Miksi samat toimittajat toistavat mielenkiinnottomuuttaan lehdissämme?

Mielestäni tavallisimmat paperimediat ovat nykyaikana todella tylsiä ja itseään toistavia, koska suurimman osan politiikan analyyseista yms. tiedollisista aiheista kirjoittavat toimittajat, jotka ovat vakituisessa työsuhteessa lehteen. On selvää, että ihmisillä, joiksi toimittajatkin voitanee laskea, on heille tyypillinen skemaattinen tapa havainnoida ympäristöä ja kognitiivisia asioita. Joissain filosofeissa, joista journalistit ovat tavallisesti kaukana, kuten Schopenhauerissa voidaan havaita se, että hän toistaa puolenkymmentä hänelle ominaista aihiota jokaisessa kirjassaan ja kirjoituksessaan. Vaikka journalistit eivät tavallisesti ole filosofeja (vaikka filosofi voi mielestäni olla joskus journalisti sic!) on heissäkin havaittavaa se, että he toistavat puolueriippumattominakin tiettyjä maailmankatsomuksensa ja ihmiskäsityksensä piirteitä. Tämä on varmaan tyypillistä kaikille ajatteleville ja kirjoittavillekin ihmisille, mutta sen takia esimerkiksi lehden palkkalistoilla olevien ihmisten määrää tulisi tarkastella ja sen jälkeen vähentää. Aivan kuin vakituisessa työsuhteessa olevat opettajat, myös journalisteilla on omat mieltymyksensä ja tapansa hahmottaa maailmaa. Esimerkiksi mummoni lukee ahkerasti lehtiä. Vaikka hän ei ole ajattelussa kovin kummoinen, olen monesti ihmetellyt sitä, miten uskollisesti hän lukee kaikki pienimmätkin lehdessä olevat ”präntit”. Voi olla, että ihmiset, joilla ei ole lahjoja kriittisessä ajattelussa, pitävät lehteä ns. ”juttutupana”; jossa ollaan tekemisissä maailman kanssa tuttujen kasvojen välittämänä, josta sen takia seuraa tällaisille ihmisille seuraa ja turvallisen olon. Eli on mielestäni selvää, että kuten kouluissa pitäisi suosia omaa alaansa samalla tutkivia freelancereita, tulisi lehdissä toimia samalla tavalla. Kaikkein virkistävimmät kirjoitukset ovat monesti sellaisia, jotka tuo esiin ihminen, joka ei tavallisesti näy pintapuolisimmassa mediassa näkemystensä kanssa. Pluralistisessa yhteiskunnassamme (kuten jotkut sitä uskaltavat nimittää) on vieläkin käytänteitä ja toimintatapoja, joita ei voisi liittää moniarvoisuuteen millään tavalla. Journalismiakin voi olla, kunhan olisi toimittajia, joiden pääpyrkimys ei olisi eläkevirassa palkkaa vastaan oleminen ja samanaikainen uusien ja luovien mielipiteiden ja ajatusten torppaaminen lehdestään avoimuuden ja tiedon kustannuksella. Eli sekä opettajan että toimittajan virkoihin tulisi tuoda muutosta tavalla, jossa niihin tuotaisiin näkyvimmäksi freelancer-linjaus, eli samalla kun tietyt koulutetut ihmiset opettaisivat ja kirjoittaisivat lehtiin, tutkisivat he samanaikaisesti uutta tietoa ja näkemyksiä ihmisestä ja maailmasta. Tämä voitaisiin mahdollistaa sillä, että valtio maksaisi enemmän apurahaa itsenäiseen tieteelliseen tutkimukseen, minkä lisäksi voisi ajatella, että myös sellaiset yhteenliittymät, kuten koulut tai lehdet, voisivat osittain kustantaa tuon ajan, kun niiden työntekijät hankkivat lisää tietoa. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija