Paradokseja

Olen aina pitänyt violetista väristä. Sehän symboloi aatelia, kuninkaallisuutta ja luovuutta. Jo ensimmäisellä luokalla koulussa minulla oli ainoana violetti pyyhe, koska olin sanonut lempivärikseni violetin. Myöhemmin olen kokenut violetin värisen vaatteen päälläni äärimmäisen mukavaksi. Se tietyllä tavalla sivelee ja rauhoittaa minua. Monet pitävät violettia seksuaalisten vähemmistöjen värinä. Kuitenkin sen värisiä sotilasunivormuja oli Euroopassa käytössä vielä 1800-luvulla. Hyväksyn seksuaalisten vähemmistöjen oikeuden avioliittoon ja lapsen adoptointiin ja hedelmöityshoitoihin. Katson että sosiaalinen liberaalisuus on tärkeä asia jokaisessa yhteiskunnassa ja kaikissa niissä on hyväksyttävä seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet samalla tavalla kuin kaikkia muitakin ihmisiä suvaitaan. Kansanpuoluetta ja liberaaleja äänestäneet isän puoleiset isovanhemmat ovat osoituksena tästä. Esimerkiksi isoäitini on aina suhtautunut suvaitsevaisesti etenkin paikallisessa mediassa näkyvää Marja-Sisko Aaltoa kohtaan ja aina paheksunut sitä kohtelua, jonka hän sai osakseen entisen imatralaisen seurakuntansa osalta. Mielestäni tällaisia asioita on voitava sanoa ääneen vaikkei kuulukaan seksuaaliseen vähemmistöön. Minä en kuitenkaan ole homo, vaikka nautinkin enemmän miesporukassa olemisesta.

Nykypäivänä ihmiset kuvittelevat henkisyyden tarkoittavan hengellisyyttä tai jotain outoa transsendentaalista itsensä maallisten ihmisten päälle nostavaa tekotodellisuutta. Ihminen voi kuulua kirkkoon ja edustaa tiettyjä kulttuurin kautta tulevia kristillisen ajattelun piirteitä olematta kuitenkaan jonkinlainen körttiläinen/ääriuskovainen. Jos kaikkia kristillisen ajattelun piirteitä ja niitä julkituovia ihmisiä aletaan nimitellä uskovaisiksi, ollaan menty kauas siitä todellisuudesta ja siitä hyvästä todellisuudesta joka vielä aiemmin vallitsi yleisesti ihmisten keskuudessa. Itse en ole houkutuksesta huolimatta koskaan liittynyt Vapaa-ajattelijoiden liittoon, koska he katsovat kaiken uskonnollisen, esimerkiksi jos yksilö kuuluu kasteensa kautta saatuun kirkkokuntaan, olevan kielteistä ja ajattelun kieltävää. Suoraan sanoen mielestäni kirkkoon kuuluminen lähennyttää ihmisen omaa kulttuuriaan kohtaan, ja samalla ne jotka ovat ateisteja, harrastavat vain uskonnon negaatiota, jonka pointti on kuitenkin ”uskominen” ja uskominen siihen ettei Jumalaa ole.

On huvittavaa havaita, että joillain alueilla ihmiset uskovat, että kaikki markkinatalouteen luottavat tai kaikki suomenruotsalaiseen sukuun liittyvät ovat äärimmäisen rikkaita. Uskollisuus kulttuurille ja opiskelun kautta tullut käsitys siitä, mikä on paras yhteiskuntajärjestelmä, eivät kuitenkaan aina tarkoita sitä, että tällainen ihminen haluaisi vain kantaa huolta omista provinsiaalisista pyrkimyksistään. Minun sukuni on osittain suomenkielinen, mikä on korostunut suvun historiassa myöhempänä aikana ja osittain ruotsinkielinen, joka piirre on säilynyt menneistä ajoista. Vaikka lapsuudenkodissani puhuttiin suomea, ei minulla ole mitään ruotsinkielisyyttä vastaan. Samoin vaikka lapsuudenkodissani oltiin ylempää keskiluokkaa, ei minulla ole mitään suuren taloudellisen pääoman kasvattamista vastaan, koska tuo mahdollisuus on sallittava kaikille ihmisille.

Olli von Becker

YTM