Rohkeasti eurooppalaisia

Eurooppalaisuus merkitsee nykypäivänä monta asiaa. Samanaikaisesti se tarkoittaa sekä yhtenäistä perintöä uskonnossa, kulttuurissa, taloudessa, filosofiassa, historiassa, taiteessa, tieteessä ja kansanperinteessä. Toisaalta se tarkoittaa myös historiaa keskinäisessä sotimisessa, riitelyssä, kansalliskiihkoilussa ja luonnonvarojen ja kulttuuriperinnön ja maailmallisen elintilan rajoittamisessa. Euroopassa on kautta sen historian sodittu monesti varsin pikkumaisten periaatteiden ja riitojen takia. Kolmekymmenvuotinen sota alkoi kun itävaltaiskatoliset viestimiehet heitettiin alas protestanttisen Böömin pääkaupungin Prahan vanhan linnan ikkunasta, ja niin ollen pian protestanttisen Keski-Euroopan messiaaksi huudatettu Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf riensi apuun suomalaisten hakkapeliittojensa kanssa. Kymmenien miljoonien eurooppalaisten kuolemaan johtanut ensimmäinen maailmansota alkoi, kun serbialainen kansalliskiihkoilija ampui rappeutuneen Itävalta-Unkarin kuningaskunnan kruununperijän, varsin naurettavan keekoilijan, arkkiherttua Frans Ferdinandin, ja yhtä traaginen toinen maailmansota alkoi kun saksalainen kansalliskiihkoilu ja rasismi kehitti absoluuttisen zeniittinsä Adolf Hitlerissä, korpraalissa ja itseoppineessa harrastelijamaalarissa.

Euroopassa on kuitenkin synkän historian lisäksi paljon hyvää. Voimme kaikki kuunnella esimerkiksi Mozartin tai Beethovenin sulosäveliä tai perehtyä esimerkiksi Grillparzerin tai Heinrich Heinen lyriikkaan, uppoutua Rembrandtin tai van Goghin värimaailmaan, lukea Hegelin, Kantin tai esimerkiksi Nietzschen korkealentoisia filosofisia ajatuksia tai ihmetellä esimerkiksi suomalaisten Ville Vallgrenin tai Walter Runebergin veistotaidetta ja patsaita. Samalla kun olemme suomalaisia, voimme olla myös eurooppalaisia – tai pikemminkin meidän täytyy olla. Vain sillä tavoin voimme vastata siihen haasteeseen, jonka menneiden sukupolvien haamut ovat meidän sukupolvillemme jättäneet.

Lapsia on kasvatettava eurooppalaisuuteen, vaikka samanaikaisesti voimme opettaa heille suomalaista kansanperinnettä, kuten esimerkiksi kansanrunoutta ja vanhaa suomalaista kielen historiaa. On kuitenkin muistettava, ettei kansalliskiihkoilussa ole koskaan mitään hyvää, ja sen takia on sanottava ettei suurin osa sivistyneistä ihmisistä ole rasisteja ainakaan sen rahvaanomaisessa perussuomalaisessa, proletaarisessa muodossa. Rasismi ei ole koskaan hyvää.

Yhtenäinen talousalue on tärkeä asia meille, koska emmehän halua enää paluuta impivaaralaisuuteen ja Jukolan jullien aikakauteen, aikaan, jolloin laitettiin jauhoon puolet petäjäistä ja lähdettiin metsään maalaamaan metsoja. Paluu 1980-luvun harmaaseen ja värikyllättömään maahan ei enää ole mahdollista eikä toivottavaa, ja sen takia on oltava äänestämättä keskustalaisia tai perussuomalaisia. Tällä hetkellä Kokoomuksen ja Vihreiden europolitiikka tuntuu parhaimmalta mahdolliselta. Äänestäminen eurovaaleissa on nykypäivänä vähintään yhtä tärkeää kuin esimerkiksi eduskuntavaaleissa, koska meidän pitää vastata siitä, ettei kansalliskiihkoilu ja sota pääse enää koskaan Euroopassa valloilleen.

Olli von Becker

Kirjoittaja on siilinjärveläinen yhteiskuntatieteiden maisteri