Taiteen tuote

Olin jo miltei valmis unohtamaan asian, mutta kun kerran keväällä kävelin lumen sulamisesta aiheutuneiden lätälöiden ohitse kohti kotioveani, olin jo valmis alkamaan uudelleen asian ajattelun. En tiedä, mikä sai minut uudelleen tähän tilaan, mutta kaipa siinä saattoi olla jotain samaa, kuin mitä on siinä, kun keväisin runosuonu alkaa väkisinkin pumppuamaan ja huonotkin taiteelliset ideat alkavat aloittaa ulospääsyään. Olin salaillut aihetta jo pitkään omilta vanhemmiltanikin, koska eiväthän tuollaiset vanhat ja ennakkoluuloiset ihmiset sitä voisi ymmärtää. Tuo asia oli tietenkin minun pyrkimiseni taidekouluun Helsinkiin. Hakuaika oli jo lopussa ja koulun opinto-ohjaaja oli kehottanut häntä harkitsemaan oikeustieteiden opintoja taloudellisesti epävarman ja henkisesti vaativamman taiteilijauran sijasta. Nuorukainen ei suinkaan ollut ollut valmis hyväksymään opinto.ohjaajan päätelmää valmiina, vaan hän ajatteli, että hänen tulisi päästä nopeasti tekemisiin jonkin etabloituneen taitelijan tai taiteilijaryhmittymän kanssa. Hän oli jo kirjoittanut novelleja, esseitä, näytelmiä ja muuta lyhytproosaa. Hänen kirjoituksiaan oltiin jo julkaistukin paikallisissa lehdissä. ”Mitä he minusta lopulta tajuaisivat? Suurten henkien on totuttava siihen, että he eivät voi tulla ymmärretyksi näin pienillä paikkakunnilla. Mutta luultavasti voisin kuitenkin pyrkiä joihinkin poliittisiin päämääriin omalla kirjallisella työlläni. On katsottava keidän kanssa minun tulee liittyä yhteen, jotta voin saada toiminnalleni riittävän merkittävän kaikukopan ja lähetetyn signaalin.”, hän pohti mielessään katsoessaan sitä, kuinka suuren osan keskiaukeaman sivusta hänen uusin kirjoituksensa oli saanut. ”Voisikohan se Mikael Angelos antaa jotain vinkkejä? Sehän on opiskellut kuvataidetta ja on tiettävästi yhden maan suurimman taidekokoelman omistaja, hän varmasti voisi antaa kiintoisia kokemuksia ja vinkkejä minulle tulevaa varten.” Mies käveli sitten eräänä päivänä koulustaan kotia päin, kunnes erään porttikongin kohdalla sieltä tuli nuorukaista noin päätä pidempi mies, jonka nuorukainen tunnisti koulun jääkiekkojoukkueen kapteeniksi. He eivät tunteneet toisiaan sen tarkemmin, joten nuorukainen ihmetteli nyt hetken sitä, miksi tämä halusi ilmeisimmin tulla juttusille hänen kanssaan. ”Moi..”, hän oli aloittamassa, kun yhtäkkiä mies kumauttikin häntä nyrkillään naamaan. Silloin miehen silmissä pimeni ja hän kaatui selälleen maahan. Mies havahtui parinkymmenen minuutin jälkeen kanveesistaan ja havaitsi vielä makaavansa sen porttikongin sisällä, jonka edessä hän oli tullut pahoinpidellyksi. ”Miten voisin saattaa sen roiston tästä vastuuseen? Meidän edessämme tai meidän kohdallamme ei ainakaan varmaan ollut ihmisiä, mutta toisaalta niitä saattoi tulla perästämme tai jotkut ihmiset kadun molemmilla puolilla saattoivat ikkunoista nähdä tuon äskeisen tilanteen.” hän pohti. Nyt oli kuitenkin selvää , että koululle tehtävän installaation tuli esittää kaikki urheilu mutta etenkin jääkiekko ikävässä valossa. Se voitaisiin järjestää esimerkiksi siten. Että siinä urheilijat näytettäisiin julkikuviin nähden epäedullisessa valossa ja heidän epätaiteellisuutensa ja epä-älyllisyytensä tuotaisiin siinä kaikkien tietoon. Installaatiosta voitaisiin saada myös esiin sellaista matskua, jota mies voisi hyödyntää pyrkiessään taidekouluun kesäkuussa. Mies ei ollut koskaan ollut mikään urheilun ystävä, mutta tämänpäiväinen tapahtuma sai hänet suorastaan halveksumaan sitä, ja näytti siltä, ettei hän voisi koskaan astua esimerkiksi jääkiekko-ottelua seuraamaan. Mies ei toisaalta uskonut minkäänlaiseen reaktiivisuuteen missään yhteisöllisessä kommunikaatiossa ja asenteiden kautta toimimisessa, hän vain oli saanut tästä tapahtumasta itselleen uuden näkökulman näihin asioihin. Nimenomaan sellaisen näkökulman, joka voisi auttaa häntä saamaan ihmisten näkyville jotain sellaista uutta, mitä ei oltu aikaisemmin minkään taiteen keinoilla tehty nähtäväksi. Hän laittoi tietokoneeltaan kuvankäsittelyohjelman päälle, ja etsi sieltä uudenlaisia kuvia, joita hän voisi hyödyntää taideteoksensa suunnittelussa. Hän otti sieltä mm. löytämänsä tyhmimmältä näyttävän jääkiekkoilijan kuvan, tyhmimmältä näyttävän jääkiekkovalmentajan, ja yhdisti sitten nämä yhteen kokonaisuuteen, jossa toisella puolella uurastivat Leonardo da Vinci, Spinoza, Einstein ja rakkauden ja viinin jumala Dionysos. Hieman muokattuna kaikista näistä syntyi aivan uskomaton kontrasti, kun herra paksupää kiekon mäiskijää vastassa oli henkilö, joka oli kirjoittanut yhden merkittävimmistä filosofian alaan kuuluneista klassikoista. Korostaakseen vastavaikutusta, mies yritti vielä löytää internetistä ajatuskuplia, joiden sisään hän siitä riippuen oliko kyseessä jääkiekon mäiskijä vai filosofi, sijoitti kuvia oluesta, naisten perseistä ja korkeammista ajatuksista kuten kaksoisnegaation käsite jne. Kokonaisuudelle hän oli suunnitellut nimeä ”filosofi lyö aina viimeiseksi”, jonka hän oli suunnitellut sitäkin varten teokselle laitettavaksi, jotta hän voisi saada lukuvuoden lopussa koulussa annettavan filosofisen opiskelijan lukuvuosistipendin. Nyt hän kuitenkin sai myös käsiinsä taidekoulun viimev uotisen pääsykoeaineen aiheen, joka oli silloin ollut mitä osuvimmin: ”Miten taiteen tekeminen eriää esimerkiksi urheilun harrastamisesta?” Parhaimmat arvosanat olivat saaneet ja sitä myöten päässeet sisään taidekouluun olivat sellaiset koekkaat, jotka olivat kirjoittaneet vastauksiinsa taiteen tekemisen poikkeavan etenkin laadultaan urheilun harrastamisesta ja siten väittäneet taiteen tekemisessä käytettävän erilaisia ihmisyyteen liitettäviä instrumenttejä kuin mitä urheilemisessa käytetään. Tuota eroa mies halusi korostaa työssään.

Kuukautta myöhemmin koulun ala-aulaan perustettiin koulun urheilijanuorukaisten harmiksi neljästä ihmisen kokoisesta figuurista koostuva ryhmä, jossa kaksi ensimmäistä tunki naamaansa hampurilaista, toinen jääkiekkomaajoukkueen asu päällä ja toinen peruspolyesteripuku päällään, samalla kun kaksi muuta hahmoa olivat keskittyneet maalaamiseen ja kirjoittamiseen, toinen maalasi Mona Lisaa ja toinen kirjoitti Shakespearen Othelloa. Päälle oli liimattu teksti: ”Päätä jo tänään, mitä oikeasti haluat tehdä huomenna.”