Tieto arvona ja periaatteena

Tieto tarkoittaa tavanomaisesti todistettua informaatiota totuudesta jota tarkastellaan ja josta haetaan tietoa. Tietoa voidaan perustella tavanomaisesti tieteenfilosofian välineillä kuten induktiolla ja deduktiolla, joista ensimmäinen perustuu analyyttisiin aposterioirisiin arvostelmiin ja toinen synteettisiin aprioriarvostelmiin. Deduktio siis tekee arvioita asioiden sisällä, esimerkiksi Sokrates on ihminen → Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia → Sokrates on kuolevainen. Induktio tarkoittaa tiedon saamista ulkomaailmasta tekemällä yksittäisiä havaintoja ja muodostamalla niistä päätelmiä, esimerkiksi kaikki nähdyt joutsenet ovat valkoisia → kaikki joutsenet ovat valkoisia. Muita tietämisen muotoja ovat esimerkiksi intuitiivinen tietäminen, jossa korostetaan ihmisen sisäisiä ominaisuuksia ulkoisee keskittyvä rationalismin sijaan, sekä arvotunnetietäminen, eli tiedollisten arvostelmien teko subjektiivisesta havainnosta objektiiviseksi muuttuvista arvotunteista. Sitä prosessia, josta tietoa syntyy ja jossa uutta tietoa voidaan käyttää pohjana uudenlaisen tiedon perustelemiseksi, voidaan kutsua tietämistoiminnaksi ja toisaalta myös fallibilismiksi eli aikaisempia totuuksia torjuvaksi. Tietäminen vaatii siis jonkinlaista pseudopragmatiikkaa, siinä mielessä, että tieto vaatii totuutta ja tietoa sen toiminnasta mutta kuitenkin tieto on itseisarvo tässä toiminnassa eikä itse toiminta. Tieto siis on välitettyä informaatiota todellisuudesta tai parhaimmassa tapaudessa totuudesta, sillä todellisuus on totuutta vähäarvoisempi, koska sen muodostelemiseen osallistuvat ihmiset. Voidaan siis tieteen sijaan puhua todellisuudesta enemmänkin suhteessa yhteiskuntaan kuin siihen, koska tiede perustuu etenkin informaatioon totuudesta. Voidaan tietysti ajatella sitä, mikä on välittäjän rooli totuudesta saatavan tiedon saavuttamisessa. Tämän takia ihmisten tulisi opetella jo koulussa asioiden erottelua ihmisperäisestä informaatiosta. Tämä vaatii reipasta ja innokasta tutkijahenkeä. Tiedon vastakohta on luonteeltaan sellaisen entiteetti, jossa korostuvat ihmiset ja ihmisten muodostamat yleiset ja julkiset mielipiteet, jotka eivät todellisuudessa ole minkäänlaisia tiedon lajeja, koska niissä nuo totuutta jäljittelevät muodot ovat kokonaan häilyviä varjoja a jokaisen ihmisen ennakkoluuloista johtuvia. Erottelun todellisen totuuden ja ihmisten muokkaaman todellisuuden välillä tekee ihmisten tietämistoimintaan liittyvä erottelukapasiteetti, joka on ihmisessä eniten tietoa ja asiaperäisyyttä korostava väline. Erottelukapasiteetti siis tarkoittaa ihmisen kykyä erotella totuutta ja julkista mielipidettä. Voidaan siis sanoa, että tutkijoilla erottelukapasiteetti voi olla korkeimmassa potenssissaan. Tieto arvona on monesti pelkkää retoriikkaa ja suunsoittoa. Se voi monesti tuottaa arvoperäistä kieltä, joka ei useimmin perustu todellisuuteen eikä etenkään tieteelliseen todellisuuteen. Kun tietoa pidetään arvona, arvostetaan siinä silloin etenkin sen seurauksia. Se siis sisältää monesti silloin implikaatioita jollekin asiantilalle, johon toiminnan suunnittelu on jo perustunut. On siis kysyttävä, voiko tiedon arvona pitäminen olla falskia, eli jollain tavalla totuutta välttelevää. Mielestäni se voi olla falskia, jos se sotketaan yleiseen mielipiteeseen, koska tavallisesti ihmiset eivät pidä tietoa minkäänlaisen arvon periaatteena. Tiedon arvona pitäminen voi olla falskia myös silloin jos toiminta ei ole tietoa kunnioittavaa. Kun tietoa pidetään periaatteena, silloi sitä arvostetaan itsenään, ja silloin sitä voidaan kutsua esimerkiksi toiminnalliseksi tiedoksi, koska se sisältyy tietoa periaatteena kunnioittavan ihmisen toimintaan huolimatta siitä millaiset toiminnan seuraukset ovat, ja onhan toki niin että esimerkiksi tieteessä tai taiteessa lopputulosta ei useimmin tiedetä, ennen kuin tietoa käytetään periaatteena. Kun tietoa käytetään periaatteena silloin toimitaan tiedon osoittamalla tavalla, eikä tavoitella minkäänlaista seurausta ensisijaisena päämääränä. Voidaan siis sanoa, että tiedon arvona pitäminen tavoittelee etenkin jotain tiettyä ensisijaisesti määriteltyä päämäärää. Kun taas tiedon periaatteena pitäminen tavoittelee tietoa apuna käyttäen jonkinlaista uutta tietoa, johon seuraava toiminta voidaan perustaa. Tietoa ei pidetä periaatteena sellaisissa piireissä, jotka ovat mentaliteetiltaan laiskuuteen taipuvaisia. Tiedon siis katsotaan noissa piireissä vaativan liikaa, ja monesti se johtuu siitä, että tällaisilla ihmisillä ei ole älyllistä kapasiteettia pitää tietoa periaatteena. Se ei myöskään aina sovellu kaikille ihmisille periaatteena myös muista syistä kuin viitseliäisyyden puutteesta tai tyhmyydestä. Muu syy voi sisältyä esimerkiksi siihen, että jotkut ihmiset tekevät luontaisesti erotuksen toiminnan ja teorian välillä, jossa niillä ei paralleelisuudesta huolimatta ole minkäänlaista interaktiivisuutta, vaikka nimenomaan sitä pitäisi olla. Tietoa tulisi pitää periaatteena etenkin siellä, missä arvioidaan ihmisten tai yhteisöjen päämääriä, On mielenkiintoista miettiä sitä, miksi ihmiset ovat puolueellisia tehdessään arvioita tai havaintoja. Yksi osa-alue yhteiskunnassa, joka ei aina kunnioita asiaperäistä todellisuutta on politiikka, joka monesti muuttuu ihmisten vallanhimon ja mukavuudenhalun takia korruptoituneeksi nepotismiksi, jossa tärkein painotus on poliitikkojen persoonoilla, kuin minkäänlaisella kansan valitseman virkamiehen oikeutuksella ja velvollisuudentunnolla äänestäjiä kohtaan. Tieto periaatteena on tärkeä myös etenkin tieteessä ja kulttuurissa. Tietoa periaatteena pitävän on päästävä eroon mukavuudenhalustaan ja omista provinsiaalisista liitteistään, jotka useimmin vain hidastavat yksilön pääsemistä tekemisiin totuuden kanssa. Mutta tieto periaatteena on etenkin tarpeellista myös siinä, kun syntetisöidään uutta tietoa aiemmin saadun tiedon perusteella. Mutta uuden tiedon hankkimisella on myös voitava pyrkiä aiemmin saadun tiedon kyseenalaistamiseen. Ihmiset ovat siis puolueellisia etenkin sen takia, koska monet ihmiset elävät jatkuvasti manipuloiden ja antavat toisille ihmisille oikeuden manipuloida itseään. Se perustuu ajatukselle siitä, että tällaisella toiminnalla ihmiset uskottelevat saavansa itselleen palkinnon manipuloinnista. On selvää, että lapset oppivat manipuloinnin jo koulussa eivätkä suinkaan suhtaudu toisiinsa tasa-arvoisesti. He siis muodostavat kaverihierarkioita, joilla on välittömästi enemmän oikeuksia kuin toisilla, koska kiusaajavietti on voimakas ihmisissä, jotka ovat luonteeltaan pahoja.. Tällainen jengitoiminta kertoo mielestäni rikollisesta ajattelutavasta, minkä takia tällaiset juntit tavallisesti tulevatkin varsin vaatimattomista taustoista, eikä heistä tule maailmassa mitään. Kiusaajat on laitettava koulukoteihin, tapahtui kiusaaminen sitten millä asteella koulua hyvänsä. Ihminen joka on puolueellinen suhteessa tietoon, arvostaa etenkin ihmissuhteita enemmän kuin itse suhdetta asioihin, jonka pitäisi olla hienoin ja rauhallisin tapa suhtautua asioihin. Asiaperäinen suhtautuminen vaatii etenkin tiettyjen ihmistä leimaavien ja hänen toimintaansa ohjaavien tunteiden poistamista. Henkinen kasvu vaatii yksinäisyyttä, johon suurempi osa ihmisistä ei voi koskaan tottua ja näin ollen kasvaa henkisesti.