Vielä tänäkin päivänä voidaan psykiatriseen hoitoon sisällyttää tietynlainen moralismi ja moraalinen arvioitseminen. Tämä tarkoittaa sitä, että hoitoon joutunut ihminen voi joutua kohtelun kohteeksi, jossa hänet esitetään epämoraalisena ihmisenä. Mielestäni ylemmissä luokissa lapsien ja sukulaisten henkilökohtaiset ongelmat on aina voitu puida kotipiirissä, ja mielestäni on rahvaanomaista ja alaluokkaista, jos esimerkiksi vanhemmat hankkivat lapsensa hoitoon, vaan sen takia, koska he eivät pysty itse käsittelemään asiaa. Olen kahdesti hoidossa olleena kokenut tuon, mutta etenkin ensimmäisellä kerralla selvemmin. Kun vanhempani eivät osanneet auttaa minua ja halusivat käyttää valtaa suhteessa minuun, hakivat he paikalle lääkärit, poliisit ja mielisairaanhoitajat. Minä koin tuon etenkin vallankäyttönä, kun vanhempani eivät voineet hyväksyä sitä, että olin noina vuosina kasvanut heistä yli ja erilleen. Jos ajatellaan hoidossa tapahtunutta moralisointia, voin sanoa, että yksi vanhan sukupolven edustaja hoitaja rupesi yhdessä hoitoneuvottelussa kummastelemaan ääneen sitä, että olen ottanut äitini sukunimen. Tuossa minusta pyrittiin tekemään epämoraalinen ja arveluttava ihminen. Kuitenkin moralisointia on ollut myös muunlaatuista. Se, jos minä olen halunnut ottaa äitini aatelisen suvun nimen, enkä tyytyä siihen nimeen, jonka lehtolapsena syntynyt isäni isä sai äidiltään, niin ei se kerro mistään muusta kuin myönteisestä menneisyyden ja periaatteiden kunnioittamisesta. Tuo arvostelu varmaan alkoi siitä, kun minun päähäni tungettiin hoidossa ajatusta, jonka mukaan jokainen kunniallinen ihminen kunnioittaa ja tottelee isäänsä ja ei kyseenalaista hänen ”auktoriteettiaan”. Myös tuossa on voinut olla jotain siitä, miten jotkut ajattelevat nimen vaihtamisen olevan itsessään moraalitonta. Lopulta yksi syy on voinut olla se, että ihminen pyrkisi tällä tavalla egoistiseen hyötyyn. Seksuaalisen pahoinpitelyn kohteeksi joutuminen ja nämä rikolliset, jonka tämän suorittivat, on tuonut kaikille tiedonvälityksen kautta halun ja mahdollisuuden kyylätä tällaiset asiat. Olen kohdannut elämässäni vain miehekkäitä ja karskeja naisia, samalla kun naisihanteessani on viattomuutta, joka on samalla myös itsenäinen ja itseä kunnioittava elämänasenne. Jos olisin halunnut, olisin voinut tuottaa nämä ihmiset oikeuden eteen teoistaan, toivottavasti he saivat teostaan sulan hattuunsa. Kaikkea mitä pidän tärkeänä elämässä on loukattu etenkin isäni ja hänen myötään psykiatrismin toimesta. Minulle kirjat ovat tärkeintä maailmassa, ja isäni on sitä vastoin sanonut mm. ”aapisia ja lorukirjoja” ja että vanhoja, haisevia kirjoja ei tarvitse nurkissa olla. Tuon ilmaistun asenteen pohjalla näkyy reaktiivinen ja negaatioon perustuva asenne, jossa kirjat, ehkä sen takia että niitä hän ei ole koskaan paljoa lueskellut, tuomitaan negaation kautta totaalisen huonoksi, koska hän itse luulee olevansa oikeassa ja edustavansa parempaa elämänasennetta. Hän vain on niin mustavalkoinen, jonka on perinyt äidiltään. Yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnostani isäni on sanonut ”YTM = Yritän olla tekemättä mitään.” Isäni edustaa yhteiskuntamallissa ennen minun tasoani ollutta käytännöllisen alan työntekijää, joka katsoo, että kaikkien tulisi omista ominaisuuksistaan riippumatta ottaa osaa esimerkiksi ruumiillisiin töihin. Kerran hän sanoi minulle, että minun pitäisi lapsuudenkotiin tullessa tuoda omat ruokani. Hänessä on persoonallisuushäiriön piirteitä, ja hän on aina pyrkinyt kilpailemaan minun kanssani ja korostamaan omia oikeuksiaan ja hänelle kuuluvia asioita. Mielestäni, kun vanhempani ovat olleet aviossa miltei neljäkymmentä vuotta, voisi ajatella, että asiat ja omaisuus nähtäisiin yhteisenä omaisuutena, mutta isäni vieläkin uhkailee äitiäni mm. omien auton avaimien pois otolla. Molemmat vanhempani ovat sanoneet minulle, että ”minä otan lähestymiskiellon”. Luulen isälläni tuohon sisältyvän sellaisen painostavan asian, etten saisi hänen mukaansa silloin edes tulla tapaamaan äitiäni lapsuudenkotiin, muista miten hän virnisteli kun kertoi asiasta. Hän puolustaa narsistin innolla aina omia oikeuksiaan ja omaa sijaansa, sen sijaan että olisi altruistinen. Hän on ehdottomasti piinkova egotisti. Hän suuttuu helposti, mölisee ja on kiivas luonteeltaan, jonkinlainen tunne-elämän pidikkeiden puuttuminen tuossa on taustalla. Tällainen asia tuli selväksi, kun olin muistaakseni 15 ja isäni tuli jostain ja valitti itkien vavahtavalla äänellä ”Kyllä minullakin on tunteet.” Kun vanhempani olivat hommanneet virkamiehet viemään minut pois, käpertyi isäni yhteen huoneeseen sohvalle sikiöasentoon, jonka perässä huoneeseen meni lääkäri. Olen siis nähnyt isäni itkevän useammin kuin äitini. Äitini on kova ihminen, joka ei halua näyttää heikolta missään tilanteessa. Ehkä isäni epäinhimillisyys sai hänet kiinnostumaan tästä, mutta toisinaiset itkupurkaukset tältä taholta, ovat näyttäneet kumpiko on kovempi puoli liitossa. Isässäni on tiettyä viattomuutta siinä mielessä, että olen pitkään uskonut, ettei hän voi kontrolloida kiivauttaan ja tarkastelemaan itseään ulkoa käsin – yksipersoonainen näkymä on siis hänen ristinsä. Olen aina ollut herkkä ihminen ja vielä varmaan korostuneemmin mielenterveyden heikennyttyä. Sen takia olen vapaata riistaa tunnekylmille narsisteille, jotka eivät hae toisista ihmisistä kuin omakohtaista hyötyä itselleen. Ihmisten puheet loukkaavat ja en pääse minnekään ilman sitä, että jotkut olisivat kommentoimassa. Olenkin miettinyt, että olisi parasta, jos joku Kotileena kävisi kotona siivoamassa, tuomassa ruoat ja tuomassa alkon tuotteet, jolloin asunnosta ei tarvitsisi juuri poistua. Herkkyys on uskomaton voimakkuus etenkin taiteen ja kirjallisuuden luomisessa, mutta se on myös heikkous siinä mielessä, että se altistaa ihmisen tarkkailemaan toisten ihmisten reaktioita. Minun diagnoosini on skitsoaffektiivinen häiriö, joka tavallisesti lasketaan skitsofrenian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön väliin. Olen herkkä ympäristölle kaikkialla, vaikka ajatustoimintani ei vaikutu toisten ihmisten ajatuksista. En siis ole mikään heittopussi, vaan sisimmässäni on omaperäinen ajattelija, mutta emotionaalinen toimintani ei ole samalla tasolla. Koen joskus ihmisten kiinnittävätn huomiota korosteisella tavalla. Olen myös altis ajattelemaan pahoja asioita, ja tulkitsen ihmisten puheita. Koen joskus alakuloa, joka purkautuu yleensä joko viinalla tai kirjoittamisella. Haluaisin olla luovempi ihminen, ja olen joskus miettinyt, olinko ennen lääkityksiä luovempi ihminen kuin nykyään. Taiteilijoista ja kirjailijoista pitäisi huolehtia enemmän, koska esimerkiksi se viina voi monesti olla sellainen substanssi, joka vähitellen rappeuttaa luovuutta ja voi jopa murentaa sen kokonaan. Koen mielenterveysongelmaisena tietyt asiat aiempaa vaikeampana, en esimerkiksi ole moneen vuoteen matkustanut yksikseni kuten tein parikymppisenä, vaan mukana on nykyään ollut joku sukulainen tai kaveri. Olen kärsinyt myös ahdistuksesta ja totaalisesti invalidisoivista ahdistuneisuuskohtauksista. Ahdistus liittyy monesti jonkinlaiseen muutokseen, joka voi siten olla liitteessä myös Aspergerin syndroomaan, joka minulle on diagnosoitu. Ahdistus ja mielenterveysongelmat ehdottomasti rajoittavat elämänpiiriä, mutta rauhallinen arki, jossa voi työskennellä ja kirjoittaa, on toisaalta myös hyvä asia, koska omalaatuinen ja luova kirjoittaminen vaatii myös yksinolemista ja mieluiten sitä, että kirjoittaminen tapahtuu myös jonkinlaatuisessa sekluusiossa. Kun karsii sosiaalisia obligaatioita elämästä, voi ajan käyttää kehittävämpään ja luovempaan toimintaan kuin mitä on juoruaminen ja tyhmille asioille naureskeleminen. Alkoholi voi toimia keinona hidastaa aivoja, kun luovuuden kukkiminen on ollut rikasta. Kuitenkaan itse en ole saanut enää vuosikausiin samanlaisia kicksejä viinasta. Minusta on puhuttu pahasti myös muun suvun keskuudessa. . Isäni on harrastanut tätä minua kiusaavien ihmisten suosimista vuosikymmeniä, hän pyrkii jotenkin ilmeisesti mielestään sosiaalisella tavalla naureskelemaan sydämellisesti ja sanoi mm. Jyväskylässä serkulleen Osmo Kääriäiselle muuttoni johdosta, että ”tuotiin nyt sen romut tänne”. Hän ei myöskään hyväksy toisille samoja toimintoja kuin itselleen. Nytkin äskettäin kun olin mökillä ja tulin sisään tupaan haisi siellä kuin lantalalta, ja kun kysyin siihen syytä, naureskeli ja virnisteli isäni vain sille. Ja nyt on kyse pitkälle yli kuusikymppisestä ihmisestä. Hänen teeskennelty itsetuntona on myös valtava ja ei ole koskaan pitänyt suomenruotsalaisista ja sanoo Aku Ankkamaiseen tapaan ruotsalaisia ”Hannu Hanhiksi”, eli ainakin oma status tunnetaan Ankkalinnan sisällä. Luonnollisesti talonpoikainen rahvaanomaisuus ja itsetyytyväisyys on aiheuttanut sen, että äitini suvun historia ei näkynyt talossa millään tavalla tai pieteetillä ennen minun tutkimuksiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti