Kirjoitus Uutis-Jousessa (syyskuu 2016)

Oikeasti oikeistosta

Suurin osa sukulaisistani on äänestänyt aina porvarillisia puolueita. Siihen kuuluu menneisyys punakapinan aikaisiin, sitä edeltäviin ja jälkeisiin suojeluskuntiin ja 30-luvun Isänmaalliseen Kansanliikkeeseen kuulumisessa. Kuuluin itsekin aikanaan Kokoomukseen, mutta en ole koskaan voinut hyväksyä tuota porvari-nimitystä. Boheemi ei voi olla "porvari". Porvari ja porvarillisuus merkitsevät kaupankäyntiä ja joskus se ylettyy myös aatteista tehtyyn kaupankäyntiin. Tänä päivänä aatteista ei tarvitse liiemmin puhua, koska oikealta laidalta ne on mukautettu tasapäistävään, ylisuvaitsevaiseen sosialidemokratia-ajatteluun. Suomen politiikassa ei ole enää virallisesti sallittua olla oikeistolainen.

Ja mitä sen oikeistolaisuuden tulisi todella voida tarkoittaa? Sen tulisi tarkoittaa vapaan talouden, vahvan yksilön ja vapauden käsitteen ylläpitoa, vahvaa yhteisöjen suojaa sekä omavaraisuuden ja omatoimisuuden korostamista. Myös isänmaan käsite on vahva etenkin oikeiston piirissä. Isänmaallisuuden ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä lainvastaisuutta, vaikkakin parlamentarismi on murentunut niin suuresti arvossaan, että ulkoparlamentaarinen toiminta on joillekin ainoa mahdollinen osallistumisen väylä. Poliittisten johtajien on tultava maan tasolle parkkiintuneesta ammattipoliittikkouden norsunluutornistaan. On varsin naiivia, että elintasopoliitikot luulevat pystyvänsä laukomaan omasta oman mielensä mukaan hyvin toimivasta kummalastaan mielipiteitä ihmisistä, jotka eivät kuitenkaan ole nuoleskelleet heidän tavallaan toistensa takapuolia poliittisen "merkityksen" saavuttamiseksi.

Kun oikeistolta on tätä poliittista suuntaa mukamas edustavien ihmisten limaisten diilien myötä viety merkitys, voi yhteiskunta pelastua vain siten, että tavalliset rivikansalaiset tajuavat sen, mikä on oikeasti tervehenkinen yhteisöä ylläpitävä poliittinen suuntaus. Olin joskus yliopistossa myönteinen monikulttuurisuudelle, mutta pian hyvin usein vasemmistolaisesti suuntautuvien filosofian opiskelijoiden kanssa vietetyissä illanistujaisissa notkumisen jälkeen tajusin, että monikulttuurisuus ei ole hyvä asia. Se vie kansakunnan toimintakykyä alas. Suomalaisilla ei ole minkäänlaista mennyttä siirtomaataustaa, joten kansakunnallisen anteeksipyytelyn ei tulisi olla tarvittua Suomessa. Suomi ei ole velkaa kellekään.

Kouluissa ylläpidettävä tasapäistämispolitiikka saa jatkoa monikulttuurisuuden tultua todelliseksi. Kun opetettavien potentiaali koulussa menestymiseen levenee entistä laajemmalle +--skaalalle, on varmaa, että osa potentiaalisista menestyjistä etenee koulussa alisuoriutuen. Kuitenkin koska suomalainen "hyvinvointiyhteiskunta" haluaa ainakin sosiaalitanttojen virallisen hyvinvointilitaniajeremiaadin mukaan tarjota kaikille saman, tulee yleinen suoritustaso kouluissa laskemaan entistä enemmän kaikenlaisen epäsosiaalisuuden ja häiriökäyttäytymisen yleistyessä. On totta, että myös maahanmuuttajien ottaminen on lisännyt kaikenlaista laittomuutta. Eli, käyttäen varsin alatyylistä ilmaisua, rajat kiinni vaan kaikille, jotka eivät tule tänne opiskelemaan tai tekemään töitä.

Olli von Becker
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden maisteri joka valmistelee väitöskirjaansa bioetiikasta ja köyhyyden eettisestä tulkinnasta. Vapaa-ajallaan hän kirjoittaa runoja ja harkitsee uuden lemmikkikissan ottamista.

Emootioista ja niiden epätasa-arvoisuudesta

Emootio tuntuu yleensä suuntautumisena tiettyyn periaatteeseen. Nuo periaatteet ovat poikkeavassa järjestyksessä psyykessä. Tottumukset kokea näitä periaatteita jakautuvat eri tavalla ihmisten kesken. Pyyteettömimmät periaatteet ovat laatunsa puolesta tärkeimpiä kaikista emootioiden pohjalta luoduista periaatteista. Emootion kokemiseen kuuluu tärkeä erittelyvaisto. Emootion kokeminen siis ilmenee periaatteiden erittelynä. Siinä ilmenevät erilaisten asioiden syyt ja vaikutukset. Emootion kokeminen lähtee sisäsyntyisesti kehittyneistä arvoista. Siinä ilmenee ulkoisen ja sisäisen dialektiikka. Emootion kokemisessa tapahtuu reaktio johonkin affektoivaan ärsykkeeseen. Se on siis tietynlainen havainnointijärjestelmä. Siinä käytännöllisesti havainnollistaen tunnustellaan tiettyä pintaa. Pintoja on erilaisia ja ne ovat järjestyneet erilaisilla tavoilla toisiinsa nähden. Siinä verrataan sisäistä ulkoiseen todellisuuteen. Siinä ovat olennaisia sellaiset tasot, joita yksilö pystyy tavoittamaan. Yksilö ei voi tavoittaa kaikkia tasoja täsmälleen samalla tavalla kuin toiset ihmiset, ja sen takia jokainen arvomaailma ihmisellä on ainutlaatuinen ja uniikki. Emootioita voidaan mitata siinä mielessä, että niistä nähdään se, miten korkeata itseisarvoisuutta emootio ilmentää sisäisissä arvoissa. Siinä mitataan sitä, miten pyyteetön, itsenäinen ja korkea-arvoinen tunne on, ja siinä ylläpidetään samalla tämän prosessin kautta kulttuurimuodostelmia. Emootioita voidaan myös arvottaa sen myötä mihin aatteeseen emootio yleensä kulttuurimuodostelmissa kohdistuu. Näissä emootioissa asiat näkyvät asioina, ja joukkoliikkeet ovat yleensä aivan erilainen juttu. Arvojen kokeminen alkaa koetun tunteen ja sisäsyntyisen periaatteen yhdistymisestä yhteisöllisessä tilanteessa. Arvojen kokeminen on siis kokemuksellisuutta, joka valitsee useista vaihtoehdoista yhden valinnaisen vaihtoehdon. Se kertoo sen, että toiminta voi olla erilaatuista. Toiset ihmiset  kokevat toiset asiat vahvemmin kuin toiset. Antonyymi emootioille on varmaankin järkiperäisyys tai rationalismi. Siihen liittyvä skientismi monesti yliarvostaa järkeä ja se ei ota huomioon päämäärää vaan välineet. Mielestäni voidaan todistaa, että järkikin on loppujen lopuksi yksi arvotunteen muoto, joka on vain peräkkäisinä sukupolvina pystytty formuloimaan niin tarkkaan ja valmiiseen muotoon, että se on aina säilynyt niiden kokemisessa. Järkiperäisyyteen liittyvät synteettinen ja analyyttinen tiedollisen arvostelman teon tavat induktio ja deduktio. Mielestäni todellisuutta tulisi hahmottaa etenkin havainnosta teoriaan eikä teoriasta havaintoon, mikä on monesti arvostelmien tekemisen tapa silloin kun koetaan valmiita arvoja ja kun jotkut kommentaariaattiin kuuluvat ihmiset pyrkivät jakamaan ja määrittelemään niitä ihmisille. Voidaan sanoa, että arvottamisen tapahtumat eriyttävät erilaisia toimintoja ja ylläpitävät niihin perustuvia yhteisöjä ja instituutioita. Voidaan puhua eräänlaisesta emootioiden hierarkiatasoista, jotka määrittyvät sen perusteella miten arvotunteet tapahtuvat yksilön kokemismaailmassa. Tämän myötä tapahtuu eriyttäminen, jossa ihminen suorittaa tietynlaisen sisäsyntyisesti kehittyvän arvottamisen tapahtuman. Ihminen käsittää arvonsa eriytymisen myötä siinä järjestyksessä missä hänen psyykensä asettaa nuo asiat arvojärjestykseen. Arvotunteet liittyvät aina instituutioihin ja erilaisten instituutioiden oleminen perustuu arvotunteiden kokemiseen. Voi varmaan olla, että ihmisen geeniperimä määrittää sitä, millaisten arvotunteiden kokemisen hän kokee itsessään voimakkaimpana. Instituutiot siis syntyvät tietynlaisesta heijastamisreaktiosta, jossa ihmisten sisäisyys heijastuu ulkoiseen. Muutoksia näiden kokemistavassa voidaan saavuttaa esimerkiksi koulutustason nostamisella, erilaisten harrasteiden lisäämisellä ja yhteiskunnan propagoimalla tavalla suhtautua eritasoisiin instituutioihin. Valmiit arvot ovat siis todellisuudessa ihmisen manipulointiin pyrkivien ihmisten ylläpitämiä tyhjiä arvoja, koska ihmiset eivät niiden tapauksessa pääse käsittelemään asioiden sisältöä, vaan ihmiset ohjautuvat sellaisista suuntautumisdirektiiveistä, jotka sisältävät jonkinlaisen manipulointiin pyrkivien ihmisten määrittelemän mielipiteen jostain arvosta ja siihen perustuvasta instituutiosta. Tämä vaihtelee ihmisen henkiseen kehittymiseen liittyvien pyrkimysten kullakin hetkellä yhteisöön liittyvästä näkymästä ja olosuhteista. Instituutioiden hierarkiatasoihin liittyviä instituutioita ovat siis esimerkiksi perustavimmat ravinnon, suojan ja hygienian ylläpitämisen taso ja korkeakulttuurin ylläpitämiseen liittyvä taso. Korkeimmalla pyyteettömimmällä tasolla tässä hierarkiassa on uskonnon ja metafysiikan ylläpitämiseen liittyvä taso. Se on pyyteettömin taso sen takia, koska se vaatii niin vähän tukea toisten arvotunteiden muodostamilta instituutioilta.  Emootiot ovat epätasa-arvoisia sen takia, koska niistä jotkut liittyvät pyyteettömiin asioihin ja jotkut taas asioihin, jotka ovat perustavimmalla tasolla maan pinnalla ja riippuvaisia toisten tasojen antamista direktiiveistä. Instituutiot tulisi siis aina muodostaa uudelleen asioiden merkityksen määrittämisen avulla. Kommentaariaatti, joka on yhteiskunnallista asioiden määritelmällistä valtaa ylläpitävä liittymä, joka käyttää merkitysvaltaa yrittäessään vaikutteellistaa ihmiset, pyrkii sitomaan ihmiset valmiisiin arvoihin ja instituutioihin, jotka vaikutteellisuuden tapauksessa ovat arvo- ja tuki-instituutioita. Autenttisen kokemisen tapauksessa instituutiot ovat aina itseisarvoisia ja sisältä organisoituneita, koska ihmiset ovat niissä toimiessaan onnellisia ja pystyvät täyttämään omat tavoitteensa toiminnassa. Arvotunteiden kokemisessa on siis määriteltävä valta-asemat uudelleen ja siinä ei saa jäädä tottumaan siihen valtaan, mikä pyrkii ohjaamaan häntä ottamaan itselleen valmiit arvot ja merkityksen asettamisen tavan. Ihmisen on nähtävä oikein merkitys, jonka arvotunteen kokeminen välittää hänelle.  Arvotunteessa arvo siis tulee vasta emootion jälkeen ja niiden voimakkuus määräytyy ihmisen sisäisestä kokemismaailmasta, jolla hän pyrkii muodostamaan kuvan ympäröivästä maailmasta ja siitä vastuusta, jolla tavalla hänen kokemisensa liittyy ulkomaailmaan. Ihmisen sisäinen maailma siis tulkitsee arvot erilaisina muotoina, jossa muodon olemus määrittää sen miten se koetaan ja miten se sopii ihmisen kokemusmaailmassa oleviin kohtiin, joihinka nuo tunteet asemoituvat.

Mitä ihmisen pitäisi tehdä

Normatiivisuus tarkoittaa sellaisia normatiivisen etiikan osa-alueita, joissa tekoja vertaillaan suhteessa johonkin muuhun tekemiseen, kuten toisten ihmisten tai korkeamman voiman tapauksissa. Ja miten sitten siihen tulisi suhtautua? Vastaus on se, että normatiivisia periaatteita ei voida yleistää kaikkien kohdalle ja näin ollen kaikki normit eivät vastaa kaikkien ihmisten ajattelukoneistoa. Normatiivisuudella voidaan kuitenkin avustaa siinä että sillä voidaan helpottaa itsekkyyden ilmenemistä. Ja miksi sitten vastaavasti ihmisen ei pitäisi tehdä mitään, eikä etenkään mitään uhkarohkeaa, joka ylittäisi "soveliaisuuden" rajat ja jossa pompittaisiin monien "vaikutusvaltaisten" ihmisten kengillä? Monet ovat sitä mieltä, että kun ei tee mitään tai osallistu mihinkään, niin silloin ei voi epäonnistua. Jotkut ovat myös käyttäneet sellaista perustelua, että toimintaan ryhtymällä kulutettaisiin turhan takia olemassaolevia voimavaroja. Voidaan kysyä, että voidaanko puhua ja kirjoittaa niin sanotusti normatiivisuudesta arvopäämäärien edistämisessä. Joku voisi kysyä sitä, onko se liian epäitsekästä. Siinä voidaan tarkastella päämäärän sosiaalista ja personaalista sisältöä. Voidaan puhua ja kirjoittaa tietynlaisesta tekemisen välttämättömyydestä, sillä onhan sanottava, että vain sellaiset ihmiset eivät tee mitään, joilla on ongelmia ja jotka eivät mahdollisesti pysty tekemään sellaisia asioita, joita heiltä on mahdollisesti aikaisemmin vaadittu. Jokaisen toimintakykyisen kognitiivisesti aktiivsen ihmisen tulee kantaa huolta siitä, että he tekevät, oli se sitten ulkoilua tai lukemista tai kirjoittamista, sillä vain tekemällä asioita ihmiset voivat säilyttää roolinsa ihmisinä. Jos kukaan ei tekisi mitään, olisi edessä sivilisaatioiden tuho ja maaimanloppu. On siis voitava olla tekemisissä suhteessa maailmaan, koska ihmisen ja maailman on oltava vuorovaikutuksessa keskenään, että ne voivat kehittää itsestään jotain hyödyllistä ja muistettavaa. Kun kirjoitetaan velvollisuudentunnosta, voidaan sanoa, että joskus velvollisuudentunnolla voidaan peitellä omanvoitonpyydettä. Kuitenkin jos ihminen toimii täysin autenttisten ja suoraviivaisten periaatteiden osoittamalla tavalla niin voidaan sanoa, että velvollisuudentunto edistää ihmisen tavoitetta olla hyvä suhteessa maailmaan ja toisiin ihmisiin. SIinä ihmistä motivoi halu päästä parempaan suuntaan maailmassa. Ihmisen pohjimmainen luonto on mielestäni sellainen, että hän haluaa saada täyttymystä toiminnastaan, lisäksi ihmiset haluavat olla kiinnostuneita erilaisista asioista, jotka heitä kiinnostaa.. Näin ollen voidaan sanoa, että ihminen on tarkoitettu parantamaan omaa elämänlaatuaan. Ei-normatiivisia tavoitteita on tietysti myöskin olemassa, ne siis lanaavat tietynlaisen uran maahan, jota ei ole vielä aikaisemmin ollut havaittavissa. Se että ihmiset pystyvät löytämään normatiivisuuden ulkopuolisia käsitteitä, kertoo tietysti siitä, että kaikki asiat ja taidot eivät ole yhteisjaettavissa, eli niitä ei voida vertailla toisiin. EI-normatiiviset tavoitteet määrittyvät mahdollisten omalaatuisten tavoitteiden myötä.

Moraalisen arvostelman luonteesta

Moraalisessa arvostelmassa annetaan lausunto teon kunniallisuudesta, hyvyydestä ja oikeutuksesta. Siinä siis annetaan jonkinlainen merkitsemisarvo toiminnasta, jota tarkkaillaan. Moraalinen arvostelma toteuttaa moraalista harkintaa, jossa se suuntaa huomionsa omista tai toisten ihmisten teoista mieleen tuleviin moraalisen vääryyden akteihin. Arvostelma sisältää yleensä annetun arvoharkinnan tuloksen. Moraalinen arvostelma taas antaa vastauksen siihen, minkä takia ihmiset toimivat väärin ja moraalin vastaisesti. Moraaliselle arvostelmalle voidaan siis antaa helposti luonnekuva, missä se esiintyy filosofisen moraalin tärkeimpänä käytännönmukaisena toimena. Oikeuden käsitettä tutkiskellessa voi heti havaita sen, että siihen liittyy vanha distribuutioon liittyvä periaate, eli yksilölle on annettava se, mikä kuuluu hänelle. Oikeuden käsite tarkoittaa myös sitä, että siinä verrataan asioiden hyviä ja huonoja puolia. Oikeuden käsitteen kautta voidaan havaita se, että ihmisillä on monia hyvin erilaatuisia ja samalla samanlaatuisia oikeuksia tehdä jotain, saada jotain tai välttyä joltakin. Moraalisessa arvostelmassa arvotetaan teon hyvyyttä ja oikeutta. Voidaan ajatella, että ihmisellä voisi olla jonkinlainen iän myötä enemmän aktivoituva moraaliaisti, jonka avulla moraalinen harkinta saa käytännönmukaisemman roolin. Moraalisia arvostelmia annettaessa siis toteutetaan moraalista harkintaa. Siinä yhteydessä on pohdittava hyvän ja hyveen käsitteitä. Pitää tietää näiden käsitteiden perustarakenteet. Lisäksi siinä on otettava huomioon ympäristön merkitys moraalisen harkinnan olosuhteena. Se asia miksi moraalia ja etiikkaa tarvitaan liittyy mielestäni etenkin siihen, että vain niiden avulla ihmiset pystyvät elämään toistensa parissa ja säilyttämään yhteiskuntarauhan. Voidaan kysyä mikä olisi moraalisen arvostelman rakenteellinen vastakohta. Vastakohta on jotain sellaista, joka tulkitaan rikkeeksi yhteiskuntaan nähden. Moraalisen arvostelman vastakohta on siis toiminta, jossa ei ole minkäänlaista moraalin kautta säätelyä. Pahan tekeminen ei siis ole pelkästään pahan läsnäoloa, vaan ennemminkin hyvyyden ja hyvän puuttumista. Sitten voi kysyä sitä, miten moraalia arvotetaan. SItä arvotetaan etenkin teorioiden välisen pätevyyden kautta, koska kaikki teoriat edustavat tässä mielessä jonkinasteista saatua hyötyä. Teorioita on kuitenkin jouduttava tarkastamaan niiden koherenssin ja totuutta kuvaavuuden takia. Maon sanoin, yhteiskunnassa teoriaoita on pyrittävä toteuttamaan käytännössä, jossa ihmiset antavat mielipiteensä niistä. On myös pyrittävä suhtautumaan intuitiivisesti ihmisten motiiveihin ja opittava tunnistamaan niitä, Se, mikä teoria tilanteen kanssa etenee kohti maalia, voidaan tulkita oikeimmaksi valinnaksi vaihtoehtojen väliltä. Moraalia tarvitaan myös sen takia koska silloin voidaan arvioida toimintaa ja ajattelua omantunnon mukaan. Omatuntp ohjaa keskinkertaisen ihmisen kohti hyvyyttä sekä omissa teoisssaan kuin myös siinä miten tällainen ihminen olettaa toisten ihmisten käyttäytyvän samalla ja hyvällä tavalla. Tilanteen arvioinnin jälkeen teoria antaa viitekehyksen moraaliselle arvostelmalle.

Yksityisyydestä ja perusoikeuksista

Yksityisyys politiikassa käytettävin termein tarkoittaa sitä, että yksilöillä ja kansalaisilla on oikeus elää yhteiskunnan varjelemana omissa yhteisöissään tai omien mielenkiinnon kohteidensa kanssa, Esimerkiksi Amsterdam on tunnettu siitä, että ilotyttöjen paljaisten ovien lisäksi tavalliset ihmisetkään eivät aina laita verhoja ikkunoihin ja syy siihen on se, että ihmisiä ei yksinkertaisesti kiinnosta kanssaihmistensä asiat. Hollanissa on hoideltu hyvin tuo ongelma, joka koskettaa ihmisten perusluonnetta. Siellä vain ajatellaan ettei aina tarvitse olla kyyläämässä toisia ihmisiä, Hollannin menneisyys on varmaankin brittien tapaan vaikuttanut heidän kansanluonteensa muotoon, koska esimerkiksi se että he ovat tehneet satojen vuosien ajan kauppaa Euroopan ulkopuolella, on heidän täytynyt silloin ottaa kauppakumppaninsa tasaveroisesti. Koska he ovat eläneet vapaamarkkinataloudessa, on varnasti kaupan yhteydessä totuttu siihen periaatteeseen, jonka mukaan kaupantekijöiden taustalla ei ole väliä ja heitä ei tuomita poikkeavan käytöksensä takia. Perusoikeuksilla siis määritetään hyvän elämän rakenteet. Perusoikeukset ovat väline jolla ylläpidetään tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa ihmisten kesken. Sen jälkeen voidaan kysyä, minkä takia nämä ovat tärkeitä asioita. Ensimmäiseksi voisia sanoa sen, että ne täytyy tunnistaa, koska muuten ihmisten yhteiselämät eivät välttämättä luonnistuisi ja silloin ajauduttaisiin kohti kommunistista tai natsisista diktatuuriyhteiskuntaa. Perusoikeuksien realisoituminen tavallisesti mahdollistaa yksityisyyden suojan, jonka yhteiskunta asettaa ja jota valveutuneet kansalaiset alkavat noudattamaan. Seuraavaksi voitaisiin kysyä suuren ihmismäärän mielipiteitä siitä, onko ihmisillä tapana etsiä yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksia. Monesti tällainen tapa sijoittuu valveistuneeseen eliittiin, koska rahvas ei todellakaan missään muodossa ole tottunut vaatimaan itselleen oikeuksia saati sitten yksityisyyttä. Suomessa paksupäiset ihmiset tulkitsevat itsselleen luonnollisella paksupäämoraalilla. Niiden mukaan ihmiset jotka ajavat yleisesti kaikkien ihmisten etua oman edunpyyteen sijaan tulkitaan ylpeiksi haihattelijoiksi. Kulttuurikansojen piirissä on yleensä voimakkaasti tiedostavien alykköjen muodostama ihmisryhmä. Se mahdollistaa sen, että instituutiot ympärillä jätetään siihen valmiustilaan, että ne voivat muuttua omien kansalaisilta tulevien mielipiteiden mukana. Insituution tulisi aina kuvastaa sen sisällä toimivia ihmisiä. Ja tämä senkin takia, että ihmiset ja ihmisryhmät saisivat instituutioissa toimiessaan tyydytystä omasta työstään. Globaalista toiminnan, etiikan ja arvojen teoriaa tulisi opettaa varhaisessa vaiheessa jo koulussa ja tämä sen takia että he voisivat päästä lähemmäksi merkittävämpää minuuden ja ryhmän käsitettä. Ja on sanottava, että jotkut ihmisistä ovat niin matalalla henkisellä tasolla, etteivät he uskalla haaveillakaan minkäänlaisista oikeuksista saati sitten yksityisyydestä. Voi kysyä, miten perusoikeuksia  ja yksilöllisyyksiä voitaisiin edistää yhteiskunnassa. Se voi ainakin auttaa siinä kun se on korostanut yksityisen työskentelyn ja opiskelun jatkumoa. Ihmisiä ei tulisi kuitenkaan jättää läheisriippuvaiseen paskalaansa. Olisi opettamalla annettava ratkaisuja köyhyysrajalla elävien ihmisten toimintamahdollisuuksien parantamiseksi. Omatoimisuutta ja itsenäistä työskentelyä tulisi korostaa yhteiskunnan kaikilla osa-asteilla. Ihmisten tulisi kiinnittää vähemmän huomiota toisiin ihmisiin ja heistä juoruamiseen. Yhdeksi oikeudeksi voidaan katsoa se, että ihmisen ei tarvitse suvaita itseensä liittyvää vihapuhetta oli henkilö sitten mies tai nainen. Tämä ei onnistu vielä pitkään aikaan, koska sen verran kateellista ja herravihaista porukkaa nämä suomalaiset ovat.

Uskonnon koetuskohdista

Uskontoa voidaan määritellä erilaisten ajatteluun ja toimintaan liittyvien aktiviteettien kautta. Samalla se on myös tapa vaikuttaa ihmisten ajattelun suuntaan. Uskonnot sisältävät erilaisia riittejä ja arvoja. Monesti uskonnollinen moraali on tervehenkinen suuntaus, ja sen takia monien merkittävien moraalifilosofien suvuissa on ollut paljon pappismiehiä. Uskontoa voidaan käsitellä jonkinlaisena vähitellen maallistuvana oppi-/tapa-järjestelmänä. Uskonto on siis usein instituutioihin suuntautuvaa uskomisen aluetta, ja siinä Jumalan käsitekin on siirretty uskonnon sisältämien seremoniallisuuksien alle. Kun tarkastellaan sitä, mikä on uskonnosta peräisin olevan moraalikoodin hyöty yhteiskunnalle, niin voidaan sanoa, että tuollaisia asioita ovat tasa-arvoisuus ja suvaitsevaisuus ja humanismin periaatteet yleensä. Yksi ristiriitainen ongelmakohta kristinuskossa on se, että se monesti rajoittavassa etiikassaan tuottaa ihmisille joko ruumiillista tai henkistä kärsimystä. Koska uskonto sijaitsee tunnustushierarkiassa korkeimmalla asteella, pitäisi sen myös olla kaikista pyyteettömin instituutio, eikä aiheuttaa seuraajilleen kipua tai tuskaa. Jos uskonto ei olemuksellaan miellytä, ei se voi olla pyyteetön, koska se asettaa epäinhimillisiä vaatimuksia ihmisille. Uskonnon hyvä puoli on siis jonkinlaisen humanistisen ja elämää ylläpitävän symbolisen toimintakoneiston ylläpitäminen. Mielestäni ateistiseen maailmankatsomukseen johtaa aina heikot kasvuolot, jossa luottamus korkeampaan voimaan on poistunut, koska sitä ei ole koskaan osattu tuollaisen ihmisen kohdalla havaita. Monet perustelevat ateismiaan tieteellä, jopa skientismissä asti, ja onkin todella niin, ettei monista raamattuun perustuvista asioista voida enää kirkon piirissä pitää kiinni, koska niiden olemattomuus on todistettu suurella määrällä rahaa ja työntekijöitä. Uskominen siis ei aina riitä, vaan on suuntauduttava tietoon. Kouluissa ihmisille tulisi antaa mahdollisuuksia opiskella samanaikaisesti monia humanistisia aineita, kuten uskontoa. Koska koulut tulisi yksityistää täysin, voisivat ne tarjota erikoisalojen opintoja paljon suuremmassa määrin kuin tänä päivänä, silloin kilpailu olisi yliopistopaikkojenkin suhteen kiivaampaa ja ylin erikoistunut eliitti saisi tärkeimmät yliopistopaikat. Opettajiksi voitaisiin rekrytoida tutkijoita, jotta saataisiin muodostetuksi silta yliopistojen ja lukioiden välille.  Koska lukion periaatteita muutettaisiin olisi kaikilla oppilailla jonkinlainen yhtä hyvä mahdollisuus päästä mihinkä tahansa yliopistoon hyvänsä. Viihdyttämisen ja perustiedon omaamisen ei enää pitäisi riittää tärkeimpiin työpaikkoihin, sillä yksityistämisellä ja erikoistumisella koulutettaisiin monen kertaisesti nykyiseen nähden pätevämpiä asiantuntijoita ja henkisen työn tekijöitä. Koska symbolistinen toiminta ja ajattelu ovat tärkeitä, tulisi niihin kirkonkin yhteydessä tulla ottamaan osaa. Samalla kun kirkko perustuu muodollisuuksiin ja symbolisuuksiin, tulee se tulkita arvokkaimmaksi instituutioksi. Myös korkein kirjallisuus sisältää liitteitä uskonnolliseen tasoon, koska siinä on paljon sellaisia asioita, jotka sisältävät ironiaa ja itseironiaa. Nuo suuntautuvat ihmisten sijaan, toisin kuin sarkasmi ja slapstick, asioihin. Monesti turhantärkeys on vääränlainen ominaisuus ja sen takia moraali pitäisi perustaa kyseenalaistamiseen, aivan kuten Levinaan sanoin jokainen ihminen on vastuussa kaikesta maailmassa tapahtuvasta pahasta. Kyseenalaistamaton hyväksyminen on asia, joka monen ihmisen mielessä liittyy etenkin kristinuskoon.  Sen takia tulisi suunnata kyseenalaistamista sellaisia käytäntöjä kohtaan, jotka suhtautuvat julmasti tai suvaitsemattomasti ihmisiin. Uskonnosta voi olla hyötyä ja uskonnollisuus voi monesti olla hyvin tärkeä asia muun elämässä koetun rinnalla, mutta joskus siitä voi myös tulla vakavuutta ja kiihkomielisyyttä. SIlloin ironia ja itseironia eivät ole mahdollisia, koska kaikkeen suhtaudutaan vakavamielisesti ja samalla uskonto sumentaa näköalan kaikista  muista asioista, jolloin vain sen ymmärretään olevan täysin riippumatonta kaikesta muusta. Silloin ihmisten oletetaan antavan vähemmän arvoa kaikille muille instituutiotasoille, koska yksi taso, uskonnon taso määrittää niin suuresti kaikkea tuollaisten ihmisten maailmankatsomukseen liittyvää.

Moraalisen agentin merkityksestä moraalisessa relativismissa

Moraalinen relativismi on yksi tapa lähestyä moraalin maailmaa. Moraalisessa relativismissa ei ole valmiita ja absoluuttisia moraalisia sääntöjä ja ohjeita. Moraalisessa relativismissa siis erilaiset toiminnan tai moraalin ohjeet ovat suuresti vaikuttuneita olosuhteista. Näin ollen se on sukua Albert EInsteinin suhteellisuusteorialle. Relativismi tarkoittaa suhteellistamista, eli tosiaankin sen tapa lähestyä moraalia on riippuvaista ympäristöstä. Samalla kun absoluuttinen moraaliteoria katsoo, että on olemassa jonkinlaiset korkeamman johdon sanelemat moraaliarvot, on relativismi sitä mieltä, että kukaan ei anna ihmiselle valmiita moraaliarvoja, vaan sen sijaan niitä tulee koetella erilaisissa eteen tulevissa tilanteissa. Moraalisen agentin käsitteellä tarkoitetaan moraalin sisäistä toimijaa, joka hahmottaa yksilöidysti moraalisia periaatteita. Relativismissa moraalinen agentti toimii toteuttaen jonkinlaista perustahtoa, jonka pohjalta sanellaan ihmisille moraalilakeja. Relativismissa agentin rooli on suurempi kuin normatiivisissa moraaliteorioissa, eli sen tehtävä on siinä ohjailla moraalista päättelyä, eikä pelkästään normatiivisen esimerkin mukaan seurattava laumaa eli muita moraalisesti päätteleviä ihmisiä. Moraalinen agentti relativismissa toteuttaa tahtoaan ja vertailee samalla erilaisia toiminnan teorioita optimoidessaan niistä parhaimpia ja sopivimpia. Moraalisen agentin rooli on myös siinä, että sen tulee pyrkiä tuottamaan itsestään arvotietoisuus. Moraalisen agentin on myös tunnistettava moraalisen harkinnan kautta moraalille merkityksellisiä olosuhteita ja käytösmalleja - silloin moraalinen agentti voi optimoida periaatteita ja valita niistä parhaimman aina tilanteesta riippuen. Moraalisen relativismin yhteydessä on tärkeää erotella toimijat ja asiat. Toimijan tehtävänä on olla toiminnan muodon toteuttajana. Toimijat ja asiat siis jakautuvat subjekteihin ja predikaatteihin, joista yleisesti toimijat nähdään subjekteina ja asiat predikaatteina. Moraalin yhteydessä asiat siis sisältävät yksittäiset moraalisäännöt, jotka tulevat arvotunteina intuitiosta. Asioihin suuntautuva toiminta siis sisältää yleisesti sopeutumiskyvykkyyden riittävän korkean tason. On myös hyvä tarkistella sitä, miten moraalia voidaan havainnoida sen ulkopuolelta. Yksi tapa on havainnoida käytösmalleja eli tarkastellaan sitä, mikä ihmisiä motivoi. Käytösmallien pohjalta siis formuloidaan periaatteita, joita sovelletaan uudelleen moraalisessa harkinnassa. Käytösmalleista siis pyritään löytämään ns. patterns, jotka eivät toistu kaikilla ihmsillä samalla tavalla ja joiden perusteella voidaan muodostaa päätelmiä moraalista jotka sopivat parhaiten suurimmalle määrälle yksilöitä. Moraalisen agentin tehtävä on myös seurata yksilöiden arvoja, jonka mukaan periaatteita pyritään löytämään tuomalla niitä esiin käytännön kautta. Moraalisten sääntöjen voidaan katsoa syntyvän siinä kun ihmiset realisoivat ajatteluaan. Näin ollen moraalittomuuden olosuhteista voidaan päätellä yksilöiden valintojen olleen vääriä tai huonoja. Ja minkä takia relativismi on tänä päivänä turvallisempi moraaliteoria kuin esimerkiksi jotkut kirkon välittämät veisut. Koska ihmiset ovat lopultakin astuneet eteenpäin toteemietikastaan, voidaan heille antaa suurempaa vastuuta oman  toimintansa edistämisen takia. Vanhanaikainen moraali korostaa valmiita moraaliarvoja ilman, että niiden luonnetta tulkittaisiin. Nimen omaan vertailullinen tapa lähestyä moraalia on varmaankin paras tapa. Moraalinen agentti, joka toimii moraalisten teorioiden sisällä on riippuvainen sen asemasta tunnustushierarkiassa, niiden on siis tarkoitus ilmentää moraalin kannalta hahmotettavia asioita sen arvokkuuden muodossa, jonka hierarkia heille osoittaa. Moraalisen agentin on siis hahmotettava erilaisia vaihtoehtoja ja siinä tapauksessa ihmiset eivät saa olla ahdasmielisiä ja ennakkoluuloisia. Ahdasmielisyys siis on tärkein tekijä siinä, kun moraalisen agentin roolia aloitetaan vähentää ja samalla tieto moraalisista teorioista vähenee ja katoaa aivan kuin totalitarismeissa on ollut tapana. Moraalisen agentin merkitys moraalisessa relativismissa on paljon suuremmassa roolissa kuin missään absolutismeissa. Moraalisen agentin on myös pyrittävä muuttumaan niiden olosuhteiden kautta, jotka ohjaavat moraalista harkintaa. Mutta miten sitten esimerkin asettaminen moraaliseen teoriaan onnistuu? Se tapahtuu siten, että ihmisiä tarkkaillaan ja silloin on otettava huomioon kaikki suurestikin toisistaan eroavat teot. Moraalilait syntyvät siitä, kun saamme enemmän tietoa moraalisista välineistä ja päämääristä. Relativismissa moraalilla voidaan katsoa myös olevan jonkinlainen instrumentaalinen (pragmaattinen)  ja välinearvollinen rooli. Koska moraalittomuus on yleisempää tänä päivänä kuin moraalisuus, tulisi tuota pientä vähemmistöä kuuntelemalla saamaan lisää tietoa siitä, miten moraalia voitaisiin soveltaa uusissa tilanteissa. Olisi siis pyrittävä hyödyntämään kaikenlaisia moraaliteorioita, koska niissä kaikissa, jopa normatiivisissa, on sama moraalin väline.