Selviytymiseni nuoruuden karikoista

Menestyin jo ala-asteella koulussa. Muistan opettajan kirjoittaneen todistukseen, että olet monilla tavoin lahjakas poika. Sittemmin useat minua vanhemmat ihmiset ovat korostaneet minulle samaa asiaa, varsin epäilyttävin perustein omasta mielestäni.. Kirjoitin lukiossa kolme eximiaa, yhden laudaturin, kolme magnaa ja yhden approbaturin. Yläaste tai nykyisin yläkoulu oli kouluaikani tiukinta aikaa ja se palaa mieleeni usein unissa. Olin jo varhain tiettyihin oppiaineisiin suuntautunut ja esimerkiksi matematiikka tai fysiikka ei minua suuremmin kiinnostanut. Olin myös erittäin epäurheilullinen. Aloin jossain vaiheessa yläastetta skippailemaan itselleni epämieluisien aineitten tunteja, joka johtui myös tuolloin äskettäin tehdystä aspergerin syndrooma-diagnoosista ja sen esiin tuomista korostuneista ongelmista ja tästä johtuen yhdeksännellä luokalla jouduin tekemään ylimääräisiä tenttejä, että olisin voinut edetä lukioon. Tuohon aikaan liittyvät uneni liittyvät siihen, etten ollut varma olisinko pysynyt kaikilla tunneilla käyneiden ikätovereideni perässä. Yleensäkin unissani toistuu toisinaan sellainen suuntaus, jonka mukaan olen jäämässä jostain jälkeen. Nykypäivänä olen sitä mieltä, että kaikista koulu- ja oppiaineista on hyötyä, vaikka joku voisi sanoa minun kaltaisesti, että myöhemmällä iällä matematiikan taidoilla voi selvitä, jos osaa neljä peruslaskutapaa. Olin yläasteella toinen koulun sisäisessä taloustietokilpailussa, joka tuli täytenä yllätyksenä, sillä en koskaan ollut tuohon aikaan kiinnostunut taloustieteestä. Edustin koulua myös koulun kolmihenkisessä Uutisviisaat-joukkuessa aivan alueen finaaliin asti. Myöhemmin kaksi muuta joukkueen jäsentä, varhaiskypsiä ja miellyttäväkäytöksisiä kavereita, sanoivat muille, että minä vastasin kaikkiin kysymyksiin, joka onkin aika lailla totta. Kuitenkin, vastasin myös viimeiseen kysymykseen väärin, jonka myötä jäimme finaalissa toiseksi. Menestyin erityisen hyvin historiassa ja yhteiskuntaopissa. Lukiossa taas menestyin loistavasti filosofiassa, josta kirjoitin laudaturin täysillä pisteillä, ja jonka katson olevan niin tärkeä aine, että sitä tulisi opettaa jo peruskoulun puolella. Suosittelen kaikille lukioonmenejille lämpimästi filosofian kurssien opiskelua. Matematiikan yläasteaikaisiin muistoihin liittyy mm. se, että opettaja kerran kertoi mainitsematta nimeä jonkun vastanneen kokeeseen opettajan mukaan täysin hullulla tavalla, jolle naureksittiin tai ainakin opettaja naureksi. Muistan saaneeni hylätyn jostain äidinkielen kokeesta seitsemännellä luokalla, jonka sain uusia ja josta sain silloin muistaakseni yhdeksikön. Äidinkielen arvosanani oli yläasteella tasaisesti kasia ja ysiä. Koin yläasteella selkeätä eroa toisiin oppilaisiin, vaikka minulla olikin muutamia hyviäkin kavereita. Tämä ero johtui siitä, että minulle oli ala-asteen lopulla tehty jo aiemmin mainittu aspergerdiagnoosi, joka aiheutti jo itsessään sen, että aloin kokea eroa itseni ja toisten oppilaiden välillä. Kiinnostukseni filosofiaan alkoi jo yläasteella ja muistan filosofiaa koskeneita kirjoja lukiessa saaneeni kiivasäänistä palautetta matematiikan tunnilla luokanvalvojaltani, koska en kiinnittänyt riittävän tarkasti huomiota hänen esittämäänsä asiaan. Sartre ja Nietzsche olivat varhaiset filosofiset kiinnostuksen kohteet, joiden filosofiassa minua kiinnosti etenkin myöhemmin esiin tullut innostukseni vapautta ja arvojen vapaata määrittelemistä kohtaan.. Koin myös yläasteella ollessani elämäni ensimmäisen ihastumisen, joka jatkui lukioon asti, mutta josta ei loppujen lopuksi muutaman tapaamisen lisäksi tullut mitään. Yläasteen lopussa keskiarvoni oli täpärästi alle kahdeksan ja siirryin Linnanpellon lukioon Kuopioon. Siellä uudeksi kiinnostuksen kohteeksi tuli filosofia, jota aloin opiskella innostuneesti. Minulla ei ollut lukiossa kavereita, koska en itse ollut suuntautunut itsetarkoitukselliseen sosiaaliseen huuhaahan, mitä suurin osa muista ikätovereista harrasti. Olen lukiosta alkaen aina yliopistoon asti halunnut puhua mieluummin opettajien ja professoreiden kuin ikätovereitteni kanssa. Olin lukiossa kuten aiemmin yläasteellakin varsin laiska opiskelija, mutta toisaalta Kuopiossa oleminen antoi vapauden ajautua hyppytunneilla läheisiin kirjakauppoihin, joista tein säännöllisesti ostoksia. Sittemmin koulunkäyntini keskittyi entistä enemmän näistä kirjoista hankittuihin tietoihin, kuin mielestäni pääosaltaan varsin keskinkertaisten opettajien tunneilla kertomiin asioihin. Kirjoitin vuosikirjaan opiskeluni tapahtuneen kotona iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina. Olin yläasteella ja lukiossakin vielä todella ujo ja pelkäsin luokassa ja luokan ulkopuolella tapahtuvaa vuorovaikutusta. Sittemmin olen ajatellut, että ujous pitää ihmisen oikealla raiteella ja silloin nuori ei syyllisty sellaisiin asioihin, jotka voisivat olla jollain tavalla haitallisia suhteessa kehittymiseen. Jos Koskelan murhaajat olisivat olleet ujoja, eivät he todennäköisesti olisi suorittaneet tekojaan. Olin yläasteella niin sanotusti epäsuosittu: luokalla oli yksi rettelöitsijä, muutamia jääkiekon pelaajia, muutama vakavammin koulunkäyntiin suuntautuva, pari vähemmän lahjakasta, porukka nörttityttöjä ja minä. Yksi tytöistä oli myös kiinnostunut itsestäni, vaikka olin tuohon aikaan vielä täysin tytöistä muualle suuntautunut ja en vielä hakenut aktiivisesti sängynlämmittäjää. Olen kohdannut kiusaamista ala-asteelta yliopistoon, vaikka sosiaalisten systeemien sääntöjen ymmärtämisen kautta se ei ole millään tavalla vammauttanut minua mitenkään eikä minulla ole kiusaajientappamisfantasioita. Mieleen on jäänyt aspergerin apoteoosi (äärimmäistys) yläasteajoilta: koin tarpeelliseksi Eino Leinoa käsittelevän tutkielman yhteydessä lukea läpi hänen julkaisuluettelonsa, johon itsessään meni varmaan lähemmäs kymmenen minuuttia. Olin nuorempana ja hoikempana joidenkin ihmisten mielestä hyvännäköinen, joka lisäsi monen ihmisen käyttämän termin markkina-arvo, mukaisuuttani. Tytöt kiinnostivat jossain määrin, vaikka olin kotoa saadun esimerkin mukaisesti omaksunut heistä varsin alentavan kuvan: tytöt ovat hiirulaisia, jotka eivät pärjää yksin. Siirryin toisen lukiovuoden jälkeen Kuopion Lyseoon, koska Linnanpellon lukio lakkautettiin. Muistokirja Linnanpellon lukiolle on ensimmäisiä ja ehkä kömpelöin varhaisista kirjallisista yrityksistäni. Lyseossa minuun suhtauduttiin osittain kiinnostuneesti ja osittain syrjivästi. Syrjiviä olivat etenkin niin sanotut kapot eli sellaiset ihmiset, joilla oli sananvaltaa toisten opiskelijoiden keskuudessa. Muistan, kun olin ruotsin tunnilla ja luin Albert Camus'ta, opettaja kysyi jonkin kysymyksen ja sen takia, koska olin keskittynyt korkeakirjallisuuteen, niin en tiennyt sivua, ja kun kysyin sitä, nauroivat muut minulle. Tämä oli ilmeisesti lyseolaisille niin outo tilanne, että he päättivät röhöttää minulle siitä. Vaikka kävin lyseon, en koe vieläkään henkisesti olevani lyseolainen, vaikka esimerkiksi isoisäni isä Frans Edvard von Becker ja moni muu sukulainen kävi lyseota 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Tämä johtuu siitä, että olen aina ollut varmaankin jokseenkin laiska tiettyjen aineiden suhteen, jollei ala-astetta lasketa. Lyseossa korostetaan kaikissa aineissa mutta etenkin luonnontieteellisissä aineissa menestymistä. Muistan sen, että esimerkiksi filosofian opettajaanikin biologian/fysiikan jne. opettajat kohtelivat kylmäkiskoisesti – aivan kuin filosofian opettaminen olisi leima jonkinlaisesta epätieteellisyydestä. Sain lukion lopussa stipendit filosofian yo-arvosanasta ja Linnanpellon lukion stipendin. Sain siis filosofiasta laudaturin, elämänkatsomustiedosta, historiasta ja yhteiskuntaopista vahvat eximiat, äidinkielestä, uskonnosta ja englannista vahvat magnat ja matematiikasta approbaturin. En opiskellut lukioaikoinani elämänkatsomustietoa, vaan tentin abivuoden jälkeen sen Joensuun lyseossa ja kävin kirjoittamassa sen vuotta nuorempien joukossa vuonna 2008. Pyrin vuonna 2007 kirjoittamisen jälkeen käytännölliseen filosofiaan Helsingin yliopistoon ja olin niin varma sisäänpääsystäni etten hakenut muualle. Tulin toiselle varasijalle, kun sisään otettiin kaksitoista ja hakijoita oli yli neljäsataa. Tuo masensi minua ja jäin vielä syksyksi kotiin. Sitten aloitin filosofian lukemisen Kuopion yliopiston avoimessa yliopistossa ja tein perusopinnot syksyn aikana. Vuoden vaihteessa siirryin Jyväskylään, koska siellä avoimessa yliopistossa pystyi suorittamaan filosofian aineopintoja. Sain asunnon ylioppilaskunnan asuntojen uusimmasta luksustalosta, koska isäni serkku oli siellä johtajana. Keväällä 2008 hain myös Jyväskylän yliopistoon filosofiaan ja pääsin sisään. Äitini, joka oli käymässä asunnollani, oli löytänyt ja avannut hyväksymiskirjeen ja soitti minulle, kun olin pariisilaisessa hotellissa matkallani. Aloitin siis 2008 opinnot Jyväskylän yliopistossa. Olin opintojen alkuvaiheessa ehkä levottomuuden ja alkavien mielenterveysongelmien takia laiska kuten yläasteella ja lukiossakin ja lueskelin omiani. Menin muutamaan tenttiinkin lukematta tenttikirjoja, koska oletin pohjatietojen riittävän. Yliopiston aikaisessa kurssitodistuksessani on arvosanoja ykkösestä viitoseen, pääasiassa sen mukaan, olinko kiinnostunut opetuksen aiheena olevasta asiasta. Ahdistelin yliopiston professoreita ja viskaaleja ensimmäisenä syksynä ja talvena paljon vaihto-opinnoista. Sitten sain laitoksen dekaanin kirjoittamaan suosittelukirjeen Saksaan Düsseldorfin Heinrich Heine-Universitätiin, jonne lähdin helmikuussa 2009. Oli siis tarkoitus viettää Saksassa kesälukukausi, joka alkoi maaliskuussa ja loppui loppusyksystä. Muutin Düsseldorfiin ja asuin ensin kahdessa erilaisessa opiskeluasunnossa, josta viimeisimmästä minut häädettiin maaliskuussa. Päätin sitten, kun massia oli, hankkia ison vuokra-asunnon keskustasta varsin arvokkaasta kiinteistöstä. Kyseessä oli ullakkoasunto, jossa oli mm. kylpyamme ja kattoikkunoita, jonka takia lämpö nousi osittain kesällä varsin suureksi. Tuo kevät ja etenkin kesä Düsseldorfissa on jäänyt mieleeni jonkinlaisena takautumana – koin ensimmäistä kertaa elämässäni olevani todella vapaa. Olin aloittanut interraililla olemisen jo vuonna 2006 17-vuotiaana. Ensimmäisellä matkallani kävin Tanskassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Italiassa. Kävin mm. äitini serkun luona Dinslakenissa Ruhrin alueella Saksassa. Sittemmin olen tehnyt interrailmatkoja vuosina 2007 kaksi kertaa, 2008, 2009, 2011 ja 2014. Olen käynyt Euroopan maat halki monta kertaa ja interrailmatkat olivat vähintään kuukauden mittaisia retkiä. Olen lisäksi tehnyt ulkomaanmatkoja ja käynyt kaupunkilomilla yksin ja sukulaisten tai kavereiden kanssa yli viisikymmentä kertaa. Suosikkipaikkojani Euroopassa ovat kuitenkin varsin kliseisesti Lontoo ja Pariisi. Olen käynyt kaikissa Euroopan maissa ellei San Marinoa ja Liechtensteinia lasketa. Lisäksi olen matkustellut Aasiassa ja Afrikassa. Oseaniassa, Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikassa ja Väli-Amerikassa en ole vielä käynyt. Düsseldorfissa asuntoni alakerrassa asui todellinen pikkuporvari, jonka mielestä yläkerrasta ei olisi saanut kuulua minkäänlaista melua, ja hänen takiaan jouduin esimerkiksi viettämään yhden yön saksalaisen poliisin putkassa. Sen takia matkustelin Egyptin Luxorissa asti ja kävin mm. Suomessa kesällä. Düsseldorfissa luentojen seuraamisen sijasta ostin kirjoja mm. keskustan Friedrichstrassella sijaitsevasta Stern Verlag-kirjakaupassa. Lisäksi keskustelin lähellä Rhein-joen vartta sijaitsevan vanhan kaupungin Heinrich Heine-kirjakaupan oppineiden omistajien kanssa ja ostin tietysti myös kirjoja. Kerran kävin eräällä sisäpihalla vanhassa kaupungissa sijaitsevassa tavallisesti kiinni olevassa kirjakaupassa, jossa 88-vuotias omistaja ja sotaveteraani myi minulle mm. varsin harvinaisen Georg Brandesin Voltaire-elämänkerran ensipainoksen. Sukulaisiini kuuluu von Schrowe-suvun edustajat, ja erään tuon suvun edustajan isä väitteli tohtoriksi Saksassa 1920-luvulla. Löysin sattumalta Stern Verlagin yläkerrasta, jossa myydään vanhoja kirjoja, tuon väitöskirjan kappaleen, joka oli vielä lisäksi omistettu omakätisesti väitöskirjan ohjaajalle Max Seringille. Väitöskirjan tekijän tytär oli todella kiitollinen kun sitten Suomessa muutaman vuoden jälkeen toimitin väitöskirjan hänelle. Asuntoni Fürstenwallilla eli Herttuoiden seinällä oli minimalistisesti sisustettu, mutta lattia oli täynnä kirjoja ja kirjapinoja. Minulla on edelleen tänä päivänä vieläkin omassa kirjastossani satoja kappaleita saksankielistä kirjallisuutta, joista osan ostin ensimmäisen Düsseldorfissa viettämäni ajan aikana.. Kun lähdin Marraskuun alussa Saksasta väliaikaisesti Tampereelle, tarvittiin kirjojen ja tavaroiden siirtämiseksi kolme taksia, joilla vein tavarat lentokentälle Lufthansan toimitettavaksi. Muutin Tampereelle jostain syystä, jota en myöhemmin ole tajunnut. Asuin kaupungin keskustassa, kävelin toimettomana Hämeenkatua ja kävin syömässä aamiaiset ja lounaat hotelleissa ja ravintoloissa. Joulukuussa lähdin Pariisiin, ja se tuntui uskomattomalta ja ennenkokemattomalta. Olin käynyt jo marraskuussa etsimässä asunnon Ile Saint-Louis'lta, joka siis sijaitsee Ile de la Citen saaren vieressä, Notre Damen katedraalin kyljessä. Pariisissa flaneerasin ja otin osaa paikallisiin ajanviettotapoihin. Ostin myös edelleen kirjoja ja luonnollisesti paikan huomioiden pääasiassa ranskankielistä kirjallisuutta. Olin saanut Jyväskylästä suosituskirjeen Sorbonne Nouvellen yliopistoon, mutta kun joulukuussa jo sinne Pariisiin muutettuani kävin yliopiston toimistossa, pläräsi täti vaihto-opiskelijoiden listan läpi ja sanoi etteipä löydy nimeä. Näin ollen olin pelkästään olemisen takia Pariisissa, vaikka tiedustelinkin varsinaisesta alkuperäisestä Sorbonnesta opiskelijan paikkaa edes vaihto-opiskelijan statuksella. Kävin ravintoloissa, museoissa, kirjakaupoissa ja kirjastoissa. Penninvenyttäjille voin antaa ohjeen parhaimmasta halvasta ruokapaikasta Pariisissa: Rue de la Huchette, pieni katu Boulevard Saint Michelin ja Rue de la Citen välissä, josta saa alle kymmenellä eurolla aitoa kreikkalaista pitakebabia, joka on parasta ja täyttävintä, kun rahat ovat lopussa. Asunto oli kohtalaisen kookas ja ylimmässä kerroksessa kuten asunto Düsseldorfissa. Kuitenkin samalla rahalla olisi tuohon aikaan saanut Helsingistä 70-80 neliön asunnon esimerkiksi Töölöstä. Mielenterveysongelmien tulosta oli varmaan se, että olin yhteen aikaan Pariisissa kolme viikkoa käymättä suihkussa. Toiselle viikolle tultaessa en enää päässyt sisään kaikkiin kapakoihin. Sitten kun lilluin kolmen viikon jälkeen asuntoni kylpyammeessa, irtosi iholta paksu talikerros. Lähdin romanttisen kiinnostuksen, jonka olin nähnyt Pariisissa, takia, käymään maaliskuun lopussa Suomessa ja Kuopiossa sekä Tampereella. Tuon visiitin seurauksena jouduin hoitoon Suomessa ja tuo Pariisin aika päättyi. Sittemmin olen valmistunut maisteriksi filosofiasta ja opiskellut mm. kirjallisuutta, kauppatiedettä ja oikeustiedettä. Ulkomailla matkustelusta ja opiskelusta olen aina saanut paljon sekä materiaalista mutta etenkin henkistä perintöä. Yksi merkittävimmistä kokemuksista on ollut esimerkiksi ensimmäinen Istanbulissa käyminen. Sininen moskeija, Hagia Sofia ja suuri basaari olivat todellakin maailmaa avaavia kohteita. Mutta kuitenkin Bosporin salmi ja sen vesi jäi mieleeni todella sykähdyttävänä kokemuksena. Muita paikkoja joita voin suositella ovat Belgrad ja Novi Sad Serbiassa, Budapest Unkarissa, Rooma ja Firenze Italiassa, Barcelona Espanjassa, Osaka ja Kioto Japanissa, Valletta Maltalla, Düsseldorf Saksassa Praha Tsekissä ja Krakova Puolassa, aiemmin mainittujen Lontoon ja Pariisin lisäksi. Olen ollut kaksi kertaa psykiatrisessa hoidossa, vuonna 2010 ja 2013, jonka jälkeen olen tullut toimeen hyvin lääkitykseni kanssa. 2014, ennen kuin täytin 26 vuotta, tein viimeisen interrailini sen takia, koska lipun hinta kasvaa huomattavasti yli 25 vuotiailla. Tuota matkaa, jonka aloitin Istanbulista ja jonka jälkeen lensin Manchesterista Englannista takaisin, luonnehti esiin tulleet mielenterveysongelmat, koin esimerkiksi muutamassa paikassa ahdistusta, joka vain paheni, jos se tuli esimerkiksi kadulla kävellessä. Suosittelen vahvasti nuorille ulkomailla käymistä, siellä kasvaa ja oppii uusia asioita. Olen matkustanut yksin, veljeni kanssa, äitini kanssa, molempien vanhempieni kanssa ja kavereiden kanssa. Kerran lähdin ex-tempore tyylillä Lontooseen pariksi viikoksi ja vasta kun äitini rupesi ihmettelemaan missä olin, piti minun pyytää äidiltä takaisintulorahat. Tällaista matkustelua en voi kenellekään suositella, vaikka kuitenkin on sanottava, että joskus nimenomaan extempore-matkat voivat myöhemmin tuntua kaikista parhaimmilta. Olen tähän mennessä asunut Lontoossa, Stoke-on-Trentissä, Pariisissa, Prahassa ja kahteen kertaan Düsseldorfissa ja Suomessa olen asunut lapsuudenkodin lisäksi kahteen kertaan Tampereella, kahdesti Jyväskylässä, Helsingissä, Kuopiossa ja Siilinjärvellä. Asuntojen määrä, joissa olen asunut lapsuudenkodista lähtemisen jälkeen, on jotakuinkin lähemmäksi kahtakymmentä. Eräs vanhempi sukulainen oli joskus sanonut, että von Beckereitä luonnehtii levottomuus ja riskienottohalu, joten ei ihmekään. Valmistelen tällä hetkellä useampia kirjoja ja mm väitöskirjaa. Samanaikaisesti kirjoitan lehtiin ja omaksi ilokseni omaan blogiini. Haluaisin ruveta tubettajaksi, koska nykypäivänä etenkin nuoret ihmiset tavoittaa blogia paremmin sillä. Olen myös kirjoittamassa elämänkertaa sukulaisestani Reinhold von Beckeristä. Hänestä ei hänen historiallisesta merkityksestään huolimatta ole tähän mennessä koskaan kirjoitettu kokonaista elämänkertaa kirjan muodossa. Reinhold von Becker oli yliopiston opettaja ja professori, kirjailija, journalisti ja kielen kehittäjä, joka eli vuosien 1788 ja 1858 välisenä aikana. Hän syntyi Kangasniemellä ruotsinkieliseen aatelisperheeseen, joka omisti paikkakunnalla muutamia kartanoita. Hän opiskeli ensin Kuopion Triviaalikoulussa eli Kuopion Lyseon edeltäjässä ja sen jälkeen Porvoon gymnaasiumissa eli lukiossa. Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen hän jatkoi opintojaan Turun akatemiassa, jossa hän opiskeli sekä matematiikkaa että historiaa. Voi luulla, että tuohon aikaan juuri edesmenneen professori Porthanin perintö oli vaikuttamassa siihen, että nuori Reinhold omaksui lopulta pääasialliseksi alakseen historian. Hän myös saattoi nähdä mahdollisuutensa päästä professorin virkaan helpommiksi historian alassa. Hän opetti 1800-luvun alussa Turun Akatemiassa mm. Johan Wilhelm Snellmania, Johan Ludvig Runebergiä ja Elias Lönnrotia. Yksi hänen uransa merkittävimmistä asioista on ollut toiminta historian apulaisprofessorina ja professorina. Hän mm. keksi uudenlaisen kahdeksanosaisen tavan Suomen historian peridiosoimiseksi. Hän julkaisi vuosien 1820 ja 1822 välisenä aikana Turun Wiikkosanomat-nimistä lehteä, joka oli järjestyksessään toinen Suomessa julkaistuista suomenkielisistä sanomalehdistä. Lehden tilaajat olivat suurimmalta osalta suomenkielisiä talonpoikia, ja Reinholdin pyrkimys lehdellään on suuressa mitassa ollut kansanvalistuksellinen, hän mm. julkaisi lehdessään ensimmäisen suomenkielisillä paikannimillä ja selityksillä varustetun Euroopan kartan. Reinhold kirjoitti lehteensä mm. orjuutta vastustavia kirjoituksia, vaikka hän toisaalta samanaikaisesti puolusti mm. senaikuisen säätyjärjestelmän hyväksyttävyyttä ja oikeutta. Reinhold kehitti myös lehdessään suomenkieleen paljon uudissanoja ja ilmaisutapoja. Esimerkkejä näistä sanoista ovat esimerkiksi eläke, hallinto, ihmiskunta, huonekalu ja sivistys. Kuitenkin on laskettu, että Reinholdin kehittämiä sanoja, jotka ovat vieläkin nykyään käytössä, on todennäköisesti satoja. On ainakin oletettu, että Reinhold joutui luopumaan Turun Wiikkosanomien päätoimittajan paikasta, koska hän kirjoitti lehteensä kirjoituksia, jossa puolusti Kreikan menestystä juuri silloin käynnissä olleessa Kreikan vapaussodassa, mitä tuolloisen sensuurin linja ja lopulta Suomen kenraalikuvernööri ei hyväksynyt. Myöhemmät lehden päätoimittajat eivät olleet Reinholdin kaltaisia ja lehden suosio laski kuin lehmänhäntä. Reinhold julkaisi vuonna 1824 Suomen kielen kieliopin, jonka ruotsinkielinen nimi oli Finsk Grammatik. Tuota kielioppia pidetään nykypäivän näkökulmasta laajimpana ja perusteellisimpana tuohon asti koottuna esityksenä suomen kielestä. Esimerkiksi suomen kielen lauseoppi esitellään tuossa kieliopissa ensimmäisen kerran. Reinhold omaksui ensin itämurteiden tyylisen painotuksen astevaihtelun t-d-kuvauksessa, mutta omaksui ainakin väliaikaisesti länsimurteista tulevan painotuksen. Kuitenkin häntä on myöhemmin muiden piirteiden takia pidetty itämurteiden vaikutuksen ajajana. Kuten sanottu, Reinhold oli Lönnrotin opettaja ja keräsi jo ennen häntä kansanrunoutta, jonka johdosta hän antoi Lönnrotille maisterin väitöskirjan aiheeksi Väinämöisen, josta Reinhold oli jo julkaissut lehdessään kirjoituksen. Nykypäivänä sanotaan, että Reinholdin artikkeli ja Lönnrotin väitöskirja muodostavat yhdessä niin sanotun Esi-Kalevalan, josta Kalevalan kokoaminen varsinaisesti alkoi. Hän pyrki 1832 Helsingin yliopiston historian professoriksi, ja konsistori puolsi häntä virkaan. Kuitenkin on arveltu esimerkiksi piispa Melartinin vaikuttaneen siihen, että virkaan valittiin lopulta konsistorin päätöksen vastaisesti toinen kilpahakija eli Gabriel Rein. Tuon epäonnistumisen ja vääryyden takia hän poikansa Adolfin, josta tuli myöhemmin yksi Suomen merkittävimmistä taidemaalareista, kertoman mukaisesti vaipui yksinäisyyteen, jossa hän vietti aikaa vain parhaimpien oppineiden ja kärsineiden professoriystäviensä kanssa, ja katosi Suomen kulttuurielämän korkeimmalta Parnassolta iäksi. Loput työvuosistaan hän vietti Senaatissa kielenkääntäjänä, missä hänen tuli luoda paljon uutta suomen kieltä lakitekstien käännöksiin, joista osa on säilynyt vielä nykyaikaisessakin lakitekstissä. Aloitimme vuonna 2016 järjestämään vuosittaisen Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailun hänen mukaansa nimetyssä Beckerin koulussa Kangasniemellä, jota on nyt jatkettu kuutena vuotena. Kangasniemellä on myös hänen mukaansa nimetty katu ja muistomerkki, jossa on kuvattu Sotkalintu pesällään, jossa on munia, joka kuvastaa Reinholdin roolia Kalevalan synnyssä. Olisi tässä amerikanenglannin ja anglismien aikakaudessa muistettava etenkin oman kielen merkitys, vaikka siihen ei tulekaan suhtautua poissulkevalla tavalla kuin perussuomalaiset. Kaikkien kielten oppimisesta on hyötyä, ja kielitaito ei koskaan voi olla minkäänlainen rasite.

Ja sitten lopuksi turvaksi ja opastukseksi matkalle:

Erilaisuuden tuntemuksen kautta ihmiset oppivat lopulta näkemään olevansa erillisiä ihmisiä, joilla on myös yksityisiä ja yksilöllisiä ominaisuuksia. Erilaisuutta ei tule pelätä, koska vain pintapuoliset, ristiriitaiset ja läpinäkyvät ihmiset hakevat samanlaisuutta, joka monesti tarkoittaa vain sitä, että tehdään siten kuin lauman tyhmä ja monesti häiritsevä johtaja haluaa.

Itsetuntemuksesta on sanottava, että valtaa ei pidä antaa idoleille ja muille paperitiikereille. On pyrittävä arvostamaan oikeanlaisia asioita, eli ns. esikuville ei tule antaa liikaa valtaa.

On asetettava päämääriä ja pyrittävä niihin varmasti. On kiinnitettävä huomio omaan ajatteluun ja tekemiseen sen sijaan, että ilkuttaisiin toisten tekemiä virheitä tai että kuviteltaisiin jonkun onnistumisen olevan jotain sellaista, joka ei onnistuisi itseltä. Toisia ihmisiä edes opettajia ei tule sotkea oman motivaation käsittelyyn. Opettajatkin voivat joskus olla paperitiikereitä. Olisi siis muistettava se, että opettajienkin puhe voi joskus olla keskinkertaista hölynpölyä.

Ei tule nolostua epäonnistumisesta. Rumankin epäonnistumisen takana on kaunis onnistuminen. Kaikessa on potentiaali onnistumiseen, koska ihmiset loppujen lopuksi muistuttavat suuresti toisiaan. Epäonnistumista ei tule pelätä vaan siitä voi aina oppia. Esimerkiksi Thomas Edison epäonnistui satoja kertoja sähkölampun kehittämisessä ennen kuin hän onnistui. Ja Einstein sanoi, että nerous on yksi prosentti kykyä ja 99 prosenttia hikeä ja ponnistelua.

Filosofia on mielestäni korkein tiedon laji, jonka avulla voi hallita itseään ja itsen edessä avautuvaa maailmaa. Olen kehittänyt omia käsitteitä ja muodostanut oman filosofisen maailmankatsomuksen. Filosofoiminen ei koskaan ole turhaa, mutta tämän oman filosofian kehittäminen on loppujen lopuksi turhaa, sillä filosofialla ei voi koskaan pyrkiä omaan hyötyyn tai itsetunnon virheelliseen kohottamiseen.

Kirjoittamisella oppii etenkin itsestään. Kirjoittaminen on hyvä väline asioiden käsittämisessä ja käsitteellistämisessä. Kirjoittaminen kehittää kielellistä kyvykkyyttä ja parantaa ajattelukykyä. Kun pääsee sisään kirjoittamiseen, voi aiheita alkaa pulpahtelemaan mieleen pelkästään sen takia, koska kirjoittamisesta on tullut tapa käsitellä ajatuksia.

Mielenterveydestä on sanottava, että lievä poikkeavuus on monesti hyvästä. Ahdistuksen ja masennuksen käsittelyssä voi kehittyä. Mielenterveysongelmien käsittelystä on vähitellen poistunut tabullisuus ja kiellettyys. Ei pidä pelätä mielenterveyteen liittyvää leimaamista ja leimautumista.

Arvoja ei koskaan tule ottaa annettuna, vaan niistä pitäisi keskustella jatkuvasti, ja esimerkiksi koulussakin oppilaita tulisi opettaa kritisoimaan arvoja, lyömään niitä hajalle ja kehittämään tilalle uusia, parempia arvoja.

Kulttuurista minun on sanottava, että olen saanut etuoikeuden syntyä perheeseen, jonka sukujen vaiheet poikkeavat varsin suuresti toisistaan. Äitini suku von Beckerit, on tuonut minulle kiinnostuksen etenkin kieliä kohtaan, joita osaan tänä päivänä yli viittä. Kielet ja kulttuurit kiinnostavat minua, koska ilman niitä olisimme varsin paljaita ja alkukantaisia käytökseltämme ja olemukseltamme. Isäni suvussa on etenkin insinöörejä ja teknikkoja, eli käytäntöön suuntautuneita ihmisiä, kun taas äitini suvussa on ollut paljon lainoppineita ja humanistisesti sivistyneitä, olen kuitenkin tietojeni mukaan äidin suvun ainoa filosofi. Varmaan voi sanoa, että kulttuurillinen tuntemus johdattaa kieliin, ja toisaalta päinvastoin kielten hallitseminen lisää myös kulttuurin tuntemusta. Mielestäni esimerkiksi Perussuomalaisten tapa suhtautua kulttuuriin on haitallinen ja sitä ei voi missään nimessä suositella, vaikka tietysti täysikasvuisten ihmisten äänestyskäyttäytymiseen ei voida eikä pidäkään puuttua. Monessa tapauksessa, kuten oman sukuni tapauksessa, kulttuurilinen kompetenssi on tullut ulkomailta eikä Suomessa ole ollut minkäänlaista kehittynyttä kulttuuria ennen ruotsalaista kolonisaatiota.

Kirjallisuus on yksi intohimoistani. Luen kaikenlaista kirjallisuutta kuten myös kirjoitan kaikenlaista. Ihmisoikeusjuristi Matti Wuori on todennut, että lukeminen on sisäänhengitystä ja kirjoittaminen uloshengitystä. Voi helposti laskea, että jos jokainen lukisi joka päivä edes viidentoista minuutin ajan, altistuisi hän tuon kautta vuodessa yli miljoonalle sanalle. Olen perinyt lukuharrastukseni suuresti äidiltäni, äitini isältä ja isäni isältä. Kotonani ja isovanhempieni kotona on aina ollut kirjoja, joten olen voinut aloittaa tämän harrastuksen jo lapsena. Kotikirjastossani on tällä hetkellä noin parituhatta kirjaa. On tärkeää, että kotona lapsille luetaan kirjoja ja ohjataan heitä harrastamaan kirjallisuutta. Klassikoitakaan ei tulisi pelätä, koska kun sinne asettaa jalkansa on pian mennyt jo ovesta läpi ja tullut sisälle klassiseen kulttuuriin. Goethe sanoi että etenkin ja ennen kaikkea tulisi lukea vanhoja kreikkalaisia ja roomalaisia. Olen tehnyt pitkät sivuaineopinnot antiikin kulttuurissa ja myöhemmin olen todennut, että nuo opinnot olivat kiinnostavampia kuin kaikenlaisten epäaitojen töhertelijöiden kommentointifilosofia, jossa ei suuntauduta ajatukseen itseensä, vaan toisten ihmisten ajatuksiin.

Filosofiassa minulle läheisintä on ollut aina etiikka, yhteiskuntafilosofia ja arvoteoria, vaikka olenkin metodeissa jo pitkään ollut suuntautunut analyyttiseen filosofiaan ja logiikkaan, jonka kohde on etenkin kielellinen analyysi. Kuitenkin höpättäviä kommentoijafilosofeja, jotka katsovat vain ”tulkintoja” en ymmärrä. Nämä ovat menneet täysin niin sanotun modernin jälkeisen aikakauden suojan taakse, ja katsovat ettei nykypäivänä voi enää olla filosofeja varsinaisessa entisessä mielessä. Mielestäni meitä kuitenkin on vielä olemassa, ja nuoret voivat oikealla tavalla suhtautuessa ja suuntautuessa olla auttamassa filosofiaa pois nykyisen piian roolistaan. Filosofiallakin voi olla tulevaisuutta. Meidän on vain omilla toimillamme ja ajatuksillamme näytettävä se.