Gustaf Filip Creutz
Atiksesta ja Camillasta
Laulan tulesta joka kiduttaa ja
ilahduttaa
kun hän ensimmäisen mahtinsa nuoreen
sydämeen liittää
sitä hellyys, jumalatarumme, jonka
maailman tyytyväisyys tekee
Tule, elävöitä värssyjäni ja
kosketa sieluani
Arcadian kentällä, kaukana ylpeistä
kaupungeista
Siellä huvi myydään pois,
kunnianhehkuisen sään takia
Tuulisella seudulla, sinun
syyttömyytesi onnea vetää
siellä onni, rauha ja tyydytys näkee
naisen
siellä virrat taivuttavat itseään
kullantäyteisistä laaksoista
siellä kaikki tottelee rakkautta ja
kaikki rakkaudesta puhuu
tässä taivaallisessa paikassa Camilla
eli tyytyväisenä
Hän syntyi ja kasvoi mielettömyyden
syistä
oli aurinko joka tavassaan luonnon
värejä maalasi
ei ollut koskaan aikaisemmin voinut
kohdata sen säteitä niin kauniisti
miellyttävyydessään hän itse koko
kuvan valtasi
jumalankoneistostaan tyytyväisyys
taivaan tavoitti
ja hyveet halusivat itse Camillan
hahmoa etsiä
rakastettuna tuli ja sai ylistystään
laajentaa
Hän oli Dianan palveluksessa,
syntymästään uhrina oli
ja lempeästä luonteestaan hän hänen
lakejaan kantoi
jumalattaren lehdosta hänen elämänsä
kului käytetyksi
ja onnekkaassa rauhassa sen puhdasta
suitsua suojeli
nuori Doris joka oli väleissä ja
ystävänsä oli
sinä valoisa ystävyys sinä, joka
sieluja yhteen vedät
kuten tämän nuoren rintakehän
viattomuuden sitein yhdistät
Sydämet, joita kosketat, sinä pyhität
ja puhdistat
Puhdas kevät, sinun huomassasi,
eläväistä lämpöä kantaa
Luonto herää eloon, hän oli silloin
nuori
ihmiset näkevät kaikkien kenttien
ympärillä kuinka talven valta loppuu
että ilo on valtaistuimellaan ja maan
huolet katoavat
raikas kesäsade uudistaa ihmisten
toivon
maan pehmeäastä sylistä nousee ruoho
ylös
lämmön tiukasta voimasta harvat nuput
nousevat näkyviin
ja puhtaana tiiviin kasvuntoiveen
kanssa metsä kukoistaa
metsänjumalatarten palkinnoksi juhlaa
tullaan juhlimaan
nyt alkaa päivä lyhentyä ja yön
valta on kaikki
kun vapiseva kuun valo laineen pintaa
kiskoo
mutta verkkainen valon virta alkaa
valua idästä
tummat pilvet valuvat ja tähdet
kurkkivat
purppuraiset puhtaat virrat laskeutuvat
taivaan satamaan
tumman kuvan häive muuttuu
tummansinertävästä punaiseksi
nyt leimahtaa taivas näkyviin ja
maailma kappaleina uudistaa itsensä
valoisa yön päivä joka itsensä
kukkaloistoon laskee
tässä ainoalla sivulla monta
sivupolkua levität tuoksulla
nouseva valon loisto vuoren huipuilta
putoaa
ja auringon levittämä kulta sekoittaa
sen kristalleihin
ja taivaannuolen väri kenttien
ympärille valoa välittää
joka kukkien kallistaen perhosille
nektaria antaa
koottu balsami tihkuu itseään
yhdistyneenä ilmaan
ja ensin vilkkeessä aamusään hengen
ympärillä
puhtaan ilakoi ilman väki heidän
vihervän lehtonsa ympärillä
ja vahventavat lauluaan ylhäällä
haavan suhinan kanssa
luonto haluaa kuitenkin suurimman
väristyksensä pyhittää
Camilla ei etsi muuta kuin unen
peitteen alta herätä
silmät peittävät itsensä kuin
päivän loisto siirtyy kauemmas
sen hellyys, tuli, elämä ja
viattomuus tuovat voiton
hänen kukkakylpynsä ympärillä
valheelliset unet lentävät
ja tässä liikutetussa sielussa
uhkakuvat hiipivät
kun hymyyn kääntyy hänen suunsa ja
hymykuopat näkyvät
vielä värisee hänen vartalonsa, voi
nähdä kuinka kyyneleet valuvat
hänen vaaleilla poskillaan voi nähdä
ilmeiden muuttuvan
nyt kuolevaista pysyvyyttä näkyy
nyt jälleen punaa näkyy
hänen käsivartensa nousevat ylös ja
jäävät hänen rintansa päälle
voi kuulla hiljaisen kalkkeen jonka
hänen rintansa tuottaa
Toisesta laulusta
Mutta nopeasti kevein askelin hän
nousee ylös tavoittaakseen korkeuden
pyhitetyssä metsässä kuningatarten
tuli palaa
sen silmät tulivat viehätyksestä
viimeksi nähdäkseen ympäri seudun
metsät, vuori ja kenttä yhdistetyn
maalauksen antavat
hän näkee kauasrantaisen virran joka
autuaita niittyjä viljelee
joskus hänen ylpeydessään, hän
korkeuksien taakse asettaa
mutta suoraan hänen sielunsa
rinnastaan kuin saari
nyt kuin valonsäteeksi hän laajentaa
meren
lopulta taivaan aukenemisen myötä hän
alentuu juoruksi
siellä kentät katoavat pois sinervän
valon loisteeksi
mutta silmät kohtaavat täällä,
eloisamman komeuden
kaikki hymyilevät, kaikki iloitsevat
tässä ainoassa paikassa
tällä elefantilla, jonka ulkopuolta
sää rypyttää
mies näkee taulun kuviot jotka
kilttejä paatteja kuvaavat
huilujen elävä peli ja alla elämän
pauhun
pelottomien ritareiden rintakehä
kunnian tuottamista virtauksista
kun sen nopean kölinsä takia,
ummehtunut laine sähähtelee
Kuin pinonen vauhdissaan läpi
vauhdinvaihdon kiiruhtaa
ja onnekas se, joka ensimmäisenä
näillä kentillä on
mutta voittamattomalla rannalla mies
näkee kuolevaisen haavat
kuin vajonneen laineen kansa
matalikossa piileskelee
se edelleen värähtelee siitä käsin
vapaata ja tuskatonta toivoa
kuin maan hedelmät kantavat mukanaan
laulua, tanssia ja huutoa
onnekas lauma luonnon syyttömyyttä
laulaa
hän uhraa maitoa ja kantaa
kaikentäyteistä snapsia
ihmiset näkevät että onni yksia
täyttää lauman aitaa
sen rikkaus pysyy terveydessä ja
vapaudessa
sinä tietty terveys, sinä joka nouset
paheen tuttuudesta
sinä ensimmäinen alkuperä, olet
leikkejä ja valheita varten
mutta laakso näyttää
hyvinvarustellulta tuhannessa teltassaan
tarinallaan ihmispaljous antaa
kiitoksensa tälle kentälle
hiljainen pinoaminen kuuluu, kuten
ilman pahetta mumisee
kuten jyrisevät salamat, pitkään
ympäri aluetta pyörivät
ja kuten repeämä läpi taivaankannen
käy
se joka lähellä salamaa tietä pitkin
puhdasta rantaa lyö
puhtaana on taas lauma koossa, jotka
lopussa valmistautuvat
ja Dianan lehtoon raskasta turpoamista
tuottaa
katso tätä avointa kenttää, jossa
sään lait vallitsevat
edessä jääkärijoukon nuori Atis
loistaa
vapaus ja se tuli minkä hän
rakenteessaan säilyttää
valoisa sekoitus saa hellyyden ja
kunniallisuuden
ja kauneus kuvataan täällä
raivokkaalla pensselinvedolla
laikukas pantterintalja vartioi hänen
hoikkaa kroppaansa
hänen nuoruuden hentoutta hän
miehisellä voimalla koettelee
hänen kasvojensa hyvä väri
ruskehtavuutta tavoittelee
auringon valot leikkivät ja sää on
kommeltanut jo
ulos hänen punaisissa poskissaan hänen
tummanpunerva verensä paistaa
hänen huolehdittu kaulansa liljan
valkoisuutta loistaa
rohkea ja kookas kasvonsa hönen
luontonsa arvonannon antaa
vielä ei ole Atis tavoittanut voimaa,
jonka sydän sitoo
kuin miten pystyy elävä liekki
nuorissa suonissa
hän tuntee usein hellyyttä, mutta
varaa viestinsä kuoleville
hänen kylmä sankarinsyömmensä
täyttä sydäntä kantaa
ja Atiksen koko sielu hänen silmissään
on
hänen käsivartensa voittojen kanssa
kun hän joustaan virittää
ei tunne muita suurvaltoja kuin jumalan
hän ohjaa Dianan metsikköön
haavoitetun leijonan
mutta metsän tyranni kuten ympärillä
karjaisuja kuulee
tämä villiys on nähty, sen raivo
katoaa
kypsynyt kosto loistaa hänen
silmistään
puvun, veren ja daamin kanssa ketju on
värinsä saanut
ja Atis triumfissa katkeraa uhria
kantaa
koruton jääkärihahmo kuultaa itsensä
valossa
ja tuhannen voitonhuudon ääni
taivaanlakeuden täyttää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti