Nousemme jälleen uuteen retkeen
etsimme loistavan käytetyn entisen ehkeen
nousemme ylös maasta havahtuneina
taas teemme työmme piirun ravistuneina
oi uusi aamu ankara, ota lopulta minut
älä jätä, armahdan mielelläni sinut
älä jätä rauhaan, pure ankarasti minua
samalla kun monesti ja kovasti halveksun sinua
on minussa outo huurtelevan kylmä, jää
sinussa aina niin ehjä ja terävä seppelöity pää
emme unohda toisiamme, emme joudu hukkaan
samoin kuin voisin koskaan unohtaa sinut, rakkaan
meissä on nouseva voima, mystisen pimeä
muissa heikkous vahva valtavan herevä
menemme alttiisti muualle saaden arvon
ei auta muita heidän saamansa määrä armon
jos asettautuisin nyt eteeni sinun
olisitko jo silloin kaikeksi, kuitenkin, lopulta minun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti