Olemisesta (vieläkin)

Olenko minä todella nyt
kun näin kuvittelen olevani?
Mikä minussa muuttuu todella
kun asetan esimerkiksi käteni naamani eteen?
Onko käsi minkä takia olemassa
ja todistaako se muka olemassaolostani?
Käsi on olemassa runkkaamisen takia
mihin muuhunkaan sitä eniten käytetään.
Mutta mitä nämä tehtävät palvelevat
voivatko ne muka todistaa olemassaolosta
Onko ihminen toiminnoissaan olemassa
jos hän ei itse sitä liiemmin tiedostele
minne unohdamme itsemme olemaan olematta?
Onko kaikki muu mukavampaa kuin oleminen
miksi yleensäkään tulisi oleilla?
Onko se varattua vain vähemmistölle
valitaanko sen nauttijat erikseen?
Voisimmeko avata itsemme olemaan
niin että voisimme pysyä tässä elämässä

Voisinko

Voisinko minä jo olla sinulle tarpeeksi
voisinko minä olla lähtemättä pois
voisinko minä avata sinut ja pysyä sitten sinussa
voisinko minä - olla sinulle enemmän kuin elämä
voisinko - ottaa sinut silloin kun haluat tulla otetuksi
voisinko minä antaa sinulle lahjan
sen mitä et ole vielä mnusta saanut
voisiko sinä vain antaa olla
ja levätä minussa, niin kuin minäkin etsin,
etsin sitä kadonnutta lepoa sinusta
sellaista joka tekisi kokonaan raukeaksi
niin ettei se olisi vain harha, erhe, erehdys
voisinko löytää sinusta ennen kokematonta
ethän ole kuitenkaan antanut kaikille kaikkea itsestäsi
voisimmeko me vielä olla niin,
että minä voisin olla?

Taiteen tuote

Olin jo miltei valmis unohtamaan asian, mutta kun kerran keväällä kävelin lumen sulamisesta aiheutuneiden lätälöiden ohitse kohti kotioveani, olin jo valmis alkamaan uudelleen asian ajattelun. En tiedä, mikä sai minut uudelleen tähän tilaan, mutta kaipa siinä saattoi olla jotain samaa, kuin mitä on siinä, kun keväisin runosuonu alkaa väkisinkin pumppuamaan ja huonotkin taiteelliset ideat alkavat aloittaa ulospääsyään. Olin salaillut aihetta jo pitkään omilta vanhemmiltanikin, koska eiväthän tuollaiset vanhat ja ennakkoluuloiset ihmiset sitä voisi ymmärtää. Tuo asia oli tietenkin minun pyrkimiseni taidekouluun Helsinkiin. Hakuaika oli jo lopussa ja koulun opinto-ohjaaja oli kehottanut häntä harkitsemaan oikeustieteiden opintoja taloudellisesti epävarman ja henkisesti vaativamman taiteilijauran sijasta. Nuorukainen ei suinkaan ollut ollut valmis hyväksymään opinto.ohjaajan päätelmää valmiina, vaan hän ajatteli, että hänen tulisi päästä nopeasti tekemisiin jonkin etabloituneen taitelijan tai taiteilijaryhmittymän kanssa. Hän oli jo kirjoittanut novelleja, esseitä, näytelmiä ja muuta lyhytproosaa. Hänen kirjoituksiaan oltiin jo julkaistukin paikallisissa lehdissä. ”Mitä he minusta lopulta tajuaisivat? Suurten henkien on totuttava siihen, että he eivät voi tulla ymmärretyksi näin pienillä paikkakunnilla. Mutta luultavasti voisin kuitenkin pyrkiä joihinkin poliittisiin päämääriin omalla kirjallisella työlläni. On katsottava keidän kanssa minun tulee liittyä yhteen, jotta voin saada toiminnalleni riittävän merkittävän kaikukopan ja lähetetyn signaalin.”, hän pohti mielessään katsoessaan sitä, kuinka suuren osan keskiaukeaman sivusta hänen uusin kirjoituksensa oli saanut. ”Voisikohan se Mikael Angelos antaa jotain vinkkejä? Sehän on opiskellut kuvataidetta ja on tiettävästi yhden maan suurimman taidekokoelman omistaja, hän varmasti voisi antaa kiintoisia kokemuksia ja vinkkejä minulle tulevaa varten.” Mies käveli sitten eräänä päivänä koulustaan kotia päin, kunnes erään porttikongin kohdalla sieltä tuli nuorukaista noin päätä pidempi mies, jonka nuorukainen tunnisti koulun jääkiekkojoukkueen kapteeniksi. He eivät tunteneet toisiaan sen tarkemmin, joten nuorukainen ihmetteli nyt hetken sitä, miksi tämä halusi ilmeisimmin tulla juttusille hänen kanssaan. ”Moi..”, hän oli aloittamassa, kun yhtäkkiä mies kumauttikin häntä nyrkillään naamaan. Silloin miehen silmissä pimeni ja hän kaatui selälleen maahan. Mies havahtui parinkymmenen minuutin jälkeen kanveesistaan ja havaitsi vielä makaavansa sen porttikongin sisällä, jonka edessä hän oli tullut pahoinpidellyksi. ”Miten voisin saattaa sen roiston tästä vastuuseen? Meidän edessämme tai meidän kohdallamme ei ainakaan varmaan ollut ihmisiä, mutta toisaalta niitä saattoi tulla perästämme tai jotkut ihmiset kadun molemmilla puolilla saattoivat ikkunoista nähdä tuon äskeisen tilanteen.” hän pohti. Nyt oli kuitenkin selvää , että koululle tehtävän installaation tuli esittää kaikki urheilu mutta etenkin jääkiekko ikävässä valossa. Se voitaisiin järjestää esimerkiksi siten. Että siinä urheilijat näytettäisiin julkikuviin nähden epäedullisessa valossa ja heidän epätaiteellisuutensa ja epä-älyllisyytensä tuotaisiin siinä kaikkien tietoon. Installaatiosta voitaisiin saada myös esiin sellaista matskua, jota mies voisi hyödyntää pyrkiessään taidekouluun kesäkuussa. Mies ei ollut koskaan ollut mikään urheilun ystävä, mutta tämänpäiväinen tapahtuma sai hänet suorastaan halveksumaan sitä, ja näytti siltä, ettei hän voisi koskaan astua esimerkiksi jääkiekko-ottelua seuraamaan. Mies ei toisaalta uskonut minkäänlaiseen reaktiivisuuteen missään yhteisöllisessä kommunikaatiossa ja asenteiden kautta toimimisessa, hän vain oli saanut tästä tapahtumasta itselleen uuden näkökulman näihin asioihin. Nimenomaan sellaisen näkökulman, joka voisi auttaa häntä saamaan ihmisten näkyville jotain sellaista uutta, mitä ei oltu aikaisemmin minkään taiteen keinoilla tehty nähtäväksi. Hän laittoi tietokoneeltaan kuvankäsittelyohjelman päälle, ja etsi sieltä uudenlaisia kuvia, joita hän voisi hyödyntää taideteoksensa suunnittelussa. Hän otti sieltä mm. löytämänsä tyhmimmältä näyttävän jääkiekkoilijan kuvan, tyhmimmältä näyttävän jääkiekkovalmentajan, ja yhdisti sitten nämä yhteen kokonaisuuteen, jossa toisella puolella uurastivat Leonardo da Vinci, Spinoza, Einstein ja rakkauden ja viinin jumala Dionysos. Hieman muokattuna kaikista näistä syntyi aivan uskomaton kontrasti, kun herra paksupää kiekon mäiskijää vastassa oli henkilö, joka oli kirjoittanut yhden merkittävimmistä filosofian alaan kuuluneista klassikoista. Korostaakseen vastavaikutusta, mies yritti vielä löytää internetistä ajatuskuplia, joiden sisään hän siitä riippuen oliko kyseessä jääkiekon mäiskijä vai filosofi, sijoitti kuvia oluesta, naisten perseistä ja korkeammista ajatuksista kuten kaksoisnegaation käsite jne. Kokonaisuudelle hän oli suunnitellut nimeä ”filosofi lyö aina viimeiseksi”, jonka hän oli suunnitellut sitäkin varten teokselle laitettavaksi, jotta hän voisi saada lukuvuoden lopussa koulussa annettavan filosofisen opiskelijan lukuvuosistipendin. Nyt hän kuitenkin sai myös käsiinsä taidekoulun viimev uotisen pääsykoeaineen aiheen, joka oli silloin ollut mitä osuvimmin: ”Miten taiteen tekeminen eriää esimerkiksi urheilun harrastamisesta?” Parhaimmat arvosanat olivat saaneet ja sitä myöten päässeet sisään taidekouluun olivat sellaiset koekkaat, jotka olivat kirjoittaneet vastauksiinsa taiteen tekemisen poikkeavan etenkin laadultaan urheilun harrastamisesta ja siten väittäneet taiteen tekemisessä käytettävän erilaisia ihmisyyteen liitettäviä instrumenttejä kuin mitä urheilemisessa käytetään. Tuota eroa mies halusi korostaa työssään.

Kuukautta myöhemmin koulun ala-aulaan perustettiin koulun urheilijanuorukaisten harmiksi neljästä ihmisen kokoisesta figuurista koostuva ryhmä, jossa kaksi ensimmäistä tunki naamaansa hampurilaista, toinen jääkiekkomaajoukkueen asu päällä ja toinen peruspolyesteripuku päällään, samalla kun kaksi muuta hahmoa olivat keskittyneet maalaamiseen ja kirjoittamiseen, toinen maalasi Mona Lisaa ja toinen kirjoitti Shakespearen Othelloa. Päälle oli liimattu teksti: ”Päätä jo tänään, mitä oikeasti haluat tehdä huomenna.”

Merkityksen tekemisestä

Pitääkö meidän tappaa kaikki
niin että meitä kuullaan
Pitääkö kaiken tulla loppupisteeseensä
että voimme pitää itseämme merkityksellisinä
Mitä yleensäkään on asioihin vaikuttaminen
onko se kaulojen katkomista
vai vaarallisten ideoiden eliminoimista
niin, että hyvän hengitykselle jää tilaa
niin että hyvälle voi jäädä tilaa
Onko se etenkin eron tekemistä
sen löytämistä mikä on merkityksellistä
sen, mikä voi auttaa meitä tehtävässämme
kun haluamme tehdä tästä maailmasta
vähän suuremmin uskollisen totuudelle

Esineitä

Kaikenlaisia ruostuneita veitsiä
taakse jääneitä tekojen esineitä
jotka vetävät nupit kaakkoon
antavat kuulla itsestään
niin, olenko minä niiden ulkopuolella?
tuovatko jotkut muut minuun jotain
sellaista mikä ei voisi olla ilman niitä
voisiko ilmassa lentävä kello
olla olematta antaa minulle tietoja ajasta
siitä mikä jää sanotun
ja sanomattoman väliin, ikuisesti
niin ettemme voi kuulla toisiamme
muuten kuin höristämällä suutamme
hiljaiseksi kaikesta entisestä, sivussa sanotusta

Maailmassa, veitsenterällä

Voitaisiinko kaikki antaa maailmalle anteeksi
se miten se vei Sokrateen Hadekseen
Miten se ei antanut nuotten runoilijoiden kirjoittaa
Miten nuoruuden kiihko ja palo -
tukahdutettiin, annettiin liekin sammua
voitaisiinko sitä katsoa uudella tavalla
sillä mikä voisi mahdollistaa jotain uutta
niin ettei Brechtinkään olisi tarvinnut lähteä itään
etsimään kadotettua työläisvaltiota
jota ei lopulta ollut missään
mistä Heinekään ei sitä löytänyt
hänenkään  ei olisi tarvinnut lähteä Pariisiin
palelemaan

Hulluus osa II

Puhe ottaa korviini
ne eivät voi olla havaitsematta
sitä mitä tapahtuu niiden ympärillä
tai vain jotenkin niiden vuoksi
Jos en tuntisi ahdistusta tässä maailmassa
tulisi siitä paljon tyhjempi paikka
kun vaihdan erivärisen kynän
ei kirjoitukseni muutu
mutta se miten koen itseni, muuttuu
aivolohkoja ilmassa, ajatuksia lukittuina kyniin
ajatuksia runoista pitkin järvien pohjia
kaloja silmässäni, siellä missä ei pitäisi
Voidaanko maailmalle antaa suunta
jos se ei itse pyri sen saavuttamiseen

Hulluus

Olenlukenut siitä jo kaiken,

en tiedä tarvitsenko enää kuulla mitään

tuollainen ei kuitenkaan vaikuta minuun

niin, ei millään tavalla

olen tavannut jo usein tuollaisia asioita

en voi olla olematta kuulematta niitä

Kuitenkin minä olen vain niin kuin pystyn olemaan

se ei vaikutu mistään sellaisesta joka ei ole omaani

sillä oma, mitä se kuitenkin lopulta on?

Vain jotain sellaista jota ei olla sulkematta syliin

vain jotain, minkä ei anneta mennä ohi huomaamatta

Voisinko minä olla itseni kanssa ja muiden

siten että se voisi kuulua siihen samaan

jota teemme toisillemme päivittäin

kaikki selkäänpuukotus ja paska

kaikki se mitä emme saa ulos suistamme

voisimmeko antaa sen jo olla

ja katsoa asioita sillä huolella minkä ne ansaitsevat

ei! sillä kiinnitämme niihinkin huomiotamme

vain sen takia että ne ovat jotain uutta,

jotain sellaista samaa mikä saa meidät pedeistämme aamuisin

Sosiaalisesta jatkuvuudesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta

Sosiaalinen jatkuvuus tarkoittaa yhteisöelämässä vallitsevia muuttumattomia elementtejä, jotka voivat olla olemassa esimerkiksi samanlaisina tai lähes samanlaisina toteutuvien ihmisten tarpeiden vuoksi. Tällaisia tarpeita voivat olla esimerkiksi tyypillisimmät ja perustavimmat ns. ”alhaisimmat tarpeet” kuten tarve ylläpitää olemassaoloa syömällä ja juomalla sekä suojautua luonnonilmiöiden asuinalueelle aiheuttavista olosuhteista. Tarpeita ovat myös kuitenkin jalostuneemmat arvotunteet, eli tarpeiden hienostuneemmat muodot, kuten tarve ylläpitää korkeakulttuuria, uskontoa ja perustavimpia yhteisöjen yhteydessä toteutuvia metafyysisiä arvoihin liittyviä ylläpidon tarpeita. Kuten sanottua, perustavimman tarpeiden tyydytyksen jälkeen tarpeita voidaan nimittää arvotunteiksi, mikä käsite tarkoittaa arvon kokemiseen liittyvää ihmisen tunne-elämään, eli asioiden arvotukseen kuuluvaa asioiden koossapitämisen momenttia. Kun ihminen kokee arvotunteita, hän samalla määrittää sen, millä arvotuksen ja tarpeiden asteella hän toimii, eli Sartren sanoin, ihminen ei valitse toiminnallaan pelkästään itseään vaan samalla myös kaikki muut ihmiset. Ideaalisinta tietysti olisi, että ihmiset eivät tukahduttaisi itsestään minkäänlaisia tarpeita, mutta tietysti niiden on pysyttävä kohtuullisuuden hyveen asettamissa rajoissa. Tietysti voidaan, myös huomata, että perustavimman tason tarpeisiin liittyvä tukahduttaminen voi luoda suutempaa havaintokyvyllisyyttä korkeamman tason tarpeissa, koska tämä niin sanottu esteistymisen tapahtuma saa ihmisen tutkmaan tarpeitaan tarkemmin, minkä myötä arvotunteiden havainnointiin liittyvä näkemiskyky voi kehittyä. Sosiaalinen jatkuvuus tarkoittaa tunnustushierarkian ylläpitämää staattista käsitystä ihmisten tarpeista ja niiden jakamisesta. Kommentaariaatti on yhteiskunnallinen ryhmittymä, joka yhdenmukaisella toiminnallaan ylläpitää tunnustushierarkiaa. Tunnustushierarkia lukitsee ihmiset kommentaariaatin ohjailtavaksi ilmiöllä, jota kuvaa vaikutteellisuuden käsite. Vaikutteellisuuden aste ihmisten keskuudessa määrittää sen, miten vapaasti ihmiset pystyvät näkemään tarpeiden tyydyttämisen taustalla arvotunteita, joita ihmiset pääsevät tarkastelemaan vain joidenkin tarpeiden järjestelmällisellä tukahduttamisella. Tunnustushierarkia muodostaa yhteisöelämään vertailukohdallisia symboleja ja asettamiskonstantteja, jotka kehittyvät ihmisten kokemista tarpeista, joille he etsivät tyydytystä. Vertailukohdallisista symboleista, jotka tarkoittavat kaikkia julkiseen elämään kuuluvia arvotusasenteita, julkkiksia, muodikkaita mielipiteitä ja sanontoja ts. kaikenlaista pintapuolisille ihmisille mieluisia puheenaiheita ja huomion kohteita. Niistä kehittyy lopulta arvoinstituutioita, jotka tarkoittavat suuren ihmisten joukon hallitsemaa arvostuksen tapahtuman toteutumispaikkaa, joihin kommentaariaatti ja tunnustushierarkia pyrkivät ihmiset sulkemaan. Se on siis etenkin hyvin vastakulttuurien ja alakulttuurien vastainen ilmiö. Asettamiskonstantia syntyvät vähemmän arvokkaista arvotunteista, joiden on tarkoitus ohjata ihmiset arvoinstituutioiden keskuuteen – niistä syntyvät instituutiot ovat siis tuki-instituutioita, joiden on tarkoitus näyttää toiminnallaan ihmisille se, minkälaisia asioita heidän tulee arvostaa ja pitää elämässään arvokkaina. Tällaisia ovat esimerkiksi poliisi, armeija, sosiaalitantat ja esimerkiksi yksityisomistus. Sosiaalinen jatkuvuus tarkoittaa tätä tässä hahmoteltua pienen eliittiryhmittymän ylläpitämää käsitystä yhteiskuntaelämän muodosta ja oikeista arvostamisen ja arvottamisen kohteista. Jotta ihmiset voisivat kokea vapaasti arvojaan ja tuomaan niitä,yhteisöelämään, etenkin siksi, koska kaikki keskimääräisen alueella sijaitsevat ihmiset tuntevat arvojaan tavallisesti lähes yhtäläisellä tavalla, mistä on tietysti kuitenkin erotettava ihmisarvon käsitettä tuntemattomat radikaalit uskonnollisella ja yhteiskunnallisella alueella. Ihmisten tulee siis sosiaalisessa jatkuvuudessa tietoisena pysymisen vuoksi kieltää hänelle valmiina annetut arvot ja instituutioiden muodot ja tuotava vapaammin omia käsityksiään julki. Jos pohditaan sosiaalista jatkuvuutta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kannalta, voidaan sanoa, että tietty kokemius jatkuvuuden ilmiöstä yhteisöelämässä täytyy olla olemassa sitä varten, että voitaisiin vaikuttaa siihen millaisia asioita sosiaaliseen jatkuvuuteen kuuluu – halutaanko siis sallia se, että banaalista, arkipäiväistä pahaa tapahtuu ihmisille pelkästään yhteiskunnan toiminnan takia, esimerkiksi vaikka siten, kun joku jää suojatiellä auton alle, koska kaikki ihmiset eivät koe tarpeelliseksi kunnioittaa jalan kulkevia ihmisiä tai vaikka siten, kun itsensä sammuksiin juonut ihminen kannetaan ulos lumihankeen kapakasta. Ihmiset voisivatkin ehkä tulla viisaammaksi yhteisöelämän hankalemmissa tilanteissa siten, että he miettisivät sitä, miten monet ihmiset menettelisivät samassa tilanteessa ja toimisivat toisin tai ainakin ulottaisivat vastuunsa kauemmaksi tilanteissa, jotka kokevat myös toisten ihmisten kuin itsen hyvinvointia, mielentilaa ja terveyttä. Tärkein ominaisuus sosiaalisessa elämässä toimimisessa on mielestäni sovittelevuus ja se tarkoittaa sitä, ettei kaikkia tilanteita tarvitse nähdä mustavalkoisten linssien läpi. Vastuu yhteisöelämässä, joka voi kehittyä paljon omakohtaisen viisauden etsimisen, mutta myös toisten ihmisten kuuntelemisen ja toisten ihmisten kanssa tekemisissä olemisen kautta, on tärkein asia, mikä voisi edistää kaikenlaisissa yhteisöissä ylläpityv'ää oikeudenmukaisuutta. Tärkein asia oikeudenmukaisuuden ylläpitämisessä on sen mielessä pitäminen, että kaikki tilanteet eivät sisällä kilpailutilanteiden osia, vaan joissakin tilanteissa voi olla kaikkien hyvinvoinnin kannalta parasta, että voidaan olla sovittelevia, ja ei pysytä kapeakatseisesti oman mielipiteen ja oman hyvän saamisen pyrkimyksen takana. Kuten kirjoitin yllä, ihmisellä tärkein piirre sosiaalisesti on sovittelevuus ja asioiden kanssa tekemisissä olemisessa se on varmaankin uteliaisuus. Edellinen tarkoittaa sellaista asennetta, joka pyrkii löytämään synteesin ihmisten kanssa tekemisissä olemisesta syntyvästä mielipiteiden ja faktojen löytämisen tarkastelussa. Uteliaisuus tarkoittaa avoimmuutta tiedolle, faktoille ja asioille riippumatta siitä, mistä yhteydestä tuo tiedollinen materiaali tulee tarkasteltavaksi. Uteliaisuus tarkoittaa taipumusta objektiivisten asioiden ymmärtämiseen ja sovittelevuus intersubjektiivisten asioiden ja yhteyksien sisäistä ymmärtämystä. Jokainen ihminen voi edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta toimimalla toisin kuin miten sovinnainen todellisuuskäsitys olisi ohjaamassa ihmistä toimimaan. Se tarkoittaa sen kysymistä, että onko juuri tällainen asennoituminen oikein? Kommentaariaatti hallitsee subjektiivista mielikuvatodellisuutta ja siten se pyrkii ohjaamaan ihmiset pois sekä totuuden objektiivisesta tarkastelusta, että myös se pyrkii muodostamaan ihmisten intersubjektiiviselle keskiselle ymmärrykselle esteitä korostamalla jokaisen ihmisen omaa ja täysin itsekeskeisintä tarpeiden tyydytystä, joka korostaa vaikutteellisuuden mukaisesti jotain tasoa tunnustushierarkiassa tai joitain erillisiä tasoja siinä. Kommentaariaatti siis korostaa vaikutteelliselle ihmiselle tiettyjä tai tiettyä tasoa tunnustushierarkiassa siten, että hänen kykynsä havainnoida muita tunnustuksen tasoja oikealla tavalla hämärtyy ja heikentyy. Olla oikeudenmukainen yhteisöelämässä on siis sitä, että kykenee samanaikaisesti sekä objektiivisuuteen että intersubjektiivisuuteen ja pysyttäytyy poissa subjektivismin viehätyksestä.

VON BECKER-SUVUN ALKUPERÄSTÄ JA VANHEMMASTA SUKUJOHDOSTA (TOR CARPELAN OM ÄTTEN VON BECKERS URSPRUNG OCH ÄLDRE LED 1948)

Kääntänyt: Olli von Becker, 2014

Wasastjernan sukutaulujen ensimmäinen osa, joka julkaistiin 1879 sisältää tutkimuksen von Becker-suvusta, mikä ei pelkästään laveudessaan ja piirrerikkaudessaan mutta myös muissa piirteissään poikkeaa merkittävästi 20 vuotta aikaisemmasta Anrepin tutkimuksesta, joka oli informaatioltaan suoraan sanoen varsin heppoinen. Tutkimuksensa lisäyksessä, joka julkaistiin 1883 Wasastjerna lisää, ilman lisäyksiä yksittäisiin tauluihin, sukujohdon joka johtaa 1300 luvun alkuun. Elgenstierna on luonnollisesti seurannut Wasastjernaa siinä mitä hän on olettanut uusimmiksi tutkimustuloksiksi suvusta. Minun täytyy rehellisesti myöntää, että olin valmis hyväksymään Wasastjernan esityksen, mutta yksityiskohtien tutkimus toi minut eri ajatuksiin ja poluille.

Von Becker-suku laskee kantaisäkseen kapteeni Johan von Beckerin joka aateloitiin 1653 ja kuoli 1675. Hänen pojakseen ja ensimmäiseksi joka tuli Suomeen mainitsee Anrep Axel Beckerin, Sysmän nimismiehen, joka oli isonvihan aikaan kapteeniluutnantti Karjalan koollekutsutuissa joukoissa ja jonka venäläiset tappoivat 1718. Hän oli aviossa Elisabet Orren kanssa, joka miehensä kuoleman jälkeen pakeni lastensa kanssa, joiden piti sen jälkeen elää aikoja erämaissa ja maakuopissa. Se oli juuri hän joka ensimmäiseksi herätti minut etsimään tietoa esivanhemmista. Tämä ei ollut niin täydellinen yritys, vaikka voinkin sanoa, että hän luultavammin oli Orimattilan kirkkoherran Axel Orraeuksen tytär. Mutta samassa yhteydessä sain muita tietoja hänestä, jotka ovat varsin hauskoja. Elisabet Orre oli aiemmin aviossa Sysmän nimismies Elias Larssonin kanssa ja hänellä oli hänen kanssaan kaksi lasta, joiden nimi oli Ekström: Anders joka 1720-luvulla oli myös Sysmän nimismies ja Katarina. Kun mies kuoli noin 1697 seurasi häntä rykmentinkirjuri Henrik Dammert, mutta hän ei pystynyt kantamaan virkaansa kuin myöskään suurta velkaansa edeltäjänsä vaimolle. Hän erosi pian ja mitä hän tekee sitten? Kyllä, hän maksaa velkansa sillä, että hän siirtää virkansa Elisabet Orrelle, jotta hän yhdessä veljensä Axel Orren kanssa voi hallita virkaa kunnes löytää taitavan miehen, joka voi ottaa viran haltuunsa. Sitten hallinnoi aviovaimo Elisabet virkaansa rusthollistaan Seppälästä käsin ja odotti uuden sulhasen ilmoittavan itsestään. Hän antoi perinnön lapsilleen ja meni avioon Sysmän Koskipään renkivoudin ”ymmärrykseltään hyvän” Axel Beckerin kanssa, joka taitavuutensa ja pitäjän miehiltä saadun todistuksen ansiosta sai maaherralta 18.12.1699 täydellisen valtuuden nimismiehenvirkaan. Se on varsin merkillepantava siksikin, koska hänen jälkeläisensä on myöhemmin kertonut, että hän osasi juuri lukea ja ei ollenkaan kirjoittaa. Samalla kuitenkin hänestä kerrotaan, että hän oli tunnettu herkulesmaisista ruumiinvoimistaan ja että hän oli rehellinen mies ja sai hyvän nimen ja jälkimaineen itselleen kun kuoli. Hänen surullisesta kohtalostaan on jo kerrottu. Elisabet Orrea ei voida sen jälkeen löytää mistään väestöluettelosta, koska vuoden 1727 tuomiokirja sisältää hänen testamenttinsa. Siinä hän antaa Seppälän lapsilleen ensimmäisestä avioliitosta. ”Lapseni toisesta avioliitosta saavat minun kuolemani jälkeen sen irtaimen omaisuuden minkä Jumala oli minulle suonut.” Kaikki lapset, joista vielä kaksi oli alaikäisiä olivat läsnä ja testamentin on allekirjoittanut Elisabet Orrea, Axel Becker sekä Matias Kihjl vaimonsa Katarina Ekströmin puolesta. Niin katoaa Lisa Orre näkyvistä, ei tiedetä kuoliko hän pian sen jälkeen vai kenties seurasiko hän nuorinta poikaansa Gustavia Revaliin, jossa tämän sanottiin kuolleen 1755.

Jo tämän testamenttihistorian puolesta kuten monien muiden tuomiokirjoissa olevien kohtien perusteella, missä häntä kutsutaan Axel Axelinpoika Beckeriksi selvästikin sen takia koska hän oli nimismies Axel Beckerin poika, jonka jopa Anrep ilmaisee. Wasastjerna kertoo virheellisesti että nuoremman Axelin, joka on kieltämättä uudestaan elävän aatelissuvun kantaisä, isä olisi kenraalimajuri ja ei-introdusoitu vapaaherra Johan Wilhelm Beckern, Johan von Beckerin vanhin poika, joka asui lähellä Skånea ja kuoli siellä 1733. Sen perusteella mitä Osmo Durchman mainitsee Pehr Evind Svinhufvudin esipolvista, on jo Jully Ramsay maininnut epäilyksensä Wasastjernan oikeellisuudesta, jonka Durchman myöhemmin itse katsoi epävarmaksi. Tämä asia oli silloin yksinkertainen ja on nyt varma.

Siten herää kysymys Axel Beckerin kuulumisesta aateliseen sukuun. Anrep ja Wasastjerna pitävät sitä varmana, että hän oli Johan von Beckein perillisiä. Jälkimmäinen on sitä mieltä, että hän todellakin oli sitä Johanille ja että hänen äitinsä, jonka nimeä ei tiedetä meni uudelleen avioon Suomessa ja kuoli korkealla iällä Tandefeltien kotikartanossa Koskipäässä. Wasastjerna jälleen, joka kutsuu Johan von Beckerin vaimoa Marianne Douglasiksi tai Douglieksi kuoli samana vuonna kuin miehensä, mutta hänen jälkeensä liittää johdon hänen ja Axel vanhemman väliin ja tulkitsee että Axelin isä ja Johanin poika olisi kapteeni Hans von Becker, joka oli aviossa Margareta Aderkassin kanssa. Tämö Hans kuoli 1677 ja leski 1678. Kuitenkin merkittävämpiä tietoja äidistä löytyy, aloitetaan hänellä. Monet tiedon lähteet 80 vuotta myöhemmin, jotka muissa konteksteissa kuitenkin kertovat varmuudella ja Anrepilla on varmuudella jotain siit'ä kirjoituksissaan, että Axelin äiti miehensä kuoleman jälkeen tuli kolmen poikansa kanssa Suomeen, tuli siellä häpäistyksi räätäli Johan Kihjlin toimesta ja meni tämän kanssa avioon ja sai pojan Matiaksen, joka syntyi Skavabölessä Tuusulassa 25.1.1684. Tämä yhdistää Matiaksen, Johan Kihjlin ja Beckerit. Nämä todistukset kantavat todellisesti totuuden merkkejä. Heidän äänestään ei pidetä ilman syytä ja ne antavat tarkkoja tietoja. Lisäksi mainittu Matias Kihjl Sysmän asukasluettelon mukaan asui Seppälässä ja häntä nimitetään Axelin velipuoleksi (hän avioitui sittemmin Axelin tytärpuolen Katarina Ekströmin kanssa. Kuka oli siis Axelin äiti?

Yksi kohta Wasastjernan kirjan lisäosassa sisältää merkinnän siitä, ett'ä Tilasin kokoelmassa Ruotsin valtionarkistossa kerrotaan, että Johan von Becker oli aviossa Märta Lederburenin kanssa, joka leskeydyttyään sopi uuden avioliiton pitäjänräätälin kanssa Sysmässä ja hänen kanssaan sai pojan, Matias Kihjlin. - Selvästikin sama kertomus kuin aiemminmainittu. En ole löytänyt Tilasin kokoelmasta tuollaista kertomusta. Mutta sellainen tarina löytyy että Märta (oikeammin Mette) Ledebur oli aviossa kapteeni ja Hiidenmaan Laukan kartanon vuokrallisen Hans Beckerin kanssa, joka on ilmeisesti hän, jota Wasastjerna pitää vanhemman Axelin isänä. Hänen sanotaan kuolleen 1679. Leski teki 1685 testamentin Laukan tilasta Hiidenmaalla ja kuoli tietojen mukaan pian tämän jälkeen jättäen jälkeensä kahdeksan lasta. Mette Ledeburen ei siten voi olla samalla aikaa Axelin äiti ja kapteeni Hans hänen isänsä. Wasastjerna on siten tässäkin kohdassa väärillä jäljillä.

Olen yrittänyt löytää Axelin Koskipäässä kuollutta vanhaa äitiä Sysmän kirkonkirjoista ja väestöluettelosta mutta ilman tulosta siten minun piti yrittää etsiä ja saada tietoa hänen toisesta miehestään, räätälistä.

Hän esiintyy kirjoissa tasan yhden kerran vuoksi. Se on merkitty Tuusulan lautakunnan protokollaan 29.5.1682. Kuten yksi Johan Nukar iski ilman mitään todellista syytä Johan Mattson Kihjlin vaimon Margareta Sgfresdotterin maahan ja huoritteli tätä, koska nainen usutti miehensä riitaan hänen kanssaan. Hönet tuomittiin siitä 3 taalerin sakkoihin ensimmäisestä syytöksestä vaimoa kohtaan ja 3 taalaria räätäliä itseään vastaan, joka vapautettiin syytteistä.

On selvää, että ko. Ihmiset ovat oikeita. Tämä haukkumahistoria ja huorittelu kertoo ilman nimeä peruuttamattomasti Axelin äidistä. Heidän poikansa Matias Kihjl oli varmasti syntynyt tammikuussa 1684 samalla kun oikeusjuttu tapahtui puolta vuotta aikaisemmin. Mutta Kihjeillä oli kaksi lasta, myös tytär, joka saattoi olla vanhempi kuin Matias.

Mitkä tiedot antavat Tuusulan väestöluettelot. Valitettavasti suuret aukot ja puutuvat tiedot tuottavat vähän tietoja vuosista 1681-1690. Vuonna 1690 Kihjliä ei löydetä listoista. Mutta vuonna 1691 on hän ja hänen vaimonsa listattu Simon Sigfredssonin kotiin vävypojan ja veljen Johanin kanssa. Kihjlin vaimon nimi oli Margareta Sigfredsdotter, mutta häntä ei mainita, tiedot kuolemasta tai asumisesta toisella paikkakunnalla ovat löytämättömissä. Vuonna 1694 vävy esiintyy jälleen mutta 1703 katoaa koko perhe, vastaavassa tutkimusluettelossa on merkinttä Simonista köyhänä ja epäpäteväksi vastoinkäymisten vuoksi tulleena, samassa kerrotaan Johan-räätälistä, että tämä on umpiköyh'ä ja vanha, jolla ei ole mitään sellaista omaisuutta, jolla voisi maksaa kuluja. Mutta vuonna 1708 on räätäli aviossa, vaimo Agnis löydetään väestöluettelosta, mutta häntä itseään ei ehkä yli-ikäisyyden vuoksi.

Kaikki tämä pitää tulkita siten, että räätäli Kihjl, h'äntä kutsutaan joissain yhteyksissä kulkevaksi räätäliksi, vuoden 1682 häpäisi Axel Beckerin äitiä ja meni avioon tämän kanssa, ja tämä Margareta Sigfredsdotter oli Skavaböleläisen tilallisen Simon Sigfredssonin sisar ja siten tilan aikaisemman haltijan Sigfred Simonssonin ja Beata Sigfredsdotterin tytär. Oli aika omituin kertomus, ett'ä talollisen tytär Tuusulasta olisi ollut aviossa ulkomaalaisen soturin, joka enimmin, kun hän ei ollut kotonaan Liivinmaalla taisteli ulkomaisilla sotakentillä. Toisaalta on selvää, että Axelin äitiä ei missään yhteydessä mainita nimeltä – hänellä ei ollut isånnimeä. Joka tapauksessa ei ollut sattumaa, että hän palasi Suomeen ja suuntasi kotitilalleen Skavaböleen. Siten on selvää myös että poika Axel tuli huostaanotetuksi pitäjässä asuneen majuri Gustav Johan von Schrowen toimesta tämän kotitilalle Kervon kartanoon, mistä hänet lähetettiin majurin vaimon serkun luokse joka oli aviossa majuri Johan Tandefeltin kanssa Koskipään kartanossa. Tällä tavalla tuli von Beecker-suku Sysmään. Ei ole mitään osoitettavaa sen puolesta ettei tämä Margareta Sigfredsdotter olisi ollut Axelin äiti, mutta paljon ratkaisevan luonteista sen myötä.

Sen merkityksenarvoisuuden kautta on tämä kysymys vanhemman Axel Beckerin äidistä tummine pisteineen ristiriitaisuuksineen ja epätodennäköisyyksineen yksi mystisimmista tässä rikkaassa Beckereiden tarinassa.

Ja isä! Myös hän on arvoituksellinen, Kun Johan von Becker esiteltiin ritarihuoneella 1655 on se ilmeisesti tapahtunut ilman suurempia tietojen ylöskirjaamisia. Ylös ei ole merkitty kumpaakaan vanhemmista, ei aviopuolisoa eikä ansioita sotilaana. Sen puolesta, että Axel olisi hänen poikansa ei Anrep ole esittänyt yhtään suoria lähteitä, pelkästään tämän massa merkintöjä, joita kehittyi Sysmässä 80-90-vuotta Johanin kuoleman jälkeen. Niistä ei löydy yhtäkään piirrettä hänestä, paitsi se, että hän oli kapteeni tai everstiluutnantti. Wasastjernalla on enemmän tietoja. Pääpirteissään: oli mukana 30-vuotisessa sodassa, Elgenstierna lisää, että oli 1645 luutnantti ja 1649 kapteeni henkivartiokaartissa, Rauhanteon jälkeen kapteeni Cromwellin henkivartiokaartissa. Seurasi Bulstrode Whitelockea lähetystöä Ruotsiin 1653-54, uudestaan Ruotsin palveluksessa bremerburgin komentaja 1657, eversti määrätyssä englantilaisessa rykmentissä sodassa Tanskaa vastaan ja Kööpenhaminan piirityksessä 1659, eversti Croyn herttuan rykmentisssä Ruotsin palveluksessa 1660, oli sittemmin Münsterin ja Ranskan palveluksessa ja kuoli 1675.. Mutta se, että kaikki tämä tieto liittyisi meidän Beckeriin ei ole varmaa. Jos hän oli ollut kaksi kertaa eversti eri rykmenteissä, luulisi että häntä muissa yhteyksissä tituleerattaisiin niin, eli ei kapteeniksi tai everstiluutnantiksi jälkeläistensä ja muiden taholta. Mutta sellaista mainintaa ei löydy mistään. Varmasti oli yksi eversti Becker, jonka etunimeä ei tunneta Tanskan sodassa. Mutta jos se mahdollisesti oli tämä, joka kapteeni Beckerina seurasi Whitelockea 1653, ei ole todennäköistä että se oli meidän Beckerimme. Johan von Becker aateloitiin 20.8.1653 kun lähetystöä oli juuri ajateltu. Se saapui Tukholmaan 1.12.1653. Voi kysyä itseltään, että voidaanko joku aateloida kun tämä on vieraan vallan palveluksessa. Aateliskirjeessä häntä kutsutaan myös ”meidän uskolliseksi palvelijaksi ja kapteeniksi” - merkittävä huomion jos hän oli jonkin toisen vallan palveluksessa. Siitä tulee esiin toinen asia. Kun lähetystö oli aikeissa lähteä paluumatkalle, toukokuussa 1654, vastaanottivat sekä Whitelocke että muut hänen sviitissään kuningatar Kristiinalta kultaketjuja, joissa oli eri määrä renkaita, kaikki arvon mukaan. Siten saivat eversti Potley ja kapteeni Beaker ketjuja neljällä renkaalla ja kaksi muuta upseeria Walker ja Stapleton kolmella. Kaksi viimeksimainittua toivat esiin paheksuntansa siitä, että he olivat saaneet vähemmän arvokkaita ketjuja, mutta heitä paheksui Whitelocke joka sanoi että vähiten tulisi olla kateellinen Potleylle ja Beakerille joista ensimmäinen palveli Ruotsin armeijassa ja jälkimmäinen kuului protektori Cromwellin henkivartiokaartiin, jonka vuoksi siis kaikella kunnioituksella heidän pitäisi olla etusijalla. On luonnollista, että jos Beaker kuten Becker olisi palvelleet Ruotsin armeijassa olisi Whitelocke myös maininnut tämän yksityiskohdan Beakerista.

Siten ilmeisesti Wasastjernan antama tieto Johan von Beckeristä ei lepää vankalla pohjalla ja minulla on syytä uskoa, ettei niitä kaikkia kohtia kirjallisuudessa missä esiintyy Becker ilman etunimeä voi liittää häneen. Että löytyy kaksi Becker nimistä soturia Johan etunimellä on varmaa. Toinen oli kapteeni ja hänen vaimonsa joka ei ollut leski haudattiin Rev aliin 4.7.1691, mutta tätä ei voida millään tavalla yhdistää meidän sukuumme.

Ennen kuin palaan uudestaan kysymykseen Sysmän-suvun aatelisuudesta, pitää minun varmaan puhua jotain Johan von Beckerin lapsista. Anrep kertoo ilmeisesti ”merkintöjen” perusteella, kolmesta pojasta, nimittäin Axelin lisäksi nimettömästä pojasta joka syntyi Liivinmaalla 1660 ja tuli kasvatetuksi erään kreivin toimesta Tukholmassa ja josta lopulta tuli upseeri, samoin kuin Anders-nimisestä pojasta, joka oli syntynyt Revalissa 1665, joka kasvoi kreivi Nierothin luona ja joka hukkui Turun läänin ratsuväen luutnanttina Suomen ja Ruotsin välillä ollessaan matkalla kuriirina. Wasastjerna nimeää neljä poikaa: kapteeni Hansin, vanhemman Axelin oletetun isän, Johan Wilhelmin, s. 1655 kenraalimajuri Skänessa, nuoremman Axelin oletetun isän, Herman Fredrikin s. 1660 Liivinmaalla k.1710 ja lisäksi yllämainitun Andersin. Onko kaikki neljä näistä minkä lisäksi tulee Axel vanhempi todella Johanin poikia, voi miettiä. Se että Hans olisi poistettava listasta on selvää, hän kuului aatelittomaan sukuhaaraan. Aika varmasti Axel ja Anders olivat veljiä. Andersin epäonninen loppu on jäänyt ihmisten mieliin ja kolme vanhaa naista tuli todistamaan oikeuteen 1761 että epäonnin kohtasi juuri Axelin veljeä. Että historia ei ole fiktionaalista – haluaako olla epäilevä Tuomas kaikessa mitä tästä suvusta sanotaan – todistaa Naantalin hautausluettelo joka puhuu Turun läänin kaksinnusrykmentin luutnantista Anders Beckeristä joka menehtyi jäällä Merimaskun ja Lemun välillä 23.12.1709 ja haudattiin Naantaliin 17.6.1710 ruumiin seistyä Lemun kirkon edessä. Uskoakseni tämä oli sama Anders Becker joka Lewenhauptin mukaan 1703 tuli luutnanttina Turun kolmennusrykmenttiin. Siten Lewehaupt on väärässä kertoessaan että Anders Beckeristä tuli 1710 luutnantti Turun läänin ratsuväkeen ja kaatui Napuella 1714.

Mutta miten tämä koskettaa kahta muuta veljestä? Herman Fredrikillä oli poika Frans Johan, joka asui Liivinmaalla ja joka 1733 asetti anomuksen, että vuonna 1653 aateloidun von Becker-suvun Liivinmaalla asuvat jäsenet tulisi sisåänkirjoittaa ritarihuoneelle Riikaan. Tämä hyväksyttiin suosionosoituksin mutta vasta 1742 – viivytyksen syy ei ole tiedossa mutta sen ei ole tarvinnut koskea muuta kuin vähemmän hyvää taloudellista tilannetta. Mainitessaan nimeää tämä Frans von Becker suvun ainoaiksi eläviksi jäseniksi hänet ja hänen kaksi poikaansa, joiden setä on Johan Wilhelm (hän ei tiennyt että setä kuoli kaksi viikkoa aikaisemmin). Siten oli isä, kuten Elgenstierna luultavasti ymmärsi väärin, väärän tiedon vuoksi harhaanjohdettu jostain asiakirjasta poistetun tekstinosan vuoksi. Anrep ilmaisee että hänestä tuli preussilainen kenraali ja kuoli 1747 , ”jo valmiina kuollut, todellisena everstinä kuollut”. Hakemuksen oheen liittää hän jäljennöksen alkuperäisestä sukuperista, jonka hän sai sedältä. Suvun ensimmäisenä miehenä kerrotaan Johan von Becker, jonka isoisää etsitään mutta ilman tietojen löytämistä. Kummallista on että nämä veljekset jakavat itsensä kahteen ja kahteen ilman että heidän jälkeläisensä tietäisivät toisensa. ”Merkinnöissä” ei koskaan viitat a vanhaan veljespariin. Jos veljillä oli eri äiti – se on mahdollisuus – se on joka tapauksessa huomionarvoista, että tämän veljesparin äiti ei koskaan ollut nimetty jollain nimellä – siis joka kuitenkin oli yhteinen. On varsin todennäköistä että Johan Wilhelm ja Herman Fredrik olivat Johanin poikia, mutta olivatko kaksi muuta, sitä voidaan tarkastella laajalla alueella. Kuitenkin Johan Wilhelm ei kirjoittanut nimeään von Becker vaan JW Beckern.

Onko Frans Johan von Becker oikeassa väittäessään, että hän ja hänen poikansa ovat suvun ainoat elossaolevat jäsenet?

Elämänkertatietojen parissa Valtionarkistossamme säilyy osa ritarihuonelautakunnan protokollasta 13.5.1769 josta ilmenee, että kysymys suvun aatelisuudesta ei ollut aiemmin ja varmasti epäilty mutta jonka aatelisuus vahvistettaisiin kolmen kuukauden sisällä oikeuden todistuksella. Jotain sellaista tehtävää ei löydy Sysmän käräjäprotokollasta mutta asia johdatti minua niin paljon enemmä n kuin Anrepin todistukset suvun alkuperästä, jotka perustuvat sukutraditioihin, että minua voisi kuulla hyvin Ruotsin ritarihuoneella, jos sieltä löytyisi joku sukua koskeva perustavanlaatuinen dokumentti. Ihmiset voivat tuomita ihmettelyni, kun olen käynyt läpi suuren määrän asiakirjoja. Suku oli aatelissukujen puolesta niin kriittisen ajanjakson kokenut niin ritarihuoneen ulkona kuin sisällä. Ja sieltä löysin yhteyden massaan jonka olin nimennyt ”merkinnöiksi”. Sitä en kokenut pelkästään osoitukseksi Beckerien aatelisuudesta vaan myös suvun päämieheydestä.

Lyhyydessään on historia seuraavanlainen. Jo vuonna 1747 muotoilee ritarihuoneviskaali Cedercrona ritarihuonelautakunnalle että hän kokemuksesta päätti tulla seuraamaan henkivartiodrabantti Beckerin tulevan nimitetyksi näillä valtiopäivillä yhtä hyvin kuin ritarihuoneen edelliseen kokoonpanoon, jonka ei pitäisi olla aatelismies tai olla peräisin aateisesta Beckerin suvusta, koska tätä sulkua pidettiin sammuneena. Kuitenkin luutnantti Skog sanoi antavansa lausunnon asiasta ja sanoi tulevansa henkivartiodrabantin kanssa yhdessä lautakunnan seuraavaan kokoukseen (Skogh oli ei-introdusoidun vapaaherra Johan Wilhelm Beckernin tyttärenpoika). Valitettavasti protokolla ei sisällä mitään lisäystä asiaan, se ei sisältänyt mitään siitä, minkä takia henkivartiodrabantilla ja ehkä myös luutnantilla oli omat omituiset juonensa.

Seuraavalla kerralla kun aateluus oli kyseessä olivat ne Axel nuoremman pojat jotka pistivät vauhtia koneeseen, jotka olivat ennen sitä tulleet aikuisiksi. Vuosien 1754 ja 1755 aikana, isä kuoli 1762, kootaan merkintöjä, joka lyhyesti todistaa, yksikin, luutnantti Arvid Lydik Tandefeltilta (mainitun majuri Johan Tandefeltin pojanpoika) että nuoremman Axelin isänisän isä oli majuri ja peräisin oikeasta Beckerin suvusta ja toinen nimismies Lindiltä, että hän oli kuullut puhuttavan Sysmässä etä tämä Axel olisi aatelista alkuperää. 80-vuotias ratsumestari Axel Orre on antanut kaksi lausuntoa. Ensimmäinen vuonna 1754 kertoo, että nuoremman Axel von Beckerin isoisä oli Liivinmaalta ja lisäksi samaa perää kuin Johan von Becker. Tämä todistus on riidassa Beckerien inressien kanssa, jonka se kieltämättä tekee, sillä seuraavana vuonna laatii hän kirjelmän uudesta kohdasta, missä hän kertoo Axelin isästä, vanhemmasta Axel Beckeristä ja isänäidin tarinasta, jonka jo tiedämme ja lisää, että Axel nuorempi on oikeata aatelista sukua ja everstiluutnantti Beckerin pojanpoika. Siinä ollen tulee todistus, jonka pappi Mikael Heintzius sanoo kuulleensa rouva Kristina Juliana Gripenbergiltä, majuri Johan Tandefeltin miniältä. Elinaikanaan kertoi vänrikki (!) että von Beckerin isä ja esi-isät todella olivat aatelismiehiä ja nauttivat samoista etuoikeuksista mikä säädystä seurasi mutta muutoin ilmoitti hän von Beckereiden aatelisuudesta seuraavan mitään muuta.

Tämän todistuksen kanssa liikkuu sitten vilkkaasti sittemmittäinen Axel von Becker maaherrankansliaan Loviisaan, jotta saisi kruununvahvistuksen aateluudelleen – se koski nimenomaan aatelisten etuoikeuksien saamista, joita hön ei sitä vastoin mitä Gripenberg sanoi koskaan nauttinut. Maaherrankanslia tuli siihen päätökseen, kaukonäköisesti kuitenkin, että vaikka on todennäköistä, että etsijä voi olla aatelista von Becker-sukua mutta päättäväisyys siitä, on pelkästään RoA:ssa joten maaherra ei ole voinut tehdä muuta kuin antaa furiiri von Beckerin tulla suvun seuraavaksi edustajaksi ja näin ollen olla ei velvoitettu maksamaan manttaaliveroa.

Axel Becker suuntaa sitten tä,män todistusaineiston lisäyksen, enemmän tai vähemmän lainvastaisen todistuksen, kanssaritarihuonelautakunnalle vuoden 1756 valtiopäiville ja voittaa juttunsa. Ritarihuonelautakunta vahvistaa että todistuksista ilmikäy että hän on aiemmin sisäänkirjoitettua von Becker-sukua. Näin ollen on aatelinen von Becker-suku saanut uuden elämän ritarihuoneessa. Axel von Becker mainitaan ensimmäistä kertaa väestöluettelossa aatelismieheksi vuonna 1757 – mikä ehkä oli pääasiallinen tarkoitus hänelle. Nyt asia siirtyy vuoteen 1760, jolloin uusi todistusaineisto löydetään. Rakuunanlesket Anna Larsdotter, joka palveli nimismies Beckerin talossa ja Anna Andersdotter sekä suutarinleski Sofia Andersdotter, kaikki korkealla iällä, olivat antaneet todistuksen, jonka nyt antoivat uudelleen siitä, että furiiri Axel Beckerin isä oli nimismies, tämän veli luutnantti henkivartiorakuunoissa ja Beckerin suku todellisesti liivinmaalaista alkuperää. Ja heidän isänsä kuoli vanhassa saksalaisessa sodassa. Äidistä kertovat, että hän häpäistyksi tulonsa jälkeen meni avioon räätälin kanssa ja tuotti pojan ja tyttären, joiden nimi oli Kihjl. Vanhat naiset lisäsivät vielä, että hyvin tunnettu furiirin isä viimeisen venäläisten miehityksen aikaan tuli pahasti kidutetuksi, koko hänen omaisuutensa ryöstettiin ja hänet lopulta tapettiin., jossa yhteydessä kaikki asiakirjat jotka koskettivat hänen alkuperäänsä katosivat.

Tällä uudella paperilla varustautuneena löydämme vuoden 1760 valtiopäiviltä Axel von Beckerin vanhimman pojan kersantti Herman von Beckerin, joka halusi lopultakin tulla nähdyksi von Becker nr 642 suvun edustajana. 31.3.1761 luettiin ritarihuoneviskaali Fredrik von Postin memoriaali. Hänen päättelynsä mukaan sisältävät uudet merkinnät yhteenkoottuina seuraavaa: herra Herman von Beckerin isä oli furiiri, isänisä nimismies, isoisänisä everstiluutnantti ja everstiluutnantin isä majuri liittyen Beckerin sukuun. Oli kysymys, von Post tarkoittaa, siitä oliko von Becker liivinmaalainen aatelismie, tämä todiste voisi monen mielestä tehdä jotain. Mutta siinä kysymys ainoastaan on, onko hän Johan von Beckerin jälkeläinen, siinä merkinnät eivät tuota uutta tietoa., etenkin kun ratsumestari Orren aikaisempi merkintä sisältää todistuksen, että Herman von Becker ei ole Ruotsissa aateloitua sukua, mutta Becker-nimisiä aatelisia Liivinmaalta, joilla ei ollut oikeutta istua ritarihuoneessa. Siinä lautakunta otti asian harkinnan alle, he tulivat tulokseen että Beckerin todistukset eivät sisällä muuta kuin tietoja siitä keitä Beckerin esi-isät olivat, mutta ei mitään heidän väitetystä aidosta aateluudestaan. Lautakunta oli saanut käsiinsä tämänhetkisillä valtiopäivillä todistuksen Beckerin isältä Axel nuoremmalta, joka oli päivätty vuonna 1731. Se kertoo, että hänellä ei ole aatelista vaakunaa ja siten hän ei voi ottaa vastaan maata aatelisilla vero.oikeuksilla jonka todistuksen ritarihuonelautakunta katsoi olevan autenttinen todistus siitä, että Axel oli saanut aateluutensa vääryydellä ja että hänenmja hänen poikansa ei voida antaa nauttia niistä oikeuksista jotka hän sai ritarihuonelautakunnan äkkinäisen päätöksen takia 25.9.1756, kun Axel oli yllämainitulla tavalla itse kertonut aatelittomuudestaan.

Ja siten oli Sysmän suku uudelleen de facto poispyyhitty aatelismatrikkelista. Ei mene vuotta 1763 kauempaa kun merkintäjahti alkaa uudelleen. Tämä uusi ei sisällä pääpiirteissään mitään uusia lisäyksiä edellisiin. Adam Otto Tandefelt, majurin pojanpoika, viittaa jo nimettyyn todistukseen Johan Kihjliltä, joka oli räätälinpojan Matias Kihjlin, jonka hän todistaa syntyneen Axe l Beckerin äidistä, poika, Axel Becker oli kapteeni tai everstiluutnantti Johan von Beckerin poika ja alkuperältään Liivinmaalta. Eron saanut kapteeni Matias Chavon (uskottavasti sotapappi Henrik Schavoniuksen poika) tietää yhtä paljon kuin toiset mutta uskoo, että vanhempi Axel von Becker tuli vanhan venäläisen sodan aikana Suomeen. Hän lisää myös, että vaikka Axel nuorempi tiesi olevansa aatelista alkuperää, mutta jäätyään yksinkertaisuuden keskelle kirjoitti nimensä kuten isänsä, ilman etuliitettä ”von”. Tämä todistus on lähetetty aikaisempien vahvistukseksi ritarihuoneelle furiirin kolmannen pojan Johanin ja genealogin toimesta, Sekava kirjoitus, jossa mm. isää kutsutaan yksinkertaiseksi (kaikesta päätellen tämä tila saattoi olla perinnöllinen). Genealogia avustivat merkinnät joita oli nyt jo 14, minkä lisäksi oli joitakin merkityksettömiä ja jopa epätotea totena usuttavia asiakirjoja. Sen mukaan Johanilla oli ainakin kolme poikaa., kuten jo Anrep oli arvellut. Aihe nousi ylös ritarihuonelautakunnassa 20.2.1765- Päätös kuului, että se määrä minkä hakija oli toimittanut memoriaalina ritarihuoneeseen ei sisältänyt yhtään merkkiä siitä, että voitaisiin päätellä, että loppujen lopuksi hän voisi polveutua aateliseksi introdusoidusta von Becker-suvusta ja siitö voitiin päätellä että ritarihuoneen tästä asiasta julkaisema tiedotus yhdistettynä tämän isän omakätiseen todistukseen siitä, että kun hänellä ei ole oikeutta aateliseen nimeen ja vaakunaan voidaan katsoa ettei ole olemassa mitäämn oikeata suhdetta oikean aateloidun von Becker suvun ja hänen oman genealogiansa välillä. Lautakunta torjui herra luutnantin anomuksen. Kuitenkin harkitsi lautakunta oikeudenmukaisesti kutsua herra luutnanttia von Beckeriksi ja antaa hänelle tunnustusta, että lautakunta arvostelisi mahdollisen pitävämpiä dokumentteja esittävän todisteen niin hyvin kuin aiemminkin. Hän toimitti lisää todisteita ja ja ritarihuonelautakunta joutui julkaisemaan saman päätöksen kuin edellisellåki kerralla eli se ei ollut vakuuttunut siitä, että herra luutnantti olisi ollut liivinmaalainen aatelismies, luutnantti ei ole peräisin sisäänkirjoitetusta von Becker-aatelissuvusta. Koska molemmat annetut selvitykset kuten muu aineisto, minkä päätös katsoi todenpitäväksi. Muutamia päiviä sen jälkeen on luutnantti jättänyt memoriaalin, jossa hän 11 kohdassa etsii ratkaisua asiaan. ”Mutta kuten kaikki se, minkä hän sanoi, jopa se vähä mikä paperiin on liitetty kuten kakki siihen aiemmin tehdyt lausumat, niin pystyi lautakunta jopa kun mikään sellainen varma ei tule esiin tässä yhteydessä, oli asia saanut lopulta päätöksen.

Samaan aikaan heräsi kysymys aatelisuudesta nyt kiistalla suvun päämieheydestä. Merkityksellistä kuitenkin oli se, että Sysmän Beckerit oli juuri todistettu ei-kuuluviksi aateliseen von Becker-sukuun. Suku oli aikaisemmin järjestetyillä valtiopäivillä tullut edustetuksi henkivartiodrabantti Peter Gustav von Beckerin toimesta, jonka Wasastjerna väittää olevan ei-tunnetun jäsenen poika, joka itse oli Johan von Beckerin pojanpoika ja Axel vanhemman veljenpoika. Tämä henkivartiodrabantti oli sillä aikaa 1763 kirjoittanut todistuksen jossa hän ilmaisee, että hän katsoi olevansa velvoitettu vastaamaan Becker-suvun puolesta vuosien aikana, koska Johanin ”oikeat jälkeläiset” olivat viimeisten vaikeiden vuosien aikana unohtaneet sen, että sukua tuli edustaa valtiopäivillä. ”Ja kuten oikea suku vaatii minua lausuntoani joka jää tästä todisteeksi että tästä vuodesta alkaen jätän suvun edustamisoikeuden furiiri Axel von Beckerille, jonka vahvistan ellekirjoituksellani.” Tässä kannattaa huomata, että furiiri kuoli jo edellisenä vuonna.

Mitä tämä nyt merkitsee? Niin että tämä Becker tuli siihen vakaumukseen, ei vain siihen, että hän vääryydellä oli ottanut haltuunsa caputoikeuden mutta vielä se, että hän ei yleisestikään ollut oikeutettu istumaan ritarihuoneessa. Hänen isänsä, jota ei Wasastjernan mukaan tunneta nimeltä ja kaikkea muuta, oli todellisuudessa luutnantti ja pankin kirjanpitäjä Didrik Becker(k. 1708), kapteeni Hans Beckerin ja Metta Ledeburin poika. Kun Peter Gustav seuraavana vuonna 1764 kuoli ja jätti jälkeensä kaksi pennitöntä pojanpoikaa, pyysi hän edunvalvoja tullineuvos vapaaherra Grönhagenin katsomaan näiden oikeuksien perään. Hän esitti todistuksen vuodelta 1737 jonka oli laatinut everstiluutnantti Magnus Sperrman. Tämö todistus rispaantui huonosti pideltynä ja on sisällöltäänkin ristiriitainen monissa kohdissa, mutta merkittävää näin ollen on, että se esittää vastakohtaisuuksia siinä, kun se yrittä'ä esittää jotakin.” Se kertoo että henkivartiodrabantti myöhemmässä nuoruudessaan katosi isältään ja ei tiennyt suvustaan ja perheestään ennen vuotta 1724 jolloin hän meni arvostetun kenraalimajuri von Beckernin luo, joka oli silloin Tukholmassa. Muutamien keskustelujen aikana kertoi kenraalimajuri että henkivartidrabantin edesmennyt isä oli hänen ensimmäinen serkkunsa ja että hän oli Johan von Beckerin lapsenlapsi, mutta koska hän itse oli sukulinjansa viimeinen, oli hänellä sama nimi ja aateliset etuoikeudet ja tulee jättämään ne kaikki herra henkivartiodrabantille jälkeensä. Kun nyt kenraalimajuri oli Johanin poika ja linjansa viimeinen ei voinut hänen serkkunsa Didrik olla hänen jälkeläisensä ja näin ollen ei kuulu aatelissukuun. Tämän oli Peter Gustav ymmärtänyt mutta Grönhagen ei.

Tämä prosessi eteni sitten valtiopäiville Nörrkopingiin vuonna 1769 siellä ritarihuonelautakunta totesi vieläkin olevansa epävarma siitä, ettö oliko kantaisä sukua Peter Gustaville ja tämän haaran kantaisälle Hans von Beckerille, ensimmäinen suvun mies, etenkin kun tämä kapteeni mainitsee siksi Johannes Beckernin, joka merkittävä ero nimen kirjoitustavassa yhtä hyvin kuin eroavaisuudet kronologiassa joka kertoo että hän olisi kuollut 1677 ja olisi saanut kahdeksan lasta , kuitenkin hänen isänsä kuoli 1675 ja jätti köyhiä ja nuoria lapsia jälkeensä, eivät nämä kaksi versiota näytä rimmaavan toistensa kanssa yhteen. Ritarihuonelautakunta ei siten löytänyt syytä sille, että Grönhagenin nuori suojatti olisi pitänyt tunnistaa ruotsalaiseksi aatelismieheksi, vaikka yhtään sen enempää ei pystynyt muukaan tekemään.

Näin ollen oli tämä liivinmaalaisen porvarillisen Becker-suvun haara täysin oikeuksin poistettu ritarihuoneesta, vaikka esim. Wasastjerna yritti myöhemmin jotenkin salailla tätä asiaa.

Tällä samalla päätöksellä vahvistettiin myös Sysmän Beckereiden kysymys. Kysymyksessä oli kaksi erillistä puolta Daniel Tilakselta , valtionheraldikolta ja hyvin tunnetulta genealogilta, mitkä minä voin saada liitettyä johonkin enemmän merkitsevään, niin paljon enemmän, että se sisältää yleisiä mielenkiinnon syykohtia.

Ensimmäisessä kohdassaan vuodelta 1766 sanoo Tilas tehneensä työtä etsiessään merkintää vielä tummemmassa poissysätyssä asiassa, mutta kaikesta etsinnästä huolimatta ei onnistunut löytämään muuta kuin päivämääriä joina asiat tapahtuivat. ”Siitä voin yleisesti sanoa, osittain kuinka asia tuli harhaanviedyksi aikaisemman ritarihuoneviskaalin päätöksen kautta ja jatkui sitten sukupolvia, hänen memoriaalinsa 26.3.1761 osittain ja se kuinka suku epäselvien päätelmien ja kirjoitusten kautta teki asiasta liian raskaan käsiteltäväksi ja vei vain asian entistä suurempaan epäselvyyteen.

Kuinka vaikeata se muutoin oli tutkia osittain suomalaista sukua ja mitä tummemmaksi sukujen salatuimmat genealogiat olivat kompleksoituneet oli kunnianarvoisa lautakunta näillä valtiopäivillä saanut vaikeuksien kautta kokea.

Minä olen jollain tavalla johdattanut itseni tietojen välisiin suhteisiin, jossa täytyy käydä kaikista memoriaaleista ja epäselvistä kirjeenvaihdoista kuin ideoiden pelkästään poisheitettyjen eniten tutkittujen tapahtumien yhdessä tuleviin merkintöihin,

Siitä seuraa merkintöjen arviointi jossa pääpaino lepää ratsumestari Orren toisella todistuksella joka johtaa suvun niin puhtaasti että minä en omalta osaltani pystynyt kiistämään sen todenperäisyyttä. Mutta mitään ei sanota Orren ensimmäisestä todistuksesta.siitä, joka kertoo että Axel Becker nuoremman isoisä oli Liivinmaalta ja siten ”samaa alkuperää kuin edesmennyt Johan von Becker”. Hän jatkaa: kaikesta siitä mitä voin merkintöjen ja kirjeenvaihdon perusteella sanoa, on set, ettei voida löytää muuta kuin se, että se sisältää kaiken indica veritatiksen ja sen suoraselkäisen kertomuksen kantaäidin halventavasta kohtelusta joka merkitsee minun mielestäni eniten.

Näin seuraa Tilaksen toinen memoriaali jonka hän laati vähän ennen kuin asiaa käsiteltiin ritarihuoneella.

Käskyb mukaan olen uudelleen kaikella huoleliaisuudella käynyt läpi von Becker n 642 -suvun ka em löydä mitään todistetta että voisin erota aikaisemmasta ajatuksestani jonka minä nöyräss'ä memoriaalissani 29.8.1768 olen ollut oikeutettu kertomaan, mutta voin kuitenkin kertoa seuraavat huomiot.

1) Että siitä kaikesta muuttuvuudestaan huolimatta jota asian kuuleva tuomari haluaa tulevan tehdyksi siten vannon että ei neljäskään suomalaisesta suvusta tule olemaan. Ihminen voi suojautua iskuilta parhaissa suvuissa ja laittaa yksin memoriaalin tarkasteltavaksi, joten mies voi olla varma sen puolesta, että kukaan tuskin kieltää sitä. Niin vähän uskoisin lisääväni ritarihuoneen tietåmystä niin paljon minulla on ahdistusta laittaa heitä hämillee, kaikkein eniten vaikeilla olosuhteilla ja köyhyydellä joka on merkitty tilanteeseen, jossa he eivät saa kaikkia sukuaan koskevia tietoja järjestykseen. Suomen monia kertoja siirtymävaiheessa ollut kohtalo vaikean naapurin kanssa, kansakuntien oma huolettomuus ja aikaisempien aikojen vähäinen merkitsevyys omissa olosuhteissaan kertovat suuremmasta olemassaolosta suomalaisen suvun tutkimisessa kuin mihin minä tarvitsen liittää niitä. Ja kun on olemasssa satoja detaljeja suvusta uotsin puolella, jotka olivat vähemmän merkitseviä, niillä oli ollut todella heikot olosuhteet puolustaa sukunsa perinnetietämystä.

2) Minä olen viimeisten valtiopäivien jälkeen uudelleenlöytänyt kanslianeuvos Stiernmansin ilmoituksen siitä mitä hän löysi arkistosta koskien Johan von Beckeriä tai erikseen sisäänkirjattua poikaa Herman Fredrich von Beckeriä, joka tuli... En voi muuten nähdä kuin että se tuli Johan von Beckerin anonyymiksi pojaksi joka minun sukutaulussani seisoo ensimmäisenä ja vaikuttaa syntyneen vuonna 1660 4. toukokuuta ja mistä Hermanin nimi on suvussa saanut alkunsa.

3) Suku on alkujaan Liivinmaalta ja jatkuu siellä, kenraalimajuri von Beckern (josta tuli vapaaherra 1720) liivin,aalaista ei-introdusoitua von Becker-sukua ja hänen oppejaan oli henkivartiodrabantti Peter Gustav von Becker kuunnellut tarkasti. Jos joku liivinmaalainen aatelismies tuli naturalisoiduksi siitä ei seuraa se, että hänen koko sukunsa seuraisi perässä!

¤) Tässä kohdassa Tilas osoittaa takaisin Grönhagenin ilmoitukseen siitä, että hän o.i tasaisesti tekemisissä genealogisten tietojen kanssa.

Se oli todellisesti tämän Tilaksen ritarihuonelautakunnalle antaman lausunnon pohjana, ristiriidassa aikaisemmin antamansa lausunnon kanssa, selvisi että kuten merkinnät osoittavat miten ja millä tavalla haku johti alkuperältään alkuperältään aatelisen Johan von Beckerin ja että furiiri Axel von Beckerin isä Suomessa käydessään tuli pidetyksi aatelismiehenä ja että hänen alenevassa polvessa edustamansa sukuhaara polveutuu aatelisesta linjasta. Ritarihuonelautakunta löysi säädyllisesti että kyseenä olevan furiiri Axel von Beckerin jälkeläiset todella polveutuvat aatelisesta suvusta n. 642.

Tähän päätökseen nähden olivat kaksi jäsentä erimielisiä, molemmat (ja toinen oli Suomesta) kapteenit Anders Boije ja Gyldenstolpe, jotka pysyivät vuonna 1731 annetun todistuksen kannalla jonka heidän mielestään olisi pitänyt kertoa todisteena suvun aatelisuudesta kertovien todisteiden vääryydestä. Se kertoo täysin selvästi siitä, miten furiiri Becker ei ennen viime aikoja hallinnut aatelisia etuoikeuksia, miksi kaikki samalla paikkakunnalla asuneet vielä tänäkin päivänä epäilevät Beckerien väittämän alkuperän oikeellisuutta.

Sitten kun tämä on samalla aikaa istunut ilman todistusta Ruotsissa ja sittemmin ritarihuoneellamme. Mutta jos se olisi täyden oikeuden kanssa mahdollinen, se ei ole yhtään sen vähemmän epäilyksenalainen mahdollisuus.

Kaikki tämä Axel nuoremman pojista koostettu tieto antaa vaikutelman ettå onko siinä jotain hämärää, etenkin tässä kohdassa joka on kerrottu Axel vanhemman yhteenliittymästä aatelisten kanssa. Se on viimeinen epäilyksenalainen asia, älkää antako yksityiskohtiin perustuvan pelkästään puheeseen liittyvän ja vain epätodennäköisesti kirjalliseen ilmaisuun pohjautuvan lausuntoja jälkeläistensä ”välittämänä” antaman miehen häiritä. Jos Tilas voisikin yhtä täydellä aiheella kuin käsittelyssä joka koski Uggla-sukua sanoa: ”pelkästään sanomukset, todistukset ja traditiot”.

Ja se Tilakselle annettu todistus ratsumestari Orrelta vuoden 1755 jälkeen, jos se antaa yhteyden Axel vanhemman ja äidin olosuhteiden välille kertoo pelkästään kategorisesti että Axel nuorempi oli aatelista sukua ja aateloidun Johanin poika. Se seuraa siitä Tilaksen toisesta lausunnosta, että hän ei ole täysin varma asiastaan vaan hänellä on vahvoja kantoja, Todisteena siitä kuinka kevytsieluisesti merkintöjä tehtiin voidaan ottaa esiin todistus Adam Otto Tandefeltilta, joka on annettu aatelisen velvollisuudentunnon alla viittauksena edelliseen lausuntoon. Hän on varma siitä, että Axel von Becker on kapteeni (tai kuten jotkut sanovat: everstiluutnantti) Johan von Beckerin vanhin poika, niin paljon enemmän kuin ”minun edesmennyt äitini ja monet korkealla iällä olevat aina tunnustivat ja vahvistivat siten tästä, että se on todellisuutta, että hän on aatelista alkuperää polveutuu oikeista aateluuden osoittavista vanhemmista”. Nyt se ei uponnut yhtä hyvin minkä Tukholmassa oleskellut Tandefelt huomasi. Lautakunnan loppukäsittely pidettiin siellä ja Tandefekt kutsuttiin tiedonannon jäseneksi. Hön kertoo nyt, että hänellä ei ollut mitään varmuutta siitä, oliko kyseessä sama suku, hän oli kuullut lapsuudessaan puhuttavan ettå luutnantti Johan von Beckerin isoisän isä oli everstiluutnantti ja tuli avioon sodan alla Puolassa naisen kanssa, joka miehen kuoleman jälkeen sittemmin hassahti ja meni avioon pitäjänräätäli Kihjlin kanssa, mutta hämnen lapsistaan joiden kanssa tämä räätäli asui tai jos he suoraan hänen jälkeensä kuolivat, siitä hänellä ei ole tietoja. Minkä hän pystyi varmasti sanomaan oli samankaltaisuussuhteessa sen kanssa, että luutnantti Johan von Beckerin isänisä Axel Becker oli inspektori Herra Tandefeltin isoisän luona sillä hänellä oli kertoman mukaan varsin heikonlaiset lahjat ja myöskään hänellä ei ollut tarkempaa tietämystä taustastaan.

Sysmän suvun kuuluminen Ruotsissa aateloituun sukuun alkoi saada entistä vähemmän huomiota ja kovalla äänellä oikeuksiaan puolustaneita suvun jäseniä vietiin jopå mielisairaalaan (ks. Herman von Becker Danvikenissä) kiinnitettynä merkintöjen todistuksiin siitä että tämä Axel vanhempi oli aatelista alkuperää kun liivinmaalainen aatelissuku oli monta kertaa korotettu aateliin. Toisella puolen todistelee kapteeni Boije sitä että monet ihmiset Sysmässä epäilevät Beckereiden aatelisuutta. Itse työssä ei tule esiin se, onko Axel vanhempi tai nuorempi merkittynä väestöluetteloon aatelismiehinä ennen vuotta 1757. Sen jälkeen kun Axel vanhemmasta tuli nimismies hän kahden vuoden aikana esiintyy kirkonkirjoissa Beckerinä, mutta sitten taas Beckertinä ja niin kirjoittaa myös poikansa nimen jota tämä itse vaihteleee Beckerin kanssa. Etuliite von ei esiinny koskaan. Minä en ymmärrettävästi laita suurta painoa allekirjoituksen kirjoitusasulle etenkin kun on muistettava että se vaihteli tuona aikana suuresti. Enemmän merkitsee se, että Axel vanhempi tullessaan valituksi nimismieheksi häntä kutsuttiin ”ymmärrykseltään hyväksi” Axel Beckertiksi. Tässä tulee esiin se eriskummallinen asia, josta Ritarihuonelautakunta teki jo joskin ei-lopullisen päätöksen. Vuonna 1730 matkustaa Axel poikiensa myöhemmän kertomuksen mukaan Liivinmaalle etsimään omia juuriaan. Jo Revalissa hän saa maksun vaivoistaan ja palaa aatelisdiplomin kappaleen kanssa takaisin kotiin Suomeen. Seuraavana vuonna 1731 halusi hänen appensa Wolter Magnus von der Pahlen Turun hovioikeudessa luovuttaa joitain rälssitilojaan vävylleen. Becker kuitenkin selvitti silloin että hänellä ei ole aatelisvaakunaa joten hän ei voi ottaa vastaan verovapaita perintömaita apeltaan. Jotkut ovat väittäneet ettei Axel vielä tuossa vaiheessa tiennyt aatelisuudestaan. Kun hän 25 vuotta myöhemmin antoi lausunnon siitä oli se poikien julmaa leikkiä liitettynä haluun vapautua manttaaliveron maksamisesta.

Tarjottu todiste suvun aateluudesta, vanhemman Axelin synnyintodistus – hänen syntymäpäivänsä 26.8.1671 oli jo kerrottu – ei tarvinnut hyvin olla vaikeata koostaa.ö Siellä ei pelkästään ollut sellaista uutta kuin rautaesirippu joka teki mahdottomaksi epävarmat liivinmaalaiset sadut.

Minä olen tullut oikeasti pitkälle kertomuksessani meidän Becker-suvusta kun yksi vuosi sitten professori Alex Luther tuli ritarihuoneelle ja jätti kaksi pientä kirjekuorta, jotka oli löytänyt eläintieteen professorin JA Palmenin kirjallisesta jäämistöstä. Se oli todistettavasti tapahtuinut hänen luonaan, etenkin kun hän oli monta vuotta ollut tekemisissä neiti Augusta von Beckerin kanssa, joka elämänsä loppuvaiheessa eli Sveitsissä. Yksi kuori sisältää hänelle osoitetun kirjen Palmenilta. Toinen vaikuttaa ensinäkemältä oikeasti mitättömiltä merkinnöiltä suvusta, sellaisia mitä useasti tapaa ja jotka eivät ole tutkimuksellisesti kovin arvokkaita. Kun siinä Beckereiden sukutalo samalla aikaa alkoi entistä enemmän kehittyä sain ajatuksen tutkia enemmän paperia- Lopulta tulin siihen lopputulokseen että paperia ei voinut olla kirjoittanut kukaan muu kuin neiti von Beckerin veli Carl Hugo von Becker- Nämä olivat tunnetun kielentutkijan Reinhold von Beckerin lapsia, täällä on joitain kirjeitä ja selvityksiä jotka liittyvät häneen. Hugo von becker oli kirjailija, hän on julkaissut kaksi kokoelmaa satuja lapsille, mitkä kirjat huomioitiin etenkin niiden mielikuvituksekkaan fantasian vuoksi, samalla hän matkusteli paljon kotimaassa ja ulkomailla. Nyt kun tutkin hänen kirjoittamaansa paperia, mitä löydän? Kyllä, että von Becker-suku on saanut oman Wasastjernansa Hugo von Beckeristä. Hän on monien vuosien aikana tehnyt tutkimuksia suvustaan ja on kunnioitusta herättävää miten suuren määrän etenkin 1600- ja 1700-luvuilta peräisin olevia etenkin liivinmaalaisia kirjoja hän on käynyt läpi- Hän on tehnyt lähdetutkimusta ja kritiikkiä mutta paperi on silti kuitenkin varsin fragmentaarinen.

Tulos tästä käsin joka ei sisälly Wasastjernaan tulee Stackelbergin aateliskalenterista, hänen toisesta aateliskalenteristaa vuodelta 1897 ja voin helposti yhdistää sen tähän. Sukuingressi sanoo samanlaista täälläkin.

Uradelia Waldemarenasin,Erik Medvedin ja kuningatar Margaretan aikainen mahtava suurmiessuku Tanskassa ja Liivinmaalla. Saksalaisflandrilaista alkuperää ja samaa alkuperää Bagge af Boo-suvun kanssa. Nimi kirjoitettiin alkujaan von Beckern ja on oikeasti vanha karoliininen kreivisuku Bachern eller Buchern vid Bodensjön jossa ensimmäinen suvun mies oli kreivi Aribo av Buchorn och Schale (888) sukulainen Suomessa alenevassa polvessa johti kreivi Bego eller Biccoon joka avioitui Alpeilla. Ja niin seuraa pitkä selvitys alkuperäisest'ä nimestä muunnoksineen: Bicar Beger Baghe Bogge Bicari Biker Bech Bikern jne. ja on sukua von Buxhövdeneille joka nimesi linnojaan jäsentensä mukaan. Haluan tehdä muutaman huomion. Ilmoituksen mukaan ei Alppien tytär ollut muu kuin keisari Ludvigin tytär minkä vuoksi vaatimattomuus esti Hugo von Beckeriä nimeämästä sitä. Todisteet (lman merkintää lähteestä) että bagge af Boo-suvulla olisi ollut sama alkuperä Becker-suvun kanssa vaikuttavat heppoisilta ja erikoisilta.

Yksi outous tässä on sen laatuinen mitä en voi olla mainitsematta. Se ei kuitenkaan ole pelkästään Hugo von Beckerin syy. Kun hänen mukaansa etsii Bungen Liv- Ehst und Kurlandisches Urkundenbuchista tietoja hänen väittämästään suvun kantaisästä Johan Bekeristä ”advocatus hallandiaesta” löydän minä hänet helposti tästä julkaisusta. Mutta kun mies kääntää sivua ja tarkastelee tietoja, mitä hän löytää. Kyllä, tässä häntä kutsutaan Advocatus Lallandiaeksi joten ei ole kysymys Hallandista vaan Lollandista! Ehkä se ei ole liian kauaksivietyä ajatella että tämän Bungen paino- luku- tai kirjoitustaito antoi tutkijallemme tiedon jonka perusteella hän väitti Bagge af Boo-suvun joka 1400-luvulla eli Hallandissa, olevan peräisin Becker-suvun leveästä äidinsylistä, joka totisesti ulottuu koko Pohjolan ja maanosan yli.

Tässä hölmönkuvauksessa on Hugo von Becker luonnollisesti ymmärtänyt olevansa oikeassa vaikka hänen kuvansa on vanhentunut. Hänen satulinjansa joka tulee Wasastjernalta menee aateloidusta Johan von Beckeristä 300 vuotta taaksepäin. Se alkaa kuten sanottua Biker eller Beckeristä advocatus Hallandiaesta.- Lähdetutkimuksen perusteella olen ottanut tehtäväkseni etsiä selbyyttä hänen tiedoistaan yhdessä ja toisessa sukupolven osassa. Siinä mainitut ihmiset ovat uskottavasti olleet olemassa. Siinä on vain yksi pieni virhe – ne eivät kuulu yhteen. Yhdessäkään kohtaa ei Hugo von Becker ole kyennyt osoittamaan, että olisi kyse isästä ja pojasta. Hän on poiminut lähdeteoksista huolellisesti kaikki joiden nimi on Becker (tai jotain sen suuntasita) laittanut ne kronologiseen järjestykseen ja poiminut ne pois jotka eivät ole sopineet joukkoon. Sillä tavalla on tämä ”sukujohto” konstruoitu, ketju esi-isiä saatu aikaan jota ei voida mielestäni hyväksyä , vaikka en kuitenkaan sano, etteikö joku näistä esi-isistä voisi olla totta kuten esimerkiksi Herman joka mainitaan kuten aateloitu isoisä. Mutta että pitäisi hyväksyä revalilainen raatiherra Laurens täysin oikein mainittu 1483 Bungen Revaler Rathsliniesissä kuten myös poika riikalaiselle ritarille ja riikalaisen raatiherran isälle vaikuttaa epäuskottavalta.

Wasastjerna komppaa von Beckeriä siinä, että Becker-suku Liivinmaalla oli vanha aatelinen suku ja Stackelberg johtaa suvun uradeliin. Tämä ei ole enää uskottavaa. Varmasti lukee Johan von Beckerin aatelisdiplomissa että hän kantaisi vanhan sukunsa nimeä ja vaakunaa . Mutta saman vaakunan olen Ruotsin valtionarkiston Biograficassa nähnyt liitteessä ei aateliseen vaan porvarilliseksi tulkittuun sukuun. Yhdessä todistuksessa jonka ritarihuonesihteeri Riiassa genealogi von Bruiningk antoi ja jonka löytää mm. Hugo von Beckerin papereista, mutta jonka sisältöä ei näytetty olevan käytetty Stackelbergin kalenterissa, Bruningk sanoo, että kahdesta ritarihuoneeseen sisäänkirjatusta Becker-suvusta – toinen aateloitiin 1753 – miltei identtinen vaakuna on peräisin yhdestä ja samasta vanhasta porvarillisesta Becker-suvusta ja se ei ole mahdotonta etteikö Johanin esivanhempia voisi löytyä Riian valtionarkistosta. Tämä selitys löytää tukea Hupelin Nordische Miscellaneusta siellä Johanin suvusta kerrotaan, että se oikeasti polveutui riikalaisesta kaupunkiaatelista. Mutta jostakin huolimatta Hugo von Beckerillä on merkintä tiedoissaan, vaikenee hän että Johanin suku sisäänkirjoitettiin Riian ritarihuoneelle sen ruotsalaisen aateluuden eikä liivinmaalaisen aateluuden vuoksi.

Tämä laaja loistelias suurmiesmenneisyys, tämä sukujohto joka vie pitkälle keskiajalle, tämä luihu ja epäiltävä esitys suvun vanhasta aateluudesta ja valheellinen kantaisä Axel nuoremman väärennelty polveutuminen ei-introdusoidusta vapaaherra von Beckeristä – mihin tämä kaikki palautuu? Se ei ole muuta kuin erilainen kukka puussa jonka jo satujenkertoja Hugo von Beckerin aikaan tullessa olisi luullut kuivuneen – kummittelija 1500-1600-luvuilta.

Uskon tässä näyttäneeni:

1) Että Wasastjernan sukujohto Johan von Beckeristä Johan Biker eller Beckeriin advocatus Hallandiaeen ja Tanskan armiger regisiin pitää poistaa arvioista.

2) Että von Becker-suku polveutuu porvarillisesta patriisisuvusta Riiasta.

3) Että Sysmän suvun alkuperä vanhemmasta Axel Beckeristä on varma, mutta

4) Hänen alkuperänsä Johan von Beckeristä pitää tästä eteenpäin pitää epävarmana

5) Että sukuhaara jonka Wasastjerna anaaa polveutua vanhemman Axelin tuntemattomasta veljestä pitää nähdö erillisenä aatelisesta suvusta koska ne eivät kuulu toisiinsa.'