Mielestäni Ludwig Wittgenstein on edustanut nykyaikaisessa filosofiassa korkeimmalle tasolle yltävää omaperäisyyttä. Hän ei edes suostunut samaistumaan Wienin piirin loogisiin empiristeihin, vaikka he yrittivät häntä mairitella tulemaan mukaan piiriinsä. Myös Wittgenstein valinnat elämänsä suunnasta osoittivat hänen olleen rohkea, vakavaluontoinen ja syvästi asioihin paneutuva ihminen. Wittgenstein aloitti filosofiansa kehittämisen esittämällä kysymyksiä ja hypoteeseja, joihin hän pyrki saamaan vastauksen. Jotkut näistä ongelmista jättivät kysymyksen avoimeksi, mutta jo näillä kysymyksillä voidaan katsoa olleen arvoa filosofian historiassa. Hän ei tiettävästi ollut lukenut läheskään kaikki filosofian klassikkoja, ja ehkä juuri tämän takia hän oli niin suuresti omaperäinen omissa filosofisissa tutkimuksissaan. Postuumisti häntä on sovitettu aspergerin syndroomaiseksi ja mitä olen lukenut hänestä elämäkerrallisesti, niin on varmaa, että nykypäivän näkökulmasta ja diagnoosin kriteereistä tarkastellen, hänellä myös oli noita ominaisuuksia. Hän teki nopeasti älyllään vaikutuksen moniin muihin merkittäviin filosofeihin kuten vaikkapa Bertrand Russelliin ja GE Mooreen. Wittgenstein ei kuitenkaan halunnut tyrkyttää ajatuksiaan toisille, ja on sanottu, että hänen yksityisluennoillaan, jotka hän järjesti omassa asunnossaan, olikin vain vaatimaton määrä kuulijoita, vaikka voidaan sanoa monen heistä olleen myöhemmässä elämässä merkittäviä filosofeja. Ehkä päällimmäisimmät piirteet hänen luonteessaan olivat vakavuus ja syvällisyys. Georg Henrik von Wright jatkoi hänen kuolemansa jälkeen samassa oppituolissa Cambridgen yliopistossa, vaikka kuka tahansa varmaan voi huomata, ettei Wright ollut Wittgensteiniin verrattuna läheskään samassa kategoriassa. Olen monesti sanonut filosofeista, että he joko kasvavat opettajiensa yli tai jäävät kommentomaan heitä monesti suuren osan omasta filosofin urastaan. Wittgenstein ehdottomasti kasvoi ja kehittyin opettajiensa yli. Samaa voidaan myös sanoa esimerkiksi Aristoteleesta, jonka filosofia ei loppujen lopuksi näyttänyt aivan samalta kuin opettajansa Platon. Wittgenstein oli Saksassa ottanut yhteyttä Gottlob Fregeen, jolle hän näytti jotain logiikan alan tutkielmaansa, ja tästä vaikuttuneena Frege lähetti Wittgensteinin Cambridgeen Russellin puheille, ja Russell kehotti häntä kirjoittamaan tutkielman valitsemastaan filosofisesta aiheesta. Russell vaikuttui tästä ja jo pienen tuntemisen ajan jälkeen kertoi ystävilleen Wittgensteinin olevan nero, joka tulee selvittämään kaikki ne ongelmat, joihin hänestä itsestään ei ole. Wittgenstein otti tehtäväkseen matemaattisen logiikan. Toisin kuin monet muut niin sanotuista intellektuelleista, hän lähti ensimmäisen maailmansodan alkaessa kotimaansa Itävallan miehittämälle itärintamalle, missä hän tiettävästi luppoaikana kirjoitti ensimmäisen kuuluisan työnsä Tractatus Logico-Philosophicus, eli Loogisfilosofinen tutkielma. Russell kirjoitti sodan jälkeen kirjaan esipuheen, vaikka Wittgenstein oli tiettävästi sanonut Russellille ja Moorelle taputtaen näitä olille, ettette koskaan tule sitä ymmärtämään. Työn akateemisesta poikkeavuudesta huolimatta kirja hyväksyttiin Cambridgessa Wittgensteinin tohtorinväitöskirjaksi. Sen jälkeen hän jonkin ajan jälkeen siirtyi Itävallan Trattenbachiin kansakoulunopettajaksi, mistä hän joutui pienen ajan jälkeen lähtemään, koska hän oli lyönyt erästä lasta niin kovasti korville, että tämä oli menettänyt tajuntansa. Opetukseen liittyvä kirjanen ja Tractatus jäivät pitkäksi ajaksi Wittgensteinin ainoiksi julkaistuiksi teoksiksi, ja hänen oppilaansa muotoilivat hänen käsikirjoituksensa kirjoiksi tämän kuoleman jälkeen. Itävallasta Wittgenstein palasi Englantiin, josta maailman merkittävin ekonomisti John Maynard Keynes kirjoitti rakastajattarelleen kun oli tavannut Wittgensteinin junassa: ”Jumala on saapunut – hän tuli tänä aamuna junalla.”. Wittgenstein opetti tämän jälkeen kauan Cambridgessa ja väitteli tiettyjen filosofien kanssa, kuten esimerkiksi Karl Popper ja Friedrich Hayek. Tractatuksen perusongelmat liittyvät etenkin kielen ja maailman välisen suhteen tarkasteluun. Wittgensteinin mukaan kaikki mikä voidaan sanoa, voidaan sanoa selvästi ja kaikki mistä ei voi puhua, siitä tulee vaieta. Hän myös ajatteli, että esimerkiksi etiikka ja estetiikka ovat mahdottomia filosofian kuvattavaksi, koska niitä ei voida kuvailla selkeästi. Hän oli kerrankin kun Popper oli ollut käymässä, kysynyt, että voiko tämä esittää hänelle eettisen ohjeen, joka voitaisiin selkeästi kuvailla, niin Popper sanoi tiettävästi hiilihankoa heiluttaneelle raivostuneelle Wittgensteinille, että kukaan ei saa uhata vierailevaa luennoitsijaa hiilihangolla, ja tämän jälkeen Wittgenstein oli rivakasti poistunut. Wittgensteinin kärsimättömyys älyllisestä kyvyttömyydestä johtuvaa epäselvyyttä vastaan oli varmaan luomassa hänelle filosofisia käsityksiä. Jotkut ovat jopa kuvanneet, että etenkin hänen varhaisfilosofiansa voitaisiin selittää jonkinlaisella autismiin viittaavalla mielenlaadulla. Mielestäni yksi hienoimmista Wittgensteinin postuumisti julkaisemista filosofisista teoksista on Über Gewissheit eli Varmuudesta, jossa hän pohtii mahdollisuutta jonkinlaisen tiedon varmuudesta. Eli voidaanko sanoa, ja jos niin, millä perusteilla, että jokin luontoa kuvaava lause voisi olla totta ja missä olosuhteissa. Varhaisessa esitelmässään Cambridgessa Wittgenstein luokitteli filosofiaksi kaikki ne lauseet, jotka jäävät tavoittamatta luonnontieteiltä. Wittgenstein tuli yhdestä Itävallan tunnetuimmasta ja rikkaimmasta perheestä ja hän peri vanhemmiltaan suuren omaisuuden, jonka hän suuressa määrin lahjoitti pois esimerkiksi taiteilijoille ja kirjailijoille. Hän myös suunnitteli Wienin keskustaan tunnetun vaalean talon, jonka hän rakennutti sisarelleen. On sanottu, että Wittgenstein halusi talon suunnittelussa olla päättämässä aivan kaikesta. Itse olen käynyt Wittgensteinin haudalla Cambridgessa, minne vierailijat tavallisesti jättävät kolikoita, ja näin tein myös itsekin. Olen myös käynyt Wienissä katsomassa Wittgensteinin suunnittelemaa taloa. Wittgensteinia filosofiassa kiinnostivat etenkin tieto, havainto, mielenfilosofia, kieli, ilmaisu, puhumisen ja kirjoittamisen muodot ja tiedon olosuhteet. Vanhemmalla iällään Wittgenstein kehitti etenkin Filosofisten tutkimustensa kautta uuden, toisenlaisen pääteoriansa, jotka jäivät elämään hänen kuolemansa jälkeen varhais- ja myöhäisfilosofioina. Tässä toisessa teoriassa olivat tärkeinä etenkin niin sanotut kielipelit, eli tavat joilla tiettyjä asioita kuvattiin tietynlaisten pelien sisällä. Pelit siis sisälsivät tietyt pelille ominaiset säännöt, tavat ja syntaksin, jolla niiden sisäistä toimintaa säädeltiin ja määriteltiin. Näin ollen särkyi Tractatuksessa esiin tuotu näkemys siitä, että olisi vain yksi kieli, jonka avulla kaikkia ilmiöitä ja todellisuuden osa-alueita kuvattaisiin. Kielipeli oli siis tiettyjen ihmisten keskenään sopima tapa kuvata ilmiöitä ja kommunikoida toistensa kanssa. Esimerkiksi vaikka joidenkin ihmisten ylläpitämät sisäpiirin vitsit ovat yksi tapa käsittää jonkinlainen kielipeli, jonka säännöt vain tietyt ihmiset tietävät. Eli tietoisuus kielen käyttötavoista ei ollutkaan niin kollektiivisesti selvä vaan se vaihteli. Kerrotaan että Wittgenstein olisi ollut kerran junassa tunnetun italialaisen ekonomistin Piero Sraffan kanssa, ja tämä oli kysynyt kun Wittgenstein oli selittänyt, että kaikille kuvauksille voidaan antaa tietty arvo, ja pyyhkäissyt sormenpäänsä leukansa ali tyypillisen napolilaisen eleen muodossa, ja kysynyt, pystyykö hän antamaan jonkin loogisen arvon sille. Tiettävästi tuo revelation oli merkittävällä tavalla vaikuttamassa Wittgensteinin myöhäisempään filosofiaan. Eli Wittgenstein tajusi sen, että tietyt ilmaisutavat liittyivät aina jonkin pelin piiriin eikä se välttämättä auennut kaikille muille ihmisille. Mielestäni nykyaikainen filosofia esimerkiksi Suomen yliopistoissa ei noudata Wittgensteinin tapaa harjoittaa filosofiaa. Nykyaikana vain kommentoidaan toisten filosofioita, tehdään reseptioita ja tulkintoja ja neppaillaan toisten ihmisten muodostamilla teorioilla ja käsitteillä ja mainitaan aina välillä jonkun länsimaisen filosofian historiaan jääneen filosofin nimi. Tällä saadaan suosiota toisten filosofian opiskelijoiden mutta etenkin nokkelointia rakastavien ikävä vain entistä enemmän määrässään lisääntyvien naispuolisten filosofian opiskelijoiden suosiota. Naispuoliset opiskelijat ja tutkijat kirjoittavat ”tutkimuksia” naisesta, sukupuolesta ja ruumiillisuudesta, eli vievät filosofialta sen koko henkiseen maskuliinisuuteen kuuluvan perusluonteen ja kuvittelevat, että vaikka naisen vartalo on tärkeämpi yhdistävä tekijä kuin vaikkapa henkisellä tasolla toteutuva yksilöllisyys ja riippumattomuus ruumiillisuudesta ja sukupuolielinten identifikaatiosta. Jos ajatellaan asiaa visuaalisesti, niin voidaan sanoa, että tällaiset kommentoijat ja ”tulkintojen” tekijät lähestyvät filosofiaa ulkoa käsin, samalla kun aidot filosofit, jotka aloittavat arvioinnin ja punnitsemisen omista kysymyksistä ja käsitteistä suuntautuvat filosofiaan sisältä käsin. Mielestäni filosofian opetuksen tulisi olla ajattelemaan opettamista, eikä opettajien ja professorien tulisi yrittää harhauttaa opiskelijoita vain omien tulkintojensa tulkintoihin. Esimerkiksi Sami Pihlström yritti viitisentoista vuotta sitten saamaan minut amerikkalaisen suosikkifilosofian pragmatismin ja Peircen mielessä pragmatisismin kannattajaksi. Olin kuitenkin jo silloin sen verran itsenäinen, ettei tullut mieli ruveta miellyttämään tällaisilla asioilla. Filosofiassa on mielestäni kysymys etenkin maailmasta ja ihmisestä, ihmisen ja maailman välisestä suhteesta ja kaikista niistä piirteistä, jotka yhdistävät ihmistä maailmaan. Jos ihminen ja maailma eivät ole selkeitä kysymyksen aloittajia ihmisille, esimerkiksi sen takia, että he kokisivat nuo liian suuriksi käsitteiksi käsittää, ajautuvat he todennäköisesti toisten filosofien esittämien teorioiden ja käsitteiden pariin. Nykypäivänä on selvää, että etenkin naiset ja feminiiniset miehet harrastavat toisten filosofioiden matkimista ja niillä pätemistä. Olen nähnyt useammin kuin kerran, etenkin seminaarityöskentelyssä miten itsetärkeä ja viisasteleva virne monilla näistä epäfilosofeista on, kun he pääsevät toistelemaan toisten kuitenkin samanlaisten ihmisten päästelemiä lauseita ja tekemään niistä ns. tulkintoja. Sanoisin että maskuliininen luonne on aina perustunut uuden luomiseen samalla kun feminiiniset pyörittelevät entisiä ja asettelevat heidän sanojaan ja teorioitaan uuteen muotoon jonkinlaisen sisustussuunnittelijan tai somistajan tavalla. Tätä tosiasiaa ei kuitenkaan nykyään havaita, vaan useimmat filosofiassa tohtoriksi valmistuneet ja opetushenkilöstö ja professorit ova todennäköisimmin näitä epäfilosofeja, jotka eivät ole koko elämänsä aikana päästäneet suustaan, kynästään tai näppäimistöstään minkäänlaista omaperäistä ajatusta. Postmodernismin on varmaan vaikuttanut tähän ja myöskin tietysti ajatus siitä, että kaikki merkittävä mitä maailmassa on, on jo luotu, ja mitään uutta ei enää voi saada kehitettyä. Kuitenkin olisi hyvä, jos ihmiset käsittäisivät sen, että mitään jaettua absoluuttista todellisuutta ei tarvita, vana filosofi voi lähestyä maailmaansa etenkin oman filosofiansa kautta ja läpi, eikä se ole millään tavalla erikoinen tai poikkeava asia. Kyllä aikanaan esimerkiksi Kant, Hegel ja Nietzsche osasivat pitää kiinni omista ajattelussaan esiintuomista periaatteista. Tiedän eräänkin tyhmän kaverin, joka on nykyään opettajana, jolla ei ollut yliopistossakaan muuta tekemistä kuin juosta rumien tyttöjen perässä ja olla viisastelemassa ja nokkeloimassa niille toisten kustannuksella. Ja tietysti vahvuuden kuvitelmat olivat huomattavan suuria, eihän sitä heikkoitsetuntoisia tyttöjä saisi muuten päästä panemaan. Minä en ole koskaan saanut palkkaa filosofoimisesta, ja luulen että olen tämän takia varsin selvillä siitä, millaista on pyyteetön ajattelu, eli ajattelu ilman social constraints. Filosofiasta palkkansa saavat ovat vain filosofian huoria, jotka eivät arvosta sitä sen enempää vaan pitävät elämänsä tärkeimpinä asioina kakaroitansa ja eukkoansa (ja viimeinen pätee sekä mies- että naispuolisiin ”filosofeihin”. Filosofia siis alkaa siitä, kun esitetään kysymyksiä maailman perusasioista. Monessa tapauksessa ihmisen havainnointi eri tasoilla liittyvät näihin kysymyksiin. Aito filosofi ei myöskään huomaa minkäänlaisia jatkumoita, edeltäjiä eikä myöskään seuraajia, ja seuraajan mielessä voi ajatella etenkin omaa Jori Henrikkiämme – äo-ero Wittgensteiniin oli varmasti aika suuri. Filosofian on oltava omista peruskysymyksistä maailmaan suuntautuvaa ajattelua, jossa ei voi olla minkäänlaisia alempia päämääriä tai motiiveja. Filosofian tulee alkaa uteliaisuudesta maailmaa ja ihmistä kohtaan ja ajattelun on oltava täysin riippumatonta kaikesta muusta. Filosofialle ei voi olla minkäänlaista muuta motiivia kuin filosofia itse ja oma itsenäinen tapa käsittää maailma kysymysten ja vastausten kautta. Koska kieli on mielestäni täysin nominalistista ja aikaisemmat käsitteetkin on monessa mielessä luotu vaillinaisiksi tai vaillinaisten perusteiden kautta, voi filosofi itse muodostaa ja formuloida omia käsitteitään, jos vain hänen kielellinen lahjakkuutensa voi sen mahdollistaa. Kuten esimerkiksi toinen aspergerin syndroomainen ihminen matemaatikko ja peliteorian merkittävin kehittäjä Harsanyin ja Neumannin jälkeen John F. Nash teki, eli loi täysin omia ongelmiaan, joihin hän etsi ratkaisujaan, on filosofinkin kehitettävä uusia tapoja nähdä maailmaa uudenlaisten ongelmien kautta, on filosofiassakin kiinnitettävä huomio oman ajattelunsa kehittämiseen. Sillä ei mahdollisesti pääse yliopistoon filosofian laitokselle filosofian assistentiksi tai professoriksi, mutta Nobelin palkinnon sillä voi joskus saada.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti