aina ollut henkinen sen takia, koska minä vain aivorakenteeni takia lähestyn asioita henkisestä vinkkelistä. Mutta olen pannut merkille senkin, että jos nuorelle naiselle menee puhumaan älyllisistä asioita, on heillä tapana kuvitella sen pyrkivän suoranaisesti oman itsensä takia etenkin panemisen haluun. Tietysti kehittymättömät ja epätaiteelliset naiset eivät tavallisesti pysty avoimuuteen, vaan suojelevat sitä paikkaansa kuin viimeisiä siemenperunoita tai ruisleivän juurta. Avoimuus, suoruus ja älyllisyys, eli siis se, että ihminen sanoo asiat niin kuin hän kokee, eikä piilottelisi ja olisi arvaamaton, eli ilman piilotettuja agendoita, sellaisen ihmisen kanssa olisi mukavaa olla. Vaikka olen joskus halveksinut näyttelijöitä, niin on sanottava, että heissä on monesti sellaista avoimuutta, iloisuutta ja mukautumisen kykyä ja halua, joka viehättää minua nykypäivänä etenkin ihmistyyppinä. Haluaisin taas kirjoittaa muutaman näytelmän. Olen miettinyt aiemmin kirjoittamieni näytelmien luettamista, jollain tosi kovalla teatteriohjaajanimellä, kuten esimerkiksi Juha Hurmeella. Siirryn Reinholtin jälkeen keskittymään etenkin väitöskirjaan, jonka aihetta olen saanut jo mielestäni aika hyvin hahmoteltua. Todennäköisesti teen sen Aalto-yliopistoon, koska kaksi professoria, joiden toivon ryhtyvän väikkärin ohjaajiksi, opettavat ja tutkivat nykyisin siellä. Varaan huomenna liput.