Mummo joka halusi hatun

Eräänä aikakautena eräässä sivilisaation vaiheessa eli mummo, joka halusi hatun. Hän halusi hatun, koska aurinkoinen ilma poltti hänen naamaansa ja sen takia hän halusi saada jotain sen peittämiseksi. Mummo oli kuitenkin aina halunnut hattua, jo lapsuusikänsä taaperovuosista lähtien. Iän tuoma karisma ja herttaisuus olivat vahvistaneet mummon käsitystä siitä, että hänen oli kerta kaikkisesti saatava hattu. Muutoin ei elämän jatkolla tulisi olemaan merkitystä. Lapsensa ja lapsienlapset hän oli unohtanut hatun tarpeen kasvaessa. Mummo oli halunnut että poikansa olisi tuonut maailmalta hänelle hatun, koska mummo oli aina pitänyt ulkomaita Suomea parempana paikkana. Kuitenkin mummolla ei vieläkään ollut hattua. Eräänä päivänä mummo meni kirpputorille ja löysi sattumalta täydellisen lierikon, joka oli varmasti peräisin safariajelulta Afrikasta. Se ei kuitenkaan mummoa haitannut, vaikka hän kuuluikin paikallisen perussuomalaisyhdistyksen hallitukseen. Mummo peilaili itseään kaupassa ikkunaruutuun päin ja ihasteli uutta hattuaan.Mummo mallasi hattua päässään ja yhtäkkiä hatun sisäpuolen nahkan alta pyrähti lentoon valtava koiperhonen. Koiperhonen puhui mummolle, Miksi et anna toisten elää rauhassa vaan tulet hakemaan minulta pois kotiani. Mummo säpsähti yhtäkkiä kuin abtronicissa ja ihmetteli kuulemaansa ääntä, sillä ihmetteleehän jokainen joka kuulee koiperhosen puhuvan sillä eiväthän koiperhoset osaa puhua. Mummolle oli kuitenkin tullut huono ja syyllinen olo kohtaamisesta, joten mummo laittoi lierikon takaisin kirpputorin vaateosaston hattuhyllylle. Mummo meni kotiinsa, mutta onnekseen sai huomata eteisessä paketin, jonka postiljooni oli pudottanut mummon kotioven postiluukusta. Mummo huomasi paketin olevan pojaltaan ja innostui siinä samalla, sillä innostuuhan jokainen äiti sitä, jos saa pojaltaan paketin. Mummo repi suojapaperin pois ja huomasi paketissa olevan pinollinen pariisilaistyylisiä baskereita. Loistavaa, voin ottaa sen mukaan torimyyjäisiin kun ilmakin on jo niin kolea tähän aikaan vuodesta, mummo ajatteli ja varitsi baskereista sopivimman, kirkkaan punaisen, jossa oli päällä sellainen tupsu joka on aina ollut pariisilaisten baskerien päällysosassa. Mummo heräsi torimyyjäispäivänä ja valmisteli hyväntekeväisyyttä varten myytävät tuotteensa autoon ja kaasutti läheisen kaupungin Mutalan torin varteen. Punainen ja punatupsuinen pariisilaisbaskeri seisoi komeasti mummon päällä samalla kuin se olisi väreillyt jonkinlaista uutta dynastiaa, johon mummo halusi uuden hattunsa kanssa kuulua ja kauppa kävi. Yhtäkkiä mummo, joka 60 ikävuodestaan huolimatta oli säästänyt turhamaisuudesta pitkät kutrinsa tunsi kuinka hiuksensa lennähtivät auki ja alkoivat heilua ilmassa mummoa päin mummon naamaa rumpsuttaen. Yhtäkkiä mummon ympärillä kirkastui kuin kaikki muut torikauppiaat olisivat hävinneet taivaan tuuleen. Hiukset ottivat mummosta kuristusotteen ja pian mummo saattoi kuulla omituista ääntä, jonka mummo itse rekisteröi, mutta jota muut eivät kuuleet. ”Mummo, pese joskus hiuksesi! Tiedätkö kuinka paljon paskanhikeä ja hilsettä lilluu pääkoppasi ja naurettavan baskerisi välissä? Tämän sanottuaan ääni katosi kuin pieru saharaan ja kaikki tuli jälleen sellaiseksi ympärillä jonka mummo oli rekisteröinyt hetkeä sitten. Kotiin mentyään mummo viskasi kaikki baskerinsa tulen kuumuuteen disintegroitavaksi. Samana iltana hän soitti miehelleen töihin ja pyysi tätä tuomaan kaupasta viisi purnukkaa voimakkainta hilseshampoota.