Tiivistelmä artikkelista: Kumpu: Tulevaisuuden kuvitteleminen journalismissa

Tulevaisuuden kuvitteleminen journalismissa

Journalismin tulevaisuustieto, tulevaisuustyö ja tulevaisuusvastuu

Koskee sitä, miten tutkia tulevaisuutta kulttuurisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä myöhäismodernissa ajassa.

Tarjotaan analyyttinen viitekehys joka käsitteellistää tulevaisuuden kuvittelemisen esittämiseksi, toiminnaksi ja eettiseksi harkinnaksi.

Journalismin tulevaisuusmielikuvitukseksi vastataan tarkastelemalla journalismin tietoteoriaa institutionaalista roolia, ja eettistä ideologiaa tulevaisuuden kuvittelemisen näkökulmasta.

Koko projektia kehysti myöhäismodernin läpäisevää epävarmuuden tunnetta vastaan asemoitu kehitysoptimismi, jossa journalismin tuli selittää että kaikki on hyvin ja muuttumassa paremmaksi.

Miten tutkimme tulevaisuutta (Vapaavuori 1993) on kahdessakymmenessä vuodessa muuttunut muotoon ”Miten tutkimme tulevaisuuksia. (Kuusi, Bergman ja Salminen 2013)

Muutos kuvaa osuvasti myöhäismodernia kokemusta tulevaisuudesta moniaineksisena muuttuvaisena ja levottomasti nykyhetkeen kytkeytyvänä. (esim Adam ja Groves, 2007. Nowotny 1994.)

Tulevaisuudentutkimuksen tavoitteena on keksiä arvottaa ja ehdottaa mahdollisia ja todennäköisiä tulevaisuuksia ja auttaa ihmisiä käymään läpi erilaisia vaihtoehtoja jotta ne voivat keskustella ja tehdä päätöksiä siitä millaisen tulevaisuuden monien vaihtoehtoisten tulevaisuuksien joukosta he haluavat (Rubin 2014),

Tulevaisuuden sisällölliset merkitykset (mitä ajattelemme tulevaisuuksista) ja erilaiset tulevaisuuden lähestymistavat (miten ajattelemme tulevaisuuksista).

Laajemmat kysymykset kulttuurisista ja yhteiskunnallisista tulevaisuuden lähestymistavoista ja niiden suhteista toisiinsa jäävät yleensä vähemmälle huomiolle.

Artikkelissa on kolme eri tapaa. Kysymykseen miten miten tutkia tulevaisuutta kulttuurisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä myöhäismodernissa ajassa vastataan esittelemällä analyyttinen viitekehys joka käsitteellistää tulevaisuuden kuvittelemisen tulevaisuuden esittämiseksi, tulevaisuutta muovaavaksi toiminnaksi ja tulevaisuuteen liittyväksi eettiseksi harkinnaksi. Minkälaista on journalistinen tulevaisuusmielikuvitus: vastataan tarkastelemalla journalismin tietoteoriaa institutionaalista roolia ja eettistä ideologiaa tulevaisuuden kuvittelemisen näkökulmasta. Viitekehystä havainnollistaa tarkastelemalla Helsingin sanomien päätöstä nimittää erityinen tulevaisuuskirjeenvaihtaja vuodeksi 2018.

Tulevaisuuden kuvitteleminen tarkoittaa kaikkia niitä tapoja joilla tulevaisuus tehdään läsnäolevaksi nykyhetkessä. Tulevaisuusmielikuvitus tarkoittaa puolestaan sitä yhteyttä käytäntöä tai diskurssia jonka puitteissa tulevaisuuden merkityssisältö ilmenee. Kohteena tulevaisuusmielikuvitus joka eroaa tulevaisuudentutkimuksen ja kaunokirjallisuuden tulevaisuusmielikutivtuksesta. Toisaalta journalismin, tieteen ja kaunokirjallisuuden erilaisuus perustuu moderniin tulevaisuusmielikuvitukseen joka puolestaan eroaa perustavalla tavalla ainakin esimodernista ja mahdollisesti myös myöhäismodernista tulevaisuusmielikuvituksesta. (Adam ja Groves 2007)

Kuvittelemiseen liittyvä käsitteistö painottaa tulevaisuuden kuvittelemisen kytkeytymistä nykyhetkeen. Korostaa artikkelissa kehitellyn analyyttisen viitekehyksen laaja-alaisuutta ja ilmentää tulevaisuuden asemaa kangastuksenomaisena horisonttina.

Valtavirta tulevaisuudentutkimuksessa pohtii tulevaisuuden merkityksiä ennakoinnin ennustamisen skenaarioiden tulevaisuuden kuvien heikkojen signaalien trendien tulevaisuuspolkujen mahdollisten maailmojen systeemien ja mallintamisen ja todennäköisyyksien kaltaisilla käsitteillä.

Kyse on tulevaisuuden merkityksistä nykyhetkessä ja menneisyydessä mikä tarkoittaa pesäeron tekemistä tutkimuksiin joiden tavoitteena on tavalla tai toisella ennakoida mahdollisesti toteutuvia tulevaisuuksia tai vaikuttaa niiden toteutumiseen. Viitekehyksen tarkoituksena on saada ote kaikista tavoista joilla tulevaisuus tehdään läsnä olevaksi nykyhetkessä.

Analyyttinen lähtökohta artikkelille on se että tulevaisuuden kuvitteleminen tarkoittaa tulevaisuuden esittämistä tulevaisuutta muovaavana toimintana ja tulevaisuuden liittyvää eettistä harkintaa. Taustana Adam ja Grovesin tutkimus jossa tulevaisuutta tarkasteltiin tiedon toiminnan ja arvojen näkökulmista.

Tulevaisuuden kuvittelemisen voi helpoiten ymmärtää tulevaisuuden esittämiseksi joka voi olla sekä tosiasiapohjaista kuten talousennusteissa tai avoimen fiktiivistä kuten tieteiskirjallisuudessa. Analyyttisessä viitekehyksessä puhutaan tiedon sijasta nimenomaan tulevaisuuden esittämisestä koska myös fiktiivisillä tulevaisuusesityksillä on huomattava yhteiskunnallinen merkitys. Esittämisen ohella tulevaisuus on helppo ymmärtää myös toiminnan kohteeksi.

Tulevaisuuteen liittyvällä eettisellä harkinnalla tarkoitetaan sitä miten tulevaisuutta muovaavaan toimintaan tai tulevaisuuden esittämiseen liittyvä eettinen harkinta ilmenee erilaisissa tulevaisuusmielikuvituksisssa-

Mainitun Adam ja Grovesin tktimuksen tarkoituksena oli etsiä tiedon toiminnan ja arvojen uudelleenkytkennästä ratkaisuja tilanteeseen jossa inhimillisen toiminnan seuraukset ovat yhä kauaskantoisempia mutta vastuu tulevaisuuksista on sidottu hyvin rajalliseen käsitykseen uskottavasta tulevaisuustiedosta.

Tässä tarkastelun kohteena on journalistinen tulevaisuusmielikuvitus jonka jäsentymistä tarkastellaan esittämisen, toiminnan ja eettisen harkinnan näkökulmista. Vastaavalla tavalla olisi mahdollista tarkastella myös muunlaisia tulevaisuusmielikuvituksia astetta abstraktisemmalla tasolla esimerkiksi kapitalistista tulevaisuusmielikuvitusta (Beckert 2016)

Miten journalistinen tulevaisuusmielikuvitus määrittyy myöhäismodernin tulevaisuusmielikuvituksen osana suhteessa muunlaisiin tulevaisuusmielikuvituksiin.

Journalistine toivo: Näkökulmaa laajentamalla voi puolestaan kysyä miten tulevaisuusmielikuvitukset ja kuvittelemisen lajityypit järjestyvät erilaisissa tilanteissa.

Tulevaisuuden kuvittelemisella on elimellinen merkitys sekä yhteiskunnallisen muutoksen että vakauden tuottamisessa.

Tulevaisuuden kuvitteleminen kytkeytyy olennaisella tavalla myös moniin jäsennyksiin joilla muutosta ja pysyvyyttä on ihmistieteissä kuvattu. Moderni yhteiskunta perustuu ajatukselle inhimillisestä toiminnasta historian moottorina, mutta myöhäismodernissa tämän ajatuksen tuottaman itseluottamuksen uskotaan karisseen, mikä on tehnyt tulevaisuuden uudella tavalla ongelmalliseksi (Koselleck 1985, Adam ja Groves 2007)

Artikkeli etenee siten että ensin määritellään journalistinen tulevaisuusmielikuvitus tarkastelemalla tulevaisuuden esittämistä, tulevaisuutta muovaavaa toimintaa ja tulevaisuuteen liittyvää eettistä harkintaa journalistisen kulttuurin solmukohtien valossa. Toisessa Hsn tulevaisuuskirjeenvaihtajaa. Artikkelin lopuksi viritetään kysymys realismista, toivosta ja tulevaisuuskirjeenvaihtajan kehitysoptimismista.

Journalismin aikasuhdetta voi pitää jokseenkin vakiintuneena tutkimuskohteena- Erityisesti tulevaisuuteen keskittyviä tutkimuksia on huomattavasti vähemmän (Väliverronen 2003, 2004)

Vielä harvinaisempia ovat tutkimukset joiden pyrkimyksenä on ollut määritellä journalismin suhdetta tulevaisuuteen muutenkin kuin journalismin sisältöjen eli tulevaisuuden esittämisen näkökulmasta. Tässä journalistisen tulevaisuusmielikuvituksen määrittelytyöhön ryhdytään tarkastelemalla tulevaisuuden esittämistä tulevaisuutta muovaavaa toimintaa ja tulevaisuuteen liittyvää eettistä harkintaa suhteessa journalismin tutkijoiden ikuisuusprojekteista (Koljonen 2013)

Tässä artikkelissa määrittelytyön lähtökohtana käytetään Thomas Hanitzchin pelkistystä erilaisia journalistisia kulttuureita yhdistävistä solmukohdista joita ovat tietoteoria, institutionaalinen rooli ja eettinen ideologia.

Ks. Taulukko sivulta 218.

Tavallisin tapa lähestyä tulevaisuutta on mieltää se esittämisen tyypillisesti enemmän tai vähemmän ehdollisen ennustamisen kohteeksi. Se ei ole olemassa muuten kuin aikomuksina tai menneisyyden kuvitteellisena jatkeena. Tieto tulevaisuudesta on paitsi epäsuoraa ja hyvin altista muutoksille. Tavanomaisin ratkaisu tulevaisuustiedon ongelmaan on suhtautua tulevaisuuteen ikään kuin se olisi ennalta havaittavissa.

Tulevaisuudentutkimus ja sen asema perustuu tiedeyhteisössä oletukselle jonkinlaisen usein päätöksentekoa tukevaksi ajatellun tulevaisuustiedon tuottamisesta.

Tulevaisuuden esittämistä on tarkasteltu esimerkiksi tulevaisuudenkuvan käsitteen kautta (esim Bell 2009, Rubin 1998) Tyypillisiä tulevaisuusesityksen tutkumuksessa mahdollisia ulottuvuuksia ovat esitetyn tulevaisuuden toivottavuus (mahdollisuus, uhka, lupaus utopia dystopia) etäisyys nykyhetkestä toteutumisen todennäköisyys ja ennakoitujen muutosten nopeus (Michael 2000)

Journalistiset esitykset ovat tosiasiapohjaisia. Toiseksi solmukohdaksi mainittu ajankohtaisuus on korkeintaan tarkentava määre. Tulevaisuustiedon ongelma on tulevaisuudentutkimuksen tapaan olennainen myös journalismin kohdalla.

Journalismi haluaa esiintyä pikemmin nykyhetken ja lähimenneisyyden kuin tulevaisude kuvaajana.

Hanitzsch Journalistista tietoteoriaa jäsentävät kysymykset objektiivisen ja neutraalin tiedon mahdollisuudesta ja perusteista. Tiedon mahdollisuuden näkökulmasta totuuden vastaavuusteoriaan uskovien objektivistien mukaan asia voidaan esittää sellaisena kuin ne ovat. Tiedon subjektiivisuutta korostavien tulkintojen mukaan objektiivista tietoa voi ehkä tavoitella mutta lopulta tosiasiat ovat olemassa vain erilaisina esityksinä.

Tulevaisuustiedon ongelma vaikuttaisi olevan hyvin vaikeasti suoraan ratkaistavissa objektiivisuutta ja empiirisyyttä painottavissa journalistissa kulttuureissa.

Tulevaisuus tapahtuu epätasaisesti toiset ovat edempänä kuin toiset ja kolmannet elävät kaukana menneisyydessä. Edelläkävijöitä koskeva tieto voi olla sekä empiiristä että objektiivista. Journalististen esitysten rajallisuutta, analyyttisyyttä ja mielipiteitä korostavan tietoteorian puitteissa tulevaisuustiedon ongelma on helpommin ratkaistavissa. Samalla ajallinen perspektiivi kuitenkin latistuu ja tulevaisuuden erityisyys uhkaa hävitä kokonaan näkyvustä, kun siitä tulee yksi monitulkintainen pohdinnan kohde muiden joukossa.

Empiirist havainnot journalismin tulevaisuusesityksistä tukevat väitettä tulevaisuuden kuvittelemisen helpottumisesta osittain.

Sosiaalisista innovaatioista kertovissa jutuissa on enemmän tulevaisuusviittauksia kuin teknologisiin innovaatioihin liittyvissä jutuissa (Kauhanen ja Noppari 2007)

TULEVAISUUTTA MUOVAAVA TOIMINTA

Toiminnan näkökulmasta tulevaisuuden kuvitteleminen tarkoittaa huomion kiinnittämistä siihen että tulevaisuus toteutuu yhä uudestaan ja uudestaan tietynlaisina nykyhetkinä tekojen ja tekemättä jättämisten kautta. Kyse on siitä miten toiminnan tulevaisuutta muovaava potentiaali tulee ymmärretyksi erilaisissa tulevaisuusmielikuvituksissa. Kuten edellä todettiin tulevaisuudentutkimuksen itseymmärryksessä paremman tulevaisuuden tavoittelulla on ollut keskeinen merkitys. Tulevaisuus ei ole ennalta määrätty ja tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa teoilla ja valinnoilla.

Hanitzch pelkistyksessä journalistista toimintaa kuten tulevaisuustyötä säätelee journalismin institutionaalinen rooli Hanitzschin mukaan roolin toteutumista erilaisissa journalistissa kulttuureissa määrittelevät journalismin yhteiskunnallinen aktiivisuus suhde vallankäyttäjiin ja suhde yleisöön.

Yhteiskunnallisesti aktiivinen journalismi sitoutuu valitsemiensa arvojen ja asioiden ajamiseen siinä missä vaikuttamispyrkimyksiltään passiivisempi journalismi asettuu ulkopuolisen tarkkailijan rooliin. Vallankäyttäjille lojaali, konsensushenkinen journalismi myötäilee tai puolustaa vallanpitäjiä, joita kriittinen vastakkainsasetteluja etsivä journalismi pyrkii avoimesti haastamaan. Yleisönsä kansalaisiksi mieltävä journalismi kertoo lukijoilleen minkälaisia kansalaistietoja ja taitoja yhteiskunnassa tarvitaan siinä missä kuluttajina lukijoitaan puhutteleva journalismi tarjoaa lukijoilleen sellaisia sisältöjä joista heidän kuvitellaan haluavan kuulla ja josta he ovat valmiita maksamaan. Ulkopuoliseksi tarkkailijaksi asemoituminen, vallankäytön myötäileminen ja yleisöjen kulutustottumuksiin tukeutuminen tarkoittaisi journalistista tulevaisuustyötä, joka seurailee ja heijastelee muiden toimijoiden tulevaisuusaloitteita.

Journalistinen tulevaisuustyö perustuu asianajoon (määrätyn tulevaisuuden todeksi tekeminen) ha valtakritiikkiin (vallanpitäjien tulevaisuustyön epäily) ja valistukseen (lukijoiden tulevaisuustyön mahdollistaminen)

Globaalisessa kilpailuympäristössä menestymisen edellytyksenä on innovaatiotalous joka voi toimia vain tulevaisuusorientotuneessa yhteiskunnassa jonka synnyttämisestä ja ylläpitämisestä median tulisi kantaa vastuunsa aktiivisella tulevaisuustyöllä (Kauhanen 2007) Käytännössä tämä on tarkoittanut esimerkiksi tulevaisuudentutkimuksen tieteenalalla kehiteltyjen skenaariotyön ja asiantuntijapaneelin kaltaisten menetelmien hyödyntämistä uutistyössä (Luukkonen 2007)

Innovaatiojournalismi

aktiivisempaa verrattuna vastinpariksi asetettuun perinteiseen journalismiin Innovaatiojournalismi on aktiivisempaa suhteessa yhteiskunnalliseen muutokseen (suunta kohti innovaatiotaloutta) suhteessa yleisöön (innovaatiotalous kansalaistaitona) ja suhteessa valtaan (kriittisyys hyveenä).

TULEVAISUUTEEN LIITTYVÄ EETTINEN HARKINTA

Eettinen harkinta on helppo ymmärtää tulevaisuuden kuvittelemisen ulottuvuudeksi toiminnan seurausten pohtimisen näkökulmasta.

Tulevaisuudentutkimuksessa sitoutuminen paremman maailman tavoitteluun tarkoittaa tulevaisuuteen liittyvän eettisen harkinnan korostamista osana kaikenlaista päätöksentekoa (Kamppinen, Malaska ja Kuusi 2002)

Tulevaisuuteen liittyvällä eettisellä harkinnalla tarkoitetaan sitä, miten tulevaisuutta muovaavaan toimintaan tai tulevaisuuden esittämiseen liittyvä eettinen harkinta ilmenee erilaisissa tulevaisuusmielikuvituksissa

Geeniteknologia ja ydinvoima.

Journalismietiikalla tarkoitetaan vastuulliseen journalismiin liittyviä normeja jotka kytkeytyvät kysymykseen siitä mitä journalismin pitäisi tehdä ottaen huomioon sen yhteiskunnallisen aseman. (Ward 2009)

Hanitzchin pelkistyksessä journalismin eettistä ideologiaa erilaisissa journalistisissa kulttuureissa määrittelee yhtäältä suhtautuminen yleispäteviin sääntöihin ja toisaalta keinojen tai päämäärien korostuminen eettisessä harkinnassa. Ulottuvuudet kuvaavat toimittajien tapoja reagoida työssään ilmeneviin eettisiin ongelmiin.

Tulevaisuuden kohdalla keskeisiä eettisiä ongelmia ovat tulevaisuustiedon epävarmuus journalismin esitysten vaikutus tulevaisuuden toteutumiseen ja journalismin oma rooli tulevaisuuden tekijänä.

Tällaisten ongelmien ratkaisemisessa on Hanitzschin ulottuvuuksia seuraten kyse yhtäältä siitä onko journalistisella tulevaisuusmielikuvituksella jokin yleispätevä perusta vai harkintaanko asiaa tilanne kerrallaan ja toisaalta siitä pyhittääkö päämäärä keinot tulevaisuutta kuviteltaessa-

Journalismissa etiikan yleispäteväksi perustaksi on perinteisesti tarjottu totuuden kertomista. Vaikka suhteellistettu monin eri tavoin vastuullisen journalismin nimissä.

Totuustoimittaja kerää ja julkaisee totuuden kannalta relevantteja faktoja piittaamatta niiden julkaisemisen seurauksista. Tilannekohtaista harkintaa yleispätevien sääntöjen sijaan korostava lähestymistapa tekee mahdolliseksi tulevaisuusmielikuvituksen seurausten joustavamman arvioinnin. Samalla eettisestä harkinnasta itsestään tulee tulevaisuuteen suuntautunutta ja dynaamista verrattuna menneisyyteen suuntautuvaan sääntöperusteiseen harkintaan.

TULEVAISUUSKIRJEENVAIHTAJAN MIELIKUVITUS

Projektia tarkastellaan esimerkkinä journalistisesta tulevaisuusmielikuvituksesta

Aittokosken tässä roolissa alkuvuoden aikana 2018 kirjoittamia juttuja tarkastelemalla havainnollistan sitä minkälaisen otteen artikkellissä kehitetyllä jäsennyksellä voi saada journalismin tavasta lähestyä tulevaisuutta.

23 juttu jotka voidaan jakaa neljäksi kokonaisuudeksi ks. taulukko s. 224

Kirjeenvaihtajaa koskeva metapuhe huomiossa.

Lajityypeiltään kirjeenvaihtajan jutut olivat reportaaseja kolumneja haastatteluja esseitä ja analyysejä itse asiassa usein näiden sekoituksia.

Alkuvuoden kolmen reportaasimatkan väljinä teemoina olivat teknologia (Piilaakso) onnellisuus (Islanti) ja kehittyvien maiden keskiluokka (Kolumbia).

Piilaaksosta kirjoitetuissa teknologiajutuissa tulevaisuus oli tärkeä raportointia virittävä tekijä. Sen sijaan esimerkiksi reportaasi kolumbialaisen huumepomon huvilalta käsitteli lähinnä menneisyyttä.

Aittokoski epäili tulevaisuuden ennustamisen olevan vaikeaa kiihtyneen murroksen aikakaudella.

Mahdotonta koska tulevaisuuteen sisältyy aina yllätyksiä ja vain ani harvat muutokset koskevat koko ihmiskuntaa tai edes valtaosaa siitä.

Suhtautuminen tulevaisuuteen liittyviin uhkakuviin oli lähinnä kielteistä.

Haltioituneisuus on asenteena verrattomasti kiiinnostavampi kuin toimeton ongelmissa rypeminen. Ilmastonmuutokseen liittyvät uhkakuvat ovat kirjeenvaihtajan mukaan todellisia ja varteenotettavia mutta kalpenevat niiden mahdollisuuksien rinnalla, joita eliniän pitenemisen elämänlaadun parantamisen teknologisen kehityksen elintason kohenemisen keskiluokkaistumisen lääketieteen kehittymisen ja sotien vähenemisen kaltaiset myönteiset kehityskulut tuovat tullessaan.

Kirjeenvaihtajan tehtäväksi oli kaikesta huolimatta tiivistetty selvittää vuoden ajan millainen maailma on tulevaisuudessa. Koko projektia kehystäneen kehitysoptimismin perusteeksi esitettyjä eliniän pitenemisen tai keskiluokkaistumisen kaltaisia kehityskulkuja ei suoraan käsitelty hänen jutuissaan. Megatrendit mikrotasoisella pohdinnalla.

Peruslähtökohta oli empiirinen, tulevaisuutta kuvattiiin epäsuorasti tekemällä havaintoja paikoista jossa kiihtyvä murros oli jo tapahtunut tai tapahtumassa. Näistä lähtökohdista hän matkusti etsimään Piilaaksosta teknologisia edelläkävijöita, Islannista turisteja sulavia jäätiköitä ja onnellisia ihmisiä sekä Medellinistä vaurastuvaa keskiluokkaa. Empiirisyyden rinnalla juttuja viritti kuitenkin myös vahvan analyyttinen ote juttujen kertoja antoi havainnoilleen merkityksiä suhteessa murroskehitykseen. Toistuva kerronnallinen tyylikeino olikin ääneen ihmetteleminen. Tulevaisuustiedon objektiivista ulottuvuutta jutuissa edusti implisiittisenä taustaoletuksena toiminut tieto myönteisistä megatrendeistä.

Vakuutteli että kehitys tärkeimmillä rintamilla jatku edelleen tympeistä ilmestyskirjan ratsastajista huolimatta.

KIRJEENVAIHTAJAN TULEVAISUUSTYÖ

Journalismin valta tehdä tulevaisuuksia ei ollut tulevaisuuskirjeenvaihtajaan liittyvässä metapuheessa kritiikin tai reflektion kohteena.

Antaa eväitä suurten ja monimutkaisten ilmiöiden ymmärtämiseen.

Tulevaisuus voi näyttäytyä epävarmana ja siihen liittyvät muutokset pelottavina mutta haemme vastausta siihen kuinka pystymme elämään onnellisesti uudessa maailmassa. Toisin sanoen lehden tarkoituksena oli lukijoiden palveleminen tulevaisuuden herättämän epävarmuuden ja pelkojen liennyttäjänä.

Ilmastonmuutos, teknologian innovaatiot, työn murros, talouden ja politiikan uusi maailmanjärjestys, terveys, väestö, uskonnot ja ideologiat sekä hyvät uutiset ja onnellisuus.

Journalistisen tulevaisuustyön näkökulmasta kirjeenvaihtajan nimittäminen perusteltiin yksinomaan yleisösuhteen kautta: kysymys oli yhtäältä vastauksesta yleisön toiveisiin (kuluttajanäkökulma) toisaalta lukijoiden valistamisesta (pelkojen ja epävarmuuden liennyttäminen, miten elää hyvää elämää muuttuvassa maailmassa) valtakritiikistä tai asianajosta ei kirjeenvaihtajan julkistettaessa puhuttu. Kriittisyyden tai asioiden ajamisen sijaan tavoitteena oli ymmärryksen lisääminen.

Kirjeenvaihtajan juttujen mukaan ymmärrystä tarvitaan koska tulevaisuus muovautuu yhä uusiksi nykyhetkiksi lähinnä teknologian tai kasvottomien megatrendien vaikutuksesta. Alkuvuoden aikana julkaistujen juttuje perusteella tulevaisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi robotit, robottiautot, tekoäly, suuret teknologiayritykset piilaakso, globalisaatio verkkokauppa keikkatalous kasvavat turistivirrat ja globaali keskiluokkaistuminen

Valtaosa jutuissa esiintyvistä ihmisistä oli kiihtyvän murroksen enemmän tai vähemmän innostuneita todistajia.

KIRJEENVAIHTAJAN TULEVAISUUSVASTUU

Kirjeenvaihtajan metapuheessa ja kirjeenvaihtajan jutuissa tulevaisuus kytkettiin kysymykseen hyvästä elämästä. Kysymys ei kuitenkaan ollut tulevaisuuden tekemiseen tai esittämiseen liittyvästä harkinnasta vaan siitä miten tulla toimeen kiihtyvän murroksen tuottaman epävarmuuden kanssa. Journalismin vastuuta tulevaisuuden esittäjänä tai tulevaisuuden tekijänä ei käsitelty kirjeenvaihtajaan liittyvässä metapuheessa. Tulevaisuutta ei tunnistettu journalismin näkökulmasta eettisesti ongelmalliseksi aiheeksi jota pitäisi pohjustaa etukäteispuhein journalismin eettinen vastuu määrittyi selkeimmin mutta silti epäsuorasti suhteessa lukijoihin. Päätoimittaja määritteli kirjeenvaihtajan nimitttämisessä kertovassa uutisessa projektin tavoitteeksi hakea vastausta kuinka pystymme elämään onnellisesti uudessa maailmassa.

Journalististen esitysten merkitystä maailman muuttamisen sytykkeenä tai journalismin mahdollisuuksia muuttaa maailmaa paremmaksi (muuten kuin epävarmuuden liennyttämisen mielessä) ei metapuheessa käsitelty. Jopa lähes rutiininomaisesti tällaisissa yhteyksissä esiin nostetut tulevat sukupolvet jäivät kirjeenvaihtajan kohdalla vaille mainintaa.

Tekstien toimijat eivät pohtineet minkälainen tulevaisuuspolku olisi eettisesti kestävin vaan pikemminkin joko kulkivat megatrendien ja teknologian viitoittamaa tietä kulloisestakin tilanteesta parhaan hyödyn ulosmitaten tai analysoivat tilannetta asiantuntijaroolissa. Kysymys hyvästä elämästä jakautui jutuissa kahteen osaan Yhtäältä juttujen tarkoituksena oli esipuheiden ennakoimalla tavalla tarkastella tulevaisuutta pelkoa ja epävarmuutta liennyttävällä tavalla. Siis lähtökohtaisen myönteisesti. Toisaalta jutuissa pyrittiin kuvaamaan elämäänsä ja arkeensa nykyhetkessä tyytyväisiä jollain tavalla onnellisia ihmisiä. Lääke epävarmuuteen vaikuttikin tulevan siitä että arkinen elämä eri puolilla maailmaa jatkuu ja paranee - kaikesta pessimismistä huolimatta. Islantia onnellisten saarena kuvaavassa reportaasissa kirjeenvaihtaja esitti puolihuolimattomasti omissa nimissään myös muutamia yleisempiä periaatteita, joiden avulla onnellista elämää voitaisiin tavoitella. ks. sivu 228

TULEVAISUUSREALISMI JA TOIVO

Jatkuvan ennakoinnin ja hallintapyrkimysten kohteeksi otettu tulevaisuus on alkanut määrittää olemistamme jopa nykyhetkeä ja menneisyyttä enemmän. Esimerkiksi Anthony Giddens (1999) on pitänyt tulevaisuuden merkitystä nyky-yhteiskunnassa ennennäkemättömänä. Puhuttaessa riskiyhteiskunnasta (Beck 1992) Toisaalta tulevaisuuden on ajateltu menettäneen merkitystään moderneille yhteiskunnille ominaisen pitkän tulevaisuusperspektiivin korvautuessa jonkinlaisella laajennetulla nykyhetkellä. Esimerkiksi Castells on väittänyt (1999) että kausaliteetti ja kronologia menettävät merkitystään verkkoyhteiskunnissa joissa teknologinen kehitys on tehnyt mahdolliseksi ajan ja paikan esteet ylittävän maailmanlaajuisen reaaliaikaisuuden.

Jurgen Habermasin väite utooppisten energioiden ehtymisestä. Ajatus tulevaisuuden yhteiskunnallisen merkityksen rapautumisesta tai modernin suunnitteluhorisontin luhistumisesta nykyhetkessä selviytymiseksi sen sijaan kuvaa mielenkiintoisella tavalla sitä taustaa, jota vasten kirjeenvaihtaja projektinsa asemoi. Myöhäismoderni tulevaisuusrealismi on epävarmuuksien riskien uhkien katastrofien epäjatkuvuuksien ja mustien joutsenten mielikuvitusta. Se avautuu eteen arkisena uutisvirtana meneillään ja tuloillaan olevista katastrofeista sekä materialisoituu nykyhetkessä esimerkiksi muutoskyvyn lamauttamana ilmastoahdistuksena. Kirjeenvaihtaja kapinoi tällaista tulevaisuusmielikuvitusta vastaan asemoimalla oman projektinsa samaaan kehitysoptimismin viitekehykseen jossa operoivat kirjeenvaihtajan useaan otteeseen esiin nostama Steve Pinker (2018) ja Suomessa esimerkiksi avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja (2018) Kirjeenvaihtaja tyynnyttelee tulevaisuusrealismin yliannostuksesta ahdistunutta lukijaansa vakuuttelemalla että tilastojen perusteella meillä menee paremmin kuin koskaan ja todentaa väitteensä matkustamalla eri puolille maailmaa tapaamaan hyvinvoivia keskiluokkaisia ihmisiä.

Sopeutumista toiminnan sijaan painottavaa hyvä elämää tarjottiin ratkaisuksi maailman ongelmien tuottamaan epävarmuuteen ja ahdistukseen.

Tulevaisuustiedon näkökulmasta kirjeenvaihtaja projektia kehystivät kehitysoptimismi epäileväinen suhtautuminen tulevaisuuden ennustamiseen ja epäluulo uhkakuvien maalailijoita kohtaan. Tulevaisuuden ennustamisen mahdollisuuden epäilemisestä huolimatta teknologisen kehityksen eliniän pitenemisen ja köyhyyden vähenemisen kaltaisia trendejä ei tulevaisuuskirjeenvaihtajan diskursseissa problematisoitu.

Kirjeenvaihtajan oma tulevaisuustieto perustui pitkälti ajatukselle että tulevaisuus tapahtuu epätasaisesti ja on näin ollen havaittavissa edelläkävijöitä tutkimalla. Tätä kautta todennäköisiin ja mahdollisiin tulevaisuuksiin matkustaminen ja niiden journalistinen havainnointi tuli mahdolliseksi.

Tulevaisuustyötä tai tulevaisuusvastuuta ei tunnistettu kriittisen reflektion kohteeksi kirjeenvaihtajaan liittyvässä metapuheessa.

Kyse oli yhtäältä vastauksesta yleisön toiveisiin, toisaalta lukijoiden epävarmuuden liennyttämisestä. Kriittisyyteen tai tulevaisuuksien todeksin tekeminen ei tulevaisuuskirjeenvaihtajaan liittyvässä metapuheessa viitattu.

Kirjeenvaihtajaprojekti ilmensi useita ajankohtaisia journalistisia trendejä

Trendinomaisena voi pitää sitäkin että kirjeenvaihtajaa pohjustettiin Hsn etusivulle saakka ulottuneella metapuheella sitä miksi tehtävä perustettiin ja mikä sen tarkoitus on. Kehitysoptimismiin kytkeytyvä hyvien uutisten korostaminen vastauksena journalismin väitettyyn perusnegatiivisuuteen ei ole mitenkään uusi asia.

Viime aikoina tätä on käsitelty esimerkiksi sovittelujournalismiin liittyen.

Kokonaisuudessaan tulevaisuuskirjeenvaihtaja projektin voi nähdä esimerkkinä journalismin notkistumisesta siinä mielessä että sen puitteissa voi tehdä asioita vapaammin.

Maailman esittämistä sen muuttamiseen painottavaa journalismia.

Toisenlainen projekti olisi voinut rakentua esimerkiksi tulevaisuuden tekemistä ja tulevaisuusvastuuta enemmäb painottaen. Tässä tapauksessa kirjeenvaihtajan olisi kuitenkin pitänyt ottaa selvästi erilainen rooli paremman tulevaisuuden puolesta kamppailevana, valtakriittisenä ja lukijoita toimintaan kannustavina agitaattorina.

Geeniteknologianm ydinvoiman tai ilmastonmuutoksen kaltaisina ongelmina ilmenevässä myöhäismodernissa tulevaisuudenproblematiikassa on kyse tiedon, toiminnan ja arvojen kytkentäongelmasta.

Vastuu tulevaisuuksista on tiukasti sidottu kapeasti ymmärrettyyn teot seurauksiinsa kytkenevään tulevaisuustietoon. Tiedon ja vastuun kapea kytkentä johtaa vastuuttoman toiminnan oikeuttamiseen tiedollisella epävarmuudella. Ratkaisuksi Adam ja Groves tarjoavat eräänlaista varovaisuusperiaatetta, jossa uskottavan tulevaisuustiedon alaa pyrittäisiin laajentamaan siten, että se kattaisi myös vaikutuksiltaan epävarmoja sekä alulle pantuja mutta nykyhetkessä näkymättömiä kehityskulkuja.

Deleuzen ja Guattarin virtuaalisuuden käsite.

Heidän pyrkimyksenään on kapeasti ymmärretyn tieteellisen tiedon näkökulmasta hankalasti todennettavien ja tässä mielessä aineettomien kehityskulkujen parempi huomioiminen, mutta projektin taustaoletukset eivät ole konstruktivisia (tulevaisuus on kuvitteellinen) vaan materialistista (tulevaisuus on enemmän olemassa kuin haluamme uskoa),

Tässä artikkelissa käsitteelliset valinnat puolestaan korostavat tulevaisuuden konstruktioluonnetta. Eikä varsinaisena tavoitteena ole myöhäismodernien tulevaisuusongelmien ratkaiseminen. Tulevaisuuden kuvittelemista tutkimalla voidaan kuitenkin tehdä näkyväksi esimerkiksi sitä miten tiedon toiminnan ja arvojen uskottavuutta käytetään pelivälineenä tulevaisuuden merkityksestä kamppailtaessa.

Näkymättömien tai toistaiseksi oireettomien kehityskulkujen tunnistaminen todellisiksi ja materiaalisiksi avaisi tien vastuullisempaan tulevaisuussuhteeseen.

Tulevaisuuskirjeenvaihtajan kohdalla toivo kytkeytyi puolestaan positiivisten asioiden ja mahdollisuuksien tunnistamiseen. Ihmiskunnalla ei mene ollenkaan niin huonosti kuin uskottelemme. Hyväntahtoisesti voi ajatella että edistymisen vakuuttelu kasvattaa itsevarmuutta tarttua ongelmiin paremmin kuin mahdolllisesti lamaannuttava tieto uhkakuvista.

Tämän artikkelin näkökulmasta tulevaisuuden kuvitteellisuuden korostaminen ja erilaisten tulevaisuusmielikuvitusten purkutyö auttaa näkemään yhtäältä koko mahdollisuuksien kentän, toisaalta sille piirrettyjen rajojen keinotekoisuuden ja niihin liittyvät valtasuhteet.

Toivo on pikemminkin siinä, että mahdollisuuksien ja rajojen keinotekoisuuden näkeminen kannustaisi etsimään kestävämpiä kuvitelmia ja toimimaan niiden puolesta.