Sosiaalisesta jatkuvuudesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta

Sosiaalinen jatkuvuus tarkoittaa yhteisöelämässä vallitsevia muuttumattomia elementtejä, jotka voivat olla olemassa esimerkiksi samanlaisina tai lähes samanlaisina toteutuvien ihmisten tarpeiden vuoksi. Tällaisia tarpeita voivat olla esimerkiksi tyypillisimmät ja perustavimmat ns. ”alhaisimmat tarpeet” kuten tarve ylläpitää olemassaoloa syömällä ja juomalla sekä suojautua luonnonilmiöiden asuinalueelle aiheuttavista olosuhteista. Tarpeita ovat myös kuitenkin jalostuneemmat arvotunteet, eli tarpeiden hienostuneemmat muodot, kuten tarve ylläpitää korkeakulttuuria, uskontoa ja perustavimpia yhteisöjen yhteydessä toteutuvia metafyysisiä arvoihin liittyviä ylläpidon tarpeita. Kuten sanottua, perustavimman tarpeiden tyydytyksen jälkeen tarpeita voidaan nimittää arvotunteiksi, mikä käsite tarkoittaa arvon kokemiseen liittyvää ihmisen tunne-elämään, eli asioiden arvotukseen kuuluvaa asioiden koossapitämisen momenttia. Kun ihminen kokee arvotunteita, hän samalla määrittää sen, millä arvotuksen ja tarpeiden asteella hän toimii, eli Sartren sanoin, ihminen ei valitse toiminnallaan pelkästään itseään vaan samalla myös kaikki muut ihmiset. Ideaalisinta tietysti olisi, että ihmiset eivät tukahduttaisi itsestään minkäänlaisia tarpeita, mutta tietysti niiden on pysyttävä kohtuullisuuden hyveen asettamissa rajoissa. Tietysti voidaan, myös huomata, että perustavimman tason tarpeisiin liittyvä tukahduttaminen voi luoda suutempaa havaintokyvyllisyyttä korkeamman tason tarpeissa, koska tämä niin sanottu esteistymisen tapahtuma saa ihmisen tutkmaan tarpeitaan tarkemmin, minkä myötä arvotunteiden havainnointiin liittyvä näkemiskyky voi kehittyä. Sosiaalinen jatkuvuus tarkoittaa tunnustushierarkian ylläpitämää staattista käsitystä ihmisten tarpeista ja niiden jakamisesta. Kommentaariaatti on yhteiskunnallinen ryhmittymä, joka yhdenmukaisella toiminnallaan ylläpitää tunnustushierarkiaa. Tunnustushierarkia lukitsee ihmiset kommentaariaatin ohjailtavaksi ilmiöllä, jota kuvaa vaikutteellisuuden käsite. Vaikutteellisuuden aste ihmisten keskuudessa määrittää sen, miten vapaasti ihmiset pystyvät näkemään tarpeiden tyydyttämisen taustalla arvotunteita, joita ihmiset pääsevät tarkastelemaan vain joidenkin tarpeiden järjestelmällisellä tukahduttamisella. Tunnustushierarkia muodostaa yhteisöelämään vertailukohdallisia symboleja ja asettamiskonstantteja, jotka kehittyvät ihmisten kokemista tarpeista, joille he etsivät tyydytystä. Vertailukohdallisista symboleista, jotka tarkoittavat kaikkia julkiseen elämään kuuluvia arvotusasenteita, julkkiksia, muodikkaita mielipiteitä ja sanontoja ts. kaikenlaista pintapuolisille ihmisille mieluisia puheenaiheita ja huomion kohteita. Niistä kehittyy lopulta arvoinstituutioita, jotka tarkoittavat suuren ihmisten joukon hallitsemaa arvostuksen tapahtuman toteutumispaikkaa, joihin kommentaariaatti ja tunnustushierarkia pyrkivät ihmiset sulkemaan. Se on siis etenkin hyvin vastakulttuurien ja alakulttuurien vastainen ilmiö. Asettamiskonstantia syntyvät vähemmän arvokkaista arvotunteista, joiden on tarkoitus ohjata ihmiset arvoinstituutioiden keskuuteen – niistä syntyvät instituutiot ovat siis tuki-instituutioita, joiden on tarkoitus näyttää toiminnallaan ihmisille se, minkälaisia asioita heidän tulee arvostaa ja pitää elämässään arvokkaina. Tällaisia ovat esimerkiksi poliisi, armeija, sosiaalitantat ja esimerkiksi yksityisomistus. Sosiaalinen jatkuvuus tarkoittaa tätä tässä hahmoteltua pienen eliittiryhmittymän ylläpitämää käsitystä yhteiskuntaelämän muodosta ja oikeista arvostamisen ja arvottamisen kohteista. Jotta ihmiset voisivat kokea vapaasti arvojaan ja tuomaan niitä,yhteisöelämään, etenkin siksi, koska kaikki keskimääräisen alueella sijaitsevat ihmiset tuntevat arvojaan tavallisesti lähes yhtäläisellä tavalla, mistä on tietysti kuitenkin erotettava ihmisarvon käsitettä tuntemattomat radikaalit uskonnollisella ja yhteiskunnallisella alueella. Ihmisten tulee siis sosiaalisessa jatkuvuudessa tietoisena pysymisen vuoksi kieltää hänelle valmiina annetut arvot ja instituutioiden muodot ja tuotava vapaammin omia käsityksiään julki. Jos pohditaan sosiaalista jatkuvuutta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kannalta, voidaan sanoa, että tietty kokemius jatkuvuuden ilmiöstä yhteisöelämässä täytyy olla olemassa sitä varten, että voitaisiin vaikuttaa siihen millaisia asioita sosiaaliseen jatkuvuuteen kuuluu – halutaanko siis sallia se, että banaalista, arkipäiväistä pahaa tapahtuu ihmisille pelkästään yhteiskunnan toiminnan takia, esimerkiksi vaikka siten, kun joku jää suojatiellä auton alle, koska kaikki ihmiset eivät koe tarpeelliseksi kunnioittaa jalan kulkevia ihmisiä tai vaikka siten, kun itsensä sammuksiin juonut ihminen kannetaan ulos lumihankeen kapakasta. Ihmiset voisivatkin ehkä tulla viisaammaksi yhteisöelämän hankalemmissa tilanteissa siten, että he miettisivät sitä, miten monet ihmiset menettelisivät samassa tilanteessa ja toimisivat toisin tai ainakin ulottaisivat vastuunsa kauemmaksi tilanteissa, jotka kokevat myös toisten ihmisten kuin itsen hyvinvointia, mielentilaa ja terveyttä. Tärkein ominaisuus sosiaalisessa elämässä toimimisessa on mielestäni sovittelevuus ja se tarkoittaa sitä, ettei kaikkia tilanteita tarvitse nähdä mustavalkoisten linssien läpi. Vastuu yhteisöelämässä, joka voi kehittyä paljon omakohtaisen viisauden etsimisen, mutta myös toisten ihmisten kuuntelemisen ja toisten ihmisten kanssa tekemisissä olemisen kautta, on tärkein asia, mikä voisi edistää kaikenlaisissa yhteisöissä ylläpityv'ää oikeudenmukaisuutta. Tärkein asia oikeudenmukaisuuden ylläpitämisessä on sen mielessä pitäminen, että kaikki tilanteet eivät sisällä kilpailutilanteiden osia, vaan joissakin tilanteissa voi olla kaikkien hyvinvoinnin kannalta parasta, että voidaan olla sovittelevia, ja ei pysytä kapeakatseisesti oman mielipiteen ja oman hyvän saamisen pyrkimyksen takana. Kuten kirjoitin yllä, ihmisellä tärkein piirre sosiaalisesti on sovittelevuus ja asioiden kanssa tekemisissä olemisessa se on varmaankin uteliaisuus. Edellinen tarkoittaa sellaista asennetta, joka pyrkii löytämään synteesin ihmisten kanssa tekemisissä olemisesta syntyvästä mielipiteiden ja faktojen löytämisen tarkastelussa. Uteliaisuus tarkoittaa avoimmuutta tiedolle, faktoille ja asioille riippumatta siitä, mistä yhteydestä tuo tiedollinen materiaali tulee tarkasteltavaksi. Uteliaisuus tarkoittaa taipumusta objektiivisten asioiden ymmärtämiseen ja sovittelevuus intersubjektiivisten asioiden ja yhteyksien sisäistä ymmärtämystä. Jokainen ihminen voi edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta toimimalla toisin kuin miten sovinnainen todellisuuskäsitys olisi ohjaamassa ihmistä toimimaan. Se tarkoittaa sen kysymistä, että onko juuri tällainen asennoituminen oikein? Kommentaariaatti hallitsee subjektiivista mielikuvatodellisuutta ja siten se pyrkii ohjaamaan ihmiset pois sekä totuuden objektiivisesta tarkastelusta, että myös se pyrkii muodostamaan ihmisten intersubjektiiviselle keskiselle ymmärrykselle esteitä korostamalla jokaisen ihmisen omaa ja täysin itsekeskeisintä tarpeiden tyydytystä, joka korostaa vaikutteellisuuden mukaisesti jotain tasoa tunnustushierarkiassa tai joitain erillisiä tasoja siinä. Kommentaariaatti siis korostaa vaikutteelliselle ihmiselle tiettyjä tai tiettyä tasoa tunnustushierarkiassa siten, että hänen kykynsä havainnoida muita tunnustuksen tasoja oikealla tavalla hämärtyy ja heikentyy. Olla oikeudenmukainen yhteisöelämässä on siis sitä, että kykenee samanaikaisesti sekä objektiivisuuteen että intersubjektiivisuuteen ja pysyttäytyy poissa subjektivismin viehätyksestä.