Nykypäivänä kaikkien yhteydenpitovälineiden myötä ihmisten mutta etenkin nuorten vuorovaikutuksen laatu on muuttunut. Onhan esimerkiksi selvää, että Tuusulan Jokelan amok-runner vietti suurimman osan ajastaan internetissä ja voidaan arvella, että tällainen kasvotusten tapahtuvan vuorovaikutuksen surrogaattituote johti hänen tekoihinsa. Myös monet muut amokit ovat vetäytyneet pois yhteiskunnasta internetin välityksellä ja sehän on selvää, että kaikenlaiset hihhulijaokset pitävät nykyään miltei kaikissa kategorioissa omaa keskustelupalstaa, missä vihaa ja angstia lietsotaan nimimerkkien takaa. Mielestäni koulut tulisi yksityistää, ja sen muota oppilaat voisivat ainakin lukiotasolla tehdä oman valitun erityisalan mukaisia työtehtäviä, ja lakiin voitaisiin kirjata se, että yksityisen ja julkisen piirin työantajien olisi sitouduttava ottamaan näitä nuoria osa-aikaiseen työhön. Vanhempien tulisi olla kiinnostuneita nuorten ja lapsien kotitehtävien sisällöllisestä puolesta, eikä tottua vain siihen, että läksyjen tekeminen olisi vain jonkinlainen körttimoraalin ja kantilaisen velvollisuusetiikan risteytymä. Voidaan sanoa, että nuoret eivät menesty koulussa silloin, jos koulunkäynti tuntuu obligatoriselta pakolta. Oppimisesta tulisi tehdä hauskaa ja kiinnostavaa sillä tavalla, että nuoret saisivat valita oman erityisalansa viimeistään lukiossa ja tämän myötä tiettyä alaa opiskelevat ja töitä tekevät nuoret voisivat koulussa luennoida omasta erityisalastaan toisille oppilaille, ja tämän myötä oppilaat oppisivat vaihtamaan rooliaan, mikä liittyy siihen, että uudenaikaisessa lukiojärjestelmässä opetuksen tulisi perustua freelancereihin, jotka sekä opettaisivat ja opiskelisivat samalla aikaa erityisalaansa. Jos lukioikäinen nuori asuu yliopistokaupungeissa ja vielä sellaisessa, josta löytyisi oman erityisalansa mukaista opetusta, pitäisi nuorten hakeutua jo lukiossa avoimen yliopiston opintoihin. Nämä avoimen opinnot voisivat valmistaa nuoria yliopisto-opintoihin. Opetuksen tulisi olla osallistavaa ja opettajien tulisi voida havainnoida opiskelijoiden parhaita puolia ja tuoda niitä mahdollisuuksien mukaan esiin. Tällainen opiskelijoiden itsetuntemuksen ja opettajien yksilöntuntemuksen kehittäminen voisi luonnistua sillä tavalla, että ainakin lukiossa nuoret voisivat kirjoittaa säännöllisin väliajoin motivaatiostaan, oppimisestaan ja opintojensa etenemisestä esseitä, joiden kautta opettajat alkaisivat korostaa nuorten erityistuntemuksen määrää ja potentiaalia. Kouluihin tulisi saada tenttiakvaariot ja istunto-opetusta tulisi vähentää, samanaikaisesti kun laajempien opinnäytetöiden määrää ja ajan sisäistä toistuvuutta tulisi lisätä. Yliopistossa kirjoitetaan lähinnä esseitä ja sen takia olisi voitava mahdollistaa nuorille oma koulutie yliopistoon asti esseiden kirjoittamisella. Samanaikaisesti kielioppia tulisi opettaa laajempana kokonaisuutena, johon tulisi lisätä enemmän kielten geneologiaa ja historiaa. Kielten opetuksessa tulisi samanaikaisesti opiskella useampia kieliä samanaikaisesti tietysti kielikunnan mukaan. Kielten opetuksessa tulisi myös korostaa nykyistä enemmän klassisten tekstien kääntämiseen sekä opiskellulta kieleltä omalle kielelle mutta myös tietyssä opintojen vaiheessa myös omalta kieleltä vieraalle kielelle. Eli mielestäni opiskelijoiden sosiaalista kompetenssia tulisi lisätä järjestämällä aktiivisempaa kerhotoimintaa, jossa saisivat olla edustettuina kaikki tieteen lajit ja jossa ihmiset voisivat muodostaa pysyvämpiä siteitä like minded kavereihin. Mielestäni sellainen sosiaalisuus, joka tapahtuu julkisilla paikoilla etenkin sosialistien ja maahanmuuttajien toimesta, on jotain sellaista, mistä tulisi päästä eroon. Sosiaalinen vuorovaikutus miellyttäisi enemmän itseni kaltaista ihmistä, kun se tapahtuisi tarkemmin määritellyissä tilanteissa. Minä en esimerkiksi koskaan tervehdi ketää kadulla, koska olen huomannut ettei siitä ole minulle mitään hyötyä. Nuorille tulisi opettaa sitä, että ystävien kesken määrä ei tarkoita suoranaisesti laatua. Nuorille tulisi psykologian tunneilla pohdiskella käsitettä Zweckmässigkeit, joka tarkoittaa suomeksi jota kuinkin tarkoituksen mukaisuutta tai päämäärän mukaisuutta. Kouluissa tulisi haastatella oppilaita ennen sisäänottoa, jotta saataisiin selville, pyrkiikö nuori vain tietoon ja oppimiseen, vai pyrkiikö hän maineeseen, asemaan, rahaan ja omaisuuteen. Voidaan sanoa, että sellaiset, jotka pyrkivät tiedolla ja sivistyksellä välinearvoisesti johonkin päämäärään kuuluvat sellaiseen kategoriaan, jossa näiden neandertaalien ei tarvitsisi sijaita yliopistossa lähellä sellaisia ihmisiä, jotka ovat tulleet yliopistoon sivistyksen ja itseisarvoisen tiedon takia. Näiden pääasiassa kauppatieteilijöiden kampukset tulisi sijoittaa kaupunkien toiselle laidalle siitä katsottuna missä humanistinen tiedekunta ja yhteiskunnallinen tiedekunta sijaitsevat. Kun koulut yksityistetään totaalisesti, pitäisi ajatella, että kauppatieteen yms teekkarien opetuksen hinta tulisi asettaa korkeammalle tasolle, koska näiden ihmisten silmissä ja mielessä on vain kahisevat setelirahat. Nuorten tulisi myös oppia kapinoimaan, sillä esimerkiksi Hannu Salaman sanojen mukaan se ei ole kapinointia, jos Madonna tulee Suomeen raapimaan pyllyään samalla kun katsojat hyppivät ja heiluvat. Valitettavasti monilla suomalaisilla on tapana mennä pierunhajuiseen groupie-porukkaan joukon jatkeeksi huutamaan ja voihkimaan – onpa hienoa taidetta ja musiikkia! On saatava selvää arvoista, jotta niitä voidaan kyseenalaistaa ja asettaa ne erilaiseen valoon. Kuitenkaan, kuten konservatiivit pelkäävät, ei arvojen uudelleen arvioiminen ja kritisointi tarkoita sitä, että kaikki yhteiskunna perustavat arvot muuttuisivat totaalisesti ja lopullisesti. Liberaalisuus nimenomaan tarkoittaa avaramielisyyttä ja suvaitsevaisuutta ja uudistusmielisyyttä, ja yksi tunnettu liberaali nimeltään Bertrand Russell kirjoitti aikanaan, ettei saa pelätä uudenlaisia ja toisista poikkeavia ideoita, koska maailmanhistorian kehityksen on muodostanut se jatkumo, jossa ennen omituisista ideoista ja ajatuksista on tullut tavallisemmin hyväksyttyjä ja sen takia mitnkäänlaisia ideoita, ajatuksia ja aatteita ei tulisi niiden obskuriteetin takia ohittaa. Nuoria tulisi myös rohkaista osallistumaan yhteiskuntansa ja paikkakuntansa asioihin. Michele Michelettin ja Andrew McFarlandin kehittämä luovan osallistumisen käsite tulisi huomioida tässä. Luovan osallistumisen toimintatapoja, ovat esimerkiksi jonkinlaiset konkreettiset ihmisryhmät tai jossain tapauksissa pienemmät solut tekevät yhteistyötä esimerkiksi ympäristön ekologisuuden hyväksi, yksi esitelty tapa oli Sisiliassa toiminut addiopizzo (hyvästi suojeluraha) -hanke, jossa etenkin yrittäjät kieltäytyivät maksamasta suojelurahaa paikallisille mafiosoille. Yksittäinen yrittäjä olisi voinut varmaan saada palautetta mafialta asiassa, mutta koska samoilla kaduilla oli useampia yrityksiä, jotka kieltäytyivät suojelurahan maksamisesta eivät he voineet ruveta sotaan ja sen takia addiopizzo menestyi kohtalaisen hyvin. Micheletti kirjoittaa myös esimerkiksi tunnetusta Bostonin teapartysta, jossa paikalliset itsenäisyysaktiivit kaatoivat satamassa olleen laivan koko lastin, joka oli teetä, mereen. Mutta mikä tärkein asia nuorille kerrottavaksi on se, että kaikkien tulisi voida kehittää kriittistä silmäänsä kyseenalaistamiseen ja ei pelkästään opettajien kyseenalaistamiseen vaan kaikkeen todellisuuteen ympärillämme. Sovinnossa oleminen on varmasti ikävin ja porvarillisin asenne suhtautua maailmaan ja toisiin ihmisiin. Siksi tulisi koko ajan kritisoida asioita, eli on sanottava, että vain asioita, sillä yksilöillä on kaikilla omat vajavaisuutensa eivätkä he pysty poistamaan niitä kuin kosmeettisesti. Asioita tulee kritisoida ja samanaikaisesti Maon käsitteen mukaisesti niitä tulisi voida ensin soveltaa käytäntöön ennen kuin teoria hyväksytetään. Suurin osa filosofian professoreista kirjoittaa ja käyttää turhaan aikaansa kaikenlaisen epäolennaisen tuottamiseksi. Kun he kiistelevät toisten ajatuksien reseptioista ja kiistelevät miten jonkun käsite pitäisi tulkita, jättävät he todellakin pois filosofian perimmäisen tehtävän joka on omaperäisten ja uusien ajatusten luominen. Ei ole niin, että jonkinlaiset aiemman ajan pökkeröityneet hahmot ja kirkonisät olisivat luoneet realistisen kuvan maailmasta, joka olisi jo nykypäivänä valmis. Tässä on mietittävä filosofian perinteen merkitystä vapaalle ajattelulle. Filosofian historian tehtävänä on johdattaa pohtimaan ajatuksia, joita on aiemmin käsitelty. Kuitenkin olen sitä mieltä, että joidenkin filosofien ajattelussa on piirteitä, jotka voidaan tulkita objektiivisemmiksi ja aidoksi, kun siitä jätetään pois hihhuleiden kommentointifilosofia. Kuitenkin mielestäni käsitteet on tarkoitettu nominalistiseen tulkintaan ja realistinen näkökulma on vain ihmisillä, jotka eivät olisi pystyneet luomaan ajatuksia kuin Platon tai Aristoteles.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti