Kulttuurin käsitteestä

Nykyaikaisen monikulturismin takia on tärkeää määritellä sitä, mitä kulttuurin käsite tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita. Kulttuuri on jotain mitä viljellään ja levitetään. Kulttuuri liittyy jo Snellmanin toteamalla tavalla kieleen, sillä sen kautta päästään käsiksi kansakunnan ja kulttuurin henkiseen elämään ja henkiseen perimään. Kulttuuri on jotain mikä ilmenee samanlaatuisuutena. Samanlaatuisuus on tärkeää sen takia, että kultttuuri ei voi elää, jos siinä ei jaeta tietynlaisia ajatuskulkuja ja maneereita. Kulttuuri määritellään sen kautta, kun ihmisten toiminnassa ja ajattelussa voidaan havaita perustavanlaatuisia eroja. Erot kulttuureiden välillä liittyvät siihen, miten ymmärrys kulttuuria kohtaan voi olla erilaatuista. Erot ovat niitä kohtia, joissa kulttuurit erottuvat toisistaan. Kulttuuri on sellainen muodostelma, joka erottuu muista kulttuureista jaettujen tapojen ja arvojen kautta. Nämä voivat olla esimerkiksi kulttuurin jäsenten arkeen ja vuodenkiertoon liittyviä tapahtumia ja kulttuurin vaatimia toimenpiteitä. Kun tarkastellaan sitä, mitä varten kulttuureja tarvitaan ja miksi ne ovat tarpeenomaisesti vaadittuja, voidaan sanoa, että ihmisten tavat vaativat sen, että taustalla on kulttuuri joka tukee kulttuurinomaista toimintaa ja ajattelua. Kulttuurit siis vastaavat tiettyjen ihmisten elintapoihin. Sille, että ihmisillä on tietyn kulttuurin mukaisia arvoja ja tapoja ei varsinaisesti voida löytää syytä. Voidaan kuitenkin ajatella, että kulttuureiden kehittyminen on ollut ainutlaatuinen tapahtuma, ja sen takia kulttuureilla voidaan katsoa olevan syytä olemassaololleen ja toisista erottautumiselle. Kulttuurit ilmenevät siten, että ne esimerkiksi korostavat tietynlaista elintapaa. Se siis kertoo siitä mitä ihmiset tekevät ja harrastavat. Kulttuurit ilmenevät myös tietynlaisena sosiaalisena jatkuvuutena, joka ilmenee siinä, kun ihmiset siirtävät kulttuurinsa mukaisia ajattelu- ja toimintatapoja eteenpäin. Sosiaalisen jatkuvuuden mukainen ihmistenvälisyys on tärkeässä roolissa välittämässä kulttuuria eteenpäin uusille ja nuoremmille sukupolville. Voimakkaimmin sosiaalinen jatkuvuus on tietysti koskenut erityistä kulttuurista pääomaa ylläpitäneillä tahoilla kuten esimerkiksi eri maiden tietyillä aatelissuvuilla. Kulttuurin erottautumista toisista voidaan tarkastella etenkin elinkeinojen kautta: on ollut pyynti- ja keräilijäkulttuureita ja maanviljelyskulttuureita ennen nykyisen mukaista urbaania palvelu- ja massatuotantokulttuuria. Monesti siis kulttuuri määrittyy siitä, mistä lähteestä ihmiset saavat ruokansa. Kuitenkin esimerkiksi Pentti Linkola ja Oswald Spengler ovat korostaneet sitä, että nykymuotoinen elintasoesteetikkokulttuuri joka on menettänyt yhteytensä maahan, on valmistelemassa omaa tuhoaan ja loppuaan. Kulttuurin ylittävä päättelyn taso liittyy etenkin tieteeseen ja logiikkaan. Tietyissä kulttuureissa koulutuksen avulla on helpompaa päästä käsiksi kulttuureiden tason ylittävään päättelyyn ja sen takia kouluttautuneet henkilöt voivat olla edistämässä myös oman kulttuurinsa ja tieteenvälisyyttä. Habermasin universaalipragmatiikan käsite havainnollistaa tuota korkeampaa kulttuurin ylittävää tasoa. Kulttuureita voidaan arvostella elinkeinon, elintason ja markkinatalouden kehittymisen asteen avulla. Esimerkkeinä kulttuurisista vähemmistöistä, jotka ovat pystyneet isäntäkulttuurinsa suuremmasta ihmismäärästä ohjailemaan merkittävällä tavalla koko ympäröivää kulttuuria ovat baltiansaksalaiset ja suomenruotsalaiset. Baltiansaksalaisten aikakausi kesti Virossa ja Latviassa yli 700 vuotta. Baltiansaksalaiset omasivat saksalaisten kulttuurinomaisia piirteitä, joihin lukeutuivat esimerkiksi työteliäisyys, ahkeruus ja uskollisuus. He olivat omaisuutensa ja valta-asemansa perusteella yläluokkaa ja kaupungeissa he olivat pitkälle enemmistönä. Olen lukenut siitä, että jos saksankielinen nainen tai mies meni ei-saksankielisen (Nicht-Deutsch) kanssa avioon, pakottivat saksankielisen puolison sukulaiset ei-saksankielisen omaksumaan saksankielisyyden ja baltiansaksalaisen kulttuurin vaatimukset. Baltiansaksalaiset olivat etenkin maanomistaja- upseeri- ja tiedemies/kirjailija-luokkaa. He palvelivat aina sen mukaan naapurivaltioiden armeijoissa, kun tietty valtio hallitsi Baltian maita. Baltiansaksalaiset ylläpitivät yhteyttä Saksaan ja se korostui etenkin yhteydessä entiseen Itä-Preussiin eli nykyiseen Venäjän Kaliningradiin. Suomenruotsalaiset ovat Suomessa olleet baltiansaksalaisten kaltainen vähemmistö, vaikka ei kuitenkaan yhtä drastisella tavalla kuin saksalaiset Baltiassa. Suomenruotsalaiset järjestivät Suomeen aatelisjärjestelmän ja pitkään lähes kaikki aateliset olivat ruotsinkielisiä. Suomenruotsalaiset ovat Suomessa korostaneet germaanista ja läntistä alkuperäänsä, samalla kun monet ruotsinkieliset antropologit kuten Freudenthal ja Nordenstreng pitivät suomenkielisiä suomalaisia alemman itäbalttilaisen heimon jäseninä. Tässä perusteluina käytettiin kaikenlaisia vanhentuneita menetelmiä kuten kallonympäryksen mittausta ja kulttuurisesti ymmärtämätöntä tapaa suhteessa suomen kieleen ja sen kehitysasteeseen.. Suomenruotsalaiset olivat vielä sata vuotta sitten hallitseva luokka Suomessa, joiden keskimääräinen henkilökohtainen omaisuus oli moninkertainen suomenkielisiin nähden. Vielä 1800-luvulla ennen Snellmanin aikaansaamia uudistuksia, ei ollut edes sallittua julkaista suomen kielellä tietynlaisia kirjoja. Kulttuuri ei siis annettujen kahden esimerkin mukaisesti aina tarkoita sitä, että saman kulttuurin jäsenet olisivat aina yhteydessä kaikkien ympäristössä olevien kulttuurin edustajien kanssa. Kuitenkin se, että kulttuuri voi jatkaa olemassaoloaan suuremman kulttuurin keskellä on perustuttava siihen, että siinä on jotain korkeampaa kuin ympäröivässä kulttuurissa, sillä onhan selvää, että vähemmän kehittyneiden kulttuurien on mukauduttava vähemmistöasemassaan enemmän kehittyneeseen kulttuuriin ja sen vaatimiin kulttuurisiin periaatteisiin. Kulttuurinen muutos tarkoittaa sitä, kun luovuudentunto, joka kulttuurissa ilmenee taiteiden, tieteiden ja kirjallisuuden kautta muuttaa vähitellen olennaisella tavalla niitä paradigmoja, jotka ylläpitävät kulttuuria esimerkiksi elinkeinojen kehittymisen välityksellä. Tällaisena kehittymisen aikana suomalaisessa ja suomenkielisessä kulttuurissa pitää esimerkiksi Runebergin, Lönnrotin ja Snellmanin aikaa ja vähän myöhemmin myös Aleksis Kiven kirjoitusten myötä. Mielestäni siis monikulttuurisessa yhteiskunnassa ihmisten on mukauduttava sellaisen kulttuurin sääntöihin, jotka liittyvät vanhempiin olemassaoleviin kulttuurisiin paradigmoihin. Esimerkiksi Suomessa Euroopan ulkopuolelta tulevien maahanmuuttajien on mukauduttava suomalaisen ja suomenkielisen kulttuurin sääntöihin. Mielestäni kuitenkin Suomen ei tule ajautua ruotsalaiseen monikulturismiin, vaan säilyttää suomenkielinen ja suomalainen kulttuuri olemalla kuitenkin samalla Euroopan ja Lännen pysyvä osa. Maahanmuuttajia, jotka työllistyvät tai opiskelevat Suomessa voidaan minun puolestani ottaa muualta Euroopasta ja kaukoidän maista kuten Koreasta ja Japanista.