Henkisestä aristokratiasta

Henkisyys ja henkinen tarkoittavat materiaalisen tason ylittävää ajattelun ja olemisen tasoa. Ne ylittävät sen etenkin sen takia, koska henkisyys ei vaadi yhtä paljon materiaalisia liitteitä kuin materiaalisuus. Henkinen puoli ihmisessä on myös paljon vapaampi ja pyyteettömämpi puoli kuin materiaalinen. Henkisyys ylläpitää tärkeimpiä kulttuurisia instituutioita. Niissä elää siis yhteiskuntien historiassa syvin mahdollinen historiaan ja kulttuuriin liittyvä symbolien kirjo. Toiminnalla tulisi siis pyrkiä etenkin symbolismiin ja tahdosta riippumaton tai tahdonvastainen toiminto tulisi pyrkiä parhaimpien piirissä supistaa pienimmilleen. Henkisyys liittyy ajatuksiin ja ideoihin. Tällainen toiminta ja oleminen on tyypillisintä älyllisesti stimuloivissa töissä olevien ihmisten keskuudessa. Tuollaisiksi toimiksi voidaan varmaankin määritellä esimerkiksi opettajan, tutkijan ja jossain mitassa myös esimerkiksi toimittajan toimet. Luonnollisesti myös kirjailijat ja taiteilijat ovat tekemisissä henkisen alueen kanssa. Yleensäkin yhteiskunnan tulisi tukea taiteilijoita ja kirjailijoita toisaalta sen takia, että he voisivat keskittyä henkiseen työhönsä ja toisaalta sen takia, etteivät jotkut taiteilijat ja kirjailijat tulisi mainostetuiksi ja ylistetyiksi brandmarkeiksi samalla, kun jotkut joutuvat olemaan täysin ilman minkäänlaista yhteisöllistä tunnustusta. Henkisyys liitettynä yhteiskunnalliseen havaintojen tekemisen tapaan vaatii myös sitä, että siinä tulee olla historiaa ja kulttuuria arvostava komponentti, jonka avulla voidaan katsoa yhteiskunnan olevan ohjattuna laajan sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman omaavan joukon toimesta. Aristokratia perustuu ajatukseen, jonka mukaan tietyt ihmisten ryhmät poikkeavat joistain toisista ihmisten ryhmistä. Siinä voidaan ottaa huomioon esimerkiksi tausta, koulutus ja yleinen viisaus, joka määrittelee ihmisen toimintaa ja ajattelua. Siinä katsotaan että jotkut ihmiset ovat toisista parempia jonkin määritellyn erottavan tekijän kautta. Tavallisesti aristokratian jäseniksi katsotaan vain miehet. Sellaisia ovat suuret ajattelijat, jotka eivä pyri toiminnallaan tai ajattelullaan rajattuun omanvoitonpyyteeseen. Seuraavaksi on varmaan tarpeen ajatella mitä tällainen yhteiskuntajärjestelmä todellisuudessa tarkoittaisi. Se merkitsisi ainakin sitä, että koulutusta ja sivistysinstituutioita arvostettaisiin riittävästi, eli enemmän kuin mitä niitä nykyisin arvostetaan. Siinä siis palkittaisiin korkeasta henkisestä tasosta. Siinä yhdistyisi osaaminen ja halu opettaa muille tärkeitä asioita. Siinä kaikille annettaisiin tie viisauden avulla nousta ihmisyhteisön huipulle. Tausta pitäisi tietysti ottaa huomioon koulutuksen valinnassa, mutta senkin tulisi olla suhteessa viisauteen alistetussa asemassa. Henkiseen aristokratiaan voitaisiin pyrkiä etenkin vastustamalla liiallista rahan arvostamista ja materiaalisten elämään kuuluvien asioiden yliarvostusta. Siihen voitaisiin pyrkiä myös kehottamalla ihmisiä arvostamaan historiaa ja kulttuuria ja siihen sisältyvää ajatonta viisautta. Rahasta ei pitäisi koskaan puhua, riippumatta siitä, onko sitä vai eikö sitä ole. Rahasta puhuva ihminen tai kapakassa maksun pöydän edessä laskeva tarjoilija syyllistyvät olennaisimpaan matalamielisyyteen, he katsovat ihmisten olevan riippuvaista rahasta ja sen määrästä. Myös henkiseen aristokratiaan pyrkimisessä tulisi ottaa huomioon sosialismin täydellinen vastakohtaisuus tällaisessa yksilöllisessä parhauteen pyrkivässä yhteiskuntajärjestelmässä. Samalla kun aristokratia perustuu parhauden tunnustamiseen, ovat vaihtoehdot sille aika tavanomaisia ja rahvaanomaisia. Demokratia ei useimmin onnistu sen takia, koska ihmisten suuri enemmistö on usein väärässä. Kommunismi ei onnistu, koska siinä ihmiset eivät ole olemuksellisesti vapaita. Anarkokapitalismi/taloudellinen libertarianismi on yksi vähiten huonommista vaihtoehdoista, mutta siinäkin, ellei yhteiskunnassa ole sen kulttuurihistoriallista ydintä ylläpitävää ryhmittymää, on huonoja puolia, kuten esimerkiksi se, että siinä arvostetaan liiallisesti materiaa, rahaa, rahalla hankittavia asioita ja kilpailua. Se siis johtaa pelkästään itsensä vallitessa materian valtaa, ja henkinen aristokratia on täysin materiaa halveksuva yhteiskunnallinen valtajärjestelmä. Henkisessä aristokratiassa yhteiskunnallisen valtaryhmittymän on pyrittävä toiminnallaan löytämään pinnallisimpien yhteiskunnallisia muodostelmia sisältävien vertailukohdallisten symbolien takana oleviin syväsymboleihin, jotka ovat etenkin yksilöllisyyttä ja henkisen tason korkeutta indikoivia symboleita. Ne kertovat syvällisimmän totuuden kulttuurista ja myös kansainvälisestä elämäntavasta, joka on muovaantunut yhteiskunnan historian, kulttuurin, symbolien ja myyttien kokoelmasta. Yhteiskunnallisen valtaryhmittymän tulisi voida pitää hallussaan korkeimpia ja aidoimpia symboleita, jotka voisivat kertoa jotain yhteiskunnan todella painavasta ja totuutta sisältävästä ytimestä. Arvojen kokeminen ja niiden oikeanlainen kokeminen on yhteiskunnallisen aristokratian kokemisen ensimmäinen ehto. Arvot perustuvat arvotunteisiin ja noiden arvotunteiden taustalla olevat arvot voivat olla ohjaamassa ihmistä oikeanlaiseen ajatteluun. Etenkin se, että arvotunteet koetaan vapaasti voi olla vapauttamassa ihmisiä yhteiskunnallisen kommentaariaatin valtapyrkimyksistä. Kommentaariaatti on uusi proletariaatti ja vain sen murskaamisella voidaan katsoa syntyvän todellista ja oikeinta yhteiskunnan ohjaamisen tapojen kirjoa. Kommentaariaatin välineet ovat vaikutteellisuus ja merkitysvalta ja niihin kietoutumista tulisi aristokraatin pyrkiä kaikin tavoin välttämään. Aristokratia alkaa jollain perustavalla tasolla taustasta, jossa vanhaan sukuun kuuluminen voi tuoda tämänkin yhteiskuntajärjestelmän helpommin tällaisen ihmisen eteen, kuin sellainen joka tulee tavanomaisesta suomenkielisestä keskiluokkaissuvusta. Vanhojen sukujen aristokraattisuus tulee esiin siinä, että esimerkiksi Suomessa ne ovat monesti olleet jo aikaisemmin rikkaita ja suurin osa niistä on sittemmin menettänyt varallisuutensa huomattavan osan ja näin ollen he ovat kokeneet sukurasitteen, degeneraation ja dekadenssin vaiheet, joiden jälkeen voi tulla uusi nousu viisauden hallitsemisen ja siihen suvut liittävien renessanssifiguurien kautta. Henkisen aristokratia ei tulisi kuitenkaan olla päättävimmällä tasolla yhteiskunnassa, vaan sen pitäisi pyrkiä etenkin toiminnallaan ylläpitämään merkittävimpien yhteiskunnallisen elämän instituutioita ja niiden elämänhalua. Uusien ideoiden tuottaminen yhteiskunnan hyväksi tulisi tulkita yhteiskunnan tärkeimmäksi toiminnaksi.