Puhe Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailun palkittavien kunniaksi Beckerin koulussa v. 2019

Hyvät nuoret.

Ilmastonmuutos on yksi tärkeimmistä nykypäiväämme koskettavista yhteiskunnallisista ja maailmallisista aiheista ellei jopa tärkein ja sen takia se otettiin tänä vuonna Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailun aiheeksi. Meidän kaikkien tulee olla huolissamme eläinlajien tuhosta, elinolosuhteiden heikkenemisestä, hyvinvoinnin ja elämisen mahdollisuuksien vähenemisestä ilmastonmuutoksesta eniten kärsivillä alueilla, kuten kuivilla Aasian ja Afrikan seuduilla sekä esimerkiksi jääalueiden sulamisesta, joka voi johtaa merenpinnan nousemiseen useissa paikoissa. Ilmastonmuutoksen radikaalien vaikutuksien klassinen kuva on yksinäinen jääkarhu kellumassa yksinäisellä jäälautalla, ja tuo kuva onkin todella vertauskuvallinen. Voidaan sanoa, että esimerkiksi omilla yksilöllisillä toimenpiteillä voidaan vaikuttaa paikallisesti ilmastonmuutoksen etenemiseen ja sen estämiseen. Esimerkiksi roskien lajittelu, uudelleenkäyttömateriaalien kierrättäminen, pidättyminen halvimpien sekä eettisesti kyseenalaisimpien tavaroiden ostamisesta ja autolla ajamisen ja ei uusiutuvien polttoaineiden eriasteisen ja erilaisen käyttämisen perustavimpien eettisten kysymysten pohtiminen voivat olla merkittäviä asioita, kun katsotaan miten ilmastonmuutokseen voisi itse vaikuttaa kaikilla ikä- ja yhteiskunnallisilla tasoilla. On tärkeää, että kouluissa opetetaan sitä, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa ilmiönä ja mitä kaikki voivat tehdä siihen vaikuttaakseen, sillä tähän kuten mihin tahansa yhteiskunnalliseen uudistukseen, valistaminen on aloitettava nuorimmista kansalaisista ja mitä nuoremmista, sitä vain parempi. Kuitenkin kuten muissakin tapauksissa opetuksen tulisi olla sisältöä painottavaa ja asian omakohtaiseen ymmärrykseen pyrkivää eikä indoktrinoivaa pakkosyöttöä, sillä sitähän emme missään nimessä nuorillemme halua, etenkin koska nykypäivänä tiedostamiseen pyrkiminen tulisi olla kaiken yhteiskunnallisen opetuksen perustavimpana ydinkohtana. On kuitenkin sanottava, että esimerkiksi etiikan mutta myös muunlaisen filosofian opettaminen jo alimmilla luokka-asteilla voisi lisätä nuorten intoa erilaisten yhteiskunnallisten ja eettisten kysymysten kuten ilmastonmuutoksen ehkäisyn pohtimiseen ja omakohtaiseen tiedostamiseen, ja sen takia koulutuspoliittisten päätöksentekijöiden tulisi alkaa pohtia filosofian ja esimerkiksi elämänkatsomustiedon ottamista laajennetun oppisuunnitelman alaiseksi jo alimmilla luokka-asteilla. Nimenomaan elämänkatsomuksellisuuden opinnoista voisi olla lapsille hyötyä, koska maailmankatsomukset ja ihmiskuvat ovat nykyisessä maailmassa enemmän tärkeitä kuin aiemmin, koska ihmisten yleinen valinnanvapaus omien elämiensä suunnan suhteen on viime vuosikymmeninä lisääntynyt etenkin kapitalismin ja yhteiskunta- että sosiaalipoliittisten uudistusten etenemisen ansiosta.

Ensimmäisen palkinnon tänä vuonna saava kirjoitus oli hyvin poikkeuksellinen huomioiden kirjoittajan iän ja luokka-asteen. Se oli hyvin nokkela ja taitavasti kirjoitettu novellin ja päiväkirjatekstin yhdistelmä, josta kävi ilmi kirjoittajan perehtyneisyys ilmastonmuutoksen ehkäisemisen keinoihin yksilötasolla sekä ikäiselleen epätyypillinen kaunokirjallisen tekstin kirjoittamisen lahja. Kyseinen kirjoittaja on epäilemättä lahjakas kirjoittaja ikäisekseen ja hänen tulisi miettiä samanlaisten kaunokirjallisten ja päiväkirjallisten pohdiskelevien kirjoitusten kirjoittamisen jatkamista.

Toinen kirjoitus oli lahjakasta esseetekstiä, josta kävi ilmi kirjoittajan perehtyneisyys ilmastonmuutokseen ja sen aiheuttajiin. Kirjoituksesta kävi myös ilmi kirjoittajan voimakas taipumus yhteiskunnallisten asioiden pohdiskeluun ja niihin vaikuttamiseen. Kirjoittajan kannattaisi ehdottomasti jatkaa yhteiskunnallisten kysymysten pohdiskelua ja niistä kirjoittamista, esimerkiksi blogi- tai lehtiin kirjoittaminen voisi tulla jossain vaiheessa kysymykseen.

Kolmannen palkinnon saava kirjoittaja on ensimmäisen tavalla neljäsluokkalainen. Kirjoittaja kirjoittaa lahjakasta tekstiä, josta näkyy etenkin ympäristöön ja ilmastonmuutokseen vaikuttavien käytännöllisten näkökohtien havainnoiminen. Kirjoittaja ilmaisee kirjoituksessaan myös seuraavansa lahjakkaasti aikaansa ja se on kirjoittajan iän huomioiden kunnioitettavaa ja huomioitavaa. Kirjoittajasta tulee varmasti vielä lahjakkaasti tiedostava nuori aikuinen – tosin lahjakashan hän jo on. Myös hänen kannattaa jatkaa kirjoittamista ja yhteiskunnallisten asioiden huomioimista jatkossa.

Lisäksi palkitsemme kaksi muuta kirjoittajaa kunniamaininnoilla.

Jatkamme lahjakkaiden Beckerin koulun nuorten palkitsemista myös tulevina vuosina.

Lopuksi toivotan Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailun palkittaville, muille Beckerin koulun oppilaille ja opettajille antoisaa kesälomaa.

Von Becker-suvun toimikunnan puolesta, Olli von Becker

Barbarismi ajassamme ja maassamme

Päivässämme on ”biletohtoreita”, jotka selittävät aivan tosissaan että on aivan hyväksyttävää ottaa paita ja housut pois maamme pääkaupungin keskustan keskeisen torin suihkualtaassa, koska ”1500-luvun karnevaalikulttuuri näytti samalta”. Ottivatkohan he silloin housut ja paidan pois? Mikä pahinta, näiden hourahtaneiden alaluokkaisten jullikoiden mukana oli myös joitain epäilemättä jollain asteella hassahtaneita naisia, joita voidaan mielestäni epäilemättä nimittää h-alkuisella nimikkeellä.

Ainoa urheilulaji, jonka minä ymmärrän ja hyväksyn on jalkapallo, mutta siihen liittyykin jääkääkästä poikkeava kansainvälisyyden, suvaitsevaisuuden ja rasisminvastaisuuden sanoma, jota ei voida katsoa löytyvän näiden ”SUOMI! SUOMI! SUOMI! V*TUN HYVÄ!”-mölisijöiden hourahtaneesta ja alaluokkaisesta maailmankuvasta. Kaiken tämän nähdyn ja kuullun perusteella voidaan sanoa, että maamme nuorisolla ja osalla vanhemmista ihmisistäkin menee tooosi huonosti. Radiokanavillakin, vaikka ei televisiota katsoisikaan, ylistettiin monta päivää sitä, miten ”Mestarit tulevat, Mestarit menevät, Mestarit saavat sitä ja tätä, me mennään katsomaan Mestareita”. Kaikessa tässä ei ole järjen häivääkään ja televisio on osoittanut oman tasonsa siinä, kun aiemmin sivistyneinä pidetyissä uutislähetyksissäkin puhuttiin pitkän aikaa lähinnä vain ”lätkästä” ja ”Mestareista”.

Toinen osoitus maassamme ja ajassamme vallitsevasta barbarismista on äskettäin muodostettu vasemmistojohtoinen hallitus. Kohtaamme pian taas velan, talouden lakastumisen, ay-liikkeen vallan nousun, säätelyn ja sääntelyn lisääntymisen, kaikenlaisen tavanomaistamisen ja yhdenmukaistamisen käytännöt ja pakottamisen, mistä vasemmisto on historiansa ajan tullut tunnetuksi. Vaivaisen asteella pyristelevä Kepukin piti saada mukaan vasemmistohallitukseen, ettei vain parlamentin oikeistosiipi olisi saanut sitä tasapainotettua. Kaikki johtuu Rinteen ja Anderssonin ajasta jälkeen jääneestä maailmankuvasta, sillä sosialismin aate ei edusta tulevaisuutta vaan menneisyyttä, ja sen takia barbarismi vallitsee nyt maassamme.

Olli von Becker

YTM

Minän dispensio ja arvotasapaino

Dispensio tarkoittaa sitä, miten ihminen on liitteessä maailmaan. Se tarkoittaa sitä, miten ihminen voi preferenssiautonomian mukaisesti ylläpitää itsessään vapauden ja vastuun dikotomiaa. Koska on varmaan niin, että suurin osa ihmisistä ottaa toisinaan vastaan ”vaikutteita”: on dispensiota ja arvotasapainoa hyväksikäyttämällä mahdollista tulkita sitä, mistä ihmiset saavat arvonsa, käsitteensä ja symbolinsa ja kuinka he samalla ovat yhteydessä toisiin ihmisiin käsitteellisesti ja ideologisesti.. Dispensio on siis kaksisuuntainen, eli se toisaalta tuo olemaan ihmisen omia arvoja, jotka ovat syntyneet itsenäisestä aivotoiminnasta ja toisaalta arvot ulkoisessa maailmassa luovat monesti ainakin pohjan tiettyjen arvojen ylläpitoon ja realisoitumiseen. Ihminen on siis maailmassa vapauden ja vastuun välillä ja arvotasapaino tarkoittaa sitä, että ihminen on sinut omien arvostuksen kohteidensa kanssa. Tässä sisäisestä ulkoiseen tapahtuvassa vaikuttamisessa jonkun ihmisen kehittämät arvot saavat huomiota ja muut ihmiset alkavat käyttämään näitä samoja. Eli voidaan sanoa, että koska arvot syntyvät subjektiivisesta aivotoiminnasta, saavat sellaiset käsitteet jotka ovat helposti yleistettäviä, objektiiviseksi tulevia ja muottiin sopivia tilaa yhteisön sisällä. Ihmiset kokevat arvoja arvotunteiden kautta, jotka ovat ennen realisoitumistaan pelkästään subjektiivisia mielipiteitä. Ihmisten välillä vallitsee jonkinlainen intersubjektiivisuus, joka takaa sen, että tietyt arvotunteet ja arvot voivat muuttua objektiivisiksi arvoiksi. Eli voidaan sanoa, että sellaiset arvot ovat korkeimmalla tasolla, jotka ovat mahdollisimman universaaleja, koska tämän asian kautta ihmiset voivat olla kommunikaatiossa toisten ihmisten kanssa, ja kokea tulevansa ymmäretyksi toisten ihmisten kohdalla. Toisessa merkityksessään dispensiota voidaan kuvailla sellaiseksi reaktioksi, joka ihmiseltä syntyy kun erotellaan käsitteitä ja aletaan yleistää niitä puheeseen. Eli toisin sanoen tämä dispensio tarkoittaa aiemman merkityksensä mukaisesti, jotain sellaista jonka ihminen omaksuu ympäristöstään. Eli ihmisen arvojen kokemisen tapa on sellainen, että siinä tapahtuu aivoissa reaktio, joka vaikuttaaa siihen, että ihmisen tarkasteltavaksi tulee arvotunteita, jotka ovat aluksi pelkkiä subjektiivisia emootioita. Arvotunteiden realisoitumisen jälkeen niille pyritään hakemaan ulkoisesta todellisuudesta kiinnikkeitä, jotka näyttäisivät sopivan siihen, miten arvo näkee näkymänsä omien arvojensa värisillä laseilla. Mielestäni suurin osa tieteen teosta perustuu ihmisten keskinäiseen sopimukseen, jonka takia tieteiden reossa tulisi kiinnittää huomiota etenkin taideaineisiin ja kirjallisuuteen, koska arvojen luominen, säilyttäminen ja uudelleenmäärittely on ihmisen tärkein aktiviteetti tässä yhteisolossamme maailman sisällä.. Arvontunteiden realisoitumisen jälkeen ne voivat johtaa tarvittavaan yhteiskunnan perinteitä ylläpitävääm järjestykseen. Eli tällaisessa järjestelmässä ei ole vain joko konservatiiveja ja liberaaleja, koska noista molempien tulee olla koko ajan tietoinen ympäröivän yhteiskunnan järjestyksestä omilla tavoillaan.. Mielestäni ainoa oikea tapa suhtautua kulttuuriin ja vähemmistöihin on sosiaalisesti liberaalinen tapa, ja toisaalta pitää tunnustaa se että tietyt ympäristöstä löytyvät instituutiot ovat säilyttämisen arvoisia, ja sen takia tulee olla konservatiivinen kulttuurisesti. Mielestäni Britanniassakin liberaalien ja konsevatiivien tulisi muodostaa itselleen uudenlaisia tavoitteita näiden mainittujen arvojen perustalle. Tällä myös mahdollistettaisiin, ettei Labour nouse enää valtaan. Arvotasapaino tarkoittaa ihmisen aktiivisuutta ja kompetenssia, joka ilmenee etenkin kykynä toimia yhteiskunnassa. Arvojen tasapainottomuus taas tarkoittaa sitä, että ihminen on joko laiska tai sitten hän on työssä, jota hän tekee yötä päivää. Arvotasapaino tarkoittaa myös monella miehellä psyykkistä tasapaimoa, joka vaikuttaa ihmisten toimintakykyyn ja kompetenssiin. Eli arvoilla siis on merkittävä rooli ihmisten hyvän olon tunteissa, ja emotionaalisessa tasapainossa. Eli arvollisessa tasapainotilassa ihminen ei enää ala kokoamaan itselleen esimerkiksi rahaa tai asioita jotka liittyivät rahaan. Eli voidaan sanoa, että esimerkiksi arvotunteiden mukaan olisi miehiä alle puolet vähemmän aktiivisista ihmisistä., Modaalinen kapasiteetti tarkoittaa todellisuudessa sitä kompetenssin tasoa ja moniulotteisuutta siinä, miten ihminen voi tavoitella erilaisia päämääriä erilaisissa toisistaan olosuhteiltaan poikkeavissa ympäristöissä. Minän dispensio ja arvotasapaino tarkoittavatkin modaalisen kapasiteetin toteutumismahdollisuutta. Minän dispensio on siis subjektiivisten vaikutelmien antamaa mahdollisuutta nähdä arvot objektiivisella tasolla. Arvotasapaino syntyykin siitä, kun dispensio toimii ja modaalinen kapasiteetti on realisoitunut.

Tiivistelmä artikkelista: Valaskivi ym.: Sisältösekaannuksen selviytymisopas

Internetissä mediankäyttäjään pyritään tänä päivänä vaikuttamaan monella tavalla. Tässä oppaassa esitellään yleisiä vaikuttamisen, manipuloinnin, harhaanjohtamisen ja väärän informaation välittämisen tapoja sekä annetaan vinkkejä niiden tunnistamiseksi.

Tutkimus Informaatiokaaos ja luottamus perinteiseen journalismiin

Näennäistiede nostaa kokemukset ohi asiantuntijatiedon

Näennäistieteessä nostetaan esiin käyttäjäkokemuksia.

Tiedettä tuotetaan tiettyjen menetelmien ja sääntöjen puitteissa. Tieteelliselle tutkimukselle on ominaista että tarvittaessa toinen tutkija voi toistaa tutkimuksen ja verrata tuloksia alkuperäiseen. Tästä syystä tutkimuksessa käytetyt lähteet menetelmät ja aineistot tulee raportoida selkeästi. Internetistä löytyy kuitenkin paljon tutkimuksia jotka eivät täytä näitä kriteerejä. Tällaista tutkimusta kutsutaan näennäistieteeksi.

Nopeasti katsoen näennäistiede saattaa näyttää tieteelliseltä tiedolta sillä se pyrkii vakuuttamaan lukijansa esimerkiksi pitkällä lähdeluettelolla tai tuomalla esiin tutkimuksen tekijän akateemisen tittelin tai auktoriteettiaseman. Kun näennäistiedettä tarkastelee lähemmin, huomaa ettei tuloksia ole altistettu kritiikille.

Näennäistieteessä halutaan usein hakea tieteellisiä todisteita tietylle ideologialle tai maailmankuvalle. Esimerkkejä näennäistieteestä ovat uskomuslääkintä, ufologia tai astrologia.

Esimerkiksi Yhdysvaltojen tupakkateollisuus on rahoittanut massiivisen määrän tutkimusta, joka on väittänyt tupakoinnin olevan vaaratonta. Öljyteollisuuden edustajat ovat rahoittaneet ilmastonmuutoksen kiistäviä tuloksia. Taloudelliset pyrkimykset.

Tieteen ja näennäistieteen välinen rajanveto ei aina ole ongelmatonta. Koska tiede on itseään korjaavaa ja tieteellisesti vahvistetut tulokset ovat muuttuneet ajan saatossa, näennäistieteessä tuodaan mielellään esiin, että vaihtoehtoisissa tuloksissa olisi kyse vain tieteen sisäisistä kiistoista tai jopa tieteellisestä vallankumouksesta. Näennäistiede esitetään tieteellisen tiedon korjaajana, täydentäjänä tai haastajana.

Maallikon voi joskus olla vaikeaa erottaaa luotettavaa tieteellistä tutkimusta näennäistieteestä Seuraavien kohtien pohtiminen voi auttaa tieteellisenä esiintyvän tiedon arvioinnissa.

ks. sivu 3

Tieteelliseltä näyttävän tiedon tuottaja

Julkaisualusta

Alkuperäinen lähde

Tiedon tuottajan tausta ja koulutus

Käyttäjäkokemukset

Suuret paljastukset

Uskotko tieteellistä tutkimusta vai oma elämänsä asiantuntijaa

Tieteellisestä tiedosta näennäistieteen erottaa sem että keskeiselle sijalle nostetaan usein yksittäisten ihmisten kokemukset.

Oikean ihmisen kasvot saava parannuskertomus vetoaa tunteisiin tehokkaammin kuin kuivakkaasti esitetyt terveyssuositukset. Jos jollekin tämä hoito on tepsinyt miksei minullekin. Tässä tiede ja näennäistiede kuitenkin eroavat voimakkaasti. Tieteessä yksittäiset tapaukset eivät riitä – suosituksia annetaan vasta kun tulokset ovat selviä laajan tutkimusotoksen parissa.

Näennäistieteen leviämistä edistää se, että huuhaata voi markkinoida vapaasti ja lennokkaasti Esimerkiksi hyvinvoinnista ja terveydestä kirjoittavat bloggaajat voivat kuvailla kokemiaan tuotteita aivan kuten haluavat.

Myös bloggaaja tuo esiin persoonansa ja henkilökohtainen näkökulma vetoaa lukijaan enemmän kuin tieteen persoonaton tyyli.

Hopeaveden terveysvaikutukset sivu 4

Näennäistieteen suosiota selittää myös asiantuntijuuden kriisi. Perinteisesti väylä tietyn alan asiantuntijaksi on auennut korkeakoulutuksen kautta. Nykyään asiantuntijuuden käsite on monenkirjava ja spesialistiksi voi päätyä ilman koulutusta – hankittuaan kannuksia työelämässä, harrastuksissa tai vaikkapa vain nettiyhteisössä.

Uutismediassa nostetaan ylös myös itseoppineita ja kokemusasiantuntijoita. Erilaisten asiantuntijoina esiintyvien tahojen joukosta voi olla vaikeaa valita sitä, johon uskoa. Asiantuntijuuden kriisiä lisää vielä meidän yksilöllisyyttä ja valinnanvapautta korostava aikamme. Auktoriteettiusko sopii huonosti individualismin ja yksilön valinnanvapauden ihanteisiin. Ihmiset haluavat itse tehdä omaa elämäänsä koskevat valinnat – ovatpa asiantuntijat tai tieteentekijät mitä mieltä hyvänsä.

Näennäistiede voi olla harmitonta huuhaata tai hengenvaarallista

Säännöllisin väliajoin niin netissä kuin journalismissa nousee pinnalle joku tuote raaka-aine tai ohje jonka sanotaan parantavan hyvinvointia tai terveyttä.

Vaaralliseksi näennäistiede muuttuu viimeistään silloin kun käyttäjä etsii sen parista vastauksia vakaviin sairauksiin. Usein näennäistieteeseen turvaudutaan silloin kun ympäröivä todellisuus näyttää syystä tai toisesta kestämättömältä.

Internetin periaatteessa rajattomassa sisältövirrassa työpajoihin osallistuneet turvasivat mielellään tunnettuihin brändeihin ja tuttuihin organisaatioihin. He hakeutuivat THL:N nettisivuille etsiäkseen luotettavaa ravitsemukseen liittyvää tietoa.. Sieltä löytyvän sisällön uskottiin olevan luotettavaa kolmesta syystä. Tieto on tieteellisesti perusteltua se on vapaata kaupallisista tarkoitusperistä ja hyväntajtoista sikäli että tiedon tarkoitus ei ole vahingoittaa ketään. Jotkut tosin epäilivät että THL saattaisi ajaaa suomalaisten ruoantuottajien etuja korostaessaan maidon ja viljojen hyötyjä suomalaisille.

Vaikka työpajatilanteessa osallistujat etsivät luotettavaa tietoa THL:n nettisivuilta se ei tarkoita että he arjessaan tyytyisivät vain virallisiin ohjeistuksiin. Tieteellisiin tutkimuksiin perustuvat tieto liikkuu usein abstraktilla ja yleisellä tasolla, mistä johtuen se ei välttämättä tarjoa nopeaa ja konkreettista apua yksittäisen ihmisen arjen pulmiin. Jotkut työpajalaiset arvioivat THLN tarjoamaan tietoa tylsäksi. Monet kilpailevat tiedontarjoajat tuntuivat houkuttelevilta sillä ne tarjosivat uusia vaihtoehtoja.

Kokeilunhalu ja kokemukset näyttivät työpajoissakin ohittavan helposti viralliset asiantuntijamielipiteet. Jos oma tai läheisen kokemus asettuu ristiriitaan lääkärin tai muun asiantuntijan kanssa, kokemus näyttää hyvin usein voittavan. Läheisen ihmisen tai omaan sosiaaliseen verkostoon kuuluvan vertaisen kertomusta ei useinkaan punnita vasten tieteellistä tietoa tai pohdita analyyttisesti tulisiko tästä yksittäistapauksesta tehdä yleistyksiä.

Rachel Botsman puhuu tästä ilmiöstä kirjassaan Who can you trust (2017) että luottamus yhteiskunnassa on alkanut muodostua uudellla tavalla jaettuna luottamuksena (distributed trust).

Lääkärit eivät kerro totuuttta – eli miten vaihtoehtoista syöpäuutisointia tuotetaan?

Magneettimedian sivustolla julkaistujen artikkeleiden on tarkoitus herätellä lukijoiden epäluuloa vallitsevaa terveydenhuoltojärjestelmää kohtaan.

Magneettimedia artikkeleiden argumentaatiossa keskeistä on epäilyksen herättäminen. Tämä tapahtuu tarkasti valikoiduilla uutisilla ja oikeanlaisella kehystämisellä.

Magneettimedian jutuissa käytettiin lähteinä sekä akateemisia tutkimuksia että journalistisen median tekemiä uutisia sekä Suomesta että ulkomailta.

Synnyttämään epäilyjä valtavirran lääketiedettä kohtaan.

Lukija johdatetaan keskelle epäilysten maailmaa, jossa perinteistä lääketiedettä kritisoivat väitteet toistuvat

Ei esitetä perinteisestä lääketieteestä myönteisiä asioita vaan ainoastaan niitä joissa tuotiin esiin epäkohtia epäonnistumisia tai kerrottiin esimerkiksi lääkkeiden sivuvaikutuksista.

Jutussa ollaan tavallisen ihmisen asialla. Lääkärit esitetään eliittinä ja potilaat tavallisena kansana mikä on tyypillistä myös monille tieteellisille salaliittoteorioille.

Artikkelin kirjoittaja tekee itsestään lääkäreiden joukosta ponnistavan sankarin joka puhuu kansan kieltä ja paljastaa salatun totuuden. Magneettimedia tuottaa terveysviestintää jossa potilas ei olisi enää vain passiivinen lääkäreiden ohjeiden seuraaja. Lehti ei kritisoi julkaisemaansa hoito-ohjetta.

Vaihtoehtoisissa terveysteksteissä ei välttämättä ole kyse terveydenhuollosta vaan perinteisten auktoriteettien ja asiantuntijoiden vastustamisesta johon joillakin toimijoilla on kaupallisia intressejä.

Magneettimedian tekstit rakentuivat ajatukselle jossa kirjoittajat ja oletetut lukijat ovat me ja ympäröivän maailman ja sen viralliset järjestelmät muut.

Tämä vastakkainasettelu toistuu niin lehden juutalaisvastaisissa salaliittoteorioissa kuin terveysuutisissakin. Voimakas vastakkainasettelu meihin ja muihin on tyypillinen populismissa ja propagandassa käytetty viestintäkeino.

Yleistyneestä rokotevastaisuudesta kuitenkin osoittavat että näennäistieteellisten uutisten vaikutukset ovat laajenneet jo internet-kuplan ulkopuolelle. Magneettimedian julkaisemat terveydenhoito-ohjeet ovat pahimmillaan vaarallisia sekä yksilöille että terveydenhuoltojärjestelmälle.

Näennäistieteen asemaa journalismissa vahvistaa se, että tutkijan tai asiantuntijan vastinparina haastatellaan mieluusti toista näkökulmaa edustavaa ihmistä jolla on käytännön kokemusta aiheesta. Tämä asetelma synnyttää helposti kuvan kahdesta tasavahvasta näkemyksestä vaikka toisen taustalla olisi mittava tieteellinen tutkimus ja toinen perustuisi vain yksittäisen ihmisen kokemukseen. Journalismia onkin kritisoitu tasapuolisuusharhan synnyttämisestä tieteellisen tiedon ja kokemustiedon välille. Tasapuolisuusharha on osaltaan vähentänyt ihmisten uskoa asiantuntijoihin.

Tämä ei tarkoita etteikö journalismissa voitaisi huomioida myös kokemustietoa. Tärkeää kuitenkin olisi että erilaisten väitteiden painoarvo suhteutettaisiin toisinsa oikein.

Yksittäisen ihmisen arkikokemuksesta tai mielipiteestä ponnistava skeptisyys ei ole tasavertainen argumentti kun kiistellään tieteellisten tutkimustulosten pätevyydestä.

Jos poikkeukselliseen toimintaan yhdistyy julkisuudesta ennestään tunnettu henkilö, journalismin uutiskynnys ylittyy melko varmasti.

Sisältösekaannus rapauttaa luottamusta koko yhteiskunnassa

Kun uutinen ja satiiri sekoittuvat propaganda pukeutuu meemiksi ja paskanpuhujat saavat väitteilleen kosolti mediatilaa, tavallinen mediankäyttäjä on ymmällään.

Sisältösekaannus voi rapauttaa vähitellen kansalaisten luottamusta kaikenlaisiin mediasisältöihin myös niihin joita tehdään journalismin pelisääntöjä ja etiikkaa noudattaen.

Tutkimuksissa on todettu että journalismiin luottamuksensa menettäneet luottavat keskimääräistä vähemmän myös poliittiseen järjestelmään ja muihin yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin. Kyse on siis laajemmin koko demokraattisen yhteiskunnan toimivuudesta. Luottamus on niin kahdenvälisiä ihmissuhteita kuin kokonaisia talousjärjestelmiä tai valtioita kooossapitävä liima.

Valtioneuvoston entinen viestintäjohtaja sanoo, että jos ihmisten luottamus viranomaistoiminnan puolueettomuuteen ja oikeusvaltioon romahtasi voisivat seuraukset olla yhtä vakavat kuin että valtiota vastaan hyökättäisiin ulkoapäin aseellisesti. EI siis ihme ettö nimenomaan kansalaisten luottamuksen horjuttaminen . Sisältösekaannuksen synnyttäminen ja yleisen hämmennyksen tuottaminen on myös yksi propangandan ja informaatiovaikuttamisen päämääristä.

E2-ajatuspajan selvityksessä peräti 47 prosenttia vastaajista ajatteli taas median tuottavan yksipuolista tietoa ja 57 prosenttia puolestaan uskoi journalismin kärjistävän yhteiskunnallista vastakkainasettelua tahallaan.

Esimerkiksi klikkejä tavoitteleva kaupallisuus näennäistieteestä tehdyt uutisotsikot tai propagandan alustaksi eksyminen aiheuttavat perustellusti epäilyjä journalismin luotettavuudesta.

On kuitenkin eri asia kritisoida journalismia sen suoritusten perusteella ja kiinnittää huomiota virheisiin tai epäkohtiin kuin suhtautua skeptisesti kaikkeen journalistiseen sisältöön tai viestintävälineiden toimintaan kokonaisuudessaan. Mediatutkija Mark Andrejevic kutsuu kokonaisvaltaista epäilevyyttä ja skeptisyyttä nokkelaksi vainoharhaisuudeksi. Hänen mukaansa mediankäyttäjistä tulee verkkoympäristössä helposti skeptisiä sillä tietoa on tarjolla loputtomasti ja kaikkeen tarjolla olevaan tietoon löytyy myös tiedon kiistäviä lähteitä ja näkökulmia.

Nokkelalle vainoharhaisuudelle on tyypillistä monien medialähteiden seuraaminen virallisen informaation kyseenalaistaminen ja kaikenlaisten tiedontarjoajien motiivien ja tuotosten epäily.

Hän luottaa ensisijaisesti itseensä tiedon totuudellisuuden ja merkittävyyden arvioijana.

Veltosti välinpitämätön asenne kuitenkin altistaa harhaanjohtavan tiedon vastaanottamisille ja erilaisille vaikutuspyrkimyksille. ks. sivu 12

Välinpitämättömyys ohjaa sekin lopulta demokraattisen yhteiskunnan ulkoreunalle ja jättämään omaan elämään vaikuttavan päätöksenteon toisten harteille.

Viisas kriittisys kysyy turnauskestävyyttä, tunteiden hallintaa ja kykyä arvioida myös itseään.

Löytyy välinpitämättömyyden ja vainoharhaisuuden väliltä . Viisas kriittiisyys on asenteista vaikein sillä se pyrkii suhtautumaan asioihin rationaalisesti välttämään tunnekuohuja yleistyksiä ja ylilyöntejä mediaympäristössä joka kiistamatta provosoi voimakkaisiin tunteisiin ja reaktioihin.

Arkipuheessa kriittisyys ymmärretään usein kielteisyydeksi. Sitä sillä ei kuitenkaan tarkoiteta Kriittisyys merkitsee uteliaisuutta kyseenalaistavuutta ja yhteiskunnallisuutta. Kriittisen medialukutaidon omaksunut tarkasteleee mediatekstejä monista eri näkökulmista ja tunnistaa myös omat kykynsä ja puutteensa. Esittelemme mietittävää mediakasvattajille-sivulla näkökulmaa ja kysymyksiä joiden avulla mediatekstien luotettavuutta ja vaikutuspyrkimyksiä voi pohtia.

Tiivistelmä artikkelista: Kumpu: Tulevaisuuden kuvitteleminen journalismissa

Tulevaisuuden kuvitteleminen journalismissa

Journalismin tulevaisuustieto, tulevaisuustyö ja tulevaisuusvastuu

Koskee sitä, miten tutkia tulevaisuutta kulttuurisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä myöhäismodernissa ajassa.

Tarjotaan analyyttinen viitekehys joka käsitteellistää tulevaisuuden kuvittelemisen esittämiseksi, toiminnaksi ja eettiseksi harkinnaksi.

Journalismin tulevaisuusmielikuvitukseksi vastataan tarkastelemalla journalismin tietoteoriaa institutionaalista roolia, ja eettistä ideologiaa tulevaisuuden kuvittelemisen näkökulmasta.

Koko projektia kehysti myöhäismodernin läpäisevää epävarmuuden tunnetta vastaan asemoitu kehitysoptimismi, jossa journalismin tuli selittää että kaikki on hyvin ja muuttumassa paremmaksi.

Miten tutkimme tulevaisuutta (Vapaavuori 1993) on kahdessakymmenessä vuodessa muuttunut muotoon ”Miten tutkimme tulevaisuuksia. (Kuusi, Bergman ja Salminen 2013)

Muutos kuvaa osuvasti myöhäismodernia kokemusta tulevaisuudesta moniaineksisena muuttuvaisena ja levottomasti nykyhetkeen kytkeytyvänä. (esim Adam ja Groves, 2007. Nowotny 1994.)

Tulevaisuudentutkimuksen tavoitteena on keksiä arvottaa ja ehdottaa mahdollisia ja todennäköisiä tulevaisuuksia ja auttaa ihmisiä käymään läpi erilaisia vaihtoehtoja jotta ne voivat keskustella ja tehdä päätöksiä siitä millaisen tulevaisuuden monien vaihtoehtoisten tulevaisuuksien joukosta he haluavat (Rubin 2014),

Tulevaisuuden sisällölliset merkitykset (mitä ajattelemme tulevaisuuksista) ja erilaiset tulevaisuuden lähestymistavat (miten ajattelemme tulevaisuuksista).

Laajemmat kysymykset kulttuurisista ja yhteiskunnallisista tulevaisuuden lähestymistavoista ja niiden suhteista toisiinsa jäävät yleensä vähemmälle huomiolle.

Artikkelissa on kolme eri tapaa. Kysymykseen miten miten tutkia tulevaisuutta kulttuurisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä myöhäismodernissa ajassa vastataan esittelemällä analyyttinen viitekehys joka käsitteellistää tulevaisuuden kuvittelemisen tulevaisuuden esittämiseksi, tulevaisuutta muovaavaksi toiminnaksi ja tulevaisuuteen liittyväksi eettiseksi harkinnaksi. Minkälaista on journalistinen tulevaisuusmielikuvitus: vastataan tarkastelemalla journalismin tietoteoriaa institutionaalista roolia ja eettistä ideologiaa tulevaisuuden kuvittelemisen näkökulmasta. Viitekehystä havainnollistaa tarkastelemalla Helsingin sanomien päätöstä nimittää erityinen tulevaisuuskirjeenvaihtaja vuodeksi 2018.

Tulevaisuuden kuvitteleminen tarkoittaa kaikkia niitä tapoja joilla tulevaisuus tehdään läsnäolevaksi nykyhetkessä. Tulevaisuusmielikuvitus tarkoittaa puolestaan sitä yhteyttä käytäntöä tai diskurssia jonka puitteissa tulevaisuuden merkityssisältö ilmenee. Kohteena tulevaisuusmielikuvitus joka eroaa tulevaisuudentutkimuksen ja kaunokirjallisuuden tulevaisuusmielikutivtuksesta. Toisaalta journalismin, tieteen ja kaunokirjallisuuden erilaisuus perustuu moderniin tulevaisuusmielikuvitukseen joka puolestaan eroaa perustavalla tavalla ainakin esimodernista ja mahdollisesti myös myöhäismodernista tulevaisuusmielikuvituksesta. (Adam ja Groves 2007)

Kuvittelemiseen liittyvä käsitteistö painottaa tulevaisuuden kuvittelemisen kytkeytymistä nykyhetkeen. Korostaa artikkelissa kehitellyn analyyttisen viitekehyksen laaja-alaisuutta ja ilmentää tulevaisuuden asemaa kangastuksenomaisena horisonttina.

Valtavirta tulevaisuudentutkimuksessa pohtii tulevaisuuden merkityksiä ennakoinnin ennustamisen skenaarioiden tulevaisuuden kuvien heikkojen signaalien trendien tulevaisuuspolkujen mahdollisten maailmojen systeemien ja mallintamisen ja todennäköisyyksien kaltaisilla käsitteillä.

Kyse on tulevaisuuden merkityksistä nykyhetkessä ja menneisyydessä mikä tarkoittaa pesäeron tekemistä tutkimuksiin joiden tavoitteena on tavalla tai toisella ennakoida mahdollisesti toteutuvia tulevaisuuksia tai vaikuttaa niiden toteutumiseen. Viitekehyksen tarkoituksena on saada ote kaikista tavoista joilla tulevaisuus tehdään läsnä olevaksi nykyhetkessä.

Analyyttinen lähtökohta artikkelille on se että tulevaisuuden kuvitteleminen tarkoittaa tulevaisuuden esittämistä tulevaisuutta muovaavana toimintana ja tulevaisuuden liittyvää eettistä harkintaa. Taustana Adam ja Grovesin tutkimus jossa tulevaisuutta tarkasteltiin tiedon toiminnan ja arvojen näkökulmista.

Tulevaisuuden kuvittelemisen voi helpoiten ymmärtää tulevaisuuden esittämiseksi joka voi olla sekä tosiasiapohjaista kuten talousennusteissa tai avoimen fiktiivistä kuten tieteiskirjallisuudessa. Analyyttisessä viitekehyksessä puhutaan tiedon sijasta nimenomaan tulevaisuuden esittämisestä koska myös fiktiivisillä tulevaisuusesityksillä on huomattava yhteiskunnallinen merkitys. Esittämisen ohella tulevaisuus on helppo ymmärtää myös toiminnan kohteeksi.

Tulevaisuuteen liittyvällä eettisellä harkinnalla tarkoitetaan sitä miten tulevaisuutta muovaavaan toimintaan tai tulevaisuuden esittämiseen liittyvä eettinen harkinta ilmenee erilaisissa tulevaisuusmielikuvituksisssa-

Mainitun Adam ja Grovesin tktimuksen tarkoituksena oli etsiä tiedon toiminnan ja arvojen uudelleenkytkennästä ratkaisuja tilanteeseen jossa inhimillisen toiminnan seuraukset ovat yhä kauaskantoisempia mutta vastuu tulevaisuuksista on sidottu hyvin rajalliseen käsitykseen uskottavasta tulevaisuustiedosta.

Tässä tarkastelun kohteena on journalistinen tulevaisuusmielikuvitus jonka jäsentymistä tarkastellaan esittämisen, toiminnan ja eettisen harkinnan näkökulmista. Vastaavalla tavalla olisi mahdollista tarkastella myös muunlaisia tulevaisuusmielikuvituksia astetta abstraktisemmalla tasolla esimerkiksi kapitalistista tulevaisuusmielikuvitusta (Beckert 2016)

Miten journalistinen tulevaisuusmielikuvitus määrittyy myöhäismodernin tulevaisuusmielikuvituksen osana suhteessa muunlaisiin tulevaisuusmielikuvituksiin.

Journalistine toivo: Näkökulmaa laajentamalla voi puolestaan kysyä miten tulevaisuusmielikuvitukset ja kuvittelemisen lajityypit järjestyvät erilaisissa tilanteissa.

Tulevaisuuden kuvittelemisella on elimellinen merkitys sekä yhteiskunnallisen muutoksen että vakauden tuottamisessa.

Tulevaisuuden kuvitteleminen kytkeytyy olennaisella tavalla myös moniin jäsennyksiin joilla muutosta ja pysyvyyttä on ihmistieteissä kuvattu. Moderni yhteiskunta perustuu ajatukselle inhimillisestä toiminnasta historian moottorina, mutta myöhäismodernissa tämän ajatuksen tuottaman itseluottamuksen uskotaan karisseen, mikä on tehnyt tulevaisuuden uudella tavalla ongelmalliseksi (Koselleck 1985, Adam ja Groves 2007)

Artikkeli etenee siten että ensin määritellään journalistinen tulevaisuusmielikuvitus tarkastelemalla tulevaisuuden esittämistä, tulevaisuutta muovaavaa toimintaa ja tulevaisuuteen liittyvää eettistä harkintaa journalistisen kulttuurin solmukohtien valossa. Toisessa Hsn tulevaisuuskirjeenvaihtajaa. Artikkelin lopuksi viritetään kysymys realismista, toivosta ja tulevaisuuskirjeenvaihtajan kehitysoptimismista.

Journalismin aikasuhdetta voi pitää jokseenkin vakiintuneena tutkimuskohteena- Erityisesti tulevaisuuteen keskittyviä tutkimuksia on huomattavasti vähemmän (Väliverronen 2003, 2004)

Vielä harvinaisempia ovat tutkimukset joiden pyrkimyksenä on ollut määritellä journalismin suhdetta tulevaisuuteen muutenkin kuin journalismin sisältöjen eli tulevaisuuden esittämisen näkökulmasta. Tässä journalistisen tulevaisuusmielikuvituksen määrittelytyöhön ryhdytään tarkastelemalla tulevaisuuden esittämistä tulevaisuutta muovaavaa toimintaa ja tulevaisuuteen liittyvää eettistä harkintaa suhteessa journalismin tutkijoiden ikuisuusprojekteista (Koljonen 2013)

Tässä artikkelissa määrittelytyön lähtökohtana käytetään Thomas Hanitzchin pelkistystä erilaisia journalistisia kulttuureita yhdistävistä solmukohdista joita ovat tietoteoria, institutionaalinen rooli ja eettinen ideologia.

Ks. Taulukko sivulta 218.

Tavallisin tapa lähestyä tulevaisuutta on mieltää se esittämisen tyypillisesti enemmän tai vähemmän ehdollisen ennustamisen kohteeksi. Se ei ole olemassa muuten kuin aikomuksina tai menneisyyden kuvitteellisena jatkeena. Tieto tulevaisuudesta on paitsi epäsuoraa ja hyvin altista muutoksille. Tavanomaisin ratkaisu tulevaisuustiedon ongelmaan on suhtautua tulevaisuuteen ikään kuin se olisi ennalta havaittavissa.

Tulevaisuudentutkimus ja sen asema perustuu tiedeyhteisössä oletukselle jonkinlaisen usein päätöksentekoa tukevaksi ajatellun tulevaisuustiedon tuottamisesta.

Tulevaisuuden esittämistä on tarkasteltu esimerkiksi tulevaisuudenkuvan käsitteen kautta (esim Bell 2009, Rubin 1998) Tyypillisiä tulevaisuusesityksen tutkumuksessa mahdollisia ulottuvuuksia ovat esitetyn tulevaisuuden toivottavuus (mahdollisuus, uhka, lupaus utopia dystopia) etäisyys nykyhetkestä toteutumisen todennäköisyys ja ennakoitujen muutosten nopeus (Michael 2000)

Journalistiset esitykset ovat tosiasiapohjaisia. Toiseksi solmukohdaksi mainittu ajankohtaisuus on korkeintaan tarkentava määre. Tulevaisuustiedon ongelma on tulevaisuudentutkimuksen tapaan olennainen myös journalismin kohdalla.

Journalismi haluaa esiintyä pikemmin nykyhetken ja lähimenneisyyden kuin tulevaisude kuvaajana.

Hanitzsch Journalistista tietoteoriaa jäsentävät kysymykset objektiivisen ja neutraalin tiedon mahdollisuudesta ja perusteista. Tiedon mahdollisuuden näkökulmasta totuuden vastaavuusteoriaan uskovien objektivistien mukaan asia voidaan esittää sellaisena kuin ne ovat. Tiedon subjektiivisuutta korostavien tulkintojen mukaan objektiivista tietoa voi ehkä tavoitella mutta lopulta tosiasiat ovat olemassa vain erilaisina esityksinä.

Tulevaisuustiedon ongelma vaikuttaisi olevan hyvin vaikeasti suoraan ratkaistavissa objektiivisuutta ja empiirisyyttä painottavissa journalistissa kulttuureissa.

Tulevaisuus tapahtuu epätasaisesti toiset ovat edempänä kuin toiset ja kolmannet elävät kaukana menneisyydessä. Edelläkävijöitä koskeva tieto voi olla sekä empiiristä että objektiivista. Journalististen esitysten rajallisuutta, analyyttisyyttä ja mielipiteitä korostavan tietoteorian puitteissa tulevaisuustiedon ongelma on helpommin ratkaistavissa. Samalla ajallinen perspektiivi kuitenkin latistuu ja tulevaisuuden erityisyys uhkaa hävitä kokonaan näkyvustä, kun siitä tulee yksi monitulkintainen pohdinnan kohde muiden joukossa.

Empiirist havainnot journalismin tulevaisuusesityksistä tukevat väitettä tulevaisuuden kuvittelemisen helpottumisesta osittain.

Sosiaalisista innovaatioista kertovissa jutuissa on enemmän tulevaisuusviittauksia kuin teknologisiin innovaatioihin liittyvissä jutuissa (Kauhanen ja Noppari 2007)

TULEVAISUUTTA MUOVAAVA TOIMINTA

Toiminnan näkökulmasta tulevaisuuden kuvitteleminen tarkoittaa huomion kiinnittämistä siihen että tulevaisuus toteutuu yhä uudestaan ja uudestaan tietynlaisina nykyhetkinä tekojen ja tekemättä jättämisten kautta. Kyse on siitä miten toiminnan tulevaisuutta muovaava potentiaali tulee ymmärretyksi erilaisissa tulevaisuusmielikuvituksissa. Kuten edellä todettiin tulevaisuudentutkimuksen itseymmärryksessä paremman tulevaisuuden tavoittelulla on ollut keskeinen merkitys. Tulevaisuus ei ole ennalta määrätty ja tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa teoilla ja valinnoilla.

Hanitzch pelkistyksessä journalistista toimintaa kuten tulevaisuustyötä säätelee journalismin institutionaalinen rooli Hanitzschin mukaan roolin toteutumista erilaisissa journalistissa kulttuureissa määrittelevät journalismin yhteiskunnallinen aktiivisuus suhde vallankäyttäjiin ja suhde yleisöön.

Yhteiskunnallisesti aktiivinen journalismi sitoutuu valitsemiensa arvojen ja asioiden ajamiseen siinä missä vaikuttamispyrkimyksiltään passiivisempi journalismi asettuu ulkopuolisen tarkkailijan rooliin. Vallankäyttäjille lojaali, konsensushenkinen journalismi myötäilee tai puolustaa vallanpitäjiä, joita kriittinen vastakkainsasetteluja etsivä journalismi pyrkii avoimesti haastamaan. Yleisönsä kansalaisiksi mieltävä journalismi kertoo lukijoilleen minkälaisia kansalaistietoja ja taitoja yhteiskunnassa tarvitaan siinä missä kuluttajina lukijoitaan puhutteleva journalismi tarjoaa lukijoilleen sellaisia sisältöjä joista heidän kuvitellaan haluavan kuulla ja josta he ovat valmiita maksamaan. Ulkopuoliseksi tarkkailijaksi asemoituminen, vallankäytön myötäileminen ja yleisöjen kulutustottumuksiin tukeutuminen tarkoittaisi journalistista tulevaisuustyötä, joka seurailee ja heijastelee muiden toimijoiden tulevaisuusaloitteita.

Journalistinen tulevaisuustyö perustuu asianajoon (määrätyn tulevaisuuden todeksi tekeminen) ha valtakritiikkiin (vallanpitäjien tulevaisuustyön epäily) ja valistukseen (lukijoiden tulevaisuustyön mahdollistaminen)

Globaalisessa kilpailuympäristössä menestymisen edellytyksenä on innovaatiotalous joka voi toimia vain tulevaisuusorientotuneessa yhteiskunnassa jonka synnyttämisestä ja ylläpitämisestä median tulisi kantaa vastuunsa aktiivisella tulevaisuustyöllä (Kauhanen 2007) Käytännössä tämä on tarkoittanut esimerkiksi tulevaisuudentutkimuksen tieteenalalla kehiteltyjen skenaariotyön ja asiantuntijapaneelin kaltaisten menetelmien hyödyntämistä uutistyössä (Luukkonen 2007)

Innovaatiojournalismi

aktiivisempaa verrattuna vastinpariksi asetettuun perinteiseen journalismiin Innovaatiojournalismi on aktiivisempaa suhteessa yhteiskunnalliseen muutokseen (suunta kohti innovaatiotaloutta) suhteessa yleisöön (innovaatiotalous kansalaistaitona) ja suhteessa valtaan (kriittisyys hyveenä).

TULEVAISUUTEEN LIITTYVÄ EETTINEN HARKINTA

Eettinen harkinta on helppo ymmärtää tulevaisuuden kuvittelemisen ulottuvuudeksi toiminnan seurausten pohtimisen näkökulmasta.

Tulevaisuudentutkimuksessa sitoutuminen paremman maailman tavoitteluun tarkoittaa tulevaisuuteen liittyvän eettisen harkinnan korostamista osana kaikenlaista päätöksentekoa (Kamppinen, Malaska ja Kuusi 2002)

Tulevaisuuteen liittyvällä eettisellä harkinnalla tarkoitetaan sitä, miten tulevaisuutta muovaavaan toimintaan tai tulevaisuuden esittämiseen liittyvä eettinen harkinta ilmenee erilaisissa tulevaisuusmielikuvituksissa

Geeniteknologia ja ydinvoima.

Journalismietiikalla tarkoitetaan vastuulliseen journalismiin liittyviä normeja jotka kytkeytyvät kysymykseen siitä mitä journalismin pitäisi tehdä ottaen huomioon sen yhteiskunnallisen aseman. (Ward 2009)

Hanitzchin pelkistyksessä journalismin eettistä ideologiaa erilaisissa journalistisissa kulttuureissa määrittelee yhtäältä suhtautuminen yleispäteviin sääntöihin ja toisaalta keinojen tai päämäärien korostuminen eettisessä harkinnassa. Ulottuvuudet kuvaavat toimittajien tapoja reagoida työssään ilmeneviin eettisiin ongelmiin.

Tulevaisuuden kohdalla keskeisiä eettisiä ongelmia ovat tulevaisuustiedon epävarmuus journalismin esitysten vaikutus tulevaisuuden toteutumiseen ja journalismin oma rooli tulevaisuuden tekijänä.

Tällaisten ongelmien ratkaisemisessa on Hanitzschin ulottuvuuksia seuraten kyse yhtäältä siitä onko journalistisella tulevaisuusmielikuvituksella jokin yleispätevä perusta vai harkintaanko asiaa tilanne kerrallaan ja toisaalta siitä pyhittääkö päämäärä keinot tulevaisuutta kuviteltaessa-

Journalismissa etiikan yleispäteväksi perustaksi on perinteisesti tarjottu totuuden kertomista. Vaikka suhteellistettu monin eri tavoin vastuullisen journalismin nimissä.

Totuustoimittaja kerää ja julkaisee totuuden kannalta relevantteja faktoja piittaamatta niiden julkaisemisen seurauksista. Tilannekohtaista harkintaa yleispätevien sääntöjen sijaan korostava lähestymistapa tekee mahdolliseksi tulevaisuusmielikuvituksen seurausten joustavamman arvioinnin. Samalla eettisestä harkinnasta itsestään tulee tulevaisuuteen suuntautunutta ja dynaamista verrattuna menneisyyteen suuntautuvaan sääntöperusteiseen harkintaan.

TULEVAISUUSKIRJEENVAIHTAJAN MIELIKUVITUS

Projektia tarkastellaan esimerkkinä journalistisesta tulevaisuusmielikuvituksesta

Aittokosken tässä roolissa alkuvuoden aikana 2018 kirjoittamia juttuja tarkastelemalla havainnollistan sitä minkälaisen otteen artikkellissä kehitetyllä jäsennyksellä voi saada journalismin tavasta lähestyä tulevaisuutta.

23 juttu jotka voidaan jakaa neljäksi kokonaisuudeksi ks. taulukko s. 224

Kirjeenvaihtajaa koskeva metapuhe huomiossa.

Lajityypeiltään kirjeenvaihtajan jutut olivat reportaaseja kolumneja haastatteluja esseitä ja analyysejä itse asiassa usein näiden sekoituksia.

Alkuvuoden kolmen reportaasimatkan väljinä teemoina olivat teknologia (Piilaakso) onnellisuus (Islanti) ja kehittyvien maiden keskiluokka (Kolumbia).

Piilaaksosta kirjoitetuissa teknologiajutuissa tulevaisuus oli tärkeä raportointia virittävä tekijä. Sen sijaan esimerkiksi reportaasi kolumbialaisen huumepomon huvilalta käsitteli lähinnä menneisyyttä.

Aittokoski epäili tulevaisuuden ennustamisen olevan vaikeaa kiihtyneen murroksen aikakaudella.

Mahdotonta koska tulevaisuuteen sisältyy aina yllätyksiä ja vain ani harvat muutokset koskevat koko ihmiskuntaa tai edes valtaosaa siitä.

Suhtautuminen tulevaisuuteen liittyviin uhkakuviin oli lähinnä kielteistä.

Haltioituneisuus on asenteena verrattomasti kiiinnostavampi kuin toimeton ongelmissa rypeminen. Ilmastonmuutokseen liittyvät uhkakuvat ovat kirjeenvaihtajan mukaan todellisia ja varteenotettavia mutta kalpenevat niiden mahdollisuuksien rinnalla, joita eliniän pitenemisen elämänlaadun parantamisen teknologisen kehityksen elintason kohenemisen keskiluokkaistumisen lääketieteen kehittymisen ja sotien vähenemisen kaltaiset myönteiset kehityskulut tuovat tullessaan.

Kirjeenvaihtajan tehtäväksi oli kaikesta huolimatta tiivistetty selvittää vuoden ajan millainen maailma on tulevaisuudessa. Koko projektia kehystäneen kehitysoptimismin perusteeksi esitettyjä eliniän pitenemisen tai keskiluokkaistumisen kaltaisia kehityskulkuja ei suoraan käsitelty hänen jutuissaan. Megatrendit mikrotasoisella pohdinnalla.

Peruslähtökohta oli empiirinen, tulevaisuutta kuvattiiin epäsuorasti tekemällä havaintoja paikoista jossa kiihtyvä murros oli jo tapahtunut tai tapahtumassa. Näistä lähtökohdista hän matkusti etsimään Piilaaksosta teknologisia edelläkävijöita, Islannista turisteja sulavia jäätiköitä ja onnellisia ihmisiä sekä Medellinistä vaurastuvaa keskiluokkaa. Empiirisyyden rinnalla juttuja viritti kuitenkin myös vahvan analyyttinen ote juttujen kertoja antoi havainnoilleen merkityksiä suhteessa murroskehitykseen. Toistuva kerronnallinen tyylikeino olikin ääneen ihmetteleminen. Tulevaisuustiedon objektiivista ulottuvuutta jutuissa edusti implisiittisenä taustaoletuksena toiminut tieto myönteisistä megatrendeistä.

Vakuutteli että kehitys tärkeimmillä rintamilla jatku edelleen tympeistä ilmestyskirjan ratsastajista huolimatta.

KIRJEENVAIHTAJAN TULEVAISUUSTYÖ

Journalismin valta tehdä tulevaisuuksia ei ollut tulevaisuuskirjeenvaihtajaan liittyvässä metapuheessa kritiikin tai reflektion kohteena.

Antaa eväitä suurten ja monimutkaisten ilmiöiden ymmärtämiseen.

Tulevaisuus voi näyttäytyä epävarmana ja siihen liittyvät muutokset pelottavina mutta haemme vastausta siihen kuinka pystymme elämään onnellisesti uudessa maailmassa. Toisin sanoen lehden tarkoituksena oli lukijoiden palveleminen tulevaisuuden herättämän epävarmuuden ja pelkojen liennyttäjänä.

Ilmastonmuutos, teknologian innovaatiot, työn murros, talouden ja politiikan uusi maailmanjärjestys, terveys, väestö, uskonnot ja ideologiat sekä hyvät uutiset ja onnellisuus.

Journalistisen tulevaisuustyön näkökulmasta kirjeenvaihtajan nimittäminen perusteltiin yksinomaan yleisösuhteen kautta: kysymys oli yhtäältä vastauksesta yleisön toiveisiin (kuluttajanäkökulma) toisaalta lukijoiden valistamisesta (pelkojen ja epävarmuuden liennyttäminen, miten elää hyvää elämää muuttuvassa maailmassa) valtakritiikistä tai asianajosta ei kirjeenvaihtajan julkistettaessa puhuttu. Kriittisyyden tai asioiden ajamisen sijaan tavoitteena oli ymmärryksen lisääminen.

Kirjeenvaihtajan juttujen mukaan ymmärrystä tarvitaan koska tulevaisuus muovautuu yhä uusiksi nykyhetkiksi lähinnä teknologian tai kasvottomien megatrendien vaikutuksesta. Alkuvuoden aikana julkaistujen juttuje perusteella tulevaisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi robotit, robottiautot, tekoäly, suuret teknologiayritykset piilaakso, globalisaatio verkkokauppa keikkatalous kasvavat turistivirrat ja globaali keskiluokkaistuminen

Valtaosa jutuissa esiintyvistä ihmisistä oli kiihtyvän murroksen enemmän tai vähemmän innostuneita todistajia.

KIRJEENVAIHTAJAN TULEVAISUUSVASTUU

Kirjeenvaihtajan metapuheessa ja kirjeenvaihtajan jutuissa tulevaisuus kytkettiin kysymykseen hyvästä elämästä. Kysymys ei kuitenkaan ollut tulevaisuuden tekemiseen tai esittämiseen liittyvästä harkinnasta vaan siitä miten tulla toimeen kiihtyvän murroksen tuottaman epävarmuuden kanssa. Journalismin vastuuta tulevaisuuden esittäjänä tai tulevaisuuden tekijänä ei käsitelty kirjeenvaihtajaan liittyvässä metapuheessa. Tulevaisuutta ei tunnistettu journalismin näkökulmasta eettisesti ongelmalliseksi aiheeksi jota pitäisi pohjustaa etukäteispuhein journalismin eettinen vastuu määrittyi selkeimmin mutta silti epäsuorasti suhteessa lukijoihin. Päätoimittaja määritteli kirjeenvaihtajan nimitttämisessä kertovassa uutisessa projektin tavoitteeksi hakea vastausta kuinka pystymme elämään onnellisesti uudessa maailmassa.

Journalististen esitysten merkitystä maailman muuttamisen sytykkeenä tai journalismin mahdollisuuksia muuttaa maailmaa paremmaksi (muuten kuin epävarmuuden liennyttämisen mielessä) ei metapuheessa käsitelty. Jopa lähes rutiininomaisesti tällaisissa yhteyksissä esiin nostetut tulevat sukupolvet jäivät kirjeenvaihtajan kohdalla vaille mainintaa.

Tekstien toimijat eivät pohtineet minkälainen tulevaisuuspolku olisi eettisesti kestävin vaan pikemminkin joko kulkivat megatrendien ja teknologian viitoittamaa tietä kulloisestakin tilanteesta parhaan hyödyn ulosmitaten tai analysoivat tilannetta asiantuntijaroolissa. Kysymys hyvästä elämästä jakautui jutuissa kahteen osaan Yhtäältä juttujen tarkoituksena oli esipuheiden ennakoimalla tavalla tarkastella tulevaisuutta pelkoa ja epävarmuutta liennyttävällä tavalla. Siis lähtökohtaisen myönteisesti. Toisaalta jutuissa pyrittiin kuvaamaan elämäänsä ja arkeensa nykyhetkessä tyytyväisiä jollain tavalla onnellisia ihmisiä. Lääke epävarmuuteen vaikuttikin tulevan siitä että arkinen elämä eri puolilla maailmaa jatkuu ja paranee - kaikesta pessimismistä huolimatta. Islantia onnellisten saarena kuvaavassa reportaasissa kirjeenvaihtaja esitti puolihuolimattomasti omissa nimissään myös muutamia yleisempiä periaatteita, joiden avulla onnellista elämää voitaisiin tavoitella. ks. sivu 228

TULEVAISUUSREALISMI JA TOIVO

Jatkuvan ennakoinnin ja hallintapyrkimysten kohteeksi otettu tulevaisuus on alkanut määrittää olemistamme jopa nykyhetkeä ja menneisyyttä enemmän. Esimerkiksi Anthony Giddens (1999) on pitänyt tulevaisuuden merkitystä nyky-yhteiskunnassa ennennäkemättömänä. Puhuttaessa riskiyhteiskunnasta (Beck 1992) Toisaalta tulevaisuuden on ajateltu menettäneen merkitystään moderneille yhteiskunnille ominaisen pitkän tulevaisuusperspektiivin korvautuessa jonkinlaisella laajennetulla nykyhetkellä. Esimerkiksi Castells on väittänyt (1999) että kausaliteetti ja kronologia menettävät merkitystään verkkoyhteiskunnissa joissa teknologinen kehitys on tehnyt mahdolliseksi ajan ja paikan esteet ylittävän maailmanlaajuisen reaaliaikaisuuden.

Jurgen Habermasin väite utooppisten energioiden ehtymisestä. Ajatus tulevaisuuden yhteiskunnallisen merkityksen rapautumisesta tai modernin suunnitteluhorisontin luhistumisesta nykyhetkessä selviytymiseksi sen sijaan kuvaa mielenkiintoisella tavalla sitä taustaa, jota vasten kirjeenvaihtaja projektinsa asemoi. Myöhäismoderni tulevaisuusrealismi on epävarmuuksien riskien uhkien katastrofien epäjatkuvuuksien ja mustien joutsenten mielikuvitusta. Se avautuu eteen arkisena uutisvirtana meneillään ja tuloillaan olevista katastrofeista sekä materialisoituu nykyhetkessä esimerkiksi muutoskyvyn lamauttamana ilmastoahdistuksena. Kirjeenvaihtaja kapinoi tällaista tulevaisuusmielikuvitusta vastaan asemoimalla oman projektinsa samaaan kehitysoptimismin viitekehykseen jossa operoivat kirjeenvaihtajan useaan otteeseen esiin nostama Steve Pinker (2018) ja Suomessa esimerkiksi avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja (2018) Kirjeenvaihtaja tyynnyttelee tulevaisuusrealismin yliannostuksesta ahdistunutta lukijaansa vakuuttelemalla että tilastojen perusteella meillä menee paremmin kuin koskaan ja todentaa väitteensä matkustamalla eri puolille maailmaa tapaamaan hyvinvoivia keskiluokkaisia ihmisiä.

Sopeutumista toiminnan sijaan painottavaa hyvä elämää tarjottiin ratkaisuksi maailman ongelmien tuottamaan epävarmuuteen ja ahdistukseen.

Tulevaisuustiedon näkökulmasta kirjeenvaihtaja projektia kehystivät kehitysoptimismi epäileväinen suhtautuminen tulevaisuuden ennustamiseen ja epäluulo uhkakuvien maalailijoita kohtaan. Tulevaisuuden ennustamisen mahdollisuuden epäilemisestä huolimatta teknologisen kehityksen eliniän pitenemisen ja köyhyyden vähenemisen kaltaisia trendejä ei tulevaisuuskirjeenvaihtajan diskursseissa problematisoitu.

Kirjeenvaihtajan oma tulevaisuustieto perustui pitkälti ajatukselle että tulevaisuus tapahtuu epätasaisesti ja on näin ollen havaittavissa edelläkävijöitä tutkimalla. Tätä kautta todennäköisiin ja mahdollisiin tulevaisuuksiin matkustaminen ja niiden journalistinen havainnointi tuli mahdolliseksi.

Tulevaisuustyötä tai tulevaisuusvastuuta ei tunnistettu kriittisen reflektion kohteeksi kirjeenvaihtajaan liittyvässä metapuheessa.

Kyse oli yhtäältä vastauksesta yleisön toiveisiin, toisaalta lukijoiden epävarmuuden liennyttämisestä. Kriittisyyteen tai tulevaisuuksien todeksin tekeminen ei tulevaisuuskirjeenvaihtajaan liittyvässä metapuheessa viitattu.

Kirjeenvaihtajaprojekti ilmensi useita ajankohtaisia journalistisia trendejä

Trendinomaisena voi pitää sitäkin että kirjeenvaihtajaa pohjustettiin Hsn etusivulle saakka ulottuneella metapuheella sitä miksi tehtävä perustettiin ja mikä sen tarkoitus on. Kehitysoptimismiin kytkeytyvä hyvien uutisten korostaminen vastauksena journalismin väitettyyn perusnegatiivisuuteen ei ole mitenkään uusi asia.

Viime aikoina tätä on käsitelty esimerkiksi sovittelujournalismiin liittyen.

Kokonaisuudessaan tulevaisuuskirjeenvaihtaja projektin voi nähdä esimerkkinä journalismin notkistumisesta siinä mielessä että sen puitteissa voi tehdä asioita vapaammin.

Maailman esittämistä sen muuttamiseen painottavaa journalismia.

Toisenlainen projekti olisi voinut rakentua esimerkiksi tulevaisuuden tekemistä ja tulevaisuusvastuuta enemmäb painottaen. Tässä tapauksessa kirjeenvaihtajan olisi kuitenkin pitänyt ottaa selvästi erilainen rooli paremman tulevaisuuden puolesta kamppailevana, valtakriittisenä ja lukijoita toimintaan kannustavina agitaattorina.

Geeniteknologianm ydinvoiman tai ilmastonmuutoksen kaltaisina ongelmina ilmenevässä myöhäismodernissa tulevaisuudenproblematiikassa on kyse tiedon, toiminnan ja arvojen kytkentäongelmasta.

Vastuu tulevaisuuksista on tiukasti sidottu kapeasti ymmärrettyyn teot seurauksiinsa kytkenevään tulevaisuustietoon. Tiedon ja vastuun kapea kytkentä johtaa vastuuttoman toiminnan oikeuttamiseen tiedollisella epävarmuudella. Ratkaisuksi Adam ja Groves tarjoavat eräänlaista varovaisuusperiaatetta, jossa uskottavan tulevaisuustiedon alaa pyrittäisiin laajentamaan siten, että se kattaisi myös vaikutuksiltaan epävarmoja sekä alulle pantuja mutta nykyhetkessä näkymättömiä kehityskulkuja.

Deleuzen ja Guattarin virtuaalisuuden käsite.

Heidän pyrkimyksenään on kapeasti ymmärretyn tieteellisen tiedon näkökulmasta hankalasti todennettavien ja tässä mielessä aineettomien kehityskulkujen parempi huomioiminen, mutta projektin taustaoletukset eivät ole konstruktivisia (tulevaisuus on kuvitteellinen) vaan materialistista (tulevaisuus on enemmän olemassa kuin haluamme uskoa),

Tässä artikkelissa käsitteelliset valinnat puolestaan korostavat tulevaisuuden konstruktioluonnetta. Eikä varsinaisena tavoitteena ole myöhäismodernien tulevaisuusongelmien ratkaiseminen. Tulevaisuuden kuvittelemista tutkimalla voidaan kuitenkin tehdä näkyväksi esimerkiksi sitä miten tiedon toiminnan ja arvojen uskottavuutta käytetään pelivälineenä tulevaisuuden merkityksestä kamppailtaessa.

Näkymättömien tai toistaiseksi oireettomien kehityskulkujen tunnistaminen todellisiksi ja materiaalisiksi avaisi tien vastuullisempaan tulevaisuussuhteeseen.

Tulevaisuuskirjeenvaihtajan kohdalla toivo kytkeytyi puolestaan positiivisten asioiden ja mahdollisuuksien tunnistamiseen. Ihmiskunnalla ei mene ollenkaan niin huonosti kuin uskottelemme. Hyväntahtoisesti voi ajatella että edistymisen vakuuttelu kasvattaa itsevarmuutta tarttua ongelmiin paremmin kuin mahdolllisesti lamaannuttava tieto uhkakuvista.

Tämän artikkelin näkökulmasta tulevaisuuden kuvitteellisuuden korostaminen ja erilaisten tulevaisuusmielikuvitusten purkutyö auttaa näkemään yhtäältä koko mahdollisuuksien kentän, toisaalta sille piirrettyjen rajojen keinotekoisuuden ja niihin liittyvät valtasuhteet.

Toivo on pikemminkin siinä, että mahdollisuuksien ja rajojen keinotekoisuuden näkeminen kannustaisi etsimään kestävämpiä kuvitelmia ja toimimaan niiden puolesta.

Rohkeasti eurooppalaisia

Eurooppalaisuus merkitsee nykypäivänä monta asiaa. Samanaikaisesti se tarkoittaa sekä yhtenäistä perintöä uskonnossa, kulttuurissa, taloudessa, filosofiassa, historiassa, taiteessa, tieteessä ja kansanperinteessä. Toisaalta se tarkoittaa myös historiaa keskinäisessä sotimisessa, riitelyssä, kansalliskiihkoilussa ja luonnonvarojen ja kulttuuriperinnön ja maailmallisen elintilan rajoittamisessa. Euroopassa on kautta sen historian sodittu monesti varsin pikkumaisten periaatteiden ja riitojen takia. Kolmekymmenvuotinen sota alkoi kun itävaltaiskatoliset viestimiehet heitettiin alas protestanttisen Böömin pääkaupungin Prahan vanhan linnan ikkunasta, ja niin ollen pian protestanttisen Keski-Euroopan messiaaksi huudatettu Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf riensi apuun suomalaisten hakkapeliittojensa kanssa. Kymmenien miljoonien eurooppalaisten kuolemaan johtanut ensimmäinen maailmansota alkoi, kun serbialainen kansalliskiihkoilija ampui rappeutuneen Itävalta-Unkarin kuningaskunnan kruununperijän, varsin naurettavan keekoilijan, arkkiherttua Frans Ferdinandin, ja yhtä traaginen toinen maailmansota alkoi kun saksalainen kansalliskiihkoilu ja rasismi kehitti absoluuttisen zeniittinsä Adolf Hitlerissä, korpraalissa ja itseoppineessa harrastelijamaalarissa.

Euroopassa on kuitenkin synkän historian lisäksi paljon hyvää. Voimme kaikki kuunnella esimerkiksi Mozartin tai Beethovenin sulosäveliä tai perehtyä esimerkiksi Grillparzerin tai Heinrich Heinen lyriikkaan, uppoutua Rembrandtin tai van Goghin värimaailmaan, lukea Hegelin, Kantin tai esimerkiksi Nietzschen korkealentoisia filosofisia ajatuksia tai ihmetellä esimerkiksi suomalaisten Ville Vallgrenin tai Walter Runebergin veistotaidetta ja patsaita. Samalla kun olemme suomalaisia, voimme olla myös eurooppalaisia – tai pikemminkin meidän täytyy olla. Vain sillä tavoin voimme vastata siihen haasteeseen, jonka menneiden sukupolvien haamut ovat meidän sukupolvillemme jättäneet.

Lapsia on kasvatettava eurooppalaisuuteen, vaikka samanaikaisesti voimme opettaa heille suomalaista kansanperinnettä, kuten esimerkiksi kansanrunoutta ja vanhaa suomalaista kielen historiaa. On kuitenkin muistettava, ettei kansalliskiihkoilussa ole koskaan mitään hyvää, ja sen takia on sanottava ettei suurin osa sivistyneistä ihmisistä ole rasisteja ainakaan sen rahvaanomaisessa perussuomalaisessa, proletaarisessa muodossa. Rasismi ei ole koskaan hyvää.

Yhtenäinen talousalue on tärkeä asia meille, koska emmehän halua enää paluuta impivaaralaisuuteen ja Jukolan jullien aikakauteen, aikaan, jolloin laitettiin jauhoon puolet petäjäistä ja lähdettiin metsään maalaamaan metsoja. Paluu 1980-luvun harmaaseen ja värikyllättömään maahan ei enää ole mahdollista eikä toivottavaa, ja sen takia on oltava äänestämättä keskustalaisia tai perussuomalaisia. Tällä hetkellä Kokoomuksen ja Vihreiden europolitiikka tuntuu parhaimmalta mahdolliselta. Äänestäminen eurovaaleissa on nykypäivänä vähintään yhtä tärkeää kuin esimerkiksi eduskuntavaaleissa, koska meidän pitää vastata siitä, ettei kansalliskiihkoilu ja sota pääse enää koskaan Euroopassa valloilleen.

Olli von Becker

Kirjoittaja on siilinjärveläinen yhteiskuntatieteiden maisteri

Von Beckerit Luhangassa

Luutnantti Axel von Becker (1735-1802) osti 1700-luvun lopulla Luhangan säterin eli verovapaan rälssitilan Reeth-suvulta, joka pian sen jälkeen vajosi rahvaaseen 1800-luvulla. Axel palveli Savon jääkäreissä ja osallistui Manner-Euroopassa seitsenvuotiseen sotaan. Von Becker-suku tuli Suomessa aateloiduksi lopullisesti vuonna 1769, jonka jälkeen Axelista tuli vanhimman sukuhaaran perustajana suvun päämies.

Axel von Becker avioitui yli 60-vuotiaana Anna Lovisa von Essenin kanssa, ja he saivat kaksi lasta, joista ensimmäinen kuoli pikkulapsena. Toinen eli Otto Reinhold von Becker syntyi vain vuotta ennen isänsä kuolemaa. Äiti Anna Lovisa meni naimisiin tehtaan johtaja Anders Nohrströmin kanssa, jotka kasvattivat pojan hyvin, ensin Porin Lyseossa ja sen jälkeen Turun Akatemiassa. Otto Reinhold luki etenkin lakia. Hän toimi ensin kamarikirjurina senaatissa ja sen jälkeen henkikirjoittajana ja lääninkirjanpitäjänä Kymenkartanon ja Mikkelin lääneissä. Olen saanut sellaisen käsityksen hänen myöhemmästä toiminnastaan, että hän juopotteli ja pelasi uhkapelejä että lopulta vaimon oli toimittava sukuperinnön jäämien säilyttämiseksi, ja niin mies laitettiin vaimonsa huostan alle. Vaimo oli Johanna Fredrika von Schrowe, Otto Reinholdin ensimmäinen serkku äidin puolelta.

Heidän vanhin lapsensa oli kuvien perusteella valtavankokoinen mies, majuri Odert Otto Alfred von Becker, joka soti nuoruusikänsä ja palasi sen jälkeen kotiinsa. Hänen polvessaan suvun ensimmäinen kieli oli vielä ruotsi. Majuri oli säpäkkä ja mahtava mies, ja hän omistautui taas Luhangassa maanviljelyyn ja hyötyeläinten kasvattamiseen. Korkea itsetunto tuo aina ongelmia ja lehtijuttujen perusteella hänkin oli jatkuvasti tuohtunut alueen viranomaisia kohtaan. Majuri ei saanut kuin äpärälapsia.

Majurin veljet olivat Bernt Teodor von Becker joka oli maanviljelijänä Luhangassa, ja Reinhold Octavius von Becker, joka lähti nimismieheksi Kaaville. Lopulta viimeiset von Beckerit Luhangassa olivat heidän vanhapiika-sisaruksensa. Vuoden 1926 jälkeen loppuivat aateliset von Beckerit Luhangassa.

Olli von Becker

YTM

Vakaumus on valtaa

Mielestäni Kokoomuspuolueen tulee siirtyä tulevan uuden puheenjohtajansa Antti Häkkäsen johdolla kiinteään oikeistolaisuuteen, jossa arvostettaisiin vahvaa oikeistolaista vakaumusta myös muualla kuin pelkästään vaalipuheissa neljän vuoden välein. Petteri Orpo on vuokra-asuntovälittäjä kahdesta syystä. Ensinnäkin hän muistuttaa ulkoasultaan ja puheeltaan tuon ammatin edustajaa ja toisaalta hän on vuokra-asuntovälittäjä myös sen takia, koska hän hakee täytettä kannattajakuntaan ottamalla käyttöön kokoomukselle vieraita ideologisia vaikuttimia, jonka myötä noita vieraita aatteita omaavat ihmiset tulevat Kokoomukseen vuokralle, jotta puolue saa enemmän kannatusta ja rahaa. Tämä on täysin vastoin poliitikoilta odotettavaa integriteettiä – sitä ei pidä hyväksyä ja voidaan sanoa, että tämän takia ei voi tehdä mitään muutakaan kuin julistaa Orpo ideologiseksi henkipatoksi ja muumioksi, sillä hänen ohjaamanaan puolueen kannatus laskee kuin lehmänhäntä.

Vakaumus on valtaa, koska valtaan liittyy se, että on tärkeää tietää minkä takia on mieltä mistäkin. Ensinnäkin Kokoomuksen ei tulisi lähteä minkäänlaiseen hallitukseen,mikäli siihen otetaan mukaan myös sosialisteja ja kommunisteja. Heidän antiikkinen käsityksensä valtiontaloudesta, ay-liikkeestä, julkisista palveluista ja peruskoulun ja opintosuunnitelman hyvyydestä ja kaikenlainen ekumeenisella tasolla oleva suvaitsevaisuus haittaryhmittymiä kohtaan ovat asioita, joiden puolueenmukaisuutta havaitessa on sanottava, että vasemmisto ja Kokoomus ovat aivan kuin yö ja päivä, vaikka nykyinen vuokra-asuntovälittäjä on sitä yrittänyt kiistää ja muuttaa.

Yhteiskuntaa on muutettava anarkokapitalistiseen suuntaan, koska vapaa markkinatalous tuottaa kuluttajille kilpailukykyisiä hintoja, joiden avulla talous kasvaa ja hyvinvointi lisääntyy. Valtion tehtävä ei ole elättää kaikkia ihmisiä vuodesta toiseen, vaikka onkin sanottava että kapitalismin yhteydessäkin mielenterveyspalveluita tulee kehittää, ja luopua Suomessakin ihmisarvoa raatelevista suljetuista psykiatrisista poliklinikoista.

Konsensus ja ihmisten miellyttäminen on asia, jota ei suuremmin ilmene Kokoomuksen kannattajien keskuudessa, vaan ne tulevat esiin silloin kun samassa talossa toisten kanssa oleva kansanedustaja ylittää henkisen intimiteettirajan toisten edustajien kanssa, jonka jälkeen he kokevat yhteenkuuluvuutta ja voivat esimerkiksi nostaa palkkojaan, samalla kun pyyteettömästä toiminnasta on tullut pyyteellistä.Mielipide-erot ja kentän ääni kuitenkin tarkoittaa sitä että Kokoomus ja Vasemmistoliitto ovat ideologisesti liian kaukana toisistaan, senkin takia koska tässä ajassa vakaumuksen tulisi olla poliittisen toiminnan polttopisteessä.

Arvojen tulee olla avoimia eli arvotustoiminnasta syntyviä, jossa arvo kehittyy sitä pohtiessa. Kuitenkin avoimien arvojen sijaan reaktiiviset arvot tarkoittaa sellaista käsitettä, joka voi kiertää koko poliittisen kirjon lävitse, jonka jälkeen se läiskäytetään valiokunnan pöytään suljettuna konsensuskäsitteenä, jossa ei ole mitään jäljellä alkuperäisestä arvottamistoiminnasta.

Olli von Becker

YTM